Olemme valittamisen mestareita

Kirjoitin karkeasti viikko sitten Virossa yllätyksenä järjestetystä valmiusharjoituksesta, jossa yhden pataljoonan 1248 reserviläiselle lähetettiin kutsu, että heidän on ilmoittauduttava pataljoonan perustamispaikassa viipymättä – eli niin nopeasti kuin mahdollista.

Olen ihmetellen kauhiasti seurannut muutamilta reserviläisiltä julkisuuteen annettua palautetta harjoituksesta.

Joku valitti, että kaikille ei riittänyt perustamispaikalla sormikkaita, vaan niitä tuotiin sitten myöhemmin metsään.

Joku valitti, että maastopuku ei ollut niin hyvä kuin oli ollut varusmiespalveluksessa, vaan vanhempaa mallia.

Joku valitti, että kun osa reserviläisistä tuli paikalle läheltä nopeasti, niin he joutuivat odottamaan ennen kuin heille osoitettiin mielekästä tekemistä.

Joku valitti, ettei ollut saanut kutsua. Se taas johtui yleensä siitä, ettei henkilö itse ollut ilmoittanut voimassa olevia yhteystietoja, kuten on määrätty.


Niin, on aivan helvetin helppoa ja mukavaa valittaa pikkuasioista.

Kannattaisi huomata, että yllätysharjoitus oli yllätys myös sen pataljoonan kantahenkilökunnalle. Viron hallitus päätti sormia napsauttamalla, että nyt se pataljoona aseisiin per heti.

Osa siitä henkilökunnasta oli varusmiesten kanssa maastossa maastoharjoituksessa kun tuli käsky perustaa sodanajan pataljoona heti. Eivät he sieltä maastosta päässeet nolla-ajassa perustamispaikkaan johtamaan perustamista.


Valittajat eivät huomanneet sitäkään, että kaikki oleellinen varustus taisteluvalmiuden kannalta heille kuitenkin jaettiin samantien – ja pataljoona saavutti taisteluvalmiuden nopeasti noin 90% tasolla.

Kukaan ei edes valittanut liian pienistä saappaista – joka oli tilanne Suomessa Talvisodan alussa. Suurelle osalle sotilaita jaettiin Suomessa suunnilleen kokardi ja vyö – kaikille ei riittänyt edes torrakkoa.


Siinä valittajat olivat oikeassa, että olisi heti pitänyt käskeä jotakin mielekästä tekemistä sen armeijan iänikuisen odottamisen sijaan.

Ensimmäisenä saapuneita olisi pitänyt määrätä rynkyn kanssa suojaamaan perustamispaikkaa. Hieman myöhemmin tulleita kaivamaan poteroita ilmahyökkäysten varalta ja perustamispaikan puolustamista varten.

8 vastausta artikkeliin “Olemme valittamisen mestareita”

  1. Viron aiempi puolustusvoimain komentaja kenraali Ants Laaneots saattoi hieman ylireagoida sormikkaiden puuttumisesta valittajaan. Hänen mielestään sormikkaita ei tarvita kun ulkolämpötila on plussan puolella. Hän arveli, että valittaja olisi pitänyt pukea hameeseen.

    1. Saattoi Virolaisen ss divisioonan miehiä palella Leningradinkin edustalla talvella -44 ja Sinimäessäkin saattoi olla varusteissa puutteita … Oderin asemissa olevista puutteista puhumattakaan…. Silloin ei annettu pikkujuttujen haitata itse asiaa…

      1. Virolaisella SS-divisioonalla oli yleisesti ottaen hyvä varustus ja aseistus. Monilla muilla virolaisilla joukoilla, jotka puolustivat Viroa ryssien maahantunkeutumiselta 1944 varustus sen sijaan oli sitä sun tätä, samoin aseistus.

        Pääasia on kuitenkin, että ryssiä lyötiin mättääseen ihan perusteellisesti.

        1. Yleensä ss joukoilla oli paras mahdollinen aseistus ja varusteet ja koulutuskin. Loppua kohti tietenkin tilanne huononi. Ainakaan niille Suomen pojille ei saksalaiset antaneet kuin huonoa aseistusta. Sitä täydennettiin sitten ottamalla viholliselta varustusta…

          1. Juuri näin se oli. Sama juttu virolaisten Omakaitserykmenttien kanssa. Saksalaisilta sai suunnilleen kiväärit ja muu aseistus piti ottaa viholliselta.

  2. Itse kunkin olisi syytä varustautua niin että pärjää ulkona omilla varusteillaan jo siksikin että voisi harrastaa vähän ulkoilua ja vaikkapa kokeilla yöpymistä maastossa. Metsästäjät näin tekevät ja heillä on asekin.

Vastaa käyttäjälle Juha Porola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *