Savustettu muikku.

Se tuo savustettu muikku jakaa ihmisten mielipiteitä, ei kahteen vaan moneenkin suuntaan.

Aamulla nostamani muikut (nykyisin 10-12cm pitkiä), annan viileässä jäähtyä, kunnes ovat ”kuolinkankeita”, sitten suolistan, päitäkään en jätä koska koko ”suolistustuotto” mene kanoille, Mokalle tai Mirrille.

Uteliaisuuttani katselin taas eilen ennen savustusta netissä luettavia ohjeita; muikkuko savustetaan alle puolessa tunnissa, ei se ole savustusta vaan kypsennystä.

Minun metodini on; muikut  (kuivatut) ritilälle, öljytään ja päälle tillisilppua (tähän aikaan kuivattua). Muikut n 60 asteiseen uuniin, leppäbrikettiä, potikalla säädetään lämpötila, niin, ettei se ylitä 80 astetta. Siellä sitten n neljä tuntia.

Muikut pakataan kulhoon, kerroksittain ja ripaus merisuolaa kerroksen väliin. Sitten jääkaappiin ja aamulla on tarjolla herkullista savumuikkua. Aamusella voi hieman lisätä tuoretta sitruunamehua.

”Tuoretta, lämmintä, savustettua kalaa”; en suostuisi ostamaan. Ken on joskus paistanut pannulla esim pyyntituoretta kilohailia, tietää mistä puhun.

Aika aikaa kutakin…

…sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Nukkumaan mentiin kesäaikaan ja kun herättiin olikin talviaika. Kaikki ei tietty mennyt nukkumaan kesäaikaan vaan vasta talviaikaan, mutta kullakin tapansa.

On se hupaisaa tämä ajanpeluu. Saatiin taas ikäänkuin aikalisää peräti yksi tunti. MIten itse kukin meistä sen tunnin aikalisän käyttää elämänsä parantamiseksi?

Paljon on taitettu peistä kuluneen vuoden aikana siitä, pitäisikö tämä pelleily lopettaa ja pysyä kesät ja talvet aina samassa ajassa. Hyvin monet ovat toivoneet, että tämä viisarien siirto olisi nyt viimeinen, mutta eipä taida olla. Aamun Hesari tietää kertoa luotettaviin  lähteisiinsä viitaten, että viisareita siirretään taas ensi keväänä. Siis kaikki pölinä asian tiimoilta on ollut turhaa.

Onko sitten tästä viisareiden siirrosta (kellojanhan me emme siirrä, ei ainakaan moni) jotain käytännön hyötyä jollekin? Suomessa sillä oli kuulemma jotain merkitystä agraariyhteiskunnan aikana, mutta se aika on jo kaukana takanapäin.

Yhden hengen taloudessani on tapana pitää yksi kello aina samassa ajassa kesät ja talvet. Se kello on nyt tätä kirjoittaessani 06.35 eli on aamukahvin aika.

 

Pienyritys

Pienyritys toimitti ja asennutti keittiöitä isommalle firmalle ja iso meni konkkaan
ja se pieni ei saanut työ eikä kalusteista rahaa joten kaatui sekin.
Pienyritys toimitti puuportaita talon rakennuttajalle eikä saanut niistä rahaa
eikä saanut haken niitä asennettuja portaita pois.
Pienyritys asensi ikkunoita isolle rakennuttajalle ja sai palkkansa vasta kuukauden viiveellä.
Pienyritys ompeli ja toimitti isoon taloon verhot eikä saanut niistä rahaa edes karhuamalla.
Pienyritys käytti lakimiestä saataviensa perimiseksi tuloksetta ja joutui vielä maksamaan
lakimiehen palkkion.
– Niin mitä pitäisi tehdä pienyrityksen aseman korjaamiseksi – helpottaa irtisanomista?

Miten tässä nyt taas näin kävi?

 

Pienten yritysten irtisanomisista käytiin kova kamppailu. Työpaikoilla työläiset olivat valmiit puolustamaan jopa lakoilla, ettei yrityksen koon mukaan voida eri arvostaa työntekijöitä. Oli kyseessä 10 tai 20 tai isompien henkilömäärien työpaikat, jokaisella kuuluu olla yhtäläinen oikeus samanlaiseen irtisanomissuojaan.

 

Oikeudenmukaista ja tasa-arvoista, jonka jokaisen luulisi ymmärtävän. Ja näin työläiset myös ymmärsivät ja olivat solidaarisia Sipilän hallituksen esitystä vastaan jossa pienten työpaikkojen työntekijät olisivat työnantajien armoilla.

 

Muutaman viikon oltiin nyrkit ojossa ja mieli, ettei tuumaakaan peräännytä. Työmarkkinat eivät rauhoitu, ellei hallitus vedä esitystään takaisin ja hallitus taas ei suostunut ay- liikkeen komenteluun asiasta joka ei sille edes kuulu. Osapuolet olivat herttaisen yksimielisiä omasta syyttömyydestään tilanteen kärjistymiseen.

 

Koko yhteiskunta pidätti hengitystään, olivat varpaillaan, mihin tässä vielä ajaudutaan. Kunnes mustat autot alkoivat pörrätä Kesärannassa, kameroiden räpsyessä ja salaperäisyyden verhon täyttäessä sakeana ilman.

 

Vihdoin viimein kansalle tultiin kertomaan aikaansaadusta sovinnosta. Hallitus vetää pois esityksen alle 10 hengen työpaikkojen irtisanomissuojan poistamisesta. Mutta kuulkaas tätä, työpaikan koko tulee vastaisuudessa vaikuttamaan irtisanomissuojaan! ETTÄ MITÄ, harottiin hiuksia monissa kodeissa ja ihmismielissä? Mitä helvettiä tuo nyt tarkoittaa?? Siis onko se irtisanomissuoja tulevaisuudessa kaikille yhdenvertainen vai eikö se ole??

 

Kolmikantaa, aktiivimallia ja mitä kaikkea vielä kuultiin osapuolilta ja kuinka edelleen kaikki on vielä auki, vaikka sopu saatiinkin. Jotenkin jäi taas tunne, että voiko enempää saada kansan päätä pyörälle?? Päättyikö jännitysnäytelmä, dekkari ihmisten oman arvailujen varaan ja päättelyyn siitä, keitä vedettiin kölin alta?

 

Kenties tulee mahdollinen jatko-osa jossa me näytelmän seuraajat huomaamme tulleemme naurunalaisiksi, koska tarinan juoni paljastuikin ihan toiseksi kuin olimme näytelmän aikana varmoina päätelleet, sitä tässä nyt kuumeisesti pohdiskelen!

 

 

Taistelu duunareiden puolesta jatkuu

Nyt saavutettu välirauha työmarkkinoilla on todellakin vain välirauha.  Riistokapitalistit, joita Sipilän hallitus edustaa ei luovuta taistelua ennen kuin heillä on valta päättää työehdoista yksipuolisesti.

Tämä taistelu on nyt jatkunut yli sata vuotta. Välillä on ollut rauhallisempia ajanjaksoja mm. sotien tähden, mutta heti kun maailmantilanne on rauhallisempi ja talous lähtee kasvuun alkaa kova kamppailu kakun jaosta.

Talous kasvaa nyt Suomessakin kiitos kansainvälisten suhdanteiden, joista Suomi on  täysin riippuvainen. Samalla on alkanut kamppailu kasvavan kakun jaosta. Riistokapitalistit vaativat itselleen suuremman osan kakusta ja jättäisivät duunarit nuolemaan näppejään.

Onneksi on vahva ay-liike, jonka tehtävänä on valvoa duunarin etuja ja sosiaalisen markkinatalouden toteutumista. Sosiaalinen markkinatalous on duunareiden kannalta paras mahdollinen järjestelmä sillä siinä markkinatalous ottaa huomioon myös kansalaisten sosiaalisen hyvinvoinnin. Riistokapitalistien pyrmyksenä on sitävastoin pitää kansalaisten sosiaaliset turvaverkot mahdollisimman harvasilmäisinä eli vähemmän veroja, joilla sosiaaliset turvaverkot  rahoitetaan.

Kuten edellä totesin, taistelu jatkuu. Riistokapitalistit eivät ole koskaan tyytyväisiä. Rahanahneus on paha sairaus. Toisaalta se on hallittuna hyvä kannustin.

Suomi on siis riippuvainen kansainvälisistä suhdanteista. Suhdanteet vaihtelevat melko säännönmukaisesti. Korkeasuhdannetta seuraa aina matalasudanne ja päinvastoin. Korkeasuhdanne parantaa aina myös työllisyyttä ja syntyy duunareiden markkinat. Mutta matalasuhdanteiden aikana pitäisi päästä nopeasti eroon duunareista, kun kauppa ei käy. On siis irtisanottava väkeä. Ay-liike on aikanaan saanut työlainsäädäntöön pykälät siitä, että irtisanomisia ei voi suorittaa mielivaltaisesti. Riistokapitalistit vaativat nyt, että irtisanomiset voisivat tapahtua joustavasti ja pannaan siten duunarit maksamaan selkänahallaan suhdannevaihtelujen haitat.

Pahinta mitä riistokapitalistit Suomessa puuhaavat on yrittää panna ay-liike polvilleen. Vahva ay-liike on riistokapitalisteille myrkkyä ja heikko ay-liike on siten kapitalistien toiveuni.

Tyäväenliikeellä on pitkät perinteet. Teollisen vallankumouksen myötä syntyi myös työväenliike, kun tehtaitten duunarit alkoivat yhdistyä. Suomen Sosialidemokraattinen Puole (SDP) perustettiin vuonna 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue.

SAK on vanhin suomalainen ammattijärjestö. Edeltäjämme Suomen Ammattijärjestö perustettiin Tampereella 15.–17. huhtikuuta 1907.

Ammattiyhdistysliikkeen saavutuksista hyötyvät kaikki. Moni asia on nyt paremmin kuin 1900-luvun alussa. Meillä on muun muassa kesä- ja talvilomat, viisipäiväinen työviikko, perhevapaat ja eläkkeet.

Suomi oli sopimusyhteiskuntana pitkän tovin viime sotiemme jälkeen. Käytännössä se tarkoitti, että työmarkkinajärjestöt yhdessä maan hallitusten kanssa neuvottelivat työlainsäädännöstä ja samalla myös sosiaalilainsäädänöstä. Neuvottelujen tuloksen syntyi sopimuksia ja lakeja, joista monet ovat edelleen voimassa.

Miksi sitten riistokapitalistit halusivat romuttaa sopimusyhteiskunnan? Mitään muuta todellista ja järjellistä syytä ei ole, kuin se, että riistokapitalistit vaativat aina vaan suuremman osuuden kakusta. Sitä vastustamaan ja duunareiden etuja puolustamaan tarvitaan edelleenkin vahvaa ay-liikettä ja sen rinnalle vahvaa työväen puoluetta.

Vai että hirsitalo muka hienokin

On se toki joillekkin mahdollista vaan eipä se silti mikään autuaaks tekevä asumis muoto ole .

Itse en muuttaisi puu kerrostaloon vaikka saisin ilmaiseksi sellasesta asunnon ja tuli on se jota niissä eniten pelkään .

No onhan niitä paloja sattunut kivisissäkin kerros taloissa se on vaan niin että jos joku asunto palaakin ei se talo ei heti romahda kokonaan .

No on tosin niitä vanhoja taloja jossa on puurosti ja ne kyllä palaa ja putookin lattiat mutta ne on oma lukunsa niissä kun ei kiveä ole kun ulkoseinät

Terveys puoleen muutoin en sano mitään voi olla että hirsitalon ilma on parempaa kun lastulevy viidakkossa .

No eipä varmaan paljon lastulevyä uusissa näe ja eipä niistä sitten ole paljon  haittaakaan enää .

Mutta eipä hirsitalot oikein sovellu kaupunki kuvan paitsi Teiskon ja Aitolahden alueella Tampereella .

Kaikki jotka sanoo että on palamatonta puuta,  en vaan ole sellasta itse nähnyt kerran kokeeksi koitimme palaako se .

No paloihan se ei syttynyt niin herkästi mutta kun alun sai paloi kun taula semmoisia satuja meillä liikkuu .

Mutta totuus paloissa on usein karua luettavaa mistä on lähteneet palaan aika usein on kaksi syyllistä alkoholi ja tupakki ja yhdessä nuot ei sovi sänkyyn

Kokonaan erijuttu onkin  sitten kalasopan lämmitys kännipäissä seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Caravan Of Liberal Americans Makes Way Toward Socialist Paradise Of Venezuela

MEXICO—A migrant caravan full of leftists desiring to enter the socialist paradise of Venezuela departed the United States Thursday and began marching toward through Mexico, stating they will demand asylum so they might experience the far better life that socialism offers.

The migrants claim they are leaving America because of its high standards of living, a strong economy, and record unemployment, and hope to find a better life in Venezuela’s much more equitable system.

”Everyone there has the same quantity of possessions and food,” said one marcher. ”Everyone makes millions of dollars, and very few people work. It’s a real paradise.” The refugees have complex motivations, but the vast majority simply want to see everything socialism has to offer after suffering the amazing benefits of capitalism for too long.

Caravan organizers dispelled rumors that they were funded by Bernie Sanders, claiming the caravan was an organic grassroots movement.

At its current pace, the caravan is expected to arrive just in time for Venezuela to run out of food entirely.
Jatka lukemista ”Caravan Of Liberal Americans Makes Way Toward Socialist Paradise Of Venezuela”

Media suojelee Pohjoismaissa rikoksesta epäiltyjä – toisin on USA:ssa

Meillä, kuten Ruotsissa, tietyissä tapauksissa suojelu jatkuu vielä tuomion ’julistamisen’ jälkeenkin.

***

Näin Yhdysvaloissa:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/c324f9e8-5688-4ef2-97be-85a9146a1ac7_ul.shtml

26.10.2018

Viranomaiset ovat pidättäneet miehen, jonka epäillään lähettäneen useille demokraattipoliitikoille ja vaikuttajille kirjepommeja.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat pidättäneet miehen epäiltynä osallisuudesta kirjepommien sarjaan. Asiasta kertoi ensin uutiskanava CNN.

Epäilty on mediatietojen mukaan 56-vuotias mies nimeltä Cesar Sayoc. CNN:n mukaan pidätys tehtiin Plantationin kaupungissa lähellä Ft. Lauderdalea.

Jopa epäillyn kuva on julkaistu:

https://img.ilcdn.fi/dL6EmnkawwgBkx1xywFjbphV7n0=/0x175:695×696/full-fit-in/612x/img-s3.ilcdn.fi/09313fc065ff2c583831a00b4880ae6b322e149ab5a4bf69758bcdba96d566e2.jpg

 

*

Näin Ruotsissa:

https://petterssonsblogg.se/2018/09/12/expressen-skyddar-grova-brottslingar/

12.9.2018

Expressen skyddar grova brottslingar

MEDIA. Åklagarmyndigheten vill göra husrannsakan på Expressen. Det är en kammaråklagare i Göteborg, Mats Ihlbom, som vill få tillgång material, om bilbränderna i Frölunda. Expressen är förstås avvisande och vill inte lämna ut något material, skriver Expressens chefredaktör Thomas Mattsson.

Google-käännös:

Expressen protects serious criminals

MEDIA. The prosecutor wants to do a search on Expressen. It is a chamber prosecutor in Gothenburg, Mats Ihlbom, who wants access to materials about the car fires in Frölunda. The express is, of course, repelling and does not want to leave any material, writes Expressen’s editor-in-chief Thomas Mattsson.

*

 

https://samnytt.se/rattsvasendet-forsokte-morka-vem-bilbrannare-var-sekretessbelagt-haktningsframstallan/

*

Onkohan Ruotsissa valtamedia vieläkään julkaissut satakunta autoa Göteborgissa polttaneiden kolmen miehen nimeä?

 

 

Hämeenkadulla

 

ihmisiä vaeltaa sikin sokin

juoksujalkaa

kesävaatteissa nenät jäässä

naamat kurtussa

kahvimukit käsissä

kuuluu kaupunkilaisuuteen

mukamas

kahvia hörppien näytetään tärkeän kiireisiltä

kuin tuli hännän alla ois

maalainen kummissaan

paniikissa tuumaa

täältä on äkkiä

päästävä pois

 

Ei muuta kuin Irakille lasku elatuksesta ja muista kuluista

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/e7f299b8-a41a-4d61-b7c6-d56170876804_u0.shtml

”Käännytykset ovat olleet keskeytyksissä lokakuun alusta asti. Syynä on Poliisihallituksen mukaan se, että Irak on kieltäytynyt ottamasta vastaan pakolla käännytettyjä henkilöitä. ”

On se nyt pentele, että Irakilla annetaan rahaa samaan aikaan kuin ne kieltäytyvät ottamasta maanmiehiään takaisin.

Avustujkset jäihin ja joka epelistä lasku Irakille kuukausittain.

Lisäksi laiton maassaolo pitää muuttaa törkeäksi rikokseksi, mistä joutuu pakkotyöhön ja telttamajoitukseen.

Leikittyään kipinämikkoa puolijoukkueteltassa talvella kuukauden verran jokaikinen haluaa vapaaehtoisesti kotimaahansa.