Hallituksesta huolimatta

 

 

Kuten tiedetään, pääministeri Juha Sipilän johtaman oikeistohallituksen päätehtävä on ollut kurittaa palkansaajia sekä vähäosaista kansaa. Vahvasti on näyttänyt siltä kuinka hallituksen sisällä on käyty kilpajuoksua, kuka ministeri, ministeriöineen keksii parhaimmat ruoskintakeinot.

 

Kaikesta huolimatta, kevät koittaa köyhimmällekin kansanosalle. Siihen tosiasiaan eivät hallituksen kynnet yllä vaikka miten tahtoa olisi. Kauniiden joutsenten saapumisesta iloksemme, saavat nauttia myös pienituloiset eläkeläiset. Ei auta sinisten ministeriryhmän kiukuttelu Sampo Terhon johdolla, joutsenet pitävät kiinni yhdenvertaisuudesta.

 

Jäät sulavat järvistä, purot solisevat iloisesti ja kohta koivut alkavat saada hiirenkorvan, kevät koittaa myös työttömille.  Valtiovarainministeri Petteri Orpon ja kokoomuksen motto on ollut, jos työtä et tee, palkattakin, etuudet otetaan pois. Kova hinku nöyryyttää työttömiä kieltämällä kevään ilot, on vetänyt vesiperän. Kokoomuksen harmiksi työttömillä on edelleen oikeus vetää keväistä ilmaa keuhkoihinsa.

 

Aurinko helottaa, lämmittää mukavasti, on valoisaa. Luonto ei valikoi, ruoho alkaa vihertää, niin köyhän kuin rikkaankin ihasteltavaksi. Sille pääministeri Juha Sipilä ei mahda mitään vaikka miten monta kehysriihtä hallitus pitäisi. Köyhiltä yhä leikkaamalla voidaan vaikeuttaa kesäkenkien osto, mutta paljain jaloin nurmikolla tepastelulle hallitus joutuu pitkin hampain nostamaan kädet pystyyn. Se tuntuu sapettavan hallitusryhmiä erityisesti, kaiken muun keväisten ilojen lisäksi, joista heikoimmassa asemassa olevat saavat ottaa osansa.

 

Luonto ei suvaitse eriarvoisuutta. Tältä osin hallitus kokee epäonnistuneensa pahasti. Hallituksen perustuslakiasiantuntijat eivät ole löytäneet laista aukkoa jolla osattomien nauttiminen keväästä voitaisiin estää. Aja tässä nyt sitten kovaa oikeistolaista politiikka kun joka asiassa törmätään perustuslakiin, tiedetään pääministeri Juha Sipilän huokailleen Kesärannan terassilla, kevätillassa, kaunista merellistä maisemaa ihastellen.

 

11 vastausta artikkeliin “Hallituksesta huolimatta”

  1. ”Luonto ei suvaitse eriarvoisuutta” eikä kommunismi.

    On se tosiaan hienoa että luonnosta voivat nauttia ihmispolot vasemmalla ja oikealla ja jopa kaiken keskellä Sipilä ihastellessaan kaunista merellistä maisemaa. Keväinen heräävä luonto on siitä mahtava ja harvinainen asia että ei herätä kademieltä, kaikille sitä riittää tasapuolisesti.

  2. Kait ne kohta suunnittelee köyhille auringonottoveroa ja aktiivimalliin lisätään karenssi jos ei pysy keväisin sisällä jne. Nykyinen hallitus on kätevä keksimään mitä ihmeellisimpiä kuritusmuotoja.

  3. Kyllä o nurinkurinen asenne Tiaisella.
    Onko peräti asennevamma ?? 😀 😀

  4. Tiaisen juttuja on kyllä ilo lukea vaikka en kovin usein punaisen langan päästä löydäkään.

    Vaan eikös luonto nimenomaan vaadi erilaisuutta ja siten eriarvoisuutta. Luonnon kiertokulku ei voisi toimia ilman monenlaisia elementtejä. Yksi syö, yksi tulee syödyksi ja sitä rataa.

    1. Kyuu
      Kiitos kommentista. Ei se noin yksinkertaista ole, sillä olemmehan mekin hyvin erilaisia ihmisinä ja miten maailmaan synnymme. Aivan samoin luonto on omanlaisensa, mutta luonto tai tietty osa siitä ei tarkoituksella sorra toista ja nosta toista.

  5. ”Kuten tiedetään, pääministeri Juha Sipilän johtaman oikeistohallituksen päätehtävä on ollut kurittaa palkansaajia sekä vähäosaista kansaa.”

    Tiainen suvaitsee laskea leikkiä. Sipilä toteuttaa sopeutusta yhteisvaluutan ehtoihin, jotka Lipponen julisti kansalle ja kansanedustajille eurottamisen seurauksiksi.

    1. Markku. Eihän se sitä sulje pois, etteikö Sipilän hallitus kurittaisi! Tuota keinoa aina vallassaolijat vuorollaan käyttävät, etteihän me, mutta kun edelliset ovat luoneet järjestelmän mille emme voi mitään.

  6. Miten niin kurittaa ??
    Sipilä on huolehtinut pienituloisista ihan hyvin.
    Lisännyt tuloja.
    Kun SDP pääsee valtaa se oitis kutistaa tuloja.
    Näin kävi viimeksikin kun SDP oli vallassa.

Vastaa käyttäjälle htiainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *