3 kommunistien lehteä.

Saattaa olla, että työtä tekevä kansa suurimmaksi osaksi ei edes tiedä, että Suomessa on 3 kommunistista puoluetta.

Ulkopuolisen silmin kaikki ovat yhtä kommunistisia, siis samanlaisia.

Itse olen kommunisti, ja SKP:n jäsen, kommunistien liiton jäsen.

Olen käynyt Moskovan kommunistien koulun 80 luvulla.

Itse olen sitä mieltä, että on vain painotuseroja, ei vähäkään ideologisia.

Ne painotuserot sopivat varsin hyvin samaan yhteen puolueeseen.

Kommunistisessa liikkeessä pitäisi olla keskustelukulttuuria, joissa käydään kovaan debattia eri kysymyksistä, se on vahvuus, ei heikkous.

Mutta sellaista keskustelukulttuuria ei ole. On vain kolme kom. puoluetta, joiden sisällä ollaan vain samanmielisiä, ja peräti pyritäänkin siihen.

Tällaisella toimintakulttuurilla pyyhitään dialektiikalla pöytää. Mikään ei voi näin ollen kom. liikkeessä kehittyä.

3:n eri kommunistisen puolueen lehdissä voi nähdä ne painotus erot.

Näistä kolmesta puolueesta STP hakee aidosti yhteistyötä.

Tänä vuonna SKP:n Kaukajärven osasto teki aloitteen ”Kommunistit yhteen”, joka lähetettiin kolmen puolueen lehdille.

En nähnyt sitä aloitetta julkaisevan muiden kuin Kansan Äänen, STP:n /kommunistien liiton äänenkannattaja.

Lisäksi vain samassa lehdessä myöhemmin 5.3-2018 vastattiin tähän aloitteeseen, siis vain Kansan Äänessä.

SKP tietääkseni on puuhaamassa yhteistyöjärjestön perustamista.

Sanon, että toimiva yhteistyöjärjestö voi syntyä vain yhteistoiminnan tuloksena, ei kommunistisen puolueen mahtikäskyllä ja päätöksellä.

Voimme hyvin nähdä, että kommunisteilla ei yhteistyö suju edes omien kanssa, miten se voi syntyä muiden kanssa? Ei tietenkään mitenkään.

Tiedonantaja lehti muuttui kuukausilehdeksi. Se ei palvele enää työkaluna entiseen malliin.  Ei myöskään järjestöpalsta.

Lehti on taitettu hyvin, kuten ennekin, mutta mielestäni viimeisen vuoden aikana taso on heikentynyt, jossa vain Marko Niemen hyvät jutut on ollut lehden pelastus.

Lehdessä puhutaan työväestä, työväenliikkeestä, yhteistyöstä jne. kuten ennenkin, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut.

Uudessa Tiekkarissa 16/2018 Packalenin pääkirjoitus sisälsi kaiken tärkeän, josta ei voi olla eri mieltä.

Olemme esim.Tiaisen Hannun kanssa vuosia puhuneet samoista asioista, ja halunneet myös toimia siten. Vaan miten kävi? Ulos heitettiin.

Kaukajärven osasto puhui ja toimi samoin, ja erotettiin piiristä, laittomasti. Puolueen johto ei ole kyennyt tekemään mitään, ja peräti vaiennut asiasta.

Onko siis niin, että sillä on merkitystä kuka sanoo tärkeät asiat? Lopputulos silti, että mitään ei tehdä, ulospäin ei näytä.

KTP:n lehti on myös kohtuuhyvin taitettu, mutta melko lailla kaavamaisuus vaivaa sisällön suhteen. Lehden sisältö on hyvin teoreettinen, jota toki koko kommunistinen liike tarvitsee työkaluikseen.

STP:n Kansan Ääni on heikosti taitettu, mutta sisältö työkaluna jokapäiväisessä politiikassa on lehdistä paras.

Mutta ei Kansan ääni(kään) aukea juurikaan ulkopuolisille.

Minusta meidän kolme kommunistien lehteä olisi voimakas yhtenä yhteisenä keskustelevana lehtenä. Me voimme aivan hyvin käydä avointa keskustelua kommunistisen liikkeen tilasta, keskustella avoimesti erilaisista mielipiteistä ja erimielisyyksistä omassa lehdessämme.

Emme käy käytännössä mitään keskustelua, vaan kaikki on pelkkää ennakkoluuloa toisiamme kohtaan.

Juoruamme toisistamme kuin pahaiset ämmät.

Lenin sanoi aikoinaan, kun häntä syytettiin bolsevikkipuolueen sisäisistä asioista puhumisesta julkisuudessa työväen lehdissä, että ”meillä ei ole mitään etuja jotka poikkeaisivat työväen eduista”.

Mekin voimme käydä avointa keskustelua, ja pitääkin käydä eri foorumeilla, kommunistisen liikkeen asioista.

Minusta kommunistisen liikkeen ei tänä päivänä tarvitse olla salaseura. Emme ole maanalaisia.

Puolueen sisällä ei tarvitse eikä saa olla mitään klikkiytymistä, jossa saatetaan keskustella ja päättää puolueen asioista, ja ne vain tuodaan ilmoitusasiana, ilman oikeaa, tai jopa ei vain edes käydä mitään keskustela saati kysytä mielipiteitä klikin päätöksistä.

Näin mielestäni ainakin SKP on toiminut jo vuosia ja pahenee entisestään.

Demokraattisen sentralismin sijaan on vallalla lähinnä sentralismia.

3 Kom. lehteä ovat kaikki tarpeellisia ja vähintään tarpeeksi hyviä, mutta on suurta resurssien haaskausta kolme eri lehteä.

Syksyllä on todennäköisesti maakuntavaalit, joihin emme ole vielä mitenkään valmistautuneet.

Emme tule pärjäämään.

Pelkkä SOTEn vastustaminen eri riitä, vaan meidän on tarjottava vaihtoehtoja.

Emme saa vastustamisella ääniä, ja SOTE tulee aivan varmasti, meistä riippumatta.

Maakuntahallinnossa me voimme vaikuttaa ja muuttaa mahdollisesti, ja etenkin saada tuotua omat näkemyksemme ja tietomme esiin.

Sitä Lenin tarkoitti puhujan lavalla. Tässäkin tapauksessa.

Kommunistisesta liikkeestä ei ole mitään hyötyä perinneyhdistyksenä.

Meillä on historiallinen tehtävä.

Me julistamme olevamme etujoukko. Kenen joukon, kun emme ole emmekä näy missään?

SKP on tyystin unohtanut olevansa työväen puolue.

Ei etujoukoksi vain julistauduta, se ansaitaan.

Joka ainoa kerta kun kommunistinen liike toistaa feminismiä häviää työväen kannatusta.

Jos se edes kantautuu työväen korviin.

Työväki ja kommunistit puhuvat aivan eri kieltä. Kommunistit ihmettelevät miksi heitä ei ymmärretä, vai vaivautuuko edes miettimään?

Onko sivistyssanojen runsas käyttö osoitus narsistisesta tavasta tuoda julki omaa ”erinomaisuuttaan ja viisauttaan”, piittaamatta tuleeko ymmärretyksi?

Vanhemmat kommunistit tarvitsevat paperilehden lukeakseen, johon voi tehdä alleviivauksia ja merkintöjä.

Painopisteen vieminen nettiin voi olla myös jopa virhe.

Kommunistien on hallittava erilaisia foorumeita. Siihen pitäisi saada poliittista ohjausta, joita kom. liikkeessä ei ole tarjolla, eikä edes välttämättä tiedetä mitä se on.

Kommunistinen lehti pitäisi olla organisaattori agitaattori ja propagandisti.

Mutta onko lehtemme sellaisia?

Hyvää vappua kaikille!! 1.5.2018 marssilla (sorin aukiolta) 11.00, Keskustorilla 12.00 ja 13.00 Laikun lavalla nähdään!!!

Rikollisten hyysääjät ovat jälleen vauhdissa

Eipä kauaa tarvinnut odottaa, kun mielipidepalstoilla poliisia haukutaan murhaajaksi Lempäälän jutussa ja selitetään, kuinka autoa ei olisi tarvinnut pysäyttää ainakaan tuossa paikassa ja kuinka poliisin ”oikeiden aseiden” aseenkäyttö tuollaista itse tehtyä asetta vastaan on niin törkeää.

Tällaiset rikollisten hyysääjät eivät ole uutta, mutta valitettavasti meillä on tuo poliisin vihaaminen ja syyllistäminen sekä rikollisten puolustaminen viittaa tiettyyn sakkiin, joka ei saa ihan mielensä mukaan hillua.

Rotuoppia

Rotuoppia suomalaisittain 1918.
https://yle.fi/uutiset/3-8775599
– Mitä kaikkea seuraa, kun valtaapitävä haluaa toimia omista lähtökohdistaan?
– Demogratian toimivuudesta voidaan olla montaa mieltä?
– Kuunneltiinko työväestön tahtoa demograattisesti ennen aseita?
– Tämän päivän suomessa ei onneksi ammuta, mutta historian lehtiä ei ole vielä käännetty.

Kepuvetoisen hallituksen anteeksiantamaton teko

Kepun suuri haave saada maahan maakuntahallinto on vaikuttanut kaikkeen mitä hallitus on tehnyt. Ensin tehtiin lehmänkaupat Kokoomuksen  kanssa, jossa kokkarit lupasivat tukea maakuntauudistusta, jos he saavat vastineeksi valinnanvapauden soteen. Valinnanvapaudella Kokoomus petasi yksityisille lääkärifirmoille pääsyn verorahoihin käsiksi.

Pahinta on ollut Kepun kyltymättömässä vallantavoitelussa se, että saadakseen näyttämään soten kansalaisille suurelta edistysaskeleelta terveydenhultoon Kepu on antanut terveyskeskusten rapistua lääkäripuutteessa. Sillä on haluttu osoittaa kansalaisille, että sote on ainoa pelastus Suomen terveydenhuoltoon. Jos terveyskeskuksiin olisi palkattu  lisää lääkäreitä, olisivat jonot paljon lyhyempiä, kuin ovat nykyjään. Itse systeemi on täysin käyttökelpoinen, kunhan sitä päivitetään riittävän usein.

Puhun kokemuksesta, kun olen joutunut monisairaana käyttämään viime vuosina paljon julkista terveydenhuoltoa.

On anteeksiantamatonta, että Kepu on toiminut näin härskisti. Varsinkin maaseudulla   ja pienehköisä kunnissa, joissa Kepulla on perinteisesti valta-asema valtuustoissa on tilanne surkea ja tarkoituksella.

Erikoissairaanhoito on toiminut hyvin julkisella puolella. Yksityiset eivät ole kiinnostuneita lainkaan erikoissairaanhoidosta. He haluavat vain poimia rusinat pullasta perusterveydenhuollossta mm. flunssanhoidosta. Asiantuntijat ovat veikanneet, että vähitellen yksityiset ottavat mm. mielikuvamarkkinoinnin avulla suurimman osan terveydenhuollosta Suomessa. Sekö olikin porvarihallituksen perimmäinen tarkoitus? Mainittakoon lopuksi, että Suomessa valtio käyttää sosiaali -ja terveydenhuoltoon yli 20 miljardia euroa verovaroja vuosittain, joista suurin osa valuu ennen pitkää veroparatiiseihin.

Miksi puu lakataan?

Olen monesti miettinyt tuota lakkausasiaa puun pinnoittamiseen. Puukonpäät, kirvesvarret, vasaranvarret… lakattiin ja lakataan vieläkin. Miksi? Lakkapinta on liukas, halkeilee, päästää puuhun kosteutta halkeiltuaan..jne.

Vuosia olen käsitellyt puuvartiset tarvekaluni; puukonpäät, lekanvarret, hakun varret, kirvesvarret, pokaranvarret, jopa saunan lattiankin…jne, seoksella, jossa on 20% hautatervaa, 20% tärpättiä ja 60% pellavaöljyä. Imeytyy puuhun syvälle, käsitelty pinta ei ole liukas, ei homehdu (sauna), jättää muuten kauniin puukuvioinnin.  Tuo seokseni muuten sopii ruostesuojaukseenkin, kokemusta minulla on muutama vuosikymmen tuon seoksen käytöstä.

Meidän perheessä kun on maalarimestari; tästä asiasta on ainainen kiista. En osaa oikeastaan ymmärtää, mihin puupintaan tuo lakka oikein sopisi.

29.4.1918 – 100 vuotta sitten Suomen Vapaussota, pakenijat pysäytettiin

Suomen Armeijan Itäarmeija valloitti ja puhdisti Viipuria. Itäarmeija oli jaettu kolmeen ryhmään. Eversti Ausfeldin ryhmä sulki Itärajan Karjalan kannaksella. Kenraalimajuri Wilkmanin ryhmä hyökkäsi Viipuriin idästä ja kaakosta. Everstiluutnantti Sihvon ryhmän piti katkaista punaisten hallussa oleva alue Viipurin länsipuolelta, ettei lännestä pääse apuvoimia Viipuriin, eikä Viipurista pääse pakenemaan länteen.

Edellinen artikkelini Suomen Vapaussodasta teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.

Tämä artikkeli kertoo everstiluutnantti Sihvon ryhmän toiminnasta

Punaisten läpimurtautumisyritys Viipurista länteen ehkäistiin Naulasaaressa katkeran taistelun jälkeen.

”Rautatien eteläpuolella olevalle alueelle, joka yön aikana oli tuleva draamallisten tapausten näyttämöksi, oli kuten mainittiin, lähetetty kaksi [Karjalan 2. rykmentin – jpu] pataljoonaa IV (Salminen) ja X (Heimolainen). Nämä etenivät suljetussa järjestyksessä pitkin Haminan-Viipurin suojaamatonta maantietä, mutta kun ne saapuivat Ykspäänjoen yli vievän sillan läheisyyteen, yllätti ne vihollisen konekiväärituli. Maantien ojat ja yltyvä pimeys pelastivat joukon ikävästä asemasta, johon se äkkiä huomasi joutuneensa. Tappiot rajoittuivat yhteen kaatuneeseen, yhteen konekivääriin, jonka pillastunut hevonen kiidätti punaisten puolelle sekä pataljoonan komentajan Heimolaisen ratsuun, joka ammuttiin hänen altaan hänen ratsastaessaan kuin paraatiin pataljoonansa etunenässä.

Sittenkun määräys hyökkäyksen peruuttamisesta oli saapunut kaikille joukoille ja nämä myöhään ja lopen väsyneinä olivat saapuneet useita kilometrejä taempana sijaitseviin majapaikkoihinsa, saapui yöllä armeijan päälliköltä Talista 29 p. klo 1,05 a.p. annettu määräys, että ryhmän oli samana yönä mikäli mahdollista vallattava läntinen linnoituslinja. Wilkmanin ryhmän piti näet tänä yönä tehdä lopullinen hyökkäys kaupunkiin itäpuolelta, ja armeijajohto toivoi nopeampaa tulosta tällaisen yhteistoiminnan kautta. Ryhmänjohto näki kuitenkin mahdottomaksi panna toivotun hyökkäyksen nopeasti ja valmistumatta toimeen. Tarpeellisten käskyjen perillesaattamiseen, joukkojen hälyytykseen ja kokoamiseen, perille-marssiin ja hyökkäysryhmitykseen oli aikaa liian niukalti, puhumattakaan joukkojen ruumiillisesta ja sielullisesta tilasta edellisen illan sekavien ja väsyttävien hyökkäysvalmistelujen jälkeen. Valmistaakseen ja tarkoituksenmukaisimmin toimeenpannakseen hyökkäyksen toivoi ryhmänjohto saavansa aikaa, mutta aivan pian se sai muuta ajateltavaa. Pian sen jälkeen kun kielteinen vastaus oli annettu armeijaesikuntaan, saapui ilmoitus että punaiset koettivat murtautua piiritysketjun läpi pitkin Haminan maantietä. Vasta aamulla kävi selville että vihollinen oli luopunut Viipurin puolustuksesta ja nyt etsi pelastustaan koettamalla murtautua Haminaan.

