Ryssät kaivavat verta nenästään?

Venäjä sulkee kansainvälisen ilmatilan Itämerellä ”laivastonsa ilmatorjuntaharjoituksen” vuoksi 4.-6. huhtikuuta. Harjoitusalue yltää 10 km etäisyydelle Ruotsin rannikosta.

Kuinka ollakaan alue on Venäjän Nordstream-kaasuputkien aluetta.

Alueen kautta lentävät normaalisti Virosta länteen lentävät siviilikoneet – nyt ei sitten saakaan lentää.

Välirauhan aikana Venäjä pisti Viron merialueen ja ilmatilan saartoon ja ampui alas suomalaisen matkustajalentokoneen Kaleva. Mitähän nyt tapahtuu?

Lisää asiasta täältä ja täältä.

Koska niitä kärpäsiä tulee?

Tänään on ollut oikeinkin keväinen päivä, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Harmi vaan kun varjonpuolella ja aamuisin on ihan talvinen pakkanen. Tällä menollahan se kevät ei edisty, yöllä jäätyy se mikä päivällä sulaa.

Minä päivällä heittelin korkeimpien aurakinosten päälle tuhkaa, eihän ne metriset vallit ilman sula. Nyt on jotain tummaa pinnassa, johon aurinko tarttuu herkemmin.

Tuolla rannassa katselin, kun siellä on lumet pääosin sulaneet, ensin on jäätä pitkin monta metriä alamäkeä, sitten se on poikki ja alkaa tasainen osuus. Se alamäen osuus on korkeuserona lähemmäs metrin. Vesi on siis talven mittaan laskenut ja on nyt todella alhaalla. Aina oletetaan, että lumen sulamisvesistä tulee lisää ja pintavedet nousee. Tällä menolla ei sekään pidä paikkaansa ja sopii olettaa, että pintavedet jää alhaalle.

Yhtään muuttolintua en ole vielä havainnut, jaa näinhän minä joku päivä sitten yhden mustarastaan. Tiedä häntä sitten oliko sekään muuttolintu, joskus sekin saattaa jäädä asumaan.

Minä niistä kärpäsistä niinkän, mutta kun sanotaan, että ”silloin on köyhälläkin ystäviä”.

Puolueiden kannatusmittaukset

Yle teettää puolueiden kannatusmittauksia kuukausittain . Se on hyvä bisnes tutkimusfrmalle, joka tekee varsinaisen työn. Meille kansalaisille usein toistuvat mittaukset puolueiden kannatuksesta ovat turhia, koska muutokset sopivat lähestulkoon aina kaikissa tapauksissa virhemarginaaliin.

Sen sijaan, että tuijotetaan pieniin muutoksiin ja tehdään niistä suuria otsikoita, pitäisi seurata vain trendejä eli kehitystä pitemmällä aikavälillä. Trendit kertovat meille kansalaisille parhaiten sen, mikä puolueista menestyy,  mikä taantuu ja mikä pysyy paikallaan.

Tänään julkaistusta kannatusmittauksesta voi päätellä, että Kepu taantuu, SDP on kasvussa, Kokoomus ja Siniset pysyy paikallaan.

Hallituspuolueiden kannatus on nyt, kun suuret päätökset ovat edessä eduskunnassa 40,8 %. Olisi suorastaan törkeätä, jos Sipilän hallitus aikoo ajaa väkisin puoluekuria käyttäen suuret uudistukset vain n. 40 prosentin kannatuksella.

Kapitalismin kasvot

 

Bahrainissa formulamiljonäärit kiertävät rataa

romuttaen katsojien riemuksi autojaan

varjoissa formulasirkuksen

aliravitut lapset

sylissä äitien

imevät rinnoista

olemattomia maitotippoja

nukkuvat pois

äiti ja lapsi

 

Samppanjapullojen poksahdellessa

juhlitaan automerkkiä

kuljettajaa voitosta

palkintosijoista muita

tileille kilisevistä miljoonista

dollareista

katsomo tyhjentyy tyytyväisistä

suosikin voitosta

yltäkylläisistä ihmisistä

siellä jossakin

äidin ymmärtämättä

miksei pienokaiselleni

suotu ravintoa

hymyä lapsensa

kasvoilla

 

 

 

Jälleen minimaalinen vähemmistö haluaa määrätä, mitä enemmistö saa tehdä.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803272200839603_pi.shtml

Vapaa-ajattelijat haluavat Raamatun pois valtiosaleista – esittävät ministerivalaan muutosta: ”Sormi lakikirjalle aloitusseremoniassa”

Nämä ”vapaa-ajattelijat” ovat ahdasmielistä sakkia, joka kuvittelee oikeudekseen määrätä, mitä muut saavat tehdä.

Tietääkseni uskonnollisilla perusteilla voi valan sijaan antaa ei-uskonnollisen vakuutuksen, joten mitään tarvetta muutokseen ei ole.

Niin saimme presidentin…!?!? …Ja metsä vastaa….

Kuka myrkytti ja kenet?

Suomi tekee mitä USA tahtoo. Tältä pahasti näyttää.

Kuka myrkytti Skripalin? Siitä ei ole tietoa.

 

Sinänsä mielenkiintoinen episodi, kaiken kaikkiaan.
Porvarimedia (oikeisto), tuo aika tyypillisin sanakääntein julki asiaa: on todennäköistä, näyttää siltä, mahdollisesti jne.
Mutta faktoja ei tuoda esiin.
Voisin hyvin kuvitella, että niitä ei ole.
Skripal oli kaksoisagentti, sen tiedämme.
Moraali hänellä oli: kuka eniten maksaa, kuten kapitalismissa yleensäkin, siinä kulkee monen moraalin raja.
Mihin Skripal on sotkeentunut? Kuka tietää.
Voisin kuvitella puolestani, että Skripal oli sotkeentunut alamaailman välien selvittelyyn, tavalla tai toisella.
Venäjälle asialla ei ollut mitään hyötyä. Päinvastoin.
Lännelle, USA:n johdolla asialla on paljonkin merkitystä. USA, joka on puuttunut niin monen maan sisäisiin asioihin.
Suomi sai omat ohjeensa, ja noudattaa niitä kuin täysin aivoton partiolainen.

 

Mitä vahinkoa tästä voisi olla Suomelle?

Vahinkoa tulee, se on jo tiedossa.

Venäjä on meille todella suuri mahdollisuus, mutta Suomen sotaporvareiden halu tehdä jotain aivan muuta, kun mitä voisi pitää järkevänä.

EU ei ole tuonut mitään hyötyä eikä etua, ei etenkään Suomen kansalle. Köyhyyttä ja kurjuutta, työttömyyttä, kyllä.

Meidän sotaporvarimme haluaa olla osa ”Länttä”. Mutta olemmeko edes Lännen porvareiden mielessä edes spermalänttä lakanassa?

 

Presidenttimme on porvari, kokoomuslainen porvari, joka tekee kuinka USA haluaa.

Tämä täysin käsittämätön Venäjän diplomaatin karkottaminen, ei saata kuin harmia ja vahinkoa Suomelle. Vastareaktio ei jää vain Suomen diplomaatin karkottaminen Venäjältä.

Suomi on täysin rähmällään USA:aan, Suomettuminen on nyt parhaimmillaan.

Tätäkö me Suomen kansa haluamme?

Suomen porvarit syytti Suomea Neuvostoliiton aikaan Suomettumisesta ja rähmällään olosta, ja Kekkostakin parjattiin.

Onko jokin muuttunut nyt?  On kyllä. Nyt Suomen porvaristo lutkuttaa USA:n moloa poskeet lommollaan.

Puola osti USAsta Patriot-järjestelmän

Puola allekirjoitti tänään sopimuksen Patriot-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän hankkimiseksi. Sillä voi tuhota myös ballistisia ohjuksia.

Kauppasopimuksen arvo on 3800 miljoonaa euroa ja sillä rahalla saa mm. 16 ohjusten ampuma-alustaa 4 tutkaa ja tulenjohtojärjestelmän.

Lähde.

—–

Hyvä Puola! Niin sitä pitää!

Suomi tarvitsisi vastaavan järjestelmän. Meiltä puuttuu kokonaan korkeatorjuntakyky, sekä ballististen ohjusten torjuntakyky.

Onko kirjautumisessa jotakin

– En pääse normisti sisäänkirjautumaan
ja sitten mutkien kautta huomaan olevani kirjautunut
vaikka edellisellä käynnillä olen uloskirjautunut.?