Vasemmistolainen antisemitismi Euroopassa

Hesari julkaisi tutkimuksen antisemitismista nyky-Euroopassa. Tutkimuksen mukaan se on kasvussa. Uhka ei kuitenkaan tule enää vain natseilta vaan pääasiassa muualta:

”31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia.”

Mielenkiintoista on, että nykyisin antisemitismi on enemmän äärivasemmiston kuin äärioikeiston heiniä. Syynä tähän on ns. intersektionalismi,  jossa kaikki ”sorretut” ovat samalla puolella, esimerkiksi ”sorrettu” työväki, naiset, mustaihoiset  ja ”palestiinalaiset”.

Lainaan verkkolehteä ”Vapaa sana” joka -ainakin  julistaa-  olevansa liberaali verkkolehti.

”Intersektionaalisuus nojautuu marxilaiseen Standpoint-teoriaan, jonka mukaan sorretumman tahon näkökulma on objektiivisempi ja todenmukaisempi. ”

Ja koska vasemmisto pitää ”Palestiinalaisia” sorrettuina, niin se asettuu tukemaan jopa täysin taantumuksellisia ääri-islamilaisia järjestöjä, kuten Hamasia ja Hizbollahia, demokraattista Israelia vastaan.

Lainaan edelleen ”Vapaata sanaa”:’

”Uusantisemitismi tarkoittaa juutalaisvastaisuutta, joka ilmenee Israelin ja sionismin vastustuksena. Näin legitimoidaan perinteinen juutalaisten demonisointi uudessa muodossa. Uusantisemitismiä harjoittavat äärivasemmisto, nationalistit ja radikaali islamismi. Ilmiöstä tekee juutalaisvastaisuutta se, että siihen usein liittyy juutalaisten yksilöiden tai juutalaisten symbolien kimppuun hyökkäämistä sekä vanhojen juutalaisvastaisten uskomusten esittämistä, jopa ”Siionin viisaiden pöytäkirjojen”, jotka ovat tsaarin poliisin väärennös. ”Bernard Lewisin mukaan uusantisemitismi on antisemitismin kolmas muoto uskonnollisen ja rodullisen antisemitismin jälkeen.”

Itseasiassa vasemmiston antisemitismillä on myös pitkät historialliset juuret ajalta jolloin Neuvostoliitto tuki arabimaita, jotka kärsivät naeuvostoaseineen kuitenkin kirvelevän tappion ns. Kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Tuon sodan jälkeen juutalaisia alettiin vainota kommunistisessa Puolassa; juutalaiset menettivät työ- ja opiskelupaikkansa,  joissain tapauksissa jopa asuntonsa, lasten kouluarvosanat pudotettiin jne. Seurauksena oli, että kaikki noin 20 000 juutalaista muutti maasta, mm. Israeliin, USA:han ja Ruotsiin.

 

24 vastausta artikkeliin “Vasemmistolainen antisemitismi Euroopassa”

  1. Raamatun sana toteutuu myös antisemitisteistä huolimatta, tai heidän ”avullaan”!

    Hes.39:22 Mutta Israelin heimo tulee tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa siitä päivästä lähtien ja aina eteenpäin.
    39:23 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että Israelin heimo joutui pakkosiirtolaisuuteen syntivelkansa tähden, koska olivat olleet minulle uskottomat, ja minä kätkin heiltä kasvoni, ja niin minä annoin heidät heidän vihollistensa käsiin, ja he kaatuivat miekkaan kaikki tyynni.
    39:24 Minä tein heille heidän saastaisuutensa ja rikkomustensa mukaan ja kätkin heiltä kasvoni.
    39:25 Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Nyt minä käännän Jaakobin kohtalon ja armahdan kaikkea Israelin heimoa ja kiivailen pyhän nimeni puolesta.
    39:26 Ja häpeänsä ja kaiken uskottomuutensa, jota he ovat minulle osoittaneet, he unhottavat, asuessaan nyt maassansa turvallisina, kenenkään peloittelematta.
    39:27 Kun minä tuon heidät takaisin kansojen seasta ja kokoan heidät heidän vihamiestensä maista, niin minä osoitan heissä pyhyyteni lukuisain pakanakansain silmien edessä.
    39:28 Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, kun minä, vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen pakanakansojen luokse, kokoan heidät omaan maahansa enkä jätä sinne jäljelle ainoatakaan heistä.

    1. Salomo hääri haaremissaan siihen malliin, että hänen päänsä pehmeni ja hän rupesi ryppyilemään Herraa vastaan.
      Niinpä profeetta Ahia repi uuden viittansa kahteentoista osaan ja jakoi kaksi toiseen läjään ja kymmenen toiseen läjään.Pienempi läjä ennusti tulevaa Jerusalemia ja isompi läjä tulevaa Israelia, joista muodostui myöhemmin kaksi kevytkenkäistä naista Oholiba ja Ohola.
      Herra tuskastui näihin kevytkenkäisiin siinä määrin, että antoi Oholiban (Jerusalem) pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan ja Oholan (Israel) pakkosiirtolaisuuteen Syyriaan.

      Oholiban annettiin palata, mutta kymmenen sukukunnan maat jäivät Syyrialle ja Oholan heimo jäi iäksi palaamatta.

      Kurdit edustavat Oholaa eli Israelia. Mutta muut kymmenheimolaiset lienevät sulautuneet muihin kansoihin.

      Ajanlaskun alun jälkeen oli olemassa Jerusalemin tienoilla Israel -niminen valtio, jonka muodostivat jerusalemilaiset, mutta sekin valtio joutui jyrän alle.

      Kurdeja on monta miljoonaa, eikä sellainen suuri heimo helpolla nykyisen Israelin rajojen sisälle mahdu. Mutta milloin alkaa tuhlaajapojan paluu?

  2. Juutalaisvastaisuutta taitaa olla lähes kaikkialla – paitsi en tiedä, että olisi Suomessa suomalaisten toimesta. Juutalaiset ja suomalaiset ovat hyvin mahtuneet elämään Suomessa rinta-rinnan.

    1. Suomessa on n 1800 juutalaista. Kenelläkään ei ole heidän kanssa mitään ongelmia. Tänään Supo julkaisi tilanteen Suomen turvallisuudesta, tyypilliseen tapaan ongelma on äärioikeisto, äärivasemmistosta ei juuri puhuttu. Radikalisoituneiden laittomien maahanmuuttajien määrä on noussut 25%, mutta se on heistä ihan jees.

      Nyt kun tehtiin vielä se ääliö sopimus laittomien ulkomaalaisten vastaanotosta ja ylläpidosta Marokossa niin pahempaan päin mennään ja lujaa.

      1. Juutalaiset ovat vetäneet Suomessa matalaa profiilia, paitsi se yksi kansanedustaja.Heidät on tunnettu aina täällä lähinnä vaatekauppiaina. Viime vuosisadan alussa oli miehillä Helsingissä tapana mennä ostamaan puku narikkatorilta juutalaiselta.

  3. Tästä tulikin mieleeni, että freudentalisteilla oli ja voi olla vieläkin vahvana antifennismi. Rotutohtori Freudenthalin rintakuva killunee vieläkin kunniapaikallaan Höbelön toimituksen, Hoopoakatemian ja RKP:n puoluetoimiston seinällä.

  4. Totta, että Suomessa juutalaiset saavat olla rauhassa. Mutta meilläkin moneen on jo uponnut propaganda jonka mukaan ”juutalaiset kohtelevat pöalestiinalaisia kuin natsit juutalaisia”. Marxilainen intersektionalismi puree meilläkin.

  5. Eikö natsit muka ole vasemmistolaisia? Kansallis Sosialistinen työväenpuolue. Jos lukee niiden puolueohjelmaa niin siellä on paljon asioita mitä vasemmistoliitto ja SDP kannattaa.

    1. Niin, pikkuisen eri sortin sosialisteja, joten kovia kilpailijoita keskenään samoista kannattajista.

      Oikeistolaista tai äärioikeistolaista ei tahdo löytyä suurennuslasillakaan.

      Oikeistolainen haluaa mahdollisimman vähän valtiota, vähän veroja, vähän sääntöjä. Oikeistolainen haluaa estää sosialistien (kommunistien, natsien, demarien, fasistien) pääsyn valtaan.

      1. Kyllä tämä myös diktatuurin sisällä olevaan järjestelmään nojaa. Taistelivat Saksassa 30-luvulla kommunisteja ja vasemmistoa vastaan, nämä ajettiin maasta ulos ja loput pistettiin tuhoamisleireille, dachau oli suosituin.

        Menivät myös pysäyttämään Espanjan kommarit ja vassarit joita suoralla ase toimituksilla ja sotavoimilla tuki Stalin. Semmoisia sosialisteja ne natsit oli. Eipä ollut yhtään oikeistolaista pysäyttämässä tuohon aikaan kommunisteja Euroopassa… missäs ne lymysi, piilossa.

        1. Niin, kommunistin pahin vihollinen oli demari (Venäjällä bolshevikin pahin vihollinen oli menshevikki).

          Kommunistit ja natsit liittoutuivat keskenään tehden myös kirjallisia sopimuksia esimerkiksi KGBn ja Gestapon välillä.

          Sitten jossakin vaiheessa tuli ryppy rakkauteen kun kommunistit rikkoivat sopimuksia.

          1. Niin se sosialisti liittoutui mm tasavaltalaisen fasistisen puolueen kanssa (Italia) sekä Suomen kanssa. Ja sitten tuli natseille ryppy rakkauteen.

          2. Niin oli Suomessakin ja se taisi olla suuri syy sille, ettei Neuvostoliitto hyväksynyt Väinö Tanneria vaan hänet tuomittiin ”sotasyyllisenä” ja savustettiin vielä hallituksestakin 1950-luvun lopulla kun oli ”yöpakkashallitus”.

        2. Saksassa Natseista tuli suurin puolue vuoden 1932 vaaleissa ja Hitleristä pääministeri vuoden 1933 alussa. Natseilla oli hallituksessa kuitenkin vain kolme ministeriä. Mutta kun Berliinin valtiopäivätalo paloi niin Hitler sanoi sen olevan kommunistien sytyttämä ja alkusoitto kommunistien vallankaappaukselle. Sillä verukkeella hän vaati Saksan parlamenttia hyväksymään poikkeuslain, joka antoi hänelle valtuudet toimia ilman parlementian suostumusta eli käytännössä diktatorisesti. Oikeisto- ja keskustapuolueet olivat kansallismielisiä ja myöntyivät Hitlerin vaatimuksiin. Vain Saksan sosiaalidekortaatit äänestivät lakia vastaan. Kommunistit oli ajattu parlamentista pois. Kesään mennessä kaikki muut puolueet paitsi Natsit olivat kielletty. Eli Hitler pelotteli porukan kommunisteilla niin pahasti, että se oli valmis antamaan vallan hänelle.

  6. ”demokraattista Israelia vastaan”

    Näin siis Norppa, Ruoveden tuomiokappelin mies yrittää legitimoida Israelin toimia, tavallaan aika kummallista puolustelua. Yleensä vain kiihkoilevat uskonlahkot suoltavat samanlaista tekstiä.

    Israel ei ole demokratia siinä mielessä, jossa se meillä Euroopassa mielletään. Israelin sisäpolitiikassa on paljon demokraattisia käytäntöjä ja siellä se ehkä toimiikin.

    Ulkopolitiikassa Israel toimii samalla tavalla kuin naapurimaiden diktatuurit.
    Israel ei hae aktiivisesti ratkaisuja alueen ongelmiin, kuten oikea demokratia tekisi. Ihmisoikeusrikokset Länsirannalla ja Gazassa ovat kiistattomia.

    Uskottavuutta Israelin poliittiseen järjestelmään myöskin syö paha korruptio. Pääministeri Netanjahu näyttää olevan täysi korruptioroisto, eikä häntä vain saada syytteeseen…

    1. ”Israel ei ole demokratia siinä mielessä, jossa se meillä Euroopassa mielletään. Israelin sisäpolitiikassa on paljon demokraattisia käytäntöjä ja siellä se ehkä toimiikin.”

      Ja perustelut oli? Jos demokratialla tarkoitetaan sellaista valtiota, jossa kansa saa vapaasti asettaa ehdokkaita ja äänestää ja media on vapaata ja monipuolista niin Israel on juuri sellainen. Sen parlamentissa on arabivähemmistölläkin puolue ja hallituksen politiikkaa saa arvostella vapaasti. Joten jos väität, ettei Israel ole demokratia niin viitsisitkös yhtään perustella?

      ”Ulkopolitiikassa Israel toimii samalla tavalla kuin naapurimaiden diktatuurit.
      Israel ei hae aktiivisesti ratkaisuja alueen ongelmiin, kuten oikea demokratia tekisi. Ihmisoikeusrikokset Länsirannalla ja Gazassa ovat kiistattomia.”

      Ulkopolitiikka ja demokratia, mitenkähän ne nyt kytkeytyvät? Varmaan siten ainakin, että demokratiat eivät yleensä sodi ainakaan toisten demokratioiden kanssa. Mutta demokratiat puolustautuvat samalla tavalla kuin muutkin maat, Luojan kiitos! Diktatuurit pyrkivät usein valloittamaan muita maita ja arabimaatkin ovat vuosien saatossa yrittäneet tuhota Israelin monta kertaa. Sitten kun ne ovat siinä epäonnsituneet, ne ovat heittäytyneet uhrin asemaan. Nytkin esimerkiksi Iran hautoo Israelin tuhoamista.

      Israel ei ole hautonut hyökkässotaa eikä naapureidensa tuhoamista, se nyt on ollut naurettava ajatuskin. Nykyisin Israelilla toki olisi siihen mahdollisuudet. Israel on myös luopunut arabeilta sodissa saamistaana alueista kuten Siinaista Egyptille rauhanteossa ja alueistaan Libanonissa. Israel purki myös siirtokuntansa Gazassa ja sai ”palkinnoksi” terroristien hallitseman helvetin. Omasta olemassaolostaan Israel ei sen sijaan ole luounut ja sekös sen vihollisia harmittaa.

      Varmasti on tapahtunut myös ylilyöntejä ja osassa niistä Israel on myös itse tuominnut tekijöitä, mutta sota on raakaa: jos maasi yritetään tuhota ja sinut tappaa, joudut käyttämään koviakin otteita.

      Arabit ovat myös paljolti itse syyllisiä uhreihinsa. Kukaan täysjärkinen ei ampuisi raketteja keskeltä kaupunkia Israelin kaltaiseen sotilasmahtiin, paitsi jos ei välitä yhtään omasta kansastaan. Ääri-islamiin kuitenkin kuuluvat itsemurhahyökkäykset ja ”marttyyrit”, joita haetaan. onhan se nähty Euroopassakin, kun siviileiden kimppuun on käyty välittämättä omasta hengestä.

      ”Uskottavuutta Israelin poliittiseen järjestelmään myöskin syö paha korruptio. Pääministeri Netanjahu näyttää olevan täysi korruptioroisto, eikä häntä vain saada syytteeseen…”

      Missä ei-demokraattisessa maassa kukaan uskaltaisi edes yrittää saada pääministerin syytteeseen ja julkaisisi mediassa syytöksiä korruptiosta? Ja säilyisi hengissä seuraavalle viikolle?

  7. Israelilla on ollut kaikki mahdollisuudet, ja jenkkien tuki, toimia tilanteen rauhoittamiseksi alueella, sitä se ei ole vain halunnut tehdä.

    Siirtokuntia vain laajennetaan palestiinalaisten maille ja he saavat poistua aiemmin omistamiltaan maatiloilta, tuokaan tuskin on demokraattisen järjestelmän hyväksyttävää toimintaa.

    Israel näyttää ryömivän pala kerrallaan palestiinalaisten maille, se on häpeä ja väärin kaikilla mittareilla. Myöskin juomaveden estäminen palestiinalaisilta on paha rikos demokratiaa kohtaan.

    Norpan yritys pelastaa Israelin korruptoitunut demokratia on huvittava, hän luo savuverhoa viittaamalla ”ei-demokraattisiin”-maihin, aivan kuin se ratkaisisi Netanjahun pahan korruptio-ongelman.

  8. ”Israelilla on ollut kaikki mahdollisuudet, ja jenkkien tuki, toimia tilanteen rauhoittamiseksi alueella, sitä se ei ole vain halunnut tehdä. ”

    Israelhan on rauhoittanut tilannetaa aika lailla. Terroristien itsemurhaiskut estettiin rakentamalla muuri ja raketit torjutaan torjuntajärjestelmällä. Hamasin terroristein tunnelitkin on saatu tuhottua ja viimeksi Hizbollahin Libanomista rakentamat hyökkäystunnelit. Terroristit rauhoitetaan pysäyttämällä.

    Rauhaakin on tarjottu palestiinalaishallinnolle varsin hyvillä ehdoilla, mutta Egyptissä syntynyt ”palestiinalainen” Jasser Arafat hylkäsi ehdotuksen. Nykytilanteessa jos Israel jättäisi ns. palestiinalaiset itsekseen, heidän välilleen syttyisi sisällissota ja mahdollisesti Länsirannallkain nousisi valtaan Hamas joka alkaisi siltäkin suunnalta hyökkäillä Israeliiin, ehkä Iranin tukemana. Arvaa haluavatko israelilaiset sitä.

    ”Siirtokuntia vain laajennetaan palestiinalaisten maille ja he saavat poistua aiemmin omistamiltaan maatiloilta, tuokaan tuskin on demokraattisen järjestelmän hyväksyttävää toimintaa.”

    Kaikkea maata väitetään aina ”palestiinalaisten” omistamaksi. Israelilla on lakinsa sillekin, minne saa rakentaa. On kummallista, että Länsirannasta pitäisi tehdä ”Judenrein” alue vailla juutalaisia, mutta arabeja voi asua Israelissa. Juutalaisia on sitä paitsi asunut jo Länsirannallakin, esimerkiksi Hebronissa, josta arabit karkottivat heidät 1920 -luvulla väkivalloin. Nyt he ovat palanneet.

    Ja kuten jo sanoin, Israel vetäytyi kokonaan Gazasta, mutta sen sijaan, että gazalaiset olisivat aloittaneet alueensa rakentamisen, he muuttivat jälleen yhdeksi islamistiseksi rotankoloksi, joita Lähi-idässä olisi riittänyt muutenkin.

    ”Norpan yritys pelastaa Israelin korruptoitunut demokratia on huvittava, hän luo savuverhoa viittaamalla ”ei-demokraattisiin”-maihin, aivan kuin se ratkaisisi Netanjahun pahan korruptio-ongelman.”

    Et vaan ymmärrä. Korruptioväitteet eivät tarkoita sitä, että maa ei olisi demokratia. Korruptioväitteet maan sisällä tarkoittavat, että maa on demokratia, koska siellä on sananvapaus ja riippumaton oikeuslaitos.

  9. ”31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia.”

    On myös hyvä huomata, että esim. Saksassa on jo pitkän ollut käytäntö, jossa ”tuntematon tekijä” merkitään automaattisesti äärioikeistolaiseksi.

    Kun tuota tutkimusta hieman käy läpi niin yksi hassu asia on se, että Unkarissa, jota EU:n mukaan hallitsee pimeyden voimat, juutalaisvastaisuuus ei ole merkittävästi lisääntynyt.

    Vasemmistolaisten osuus on Suomessa täysin vaiettu asia ja ihmekö tuo kun ajattelee, että pääministeriä myöten osallistutaan polttouunifantasioita esittäneen ja omaa idioottimaisuuttaan menehtyneen äärivasemmistolaisen muistolle järjestettyyn torituomioistuimeen.

  10. Enpä ole koskaan kuullut että Unkarissa tai Puolassa olisi ollut terrori-iskuja. Se ei voi johtua muusta kuin siitä että eivät ota näitä imaameja sinne.

  11. Maailma ei ole valmis eri kansojen sekoittamiseen, esim naisen asema on monella tasolla erilainen ja joissakin kulttuureissa mies omistaa naisen ja vaikkapa useita sekä tekee mitä tahtoo?

  12. Raamatussakin kansat oli jaettu. Lucifer yrittää pakottaa kaikki yhteen tottelemaan yhtä johtajaa. Kaikkien pitäisi nytkin totella EU:ta, eikä luoda omia lakeja omaan maahan.

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *