Paratiisilintuja.

Meille on harakkojen lisäksi nyt muuttanut närhipariskunta; suomen toinen paratiisilintu harakan lisäksi.

Siinä se käppäilee kanojen syönnöksillä eikä oikein arkakaan ole. Kaunis lintu, kuten harakkakin.

Kyllähän meillä sattumanvaraisesti esim pähkinänakkeli, harjalintu, jopa kuukkelikin vierailleet ovat, vaan eivät jääneet.

Nyt silmänilona harakan lisäksi tuo närhi. Tykkään.

5 vastausta artikkeliin “Paratiisilintuja.”

  1. No oliskos se menossa Tyrväälle päin eihän se kaukana ole joo kauneimpia lintujamme Närhi on .
    Tuolla Teiskon korvessa niitä on melkoisen paljon terv tepivaari

  2. Täällä päin Sastamalaa mihin tulin sairaslomailemaan on järvellä vino pino joutsenia, kokoontumassa lähtöä varten varmaan. Pirulauta että ääntä lähtee niistä, etenkin öisin. Mutta se on tavallaan rentouttavaa.

  3. Ornitolooginen tuore havainto Pietarsaaresta. Oli siellä karannut luontoon vihreä suunnilleen harakan kokoinen papukaija. Harakat huomasivat ja oitis kävivät kimppuun, yhtään eivät kuulemma tykänneet oudon näköisestä vieraasta.
    Tämän luin päivän Pohjalaisesta, siinä oli ihan kuvakin kaijasta ja lähellään kaksi räksyttävää harakkaa. Liekö vähän rasistin vikaa harakoissamme.

    Närhi on hieno llintu minunkin mielestäni, kuukkeleita aivan eritoten toivoisin vieraiksi lintujen syöttöpaikoilleni.

  4. Kuukkeli on lapin linnustossa oikea timantti onhan sitä jonkun verran muuallakin mutta siellä niitä olen saanut ruokkia kädestä sekun tulee tulille katsomaan onko sillä reissumiehellä evästä hänelle .
    On mukava katsella sitä vaikka omalla olkapäällä no saattaa se ruiskasta mutta onko sen niin nuukaa terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *