Viron presidentti tukee Ukrainassa Ukrainaa

Viron presidentti Kersti Kaljulaid vierailee parhaillaan Ukrainassa tukien Ukrainaa Venäjän aggressiota vastaan. Hän on ensimmäinen länsimaiden presidentti joka on vieraillut Itä-Ukrainan alueella, jossa käydään taisteluja. Hän vieraili alueella, jonka Venäjän joukot aiemmin valtasivat, mutta jonka Ukrainan joukot myöhemmin valtasivat takaisin. Siellä hän vieraili Ukrainan joukkojen komentopaikalla, josta sitä sotaa johdetaan.

Presidentti Kaljulaid pahoitteli, etteivät länsimaat tukeneet Georgiaa kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan vuonna 2008 ja sitä, etteivät länsimaat ole kunnolla tukeneet Ukrainaa kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan alkaen vuonna 2014 ja se hyökkäys jatkuu edelleen.

Samalla reissulla Viron presidentti Kaljulaid on myös sanonut suorat sanat Ukrainan presidentti Poroshenkolle siitä, ettei hän ole tehnyt riittävästi Ukrainan korruption kitkemiseksi ja oikeuslaitoksen saattamiseksi vastaamaan läntisiä normeja.

Minun mielestäni presidentti Kaljulaid on menetellyt esimerkillisesti. Venäjän hyökkäyksen kohteena olevaa Ukrainaa pitää tukea, mutta samalla Ukrainalta pitää vaatia toimenpiteitä Ukrainan saamiseksi vastaamaan läntisiä normeja – kun Ukraina kerran haluaa EUn ja NATOn jäseneksi.

Presidentti Kaljulaid on vieraillut myös Georgiassa ja sielläkin konfliktialueella osoittamassa tukensa Georgialle – Venäjän aggressiota vastaan.

Toivon Suomen presidentti Sauli Niinistön seuraavan Viron presidentti Kaljulaidin esimerkkiä ja käyvän osoittamassa Suomen tuen Ukrainalle – ja samalla muistuttamassa reformien tärkeydestä Ukrainan tulevaisuuden kannalta.

46 vastausta artikkeliin “Viron presidentti tukee Ukrainassa Ukrainaa”

    1. Taitaa olla niin ettei Niinistö tohdi pahoittaa Putinin mieltä kovin pahasti… voi tietysti jotain ympäripyöreää lausua ja sivulauseessa todeta että : ”mutta sittenkin”, jolla kumotaan etulauseessa ollut arvostelu itänaapuria kohtaan… ei mitään millä osoitetaan selvästi millä puolella seistään…

      1. Niin Juha, minä kuitenkin esitin oman vaatimattoman toiveeni.

        Muuten, kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan vuonna 2008, niin Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin matkustivat Georgiaa tukemaan valtionpäämiehiä muistaakseni vain Virosta, Latviasta, Liettuasta, Ukrainasta ja Puolasta. Olisipa ollut hienoa, että myös Suomesta – mutta sehän oli täysin mahdotonta.

  1. Hyvin Kuhmon reissu toi sodat mieleen Suomessa. Kaveri oli viime reissulla (hänen mökki on lähellä taistelualueita) metallipaljastimella tonkinu kasan panoksia ja kranaatin…päätti lopettaa kaivelemisen. Ukrainassa on ammuksia ja vastaavaa tavaraa ja tuoreempia samalla lailla maastossa. Siinä silpoutuu jalkaa, kättä jne siviileiltä, tuskin ovat merkinneet noita hyvin kuten myös miinotteita.

    1. Siellä Itä-Ukrainassa, jota Venäjä laittomasti miehittää, on aivan helvetillinen määrä Venäjän tekemiä miinoituksia, joihin ukrainalaisia sotilaita, siviilejä ja lapsia kuolee ja haavoittuu.

      Ryssät luulivat voivansa valloittaa koko Ukrainan ihan heittämällä – mutta yllätys, yllätys etupäässä ukrainalaiset vapaaehtoiset pysäyttivät Venäjän hyökkäyksen. Sittemmin myös Ukrainan armeija on ryhdistäytynyt noudattaen vapaaehtoisten esimerkkiä. Kuinka ollakaan myös virolaiset ovat olleet kouluttamassa ukrainalaisia.

      Luulis ryssiä vituttavan ihan perusteellisesti.

  2. Jäätynyt konflikti riittää tässä tapauksessa uskoisin, silloin Ukrainaa ei oteta mihinkään kun on kriisimaa.

    1. Venäjä haluaa samankaltaisen jäätyneen konfliktin Baltiaan, Suomeen,,,,kaikkialle länsirajoilleen. Sitten sotkeennutaan maan sisäisiin asioihin ja pyöritetään hallintoa mennen tullen.

  3. Ukrainan armeija on todellakin vahvasti parantanut toimintaansa. Vapaaehtoinen Kansalliskaarti tietenkin teki suuren työn torjuessaan 2014 venäläisten hybridi-invaasion, toki suurin uhrauksin. Niin monesti heitä petettiin, mm Ilovaiskin verilöylyssä mutta lopputulos on tyydyttävä. Kreml ei saanut haluamaansa ”Novorossiaa”.

    Ukrainan armeija on viime aikoina kehittynyt hyvin harppauksin, USA:stakin on jo tullut kalustoapua. Ukraina on hyvää vauhtia hylkäämässä neuvostorautaan perustuvaa sotilastekniikka, kehittää jatkuvasti omaa tuotantoansa läntisin opein.
    Putinin Novorossia epäonnistui, eikä Ukrainan yli enää voi vain kävellä.

    Korruptio on yhtä suuri uhka Ukrainalle kuin Kreml (joka sekin on täysin korruptoitunut). Poroshenkossa on paljon hyvää mutta on ollut ihmeen flegmaattinen korruption kitkemisen suhteen.

    Länsimielisten presidenttien jatkumo Ukrainassa lienee kuitenkin selviö.

  4. Olipa miten oli mutta Ukraina on itse aiheuttanut sodan kokonaan lopettamalla asevelvollisuuden ensin sitten sanoi heillä on puolustusvoimat n 120 000 palkkasoturia .
    Tuollanen valtio on muille naapureilleen jopa vaaaraksi ja sellaset pitäisi laittaa jonkun toimesta ruotuun .
    Ukrainan kansa on iso luku määrältään ja heillä pitäisi olla moninkertainen puolustus verrattuna esim vaikkapa Suomeen .
    Tulipa eilen käytyä pikareissu Eestiin terv tepivaari

    1. ”Ukraina on itse aiheuttanut sodan kokonaan”

      Teuvolta erityisen törkeä väite. Hyökkäyksen uhri on syyllinen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainan kimppuun. Ihan vastaava väite kuin väittäisi lapsen olevan itse syyllinen siihen kun suurikokoinen aikuinen mies hänet raiskasi ja murhasi.

    2. Korruptio rehottaa Ukrainassa, uskon että myös siellä on kontrolloitu oppositio.

        1. Ukraina on maapallon eniten korrutoituneita maita eikä siinä auta kukaan muu kun oma kansa joka sen tuomitsee nyt se ei niin tee .
          Ja vähitellen on sama kun sanotaan liian hitaasti . terv tepivaari

          1. Teuvo kirjoittaa taas luulojaan, eikä tietoa.

            Paikallistasolla Ukrainassa korruptio on jo käytännössä selätetty, nimenomaan ukrainalaisten itsensä toimesta (toki ulkoisella avulla) – Ukrainan hallituksen hallinnassa olevilla alueilla.

            Valtionhallinnossa on vielä paljon työtä tehtävänä korruption kukistamisessa, mutta sekin etenee.

  5. Eihän puolustusvoimien puute anna kellekkään hyökkäämis oikeutta siitä ei kannata kinata .
    Mutta vanha totuus on jos joku ei ole kunnolla lukossa siellä heiluu kohta toisen valtion rautasaapas ja sen Ukraina tais unohtaa .
    120 000 Palkka sotilasta ei turvaa yhtään mitään, kun on kysymys kansallisesta identiteetistä .
    Kun eivät saa palkkojaan ne ei paljonkaan tee sille maalle palvelujaan terv tepivaari

  6. Ukrainassa hyvää on oikea vapaaehtoinen maanpuolustus. Siellä polkaistiin tyhjästä vapaaehtoispataljoonia jotka rupesivat taistelemaan maahantunkeutuneita Venäjän joukkoja vastaan. Vapaaehtoiset ovat keränneet vapaaehtoispataljoonille sekä rahaa varusteiden hankintaan, että myös lahjoittaneet erilaisia tarpeellisia varusteita.

    Myös Virossa on vapaaehtoisorganisaatio, joka kerää rahaa Ukrainan vapaaehtoispataljoonille ja hankkii rahalla tarpeellista varustusta.

  7. Maanpuolustus kuuluu aina vain ja ainoastaan valtiolle joka sen hoitaa ja sitä ei Ukrainan puolustusvoimat tee vieläkään sillä kapasteetillä joka sen pitäisi olla väkilukuun nähden .
    On toki hyvä että maataan puolustaa myös vapaaehtoisia mutta palkkaermeijalle en anna arvoa .
    Eestissä on joku mies jonossa vaikka eihän sieltä voi olla kun muutama kun kansakin on n 1,3 miljoonaa vauvasta vaariin ., terv tepivaari

    1. Esimerkiksi Virossa jokainen virolainen on lakisääteisesti velvollinen puolustamaan maataan ja niin pitääkin olla.

      Vapaaehtoisilla on erittäin suuri merkitys Viron maanpuolustuksessa.

      Ukrainassa vapaaehtoispataljoonat on laitettu löyhästi kansalliskaartin (vastaa jossakin määrin Suojeluskuntia) alle. Vapaaehtoisuus antaa joukolle hyvin suuren voimavaran, jota ei ole palkka-armeijalla.

    1. Viro on liittoutunut. Viro on demokraattisten maiden puolustusliiton NATO jäsen.

      Ainakin teoriassa liittolaiset auttavat kun Venäjä taas hyökkää Viron kimppuun.

          1. Artikla viis ei toimi ei edes hitaasti ja sen on Yhdysvaltojen pressa itsekkin sanonut .
            Mutta kaikilla maillapitää olla toimiva puolustusvoimansa kansan määrän mukaan
            N 50 miljoonan ihmisen kansalla se varmaan on suurempi kun Suomella n 5,5 miljoonan kansalla .
            No ukrainalla on n puolet Suomen vahvuudesta nyt terv tepivaari

            1. Artikla viiden toiminnan näemme sitten kun Venäjä taas hyökkää Viroon.

              Ilman sitäkin NATO on nostanut huomattavasti Venäjän kynnystä hyökätä Viroon, viemällä Viroon liittolaisten joukkoja ja kalustoa. Virossa pidetään hyviä suurehkoja sotaharjoituksia. Niin suuria ei järjestetä valitettavasti Suomessa.

              1. Tuskinpa hyökkää kuitenkaan mutta pelkkään lupaukseen en usko keltään en edes Natolta
                Se viides artikla on lupaus lupausten joukossa ja aivan sellasena se ei toimi kellkkään terv tepivaari

              2. Artikla 5 on allekirjoitettu ja ratifioitu valtiosopimus – ei suinkaan lupaus.

                Teuvo, ole hyvä ja kirjoita sellaista paskaa omaan blogiisi – älä minun blogiini.

  8. Kyseessä ovat kaikki demokraattiset valtiot.

    Venäjä hyökkäsi vuonna 1994 demokraattisen Tshetshenian kimppuun ja sai turpiinsa.

    Venäjä hyökkäsi vuonna 2008 demokraattisen Georgian kimppuun, eikä kyennyt valtaamaan Georgiaa.

    Venäjä hyökkäsi vuonna 2014 demokraattisen Ukrainan kimppuun ja neljä vuotta myöhemmin nahistelee siellä edelleen saavuttamatta tavoitteitaan.

  9. Venäjä kurjistuu ja katoaa olemasta. Putin hommailee itselleen vain valtion rahat ja kun valta päättyy…hänet teloitetaan.

  10. Teuvon on parasta lopettaa neuvominen mistä minä voin kirjoittaa omassa blogissani – ja idioottimaisten väitteiden esittäminen minun blogissani.

  11. Venäjä voi yrittää vielä jotain ratkaisua ennenkuin länsi saa täyden hallinnan Ukrainasta. Pitää muistaa että ei ukrainalaiset paljon eroa venäläisistä. Korruptio, vodka ja laimininlyönnit on samaa luokkaa näillä kansoilla. Ukraina ei ole mikään Ruotsi vaikka lipun värit täsmää.

    1. Molemmissa on korruptio ja sitä ei edes koiteta poistaa kummastakaan .
      Joo värit on samat kuvio on erilainen ja Ruotsi korpputio on huomattavan paljon pienempää
      Sellasta maata ei ole ainuttakaan missä ei korruptiota olisi yhtään .
      Ukrainassa se korpputio on maan tapa samoin Venäjällä terv tepivaari

  12. Minua suoraan sanottuna vituttaa, että Teuvo valehtelee Ukrainan maanpuolustuksesta ihan helvetisti – minun blogissani. Väitti esimerkiksi joukkojen määrän olevan vain 120 000 miestä.

    Todellisuudessa Ukrainan puolustusvoimien miesvahvuus on 204 000 sotilasta + 46 000 siviiliä palveluksessa + 53 000 miestä rajavartiostossa + 60 000 miestä kansalliskaartissa (suojeluskunta).

    Tänä vuonna Ukrainan puolustusmäärärahat ovat 3% bruttokansantuotteesta kun Suomessa vastaavasti noin 1,3% bruttokansantuotteesta (eli rikollisen alhaisella tasolla).

  13. Kyllä se määrä on vakituisessa väessä tuo n 120 000 n vapaaehtoiset ei ole tuossa mukana kun kukaan ei tunnu tietävään keitä ne ovat .
    Sano valeeksi vasta sitten kun asian kykenet todeta vaaleeksi .
    Puolustusmääräähasta Suomessa olen kyllä samaa mieltä sen pitäisi olla Suomessa n 2 % muttei olisi väliä vaikka olisi tuon 3% . terv tepivaari

    1. Voi helvetti tätä jankkaamista Teuvon taholta. Ilmeisesti pitäisi deletoida kaikki Teuvon kirjoitukset blogiini – ei niistä ainakaan mitään hyötyä ole Suomelle, Virolle, eikä Ukrainalle (joka pyrkii karkuun Venäjän karhun kuolettavasta syleilystä).

      Mikä on Suomen armeijan vahvuus ilman reserviä? Olematon. Suomen armeijan sodan ajan vahvuus on noin 230 000 miestä, mutta vain teoriassa. Se edellyttäisi liikekannallepanoa hyvissä ajoin ennen hyökkäystä – ja sitä mitä ilmeisimmin ei tule tapahtumaan. Rauhanaikana palkattuna kotimaan tehtävissä puolustusvoimilla on noin 12 000 henkeä, josta noin kolmasosa on siviilejä tai siviilikoulutuksen saaneita.

      Ukrainalla on siten rauhan aikanakin aseissa merkittävä määrä joukkoja, ainakin verrattuna Suomeen. Koulutettua reserviä Ukrainalla on noin 1000 000 miestä (käyttökelpoisessa iässä).

    2. Aktiivipalveluksessa Ukrainassa on tänä vuonna (2018) 182 000 miestä.

      Taistelukokemusta omaavaa reserviä saadaan kutsuttua nopeasti palvelukseen hyvin merkittävä määrä.

  14. Tässä Kyuu Eturautin loistavassa blogistanissa on edelleen merkittävä puute. Pitäisi voida bannata omaan blogiin paskaa jauhavat henkilöt kuten nyt Teuvo Mast. Kuluu aivan liian paljon aikaa deletoida sen roskaposteja.

  15. tepimastin analyysi Ukrainan tilanteesta ja siihen johtaneista tapahtumista on todella outo ja selkeiden tosiasioiden vastainen.
    Näyttää oikeastaan pelkältä jankkaamiselta…miksi?

    Ukraina ei ole koskaan lopettanut asevelvollisuuttaan, kuten tepimast väittää. Se on suora valhe.

    Ukraina ei myöskään ole itse syyllinen siihen, että KGB-Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Paitsi tietenkin jos tepimastin ajatuskulut menevät yksi yhteen putinistien kanssa.

  16. Juhani ja Tepi, lopettakaa tuo riitely ja ainakin kiroilu. Ette anna oikeaa kuvaa näistä blogeista ainakaan ohikulkijoille. En millään lähtisi kommenttejanne poistelemaan, enkä muutenkaan siivoamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *