Haista, Pukkila, home!

Jos jäi näkemättä YLE:n MOT-ohjelma tänään 19. maaliskuuta, niin kannattaa katsoa Areenasta.

MOT kertoo karmivan tarinan perheestä, joka osti Pukkilan kunnalta entisen koulun ja päätyi homehelvettiin. Ja rahaa paloi.

Kiinteistössa oli ollut tulipalo tai parikin, mutta vaurioista ei kerrottu mitään. Vauriojäljetkin oli ilmeisen tarkoituksellisesti piilotettu uusilla pintarakenteilla. Ja, yllätys, yllätys, kunta ei tiennyt mitään koulunsa vaurioista – eikä siksi ollut valmis korvaamaan mitään.

Pulkkila on sivumennen sanoen yksi niistä kunnista, joissa yhdellä puolueella on yksin enemmistö valtuustossa. Näitä kuntiahan on useita erityisesti maaseudulla. Ja toimintatapoihinhan tämä ei tietenkään mitenkään liity, mainitsinpahan vain kuriositeettina.

13 vastausta artikkeliin “Haista, Pukkila, home!”

  1. On aika koomista väittää ettei tiedetä omistamaansa koulun paloa voihan sitä noinkin väittää kuka uskoo se on eri juttu .
    Varmuudella palolaitos tekee asiasta raportin sammutimme pukkilassa koulupalon .
    Pukkila saa väittä mitä itse haluaa sillä ettei muka teidä tulee pitkät naurut . terv tepivaari

  2. Homevaurioiden aiheuttamisen pitäisi olla valtakunnanoikeudessa tuomittavaa – mutta sen sijaan siitä on tullut rikos josta hädin tuskin saa edes kriittisen palautteen antaa.

  3. Kari, poista kommenttini asiattomana jos haluat.

    Minun mielestäni homeongelma ja sisäilmaongelma saattaa hyvinkin olla ihan määräyksillä aiheutettu.

    Kun aiemmin rakennukset olivat hataria ja niitä lämmitettiin runsaasti, niin rakenteet pysyivät kuivina ja sisäilma hyvänä – toki energiaa kului.

    Kun nyt yritetään väkisin tehdä rakennuksia, joissa energian kulutus on alhainen, niin se tarkoittaa samalla myös sitä, että ilmanvaihto on liian heikko ja eristepaksuudet liian suuria.

    1. Tuolla koululla oli ollut tulipalo ja vettä oli silloin varmaan käytetty siinä ne alku syyt homeelle .
      Mutta sen jälkeen oli remontoitu huonosti se kruunas kaiken ja hometta olikin melkoisesti .
      Mutta kun väittivät etteivät tienneet omistamastaan kiinteistössä olleen tuli palo on aika hullua väittää sellasta .
      Niin kuitenkin pukkilan kunnan puolelta oli tehty . terv tepivaari

    2. Kouluissa suuri väkimäärä kostuttaa ilmaa hikoilemalla ja hengittämällä. Koulujen lämpötilaa luultavasti alennetaan koulupäivän päätyttyä, jolloin kosteus tiivistyy kylmiin kohtiin. Ehkä pitäisi olla ilman kuivaimet, jotka kierrättäisivät kuivattua ja suodatettua ilmaa.
      Kosteassa ilmassa on paljon energiaa, joka menee hukkaan, jos se tuuletetaan ulos.

  4. Juhani, yritin etsiä mainitsemaasi asiattomuutta, mutta en löytänyt. Lienenkö eksyksissä… 🙂

  5. Syitä hometaloille on epäilemättä monia. Vaan kun hyväksymme sen että syytä heitellään kun palloa puolelta toiselle eikä kukaan ota koppia. Kukaan ei myönnä pienintäkään osaa vastuusta.

    Ja miksi suotta. Sitten joutuisi maksamaan. Valehtelemalla pääsee pälkähästä.

    Mielestäni rikoslaissa on kohta…
    Jos vammantuottamuksessa ruumiinvamma tai sairaus aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

  6. Voi oikeasti sanoa että pukkila toimi juuri tuolla tavalla, ja aivan varmaan talon omistaja saa tiedon että hänen omistama talo on palanut .
    Tieto tulee palolaitokselta polisilta vakuutus firmmalta ja voi olla muitakin esim kansalaiset jotka asiasta informoi .
    No kepun mielestä ei kansaa pidä kuunnella missään asiassa . terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *