Lähelle on pitkä matka

Koska vielä ei ole talvi, elämme Suomen toista vuodenaikaa jonka nimi on tietyöt. Hyvähän se on että uutta rakennetaan, mutta mielestäni ainakin Tampereella hoidetaan rakennuksen aikaiset ratkaisut nykyään aika surkeasti. Kävelin lauantaina pitkään ja huomasin, että jalankulkijoita laitetaan ajoittain tekemään todella pitkiä kiertoteitä. Tässä kaksi otetta.

Valtaväylän yli

Teiskontietä ei niin vaan ylitetä, jos sattuu yliopistosairaalalta päin tulemaan. Vihreällä on normaali reitti joka siis on tietöiden katkaisema. Punaisella on se mitä piti käyttää, kunhan sen ensin löysi. Hetki meni siihen kun kuvittelin että lähempää löytyisi parempi optio. Oletin myös kaukaa katsoen että uusi kevyt silta olisi käytössä mutta katin kontit. Punaiseen reittiin kuului myös yhden tarpeettoman, onneksi matalan naruaidan ylitys ja valaisematon soratie joka oli aivan lätäköillä.

Messukyläntien ansa

Jos Teiskontietä ei ylitetä niin Messukyläntietä ei niin vaan aliteta. Plussana mainittakoon että täällä sentäs oli kiertotie kyltitetty selkeästi, mutta voisin kuvitella vähän heikompijalkaista hirvittävän – sen verran jyrkkiä nousuja tähän liittyi kun Kalevankankaalle asti piti kiivetä välissä.

Olipa keskustassakin

Vähän aiempaa tulee mieleen Ratapihankatu yliopiston lähellä, jossa oli toista vuotta kierrettävä puolen tusinaa korttelia päästäkseen Kalevantien yli, kun alikulku oli turhaan estetty. Aika heikko tilanne on tällä hetkellä myös Itsenäisyydenkadun ja Kalevan puistotien risteyksessä. Esimerkkejä piisaa pienellä kävelyllä ja kaikkia yhdistää sama yhtälö. Jalankulkureitti on katkaistu, kiertotietä ei ole mietitty ja minuutin kävelymatkaan voi tulla puoli tuntia lisää, kuten Teiskontien esimerkissä.

Tehkää teitä, tehkää ratikoita mutta herran tähden, joku roti siinä paljonko jalankulkijoita tarvitsee kiusata.