Rautatien eteläpuolella olevat joukot olivat tuskin ehtineet päästä lepoon yöllä huhtik. 29 p:ää vasten, kun hälyytyssanoma vihollisen joukkoperääntymisestä Viipurista klo 1-2 tienoissa saapui vähän matkaa Ykspäänjoen eteläpuolelle jätetyiltä etuvartioilta. Etuvartioita ja Nurmeen lähetettyä 2. komppaniaa lukuunottamatta oli IV pataljoona majoitettuna Rasalahteen. X pataljoonasta oli 2. komppania sekä kolme konekivääriä sijoitettuina Naulasaareen, 3. komppania Rasalahteen kun taas 1. komppania oli Suurmerijoella. Rintamajaon mukaan oli X pataljoonan osaksi tullut rannikkokaista maantien ja Viipurin lahden välillä, ja tästä luoteeseen oleva alue Suurmerijoelle asti kuului IV pataljoonalle, jonka tehtävänä sitä paitsi oli varmistaminen etelään Tervajoelle päin, jossa oli ilmoitettu erään vihollisosaston olevan. Suurmerijoella oleva X pataljoonan 1. komppania yhdessä Pieni-Merijoella olevan osan ratsuväkeä kanssa sulki kaistan IV pataljoonan ja rautatien varteen sijoitetun V pataljoonan välillä. Osa ratsuväkeä tiedusteli Säkkijärvelle päin.

Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927

 

Punaisten joukkorynnäkön tieltä vetäytyivät etuvartiot nopeasti takaisin, X pataljoonan etuvartiot metsänkulmaan tienhaaran luona Naulasaaresta luoteiseen ja IV pataljoonan etuvartiot metsänreunaan vähän etelämpänä maantien länsipuolella. Ensinmainitun metsänkulmauksen laidassa olevat ampumahauta-asemat miehitettiin heikosti Naulasaaresta, mutta tuskin tämä oli tapahtunut, kun punaiset jo olivat niitten edustalla ja tekivät ensimmäisiä rynnistyksiään tätä tiensulkua vastaan. Pian senjälkeen he alkoivat rynnätä myös heikosti miehitettyä metsänreunaa kohti tien länsipuolella.

Tilanne oli monessa suhteessa samantapainen kuin aikoinaan Raudussa, kun sen saarrettu miehistö koetti puhkaista itselleen tien valkoisten saartoketjun läpi. Nyt kysymyksessä oleva yritys tapahtui suuremmassa mittakaavassa ja suoritettiin yön pimeydessä, mutta muutoin tapahtui läpimurtautumisyritys samanlaisia muotoja noudattaen kuin Raudussa. Yhteenkietoutuneena järjestäytymättömäksi kolonnaksi – jonka seassa oli valjastettua tykistöä ja kuormastoa, naispuolisia punakaartilaisia, jopa pienempi määrä naisia ja lapsiakin – vyöryi pakenevain virta eteenpäin omalla voimallaan, vainoamispelon ajamana ja vapauden toivon kiihdyttämänä. Ensimmäisen vastuksen kohdatessaan tämä virta etsi itselleen uusia uomia ja levittäytyi siten. Se tapasi tien auttamattomasti suljettuna venäläisten kaivamien juoksuhautojen luona metsänreunassa, missä osia X pataljoonasta piti puoliaan, konekivääriensä voimakkaasti tukemina. Sensijaan onnistui päälletunkevien punaisten laumojen työntää takaisin IV pataljoonan harvalukuinen etuvartio maantien länsipuolella. Tänne kiiruhti pataljoonan 3. komppania koetellun päällikkönsä Uskin johdolla ja kolmen konekiväärin kera. Komppania tapasi punaiset puolimatkassa metsässä ja pysäytti siellä niiden etenemisen toistaiseksi.

Taistelulinjan takana oli tämän kaiken tapahtuessa kuormamiehistö joutunut pakokauhun tapaiseen mielentilaan, ja kun vihollisen murtautumisen vaara todella oli olemassa, antoi IV pataljoonan komentaja jääkäriluutnantti Salminen suostumuksensa siihen, että koko kuormasto sekä vangit saataisiin viedä turvaan luoteiseen suuntaan pitkin löytömäelle vievää tietä. Tällöin sattui se kohtalokas erehdys että myöskin ammuskärryt ajettiin pois, vieläpä pakenevan kuormaston etunenässä. Pian senjälkeen alkoi ammuksia puuttua tulilinjalla, ja pyyntöjä pikaisesta täydennyksestä tuli sekä Naulasaarelta, jossa puolustusta sillä välin oli vahvistettu, että Uskin komppaniasta. Ensinmainitussa puolustusasemassa oli konekiväärin jo täytynyt lopettaa tulensa panosten puuttuessa, ja myöskin Uskin kaistalla näytti asema samasta syystä kestämättömältä.

Kun ammuskärryjen takaisin hankkiminen vei aikaa, lähetti pataljoonankomentaja Salminen Uskin komppanialle sanan, että tämä hätätilassa saisi luopua rintamapuolustuksesta ja vetäytyä tien syrjään länsipuolelle. Ilmoitus saapui Uskille perääntymiskäskyn muodossa, mutta hän päätti siitä huolimatta kestää edelleen ja kehoitti miehiään taistelemaan viimeiseen saakka. Mitään vahvistusta ei voitu ottaa lukuun, sillä pataljoonan 2. komppania oli kuten mainittiin Nurmen asemalla ja yksi 1. komppanian joukkueista varmisti eteläänpäin, muiden ollessa hajoitettuna etuvartiopalvelukseen, vankien vartiointiin y.m. Oli oltu huomaavinaan, että punaisten valomerkkeihin vastattiin Tervajoelta joukkojemme eteläpuolelta, ja niin ollen oli otettava myöskin tältä puolelta tulevan häirinnän mahdollisuus huomioon. Siitä huolimatta päätti Salminen kutsua takaisin sen 1. komppanian joukkueen, joka oli lähetetty etelään päin, ja asettaa sen kahdella konekiväärillä vahvistettuna metsän laitaan Arvin luona, siellä viime kädessä pysäyttämään punaisten läpi tunkeutumisen, siinä tapauksessa että näiden onnistuisi murtaa etummainen puolustuslinja.

Metsässä taisteleville IV ja X pataljoonien osille tilanne muodostui sitä sietämättömämmäksi mitä pidemmälle aika kului, lähinnä ammusten puutteen ja pimeyden aiheuttaman sekavuuden ja epävarmuuden vuoksi. Hurjistunut punainen hyökkäyskolonna tunki päälle epätoivon raivolla. Useissa paikoin kehkeytyi raivokkaita tappeluita, joissa pistimet ja puukot otettiin käytäntöön, – jälestäpäin ilmeni että kymmenkunta haavoittuneistamme oli puukotettuja. Sieltä ja täältä onnistui pienempien punaisten joukkioiden tunkeutua puolustusasemien ohi tahi lävitse, ja niiden ilmaantuminen taistelulinjan takapuolella antoi aiheen hälyyttäviin ilmoituksiin punaisten saartoliikkeistä. Eräs punainen joukkio, jonka oli onnistunut pujahtaa läpi, kohtasi kolme kuormaa käsittävän Naulasaaren asemille matkalla olevan ammuslähetyksen, yllätti sen ja ampui hevoset, seurauksella ettei tämä äärimmäisen välttämätön täydennyslähetys koskaan tullut perille. Levottomuutta ja sekasortoa herättäviä huhuja oli sekin, joka tiesi kertoa että punaiset olivat veneillä tulleet Naulasaaren asemien selkäpuolelle.

Kaikki nämä seikat sekä vaikeus saada yleiskatsausta omien joukkojen asemasta loivat tilanteen, jota taistelunjohto ei kyennyt hallitsemaan. Sitä paitsi on huomattava, että noilla molemmilla yölliseen taisteluun joutuneilla pataljoonilla ei ollut mitään yhtenäistä johtoa. Rykmentinkomentaja ratsumestari Kuula oli Hovinmaalla eikä voinut puuttua asiain menoon muulla tavoin kuin lähettämällä apuväkeä, joka kuitenkaan ei tullut ajoissa perille, lukuunottamatta jo aikaisemmin taistelusta tunnettua Saloniusta, joka taistelun aikana konekivääreineen saapui Pieni-Merijoelle. Edellisen illan suunniteltua hyökkäystä varten oli rykmentin komentaja tosin antanut ratsumestari Hussolle tehtäväksi johtaa molempia pataljoonia, mutta tämä oli Suur-Merijoella omaamatta valtuuksia enempää kuin mahdollisuuksiakaan sieltäkäsin johtaa puolustusta. Esiintyneet tiedot, joissa hänen kerrotaan johtaneen karjalaisia joukkoja Naulasaaren taistelussa, ovat vääriä.

Siitä huolimatta että valkoiset saivat säästää ampumavarojaan ja saattoivat pimeässä suunnata tulensa vain summittaisesti, sai tämä aikaan hävitystä ja tuhoa hyökkäävissä punaisissa laumoissa. Erikoisesti koskee tämä Naulasaaren asemilta suunnattua tulta, joka pyyhki maantietä pituussuuntaan, mutta Pieni-Merijoellakin olevat joukot ottivat sivustatulellaan tehokkaasti osaa. Vihollisen päälaumaa sivustava asema, johon valkoiset viimemainitun joukon mukaantultua joutuivat, vielä osaltaan pahensi pakolaiskolonnan epätoivoista asemaa. Mutta ratkaisevasti vaikutti taistelun kulkuun ennenkaikkea järkähtämätön vääjäämättömyys, millä puolustusta hoidettiin kaikkialla, rohkeus ja taistelukunto, jota yksityiset puolustajat suuressa määrin osoittivat.

Mainitaksemme vain yhden nimen monista, jotka tässä yhteydessä pitäisi tuoda esiin, muistettakoon tässä X pataljoonan 3. komppanian päällikköä insinööri Kunnasta, joka taistelun alussa sai haavan kaulaansa, mutta johti edelleen komppaniaansa kunnes myöhemmin vaikeasti haavoittuneena vaipui maahan. – Uskin komppanian, joka osoitti suurenmoista sitkeyttä, täytyi lopulta lähinnä ammusten puutteessa vetää rintamansa jonkunverran tien länsipuolelle. Täten oli tie punaisten edessä vapaana ja nämä tulvivat ennen pitkää ulos metsästä aukealle Rasalahden luona. Nyt oli tullut aikaisemmin mainitun Arvin luona metsänrintaan sijoitetun joukkueen vuoro. Uusi este, jonka sen sivustatuli muodosti, oli punaisille liikaa. Samalla aikaa päiväkin sarasti, ja kaikki yritykset huomatuksi tulematta hiipiä asemien ohi tulivat mahdottomiksi. Ei ollut muu neuvona kuin laskea aseet. Pakolaiskolonnan etumaiset osat antautuivat taistelualueella metsässä ja valkoisia liinoja huiskuttaen vetäytyi punaisten pääjoukko päivän koittaessa takaisin Tienhaaran linnoituslinjalle, mistä käsin se sitten alkoi neuvotella antautumisesta. Sittenkuin he olivat saaneet vakuutuksen siitä ettei ketään tulla ilman laillista tutkintoa ja tuomiota ampumaan, he antautuivat, ja pitkällinen aseistariisuminen alkoi.

Samalla aikaa kun taistelu sammui, saapuivat vihdoin ammuskärryt. Itse asiassa oli ratkaisun tapahtuessa patruunavarasto kokonaan käytetty. X pataljoonan miehet olivat jo olleet pakotettuja ottamaan panoksia kaatuneilta ja haavoittuneilta punaisilta, joita virui asemien edustalla.

Taistelukentän näkö taistelun päätyttyä muistutti sekin kuoleman laaksoa Raudussa. Ruumiita makasi täälläkin satamäärin, enimmän maantien vierellä Naulasaaren asemain edessä. Luotettavia numerotietoja punaisten tappioista ei kuitenkaan ole saatavissa. Kaatuneiden luku on arvioitu 500-600:ksi, vankien luku 5000-6000:ksi, mutta kumpaakaan lukua ei voida tarkistaa. Pääasia on, että pienempiä jälkijoukkoja lukuunottamatta koko se sotavoima, joka oli ottanut osaa Viipurin puolustukseen ja viimeisenä yönä koetti pelastua paolla, tuli aikomuksissaan estetyksi ja otettiin vangiksi. Vain muutamien harvojen pakolaisten onnistui päästä valkoisten linjojen läpi, ja osa näistä joutui heti jälkeenpäin luutnantti Inkisen ja hänen tykkimiestensä käsiin, jotka olivat kahden tykin kera käyneet asemiin niemessä Naulasaaren eteläpuolella vartioidakseen meritietä Viipurista.

Valkoisten tappioista Naulasaaren taistelussa puuttuu niinikään tarkkoja tietoja, mutta verrattuina vihollisen tappioihin olivat ne joka tapauksessa vähäisiä, kiitos hyvin kätkettyjen ja suojattujen puolustusasemien. Muuan tieto 60 kaatuneesta merkitsee maksimimäärää, johon todennäköisesti sisältyvät kaikki vanhalta rintamalta etenemisen aikana koetut tappiot kaatuneissa.

Rautatien pohjoispuolella kyllä osittain kuultiin taistelumelskettä etelästä, mutta muuten ei tiedetty mitään siellä käydystä epätoivoisesta taistelusta. Aikaiset aamutunnit toivat mukanaan sanoman, että jääkärijoukot olivat Viipurin itäpuolelta hyökänneet kaupunkiin ja että karjalaiset pataljoonat Naulasaaren luona olivat ottaneet koko punaisen miehistön vangiksi. Karjalaisten joukkojen päävoimat olivat kunnialla kestäneet viimeisen kovan kokeen ja kruunanneet sitkeän taistelunsa kotiseudun puolesta loistokkaalla lopputaistelulla, joka niille avasi tien Karjalan vanhaan pääkaupunkiin.”[i]

——

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VIII; 1927; sivut 364-371

70-luvun rivitalojen ongelmallinen palo-osastointi

Pappilan rivitalo paloi poroksi.

”Pappilan asuinalueella sijaitseva talo oli valmistunut vuonna 1971. Rivitalossa sijaitsivat kuuden perheen asunnot.”

Tällöin rivitalot olivat ensin tasa -tai pulpettikattoisia, joissa paloeristystä, osastointia, ei ollut ullakolla. Tarkoittaa palon kestävää vesikattoon saakka yltävää ”palomuuria”, joka tuli pakolliseksi vasta 90-luvulla.

Näitä kattoja on sittemmin muutettu harja-kattoisiksi, mutta milloin?

Jos tämä koskee teitä- tarkistakaa tilanne heti talossanne.

Tämäkään ei riitä, mikäli puiset terassit ovat kiinni toisissaan ja niissä grillataan liekeillä. Niistä saattaa nousta kipinät räystäiden lappeisiin ja palon syttyessä kulkea talosta taloon.

Näitä rivitalojen tapauksia on jo liikaa- yksikin !

 

 

Jussi Halla-aholta pelkkää asiaa.

Tunteita herättävä Jussi Halla-aho puhui Jyväskylässä ja puhuikin silkkaa asiaa.

”Suomalaisilla pakkomielle kopioida Ruotsin tekemät virheet, vaikka ne olisi jo todettu virheiksi Ruotsissa”

Mikäli joku kommentoi niin toivon kommentoinnin koskevan asiaa, ei henkilöä.

 

 

Sotaharjoituksen Siil skenaario

Ensi viikolla alkaa Virossa sotaharjoitus nimeltään Siili. Harjoituksen vastapuolena on Suomen ja Viron itäpuolella sijaitseva valtio, joka himoitsee Baltian maita.

Harjoitukseen odotetaan osallistuvan noin 15 000 miestä maksimissaan samanaikaisesti.

Skenaarion on suunnitellut NATOn Norjassa sijaitseva Joint Warfare Centre. Skenaarioon sisältyy eskalaatiovaihe, jossa myös rajavartiosto ja poliisi harjoittelevat Suojeluskunnan kanssa. Sitten on myös varsinaiset taisteluharjoitukset, joissa käytetään panssarivaunuja, sotilaslentokoneita, helikoptereita, jne. Harjoitellaan ihan oikeasti sitä, että Venäjä hyökkää ja se hyökkäys pitää torjua.

Lähde.