Viro nostanee edelleen puolustusmäärärahojaan

Viro käyttää jo nyt reilusti yli 2% bruttokansantuotteestaan maanpuolustukseen.

Viron puolustusministeri Jüri Luik esittää edelleen puolustusmäärärahojen korottamista. Lähde.

Oletan, että esitys toteutuu. Viron poliitikoista ei juuri löydy vastustajia puolustusmäärärahojen korottamiselle, jos joku mielessään sellaista miettiikin, niin ei ainakaan möläyttele julki.

Siperia nimittäin opetti Viroa ihan kouriintuntuvasti. Virolaiset tietävät jo selkäytimessäänkin, että imperialistinen roistovaltio Venäjä on Virolle hyvin suuri sotilaallinen uhka.

Puolustusministeri Luik totesi artikkelissaan Viron kärsineen suunnattomat tappiot Venäjän vuoksi Toisen Maailmansodan yhteydessä. Esimerkki.

Olisipa Suomenkin poliitikoilla järkeä ja rohkeutta nostaa Suomen puolustusmäärärahat nopeasti ja pysyvästi vähintään tasolle 2% BKTstä. Pikemminkin tuntuu, että he elävät illuusiossa.

18 vastausta artikkeliin “Viro nostanee edelleen puolustusmäärärahojaan”

  1. Suomen puolustusmäärärahat ovat vain noin 1,3% BKTstä, ja sen mukaisesti puolustusvoimien puutelista on pitkä kuin nälkävuosi.

  2. Se on priorisointikysymys.

    Ja väittäisin että Suomen valtio priorisoi rahoja aivan järkyttäviin kaivoihin. En ole sotimisen suuri fani mutta keksin silti nykybudjetista tuhat ja yksi turhempaa käyttöä.

  3. Olet ihan oikeassa Kyuu. Suomalaiset poliitikot ovat oppineet jakamaan rahaa holtittomasti ympäriinsä. Sulle, mulle ja sinne sun tänne.

  4. Viro viisas pikkuveli jota olemme ylenkatsoneet. Nyt olemme se tyhmempi osapuoli. Meillä on joukko taitamattomia valtioruodissa.

    1. Niilo, taitamattomuus on yleistä ja taidot kehittyvät yleensä vuosien kuluessa.

      Tässä taitaa olla kyseessä jokin muu kuin taitamattomuus.

      Ehkä eniten minua kokoomuslaisena harmittaa se, ettei Kokoomuksen johdossa taida olla ketään joka olisi kiinnostunut kohottamaan Suomen puolustuskykyä ja puolustusvalmiutta. Eivät toki pane vastaan, mutta eivät ainakaan julkisesti vaadi puolustusmäärärahojen nostamista.

      Jostakin syystä edes puolustusministeri Jussi Niinistö ei julkisesti vaadi puolustusmäärärahojen korottamista.

  5. Saksa on siinä tilanteessa että mm hävittäjiä ei ole kuin murto-osa lentokuntoisia. Rahaa valuu maahanmuutto ongelmiin. Suomellakin on mennyt vajaassa kolmessa vuodessa melkein pari miljardia euroa turvapaikka turisteihin. Kyllä sitä rahaa tuntuu löytyvän…

  6. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on muiden länsimaiden johtajien mielestä käyttäytynyt viime aikoina varsin arvaamattomasti. Yhtäältä hän on tehnyt omin päin avauksia Venäjän ja Pohjois-Korean suuntaan, toisaalta hän on oikutellut maansa perinteisten liittolaisten suuntaan.

    Trump on arvostellut Natoa, Euroopan Unionia ja Maailman kauppajärjestöä WTO:ta. Lisäksi hän pisti suorastaan ranttaliksi taannoisessa G7-maiden tapaamisessa: hän haukkui kokousisännän Kanadan pääministerin Justin Trudeaun ja repi kokouksen päätöslauselman.

    Länsimaiden keskeisin turvallisuusjärjestö, Pohjois-Atlantin Liitto NATO pitää huippukokoustaan heinäkuussa Brysselissä. Miten G7-tapaamisen kaltainen PR-katastrofi vältetään siellä?

    Ehkä tilanne ei ole niin huolestuttava kuin voisi äkkiä arvata. Lue Tallinnan International Centre for Defence and Security (ICDS):n vanhemman tutkijan Pauli Järvenpään tuore analyysi tulevan huippukokousen askelmerkeistä ja odotettavista päätöksistä sivuiltamme.

    Merkittäviä päätöksiä kokoukselta on ainakin luvassa: siellä päätetään uuden johtamis- ja komentojärjestelmän käyttöönotosta ja joukkorakenteen kehittämisestä. Trumpinkin vaatimia lisäpanostuksia on muilta jäsenmailta lupa odottaa. Nyt yhä useamman maan on otettava vakavasti suositus 2 % bruttokansantuoteosuudesta puolustuspanostuksistaan.

    Lähde: Suomen Sotilas

      1. Ilmeisesti analyysillä tarkoitettiin noin kuukauden vanhaa puhetta Liettuassa?

        Luulin kyseessä olevan tuoreemman ja ajankohtaisemman.

  7. Kun Viro noudattaa esikuvallisesti NATOn puolustusmäärärahavaatimusta, antaa joukkojaan Afganistaniin, jne. niin Viro pääsee kaikkiin haluamiinsa pöytiin ja tapaamisiin. Esimerkiksi USAn presidentti, varapresidentti, puolustusministeri, turvallisuusneuvonantaja, senaatin puhemies, kongressin puhemies, jne.

    USA vastapalveluksena myös lahjoittaa Virolle hyvää puolustusmateriaalia melkoisten summien edestä.

    Se on oikeasti ”hyvä diili”.

  8. En ole kovin innokas näihin aihealueisiin osallistumaan, mutta totean, että ymmärrän Viron linjan, mutta samaan aikaan totean, että kyllä siinä maassa olisi vielä paljon akuutimpiakin kohteita rahan käytölle.

    1. Mika, valtion ehdottomasti tärkein tehtävä on maanpuolustus. Jos se ei ole kunnossa niin kohta ei ole valtiotakaan – ainakaan imperialistisen roistovaltion Venäjän naapurissa.

  9. Jos nyt tästä turhasta rahasta puhutaan, itse en edes nostaisi kärkijutuissa maahanmuuttoa. Minä sanoisin että kärkijuttu on tehottomuus. Valtiontalouden tarkastusvirasto huutaa aivan jatkuvasti naama punaisena esim. jopa miljardin hukasta vuosittain toimimattomiin tietojärjestelmiin, poliittisiin ja liiketoimintaa tekevien säätiöiden verovapauksiin uppoaa järkyttävä summa rahaa, aivan kaiken mahdollisen tulkkaaminen ruotsiksi koko ajan, epäterveet yritystuet, moninkertainen hallinto… meillä on monta kivaa syytä hävetä silmät päästämme.

    1. Toki olet oikeassa siinä, että on paljon muitakin turhia kuluja kuin mitä minä luettelin.

      Se kansainvaelluksen sietäminen ei kuitenkaan ole vain rahakysymys, vaan myös turvallisuuskysymys. Ne mamut myös raiskaavat, murhaavat, ryöstävät, varastavat, aiheuttavat turvattomuuden tunnetta, jne.

    1. Niilo, Suomessa on varmaankin jonkin verran korruptiota – mutta tutkimusten mukaan vähiten Maapallolla.

      Nimenomaan vasemmisto ja hirveät haluavat kaikenlaista roskasakkia maahan – saadakseen niistä tulevaisuudessa äänestäjiä ja kaivaakseen maata demokraattisen Suomen alta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *