Venäläisten kiinteistöhankinnat Suomessa kuin muuallakin.

http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261651-venalaisten-kiinteistoostot-suomessa-eivat-muodosta-uutta-turvallisuusuhkaa

Yllä linkki US-sivuston Puheenvuoroon. Olipa todella pohtiva, asiantunteva ja kiihkottomasti asioihin paneutuva avaus. Kannattaa lukea; varsinkin täällä melskaavien russofoobikkojen. Toisin kuin näiden täällä kirjoittavien, focus, on nimenomaan A Pesosen avauksessa venäläisissä henkilöissä, oligargeissa, heidän mahdollisissa yhteyksissään Venäjän hallintoon; sitä vastoin venäjän kansasta ja heidän ominaisuuksistaan ei oteta kantaa.

Artikkeli on siksi analyyttinen ja kiihkoton, että suosittelen lukemista. Ari Pesosen ajatusmaailman kanssa en kuitenkaan henkilökohtaisesti tunne samaistuvani mutta hänen artikkelinsa kyllä pääosin tukeutuvat melkoiseen asiantuntemukseen.

7 vastausta artikkeliin “Venäläisten kiinteistöhankinnat Suomessa kuin muuallakin.”

  1. No esimerkiksi Krim on nyt vain sellainen tilastoharha, eikö vaan.
    Siellä samalla suunnalla on monta tilastoharhaa.

  2. Kekkonen sai aikanaan puhutuksi Porkkalan vapaaksi eikä olisi nykyistä menoa suvainnut.
    Ko nykyiset kohteet ovat erittäin stratekisia ja niiden käyttötarkoitus on yhdessä yössä muutettavissa.

  3. On sitten niin tai näin, mutta mielestäni venäläiselle ei saisi myydä edes mökkitonttia, vasta kun suomalaiset saavat ostaa vastavuoroisesti Venäjältä.

  4. Ari Pesonen: ”Venäläisten kiinteistöostot Suomessa eivät muodosta uutta turvallisuusuhkaa”
    [ Kuka Ari Pesonen ?]

    Kumpaa uskoa, Suojelupoliisi vai jotakuta Aria?

    Pirkan Blogeissa monet kirjoittajat ovat esittäneet huolensa venäläisten rakentamista tukikohdista Suomeen strategisesti merkittäville paikoille. Kukaan varmaan ei epäile näiden kirjoittajien motiivia – heitä huolestuttaa suomalaisten turvallisuus. Mikä motiivi Ari Pesosella on vähätellä uhkaa?

    ***
    Vuonna 2016 suojelupoliisilla oli aavistuksia venäläisten toimien tarkoitusperistä. [ .. varmaan oli jo paljon aikaisemmin ]
    *
    Ote Suojelupoliisi lausunnosta 27.09.2016
    Toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa, havaitaan jatkuvasti. Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa. Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.
    *
    Koko raportti:
    https://www.pirkanblogit.fi/2018/rolf-tornroos/suomen-poliittinen-eliitti-pit-kansaa-tyhmn/

    Löytyy myös tekstimuotoisen Pirkan Blogeissa:
    https://www.pirkanblogit.fi/2018/rolf-tornroos/suomen-poliittinen-eliitti-pit-kansaa-tyhmn/
    27.9.2018 14:08

    ***
    Ote Ari Pesosen kijoituksta:
    ”Iso-Britanniasta vaurastuneet venäläiset oligarkkiliikemiehet ostivat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuolella etupäässä Lontoon arvokiinteistöjä ja -huoneistoja, Suomesta loma-asumiseen ja loma-asuntorakentamiseen sopivia kiinteistöjä ja maa-alueita. Suomessa tuolloin elettiin Tarja Halosen Venäjä-myönteistä aikaa. Venäläisten etabloituminen Suomeen kiinteistö- ja yrityssijoitusten kautta nähtiin poliittisesti vain hyvänä asiana. Presidentti Halosen hallinnossa katsottiin, että mitä lähempänä Kremliä oleva poliitikko rakentaa lomaresidenssin Suomeen, sen parempi.
    Venäjällä Suomi nähtiin Venäjää lähellä olevana lomakohteena, jonne oli helppo tulla ja jossa oli helppo olla Venäjä-myönteisen ilmapiirin vuoksi. Venäläisoligarkit toimivat kuin sopulilauma: jos jokin jotain hankkii ja kehuu hankintaansa, myös muut toimivat samoin ottaen mallia.”

    *
    Ari P:n kirjoitus on varsin harhainen. Siinä sotketaan venäläiseliitin ostokset Lontoon arvokiinteistä ja Suomeen strategisesti merkittäville paikoille sijoittuvat rakennelmat, jotka eivät mitenkään viittaa lomakäyttöön.

    Suomen Suojelupoliisi : ”Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa. Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.”
    *

    Ari P : ”Iso-Britanniasta vaurastuneet venäläiset oligarkkiliikemiehet ostivat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuolella etupäässä Lontoon arvokiinteistöjä ja –huoneistoja..”

    Paitsi oligarkkiliikemiehillä myös Putiinilla kuuluu olevan sijoituksia Lontoossa. Miksi? – sijoitusmielessä vai pahanpäivän varalle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *