Helmikuun 1. ei näytä tapahtuneen Vapaussodassa mitään kovin merkittävää.
Kenraali Mannerheim organisoi päämajaansa, pitäen joukkonsa yleisesti ottaen puolustuskannalla.
Saksassa valmistauduttiin lähettämään kotiin jääkäreitä sekä Suomeen suurta lastia aseita, ammuksia ja muuta sodassa tarpeellista varustusta.
Punakapinallisten hallussa olevassa Suomessa jatkettiin aseettomien siviilien murhaamista. Lopella punakaartilaiset tunkeutuivat Sajaniemen kylässä sijaitsevaan maanviljelijä Joh. Harrin taloon ampuen isäntää niskaan niin että luoti tuli alaleuasta ulos. Punaiset luulivat lattialle kaatuneen miehen kuolleen ja poistuivat paikalta. He erehtyivät, sillä päästyään sairaalahoitoon isäntä jäi henkiin ja parani. (Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 81)
Jatkokertomus.
Tylsää yksisilmäistä luettavaa.
Historiaa ja se on hyvä tuntea ennenkuin lausuu jyrkkiä kantoja puoleen tai toiseen ja ellei niin sitten ei ole aihetta kommentoida.
Punaisten osuus sekin on ollut omavaltaista joskin valkoisten kosto oli vielä mittavampaa. Kekkonen valkoisten teloituskomppanian päällikkönä katui tekoaan ammuttaessaan punaisia yksipuolisten tuomioiden perusteella.
Kirjasta ehkä selviää, olivatko surmatöissä sen aikaiset rauhaa rakastavat suvaitsevaiset, vaiko muu porukka.
https://www.booky.fi/kirjailija/Pylkk%C3%B6+Pentti
”Kirjasta ilmenee selvä ero aseelliseen voimaan turvautuneen työväen radikalisoituneen vasemmistosiiven ja parlamentaarisia toimintatapoja kannattaneitten maltillisten sosialidemokraattien välillä. Siinä korostetaan tavallisen punakaartilaisen joutumista sodan pyörteisiin ilman, että hänellä olisi ollut muuta syytä liittyä punakaartiin kuin jokapäiväisen leivän hankkiminen itselleen ja perheelleen.
Teoksen tarkoituksena on tuoda päivänvaloon niitä punaisten tekoja, joista viime vuosien ja vuosikymmenten aikana tuotettu historian tutkimus ja kirjallisuus sekä tiedotusvälineet ovat lähes tyystin vaienneet. Niistä valkoisten toimista, joitten avulla kapina lopulta saatiin tukahdutetuksi ja Suomen itsenäisyys turvatuksi, sen sijaan on tiedotettu jopa niin tehokkaasti, että valkoisia on alettu pitää murhanhimoisina julmureina ja punaisia viattomina uhreina. Tällaisen asiantilan korjaamiseen kirjan kirjoittaja toivoo puhdistavaa keskustelua. ”
Jaa-a, ettei vaan olisi ollut anarkistisuuteen taipuvaista suvaitsevaistoa asialla?
Pylkkö tuo hyvin esille sitä, ettei koko vasemmisto ollut tunnottomia murhaajia, joku punaisista kävi jopa pyytämässä kuolemaisillaan olevalta suojeluskuntalaiselta (jota oli haavoittuneena ja aseettomana jo tökitty useaan otteeseen pistimellä) anteeksi.
Osa punaisista oli kuitenkin aivan järjetöntä murhaajajoukkoa, joka kidutti, raiskasi, ryösti ja murhasi – nauraen hirmutekojaan. En ihmettele ollenkaan, että sellainen nosti kostonhalua.
Kuten osa valkoisistakin.
Voisitko esittää esimerkin. Päivämäärä, paikka, mitä tapahtui, tarkka lähdeviite – ei anonyymiin lähteeseen.