Siirry sisältöön

Pirkan Blogit

Sopivan mansellismielinen blogialusta

  • Etusivu
  • Ohjeet ja säännöt
  • Hyötyblogit
  • Kaikki blogaukset
  • Kirjaudu sisään
Julkaistu 17.6.201829.8.2018 kirjoittanut Risto Koivula

Al-Haidi Hautahourulalla ilmoitti taas pyrkivänsä eurokomissaariksi

Hän on sitä samaa hollannut vuodesta toiseen, mutta lehdistö on antanut vähän huomiota.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/251490-heidi-hautala-presidentti-trumpin-kaltaiset-johtajat-vaarantavat-kaikkien?ref=valinnat

… Suomi on EU-puheenjohtajamaa ensi keväänä, eli juuri silloin, kun uutta komissiota ja parlamenttia kootaan. Hautalan mukaan tämä on ennen kuulumaton vaikuttamisen mahdollisuus, joka on käytettävä hyväksi.

–Suomella on puheenjohtajamaana kokoaan suurempi paikka profiloi- tua, vaikuttaa ja olla etulinjassa luomassa standardeja, jotka eivät ulotu vain EU:n alueelle, vaan joilla on suoria globaaleja vaikutuksia, hän sanoo.

”Lähtisin mielelläni mukaan tällaiseen läpinäkyvään komissaarikilpaan”

Hautala muuttaisi myös sitä, kuinka Suomen EU-komissaarit valitaan. Hän painottaa, että Suomi on ollut EU:n jäsen jo pitkälti yli kaksi vuosi- kymmentä, mutta Suomesta ei ole nimitetty yhtään naista komissaariksi.

–Komissaarivalinta tehdään Suomessa perinteisesti kabineteissa sul- jettujen ovien takana. Paikan ajatellaan kuuluvan pääministeripuolueel- le. Ensi keväänä käydään taas salamyhkäiset neuvottelut, joiden seurauksena komissaari valitaan. Tämä vanhanaikainen menettely ei palvele tarkoitustaan, Hautala arvostelee.

Hän ehdottaa, että komissaariehdokkaan olisi oltava eurovaaleissa ehdolla ja jokainen puolue voisi valita oman ehdokkaansa Suomen komissaariksi.

–Silloin komissaariehdokkaiden kannatus mitattaisiin vaaleissa, ja va- linnasta syntyisi todellista keskustelua. Kaikille olisi selvää, mitä kukin todella ajaa ja ajattelee. Uskon, että tämä nostaisi äänestysintoakin.  Lähtisin itse mielelläni mukaan tällaiseen läpinäkyvään komissaarikil- paan, Hautala sanoi ja kertoi samalla lähtevänsä ehdolle eurovaaleissa. ”

Näin Al-Haidi, hautahourulalla.

Hän on erityisesti ”kommunsimin uhrien asiantuntija”.

Eivätkä mitkä tahnsa tiedot hänelle kelpaa: HÄN KERTOA PÄRÄYTTÄÄ NÄPPÄRÄSTI MYÖS OMAT VANHAT HOURUT VAIKKA KYMMENEL- LÄ, jos ja kun se tuo ääniä omilta kaltaisilta (kaikinpuolisesti).

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/08/miten-halosen-ja-hautalan-tilastokeskus-sepitti-eu-lle-70-miljoona-tapettua-maon-uhria

Miten Halosen ja Hautalan Suomen Tilastokeskus sepitti (”EU:lle”…) ”70 miljoona tapettua Maon uhria”…

28.1.2011 06:16

Tämä oli pitänyt arvata:

” Outo haju Tilastokeskuksessa – toimistot tyhjinä

Julkaistu: 1.3.2010

Helsingin Kalasatamassa sijaitsevassa Tilastokeskuksen rakennuksessa havaittiin sunnuntaina outo haju, jonka syy ei ollut maanantaiaamuun mennessä selvinnyt. Hajun takia rakennuksen 800 työntekijää kehotettiin kuitenkin pysymään poissa työpaikalta.

Tietopalvelujohtaja Heli Mikkelä kertoi maanantaina, että rakennus ei ole kaupungin kaasuverkossa. Myöskään Helsingin viemärilaitos ei ollut löytänyt maanantaiaamuun mennessä syytä hajuhaittaan. Mikkelän mukaan asiaa selvitetään edelleen, ja toimintaa siirretään tarvittaessa muihin tiloihin.

Toistaiseksi hajuongelma ei vaikuta tilastotietojen julkaisemiseen. ”

Raadonhajuhaitan syy on selvä: laitoksen ”tutkimusten” luonne ja laatu!

” Katsotaanpa vaihteeksi Suomen Tilastokeskuksen (johtajatar Heli Jeskanen-Sundström, halonperk… eikun VAS!) ”tunkkaisuutta”, josta ”Kommunismin mustan kirjan” ”tiedot” ”Maon tappamista 72 miljoo- nasta kiinalaisesta suuren harppauksen aikana” ovat peräisin. Tässä on ensinnäkin Kiinan virallinen (ja oikea ja myös monessa fasistisessa miinustutkimuksessa lainattu) väestöpyramidi vuodelta 2000 (suomenkieliset lisäyksen Suomen tilastokeskus):

Tässä on kyse tuosta pienemmästä ylemmästä ”hampaasta”, henkilöistä, jotka v. 2000 olivat 40 – 42-vuotiaista.

http://fathersforlife.org/images/China2000.gif

Age pyramid for China

Kuvassa on nähtävissä interpoloidusta linjasta (joka sekin ”valehtelee”, koska se on pienen syntyvyyden vuosien jälkeen taas huippukohollaan pari vuotta), että vuosien 1959 – 1962 INTERPOLOIDUSTA 18 mlj/v.:n ”syntyvyydestä” (itse asiassa tämä on nyt, että kuinka paljon heitä oli v. 2000 hengissä) ”puuttuu kolmannes” kultakin noilta kolmelta vuodelta, eli 18-20 mlj. Mutta nuo mainitut virheet kompensoivat toisiaan.

Sama vuoden rasterilla, toisen kuvan kanssa päällekäin:

Ikäjalautuma kuva on tässä, toisen kuvankanssa päällekäin: siinä on ai- kamoinen louhu syntyvyydessä, mutta siinä ei ole mitään kummallista, eivätkä ne ole mitään ”tapettuja”: NÄIDEN SUOMEN TILASTOKESKUS KATSOO NYT SITTEN OLLEEN NIITÄ ”TAPETTUJA”, vaikka he olisivat VASTASYNTYNEITÄ, jos noin olisi!

MUTTA: ”Pilastokeskus” katsoo myös, että ”MUITA TAPETTUJA” OLI ”AINAKIN SAMAN VERRAN”!

(Muuten: jos todella olisi tapettuja, se näkyisi armotta sukupuolijakau- tumassa! Mitään sellaista ei näy! syntyvyydedssä vain on ollut pudo- tus (jolle on kymmenen vuoden ”synnytystalkoiden” jälkeen monia syitä.)

Ja TÄMÄ ei kyllä TAATUSTI PERUSTU TILASTOILLE missään väärin ”käsitetyssäkään” mielessä!

Mutta varsinanen ”SOKERI” on pohjalla, nyt kun ”on päästy 36 mlj tapettuun”:

SUOMEN TILASTOKESKUS: ”YHTÄ PALJON OLI KOKONAAN SYNTY- MÄTTÄ JÄÄNEITÄ MAON KOMMUNISMIN UHREJA!” (…ja Perkeleestä- kö sitä tietää etteivätkö NÄMÄKIN OLLEET TOSIASISSA TAPETTUJA…!!! :-/)

Ja näin STK saa Mustaan kirjaan ”72 miljoonaaa tapettua Maon uhria”!

Huomaako kukaan ”matoja” tässä ”nerokkaassa” (naisen!?) ”päättelyssä”, vai onko se ”moitteeton”?

http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data … index.html

http://www.tiede.fi/keskustelut/muut-tiedeaiheet-f14/erkki-tuomiojan-kritisointi-ketju-t15327-136.html

http://www.tiede.fi/keskustelut/muut-tiedeaiheet-f14/raadonhaju-suomen-tilastokeskuksessa-t44567.html

http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/demokratiaa-kiinaan-t40800-5.html

” Mun tulkintani on, että Jung Chang on Kiinan on oma propagandatuotos, jolla on saatu oikeistolaiset lukemaan Kiinan oikeita väestötietoja tarkoituksellisen

http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/vt/10/05/index.html

Tulkinta on niin järjetön, että fiksut huomaavat sen ja vetävät tietyt johto- päätökset kaikesta vastaavasta propagandasta.

Ja niistä toisista ei sitten ole niin väliäkään.

Eli idea olisi päinvastainen kuin CIA:n ”WTC-salaliittoliikkeessä”, joka ke- rää riveihin- sä ”USA-vastaiset” skitsot ja hörhöt, ja ne vaaralliset vastus- tajat, mm. potentiaaliset iskukykyiset terroristit (ja tiedehuijausten paljastajat), ovat muualla.

Vitsi on siis sellainen, että Kiinassa esiintyi maksimisyntyvyys 40-luvun lopulla vuoteen 1958 (syntyvyys 3%, kuolleisuus 1%, eli 3 kertaa niin pal- jon väkeä syntyi kuin kuoli… Vain yhdessä maassa oli alhaisempi vuosi- kuolleisuus 1950-luvulla, 0.9%, osin samoista syistä, nimittäin SUOMESSA, mutta Suomessa olisi syntyvyys vain n. 1.5 %), kun Suuri Harppaus, johon liittyi teollisuuden ja väestön siirtoja ja lisäksi paha kuivuuskausi, oli alkanut 1957. Syntyvyyspiikki kuin sodan jälkeen myös seurasi tuota MAKSIMEIHIN NÄHDEN kolmanneksella alentunutta syntyvyyttä, joka OLI SEKIN KUITENKIN HELVETIN KORKEA 12 miljoonaa vuodessa 600 miljoonasta eli 20 promillea, kun ”normaali” on keskimääräisen eliniän käänteisluku (joka siis takaa vakaan väestömäärän, 20 promillea vastasi 50 vuotta).

(Itse asiassa nuo luvuthan ovat v. 2000 hengissä olleita kunakin vuonna syntyneistä, mutta vähennykset ovat olleet 40 vuodessa pieniä, prosentti pari.)

Mutta Jung Chang teki kaksi tai oikeastaan kolme läpinäkyvää trikkiä ”sepittäen kommunismin uhreja”: hän otti ”puuttuvat syntyneet” abso-luuttisten (viereisten) mak-simisyntyvyyksien mukaan (jotka tarkoittivat, että kolme kertaa niin paljon väkeä syntyi kuin kuoli, ja VÄESTÖNLISÄYS (eikä siis syntyvyys, joka sekin olisi ollut korkea) oli 20 promillea niiden aikana.

Tällä Jung Chang noin kaksinkertaisti ”puuttuvien” määrän. Ne voidaan osoittaa syn- tymättömiksi,mutta se on kolmas juttu).Sen jälkeen hän väitti,että ”näin saadut (yht. 18 mlj. muka ”puuttuvaa”) olivat tapettuja ja nälkään kuolleita”, ja lisäksi hän väitti, että OLI TOINEN MOKOMA KOKONAAN SYNTYMÄTTÄ JÄÄNEITÄ, ja tällä kei-nolla hän sai ”38 miljoonaan Maon uhria”, joista hyvin läpinäkyvästi NELJÄN-NES OLI ”OIKEITA SYNTYMÄTTÄ JÄÄNEITÄ” JA LOPUT AIVAN ”TYHJÄÄ ILMAA”

Vaan mitä tapahtuikaan,kun HALOSEN HIROHITOISTIT JA USALAINEN SKITSO-RUMMEL saivat nämä ”tiedot”: HE OTTIVAT KAIKKI NUO TAPET-TUINA,JA KER- TOIVAT TAAS KAHDELLA,”JOIDEN LISÄKSI TOINEN 38 mlj. OLI KOKONAAN SYNTYMÄTTÄ JÄÄNEITÄ”!

www.hawaii.edu/powerkills/20TH.HTM

” IMPORTANT NOTE:Among all the democide estimates appearing on this website, and in the table on the lower right, some have been revised upward. I have changed that for Mao’s famine, 1958-1962, from zero to 38,000,000. And thus I have had to change the overall democide for the PRC (1928-1987) from 38,702,000 to 76,702,000. Details here. ”

Sitten tämä ”65 mlj.” tai ”72mlj.” ajettiin EUROPELLEPARLAMENTIN PÄÄTÖKSIIN JA SIELLÄ SE NYT KÖKÖTTÄÄ ”VIRALLISENA KANTANA”….

(Huom! Europelleparlamentin ”päätökset” EIVÄT OLE LAKIA, kansallista eivätkä kansainvälistä, vaan ne ovat paskanjauhamista.)

Ja koko hourulallatus mukamas ”perustuu” siis yllä linkissä olevalle Kiinan väestön oikealle ikäjakautumalle v. 2000.

Jos tämä oli Kiinan propgandistien juoni, niin saivatpahan opetusken, että kun hul- luille viikinkiämmille syöttää ämpärillisen paskaa, niin ne syövät kaiken hyvällä ruo- kahalulla, ja sen jälkeen kaikkien fysiikan ja muiden luonnonlakien vastaisesti vielä laskevat kaksi kertaa suuremman läjän sitä samaa ”hyödykettä” kuin koskaan ovat syöneetkään!

Varmaan siellä Pilastokeskuksessa on taas uusi pläjäys valmisteil- la, esimerkik-si YLLÄ ESITETTYJEN ”TIETOJEN” KERTOMINEN JÄLLEEN KAHDELLA!!!
muut-tiedeaiheet-f14/halosen-linjalla-tuposta-papoon-ja-tipoon-t22652-50.html

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=8028

PS: Tilastokeskus pitäis lakkauttaa nykyisessä muodossaan ja antaa sen kaikki joh- tajille ainakin potkut. Se pitäisi hajasijoittaa esimerkiksi Jyväskylän, Vaasan ja Oulun yliopistoihin tieteellisen kantrollin alle ja jakaa sen määrärhat näiden kesken!

KAIKKI nämä Pottulat ja Staseksit ja Pilastokeskukset ovat osoittau- tuneet oikeiksi HAISTAPASKANTIETEEN TYYSSIJOIKSI vielä Helsingin ja Aalto-”yliopistojakin” (jos mahdollista!) pahemmin!  ”

EUROOPAN UNIONI KANONISOI TUON YLLÄ ESITETYN HOURULAL- LATUKSEN ”MAON UHREISTA” (josta ei tilastollisesti käy ilmi varmuu- della yhtään ainokaista ”tapettua kommunismin uhria”) ”päätöksessään” 2.4. 2009, jonka ”perusteluissa” se vetoaa Euroopan neuvoston ääliöhouruun tammikuulta 2006, johon nuo Halosen sepittämät mukamas ”74 miljoonaa Maon uhriakin” sisältyvät:

P6_TA-PROV(2009)0213

***

Euroopan neuvosto teki sillä jo itsensä laittomaksi ja ajeli yhdessä hourujen täyttämän ”ihmisoikeustuomioistuimensa” kanssa itsensä lakkautusputkeen ja nyt EU tekee samoin:

http://nakokulma.net/arkisto/index.php? … #msg269487

AL-Haidi Hautahourullalle nuo ”Mustan kirjan” ”tiedot” eivät piisaa alkuun- kaan: Mustassa kirjassa on erityisiä ”Stalinin uhreja” (1923 – 1953) tekstissä noi 3 miljoonaa (kustantaja esipuheessa 8 mlj, mutta niistä 6 osoittautuu karkotetuiksi), mutta virheä feministi Al-Haidi Hauta-Hourula kertoo muuta:

https://www.tiede.fi/comment/1001033#comment-1001033

klo 12:15 | 1.10.2007

” ” Heidi Hautala parhaillaan (10.15,YLEn Tampereen radio, Ajantasa, Viron patsas- juttuihin liittyen) lallaa radiossa, että ”Stalinin tapettuja uhreja oli 47 miljoonaa…”

Kaikkia sekoja ne suomalaiset ämmät äänestää…

”Musta kirja” tuli taas Stalinin osalta kerrottua kuudella, ja osoitetut poliittisen väkivallan uhrit 50:llä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/miten-maailman-paras-yliopisto-sepitti-ukrainan-jarjestetyn-nalanhadan

Kerrattakoon vielä,että Stalinin aikana ennen sotaa 1923 – 1938 kuoli NL:ssa kaiken- kaikkiaan mihin syyhyn tahansa 30 mlj. henkilöä, ja syntyi 60 mlj. Eli NL väkimäärä KASVOI 30 miljoonalla EIKÄ VÄHENTYNYT silloin kun sitä ”hävikkiä” muka piti syntyä! Toisena viisitoistavuotiskautena,kun oli se rähinä,kuoli vähän enemmän, ja syntyi vähemmän.

Näistä Hautalan uusista tiedoista seruaa,että EN:n ”94 miljoona tapet- tua kommunismin uhria” (joista 3mlj. on ”Stalinin”) pitää korvata määrällä 94 – 3 + 47 = ”138 miljoonaa tapettua kommunismi uhria”….

Näistä houruista on ruvettava pistämään valtiollisen johdon toimijoita joko linnaan tai asian-omaiseen hoitolaitokseen!

Ei tuota fasistirallaa järjissään oleva tavallinen kansalainenkaan kuuntele, venäläisistä puhumattakaan!

HOURU ON AJETTU MYÖS ETYJIN ÄÄNESTYS”PÄÄTÖKSEKSI” VENÄJÄN ANKARASTA VASTUSTUKSESTA HUOLIMATTA:

Tämä rallatus ajettiin nyt myös ETYJin ”päätökseksi”, ja Venäjä veti lopultakin asianmukaiset johtopäätökset ja marssi ulos kokouksesta, ja ilmeisimmin koko ETYJistä:

https://yle.fi/uutiset/3-5277742

Venäjä hermostui natsivertailusta Etyj-kokouksessa

Jaa tämä:

  • Click to share on Mastodon(Avautuu uudessa ikkunassa) Mastodon
  • Click to share on Bluesky(Avautuu uudessa ikkunassa) Bluesky
  • Jaa Facebookissa(Avautuu uudessa ikkunassa) Facebook
  • Jaa WhatsApp palvelussa(Avautuu uudessa ikkunassa) WhatsApp
  • Jakamistapoja
  • Click to share on X(Avautuu uudessa ikkunassa) X
  • Jaa LinkedIn:ssä(Avautuu uudessa ikkunassa) LinkedIn
  • Jaa Redditissä(Avautuu uudessa ikkunassa) Reddit
  • Jaa Telegram palvelussa(Avautuu uudessa ikkunassa) Telegram

3 vastausta artikkeliin “Al-Haidi Hautahourulalla ilmoitti taas pyrkivänsä eurokomissaariksi”

  1. Risto Koivula sanoo:
    8.7.2018 19:23

    Stalinin ”GULAGikauden” syntyneitä ja kuolleista 1924 – 1939 (vuosien alusta):

    Vähän modifioituna täältä:

    http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/07/helsingin-yliopisto-poisti-nakosalta-vuonna-2003-lakkauttamansa-agora-keskustelupalstan

    Syntyneiden ja kuolleiden määrä noudattaa seuraavaa kaavaa, jotta kaikki syntyneet ja vain he joskus myös kuolisivat:

    Kuolleiden määrä: K = I x M / E – D/2

    Syntyneiden määrä S = I x M / E + D/2, jossa

    I on ajanjakso (intervalli), tässä 15 v. (1924 – 1939)

    E = keskimääräinen elinikä (kuolinikä), tässä 45 v., koko aikana (perustelut ja tarkistin tuonnempana)

    M = keskimääräinen väkiluku, usein (M1 + M2)/2, mutta voi vähän poiketakin, jossa

    M1 = 140 mlj. = väkiluku ajanjakson alussa (arvio: vuoden 1937 väkiluvun 147 mlj. ja keskimääräisen vuotuisen väestönkasvun 2 mlj. mukaan, 140 mlj.)

    M2 = 172 mlj. = väkiluku ajanjakson lopussa, ja

    D = M2 – M1 = 32 mlj. = ajanjakson väestönlisäys (väestönkasvun täytyy olla syntyneiden ja kuolleiden ero)

    Otetaan:

    M = (M1 + M2)/2 = 156 mlj, väkiluku pamahti sitten Stalinin kauden alkaessa 1924 NOUSUUN (eikä laskuun…)…

    K = 15 x 156 / 45 – 16 = 52 – 16 = 36 mlj. (kuollutta)

    S = 15 x 156 / 45 + 16 = 52 + 16 = 68 mlj. (syntynyttä)

    Puolet kuolleista oli naisia, joiden voi olettaa hyvin harvoja lukuun ottamatta kuolleen luonnollisesti (vaikka sitten linnassakin…).

    Keskimääräinen elinikä (kuolinikä) eri vuosikymmenitä löytyy ainakin täältä:

    https://dic.academic.ru/dic.nsf/bse/129063/%d0%a1%d0%a1%d0%a1%d0%a0

    По сравнению с дореволюционным временем общая смертность снизилась в 3,3 раза, а детская в 10 раз. Снижение смертности наблюдается во всех возрастных группах.

    Характерен рост средней продолжительности жизни населения:

    32 года в 1896—1897;
    44 — в 1926—27;
    47 — в 1938—39;
    70 лет в 1971—72
    (64 у мужчин и 74 — у женщин).

    Uskomatonta, että 1900-luvun taitteessa keskimääräinen elinikä oli metsästäjä-keräilijä-tasoa 32 vuotta.

    Se nousi siitä kyllä 10 vuodella jo varmaan 1. maailmansotaan 1914 mennessä, koska Venäjä otti ensimmäisenä maailmassa käyttöön valtakunnallisen kulkutau- tientorjunnan ja joitakin muitakin terveyspalveluja Sergei Botkinin johdolla. Väestö räjähti vuoden 1898 128 miljoonasta vuoden 1917 172 miljoonaan ennen vallanku- mousta maailmansodasta huolimatta. NL:n puolelle jäi n. 130 miljoonaa, joka räjähti taas nousuun sisällissodan loputtua 1922, eli Stalinin kauden alkaessa.

    Vuoden 1938 lopussa (v. 1939 väestönlalkennassa) alle 16-vuotiaan väetön osuus oli 37.7 % eli 65 miljoonaa 172:sta.

    Табл. 5. — Динамика возрастной структуры населения, %

    ———————————————————————————————-
    | | 1939 | 1959 | 1970 |
    |——————————————————————————————–|
    | До 15 лет | 37,7 | 30,4 | 30,9 |
    |——————————————————————————————–|
    | 16—59 лет | 55,5 | 60,2 | 57,2 |
    |——————————————————————————————–|
    | 60 лет и старше | 6,8 | 9,4 | 11,

    Tästä saadaan kätevästi tarkistin vuodenvaihteen 1924 jälkeen syntyneille ja edelleen hengissäoleville, eli alle 16-vuotiaille kansalaisille:

    0.377 x 172 milj. = 64.8 mlj. ~ 65 milj. < 68 milj. arviolaskusta. Aletaan olla lähellä.

    http://stalinism.narod.ru/docs/repress/repress.htm

    Täällä on tilasto, kuinka paljon leireillä kunakin vuonna oli 1930 – 1953, 1. tammikuuta kunakin vuonna:

    http://stalinism.narod.ru/docs/repress/repress.htm

    1930 … 179.000
    1931 … 212.000
    1932 … 268.700
    1933 … 334.300
    1934 … 510.307
    1935 … 725.483
    1936 … 839.406
    1937 … 820.881
    1938 … 996.367
    1939 … 1.317.195
    1940 … 1.344.408
    1941 … 1.500.524
    1942 … 1.415.596
    1943 … 983.974
    1944 … 663.594
    1945 … 715.505
    1946 … 746.871
    1947 … 808.839
    1948 … 1.108.057
    1949 … 1.216.361
    1950 … 1.416.300
    1951 … 1.533.767
    1952 … 1.711.202
    1953 … 1.727.970

    [Miksi muuten Ukrainassa ei ilmeisesti ollut GULAGeja? Saksalaiset miehittäjätkin ilmoittivat vain yhdestä – Katynista Valkovenäjällä – ja siitäkin puolitoista vuotta sen jälkeen, kun se oli täytynyt löytää. Sen tarkoituksena oli saada Puolan äärioikeistolainen ja äärikatolinen vastarintaliike Suur-Puolan säilyttämiseen nojaava Armia Krajowa kääntymään (virallisestikin…) Saksan puolelle…
    https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/eu-puola-kriminalisoi-lailla-puolalaisten-roolin-esiintuomisen-holokaustissa/ ]

    Vastaa
  2. Risto Koivula sanoo:
    6.12.2018 15:52

    https://thesanghakommune.org/2017/07/12/reconstructing-jv-stalin-exposing-the-myths-lies-fraud/amp/?fbclid=IwAR2NoJVDyqG_9S5Kv8E_r3nY4VZqUiPsyaGsB7RsW0nYjTORpK6UpvfQW8M

    ” Reconstructing JV Stalin – Exposing the Myths, Lies & Fraud

    Adrian Chan-Wyles (PhD)

    https://thesanghakommune.files.wordpress.com/2017/07/00000000000000000000000000000000000000000000000000000001.jpg

    Original Russian Language Posted On: http://politrussia.com

    Original Authors: Ilya Belous (Илья Белоус), Yuri Belous (Юрий Белоус)

    (Translated by Adrian Chan-Wyles PhD

    At this present time, scientific and public interest in the ‘true’ personality of Stalin is growing. In December 2014, more than a half (52%) of those questioned by the Levada Center expressed positive viewpoints about Stalin’s historical role in Russia. Those expressing negative viewpoints – measured less than a third (30%). This result was something of a sensation – after 60 years of attempts to forget and even destroy the personality of the Secretary General, his authority remains very high.

    Before the celebration of the 70th anniversary of the Great Victory over fascism, Stalin’s authority resurged. Many people were astonished to witness posters with his image appearing in Krasnodar, Makhachkala, Yekaterinburg and other cities, on ‘steel-buses’ in St. Petersburg, the installation of monuments in Lipetsk and the Crimea (still in the planning stage in St. Petersburg, Yekaterinburg), the opening of memorial plaques in Simferopol and Ussuriisk. These are just some of the examples that greatly disturbed the liberal media and politicians. This is an astonishing development considering the false propaganda used against Stalin by the West and Khrushchev in the USSR.

    Argument 1. In the era of Stalin, evidence shows that the population increased, and under the capitalist liberals in the nineties – catastrophically declined.

    https://thesanghakommune.files.wordpress.com/2017/07/00000000000000000000000000000000000000000000000000000000.jpg?w=840

    https://thesanghakommune.files.wordpress.com/2017/07/0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000006.jpg

    The green line in the graph indicates the population growth in percent (the higher the line, the higher the percentage), and, despite the wars, the best dynamics are just in the days of Stalin, and one of the best – in 1937. Population demography is an essential qualitative indicator of the standard of living. From 1926 to 1954, despite the famine and the Great Patriotic War, the population grew by 50 million people. However, such a drop in population, as in the case of the capitalist liberal-era of post-1991, was not seen in the USSR even during the times of warfare and famine! For comparison: from 1991 to 1999, the natural growth of the population was minus 5.8 million people, that is, instead of growth (through capitalism), it was alarmingly reduced (by capitalism). As the liberal reformer Anatoly Chubais callously explained the deaths, ‘They did not fit into the free market.’

    In the Great Patriotic War, the Soviet people’s losses amounted to 6.3 million servicemen killed and died from wounds, 555,000 died from illnesses that died as a result of accidents, sentenced to death (according to reports of troops, medical institutions, military tribunals) and 4.5 million wounded in captivity and missing. The total demographic losses (including the dead civilian population in the occupied territory and the increased mortality in the rest of the USSR from the adversities of the war) amounted to around a conservative 26.6 million people (with other estimates being between 34 – 40 million combined Soviet losses). Even in the military and post-war years of the USSR, there was no such drop in the population as in the nineties, which turned out to be even worse for Russia in the demographic sense. The liberal policy of the nineties led the country to a demographic catastrophe, whilst under Stalin’s leadership the USSR escaped such a disaster.

    ….

    Vastaa
  3. Risto Koivula sanoo:
    8.12.2018 08:31

    Laitetaan varmuuden välttämiseksi tännekin tämä, jos sitä ei tuonne juuttuun hyväksytäkään kommentiksi…

    https://www.pirkanblogit.fi/2018/juhak/aarioikeistosta-raksytetaan-aarivasemmiston-kymmenet-miljoonat-murhatut-ohitetaan-sokeasti/

    ” Julkaistu 7.12.2018 kirjoittanut juhak

    Äärioikeistosta räksytetään – äärivasemmiston kymmenet miljoonat murhatut ohitetaan sokeasti

    ” Sellaisia ”kymmeniämiljoonia” ei ”äärivasemmistolla” ole (ne on sepittänyt halosen Suomen Pilastokeskus):

    https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/al-haidi-hautahourulalla-ilmoitti-taas-pyrkivns-eurokomissaariksi/

    Tässä NL:n vuosittaisessa syntyvyys- ja kuolleisuutelostossa on noi puolentoita miljoonan kuolinpiikki väitetyn ”ukrainan järjtetyn nälänhädän” yhtedessä 1933, joka lienee välittömäti johtunut pääasiasiassa pilkkukuume-epidemiasta.

    https://thesanghakommune.files.wordpress.com/2017/07/00000000000000000000000000000000000000000000000000000000.jpg?w=840

    https://thesanghakommune.files.wordpress.com/2017/07/0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000006.jpg

    Kiinan Suureen harppaukseen sisältyy suhteellisesti vähän suurempi kuolinpiikki, joka sekin johtuu luonnollisen kuolleisuuden keskittymisestä, henkilöistä, jotka olisivat ikänsä ym. puolesta kuolleet kuitenkin suhteellisen läheisessä tulevaisuudessa.

    https://vuodatus.net/media/cache/normal/blog_content_image/normal/5bdc4788b596dca86c8b4567/Birth_rate_in_China.svg.jpg

    Molempiin tapauksiin liittyy huomattava syntyvyyden laskupiikki erityisesti paikallisesti, sillä nämä kriisithän eivät olleet koko maassa. ”

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Risto Koivula Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Artikkelien selaus

Edellinen artikkeliEdellinen Sähköä tuodaan Suomeen teholla 3311 MW
Seuraava artikkeliSeuraava Vihervalehtelua roppakaupalla

 

Kirjautuminen

  • Kirjaudu sisään
  • Rekisteröidy
  • Haluatko mukaan? Tutustu uuden käyttäjän ohjeisiin.

    Emme myy mainostilaa!
    We do not allow ads or commercial guest posts.

Tuoreimmat kommentit

  • Niilo: Purra olisi paras valtiovarainministeri myös seuraavaan hallitukseen, mutta pääministeriyskin kyllä meille passaa.
  • teuvomast: Purra olisi paras valtiovarainministeri myös seuraavaan hallitukseen, mutta pääministeriyskin kyllä meille passaa.
  • John: Demokratiaa Amerikan malliin
  • arvi.: Suomen kielen jos menetämme, niin silloin menetämme kaiken muunkin.
  • Niilo: Suomen kielen jos menetämme, niin silloin menetämme kaiken muunkin.
  • Kyuu Eturautti: Demokratiaa Amerikan malliin
  • Kyuu Eturautti: Vai liikaa rasisteja?
  • Kyuu Eturautti: Suomen kielen jos menetämme, niin silloin menetämme kaiken muunkin.
  • Lasse Kallo: Vai liikaa rasisteja?
  • Lasse Kallo: Vai liikaa rasisteja?
  • juhak: Vai liikaa rasisteja?
  • juhak: Vai liikaa rasisteja?
  • juhak: Demokratiaa Amerikan malliin
  • markus: Kun kuulen sanan sateenkaari-ideologia, niin poistan varmistimen (vesi)pyssystäni.
  • Niilo: Purra olisi paras valtiovarainministeri myös seuraavaan hallitukseen, mutta pääministeriyskin kyllä meille passaa.
  • Niilo: Demokratiaa Amerikan malliin
  • markus: Purra olisi paras valtiovarainministeri myös seuraavaan hallitukseen, mutta pääministeriyskin kyllä meille passaa.
  • Niilo: Kun kuulen sanan sateenkaari-ideologia, niin poistan varmistimen (vesi)pyssystäni.
  • Niilo: Vai liikaa rasisteja?
  • Norppa: Rökälemuutoksia

Blogiarkisto

  • kesäkuu 2025 (30)
  • toukokuu 2025 (86)
  • huhtikuu 2025 (101)
  • maaliskuu 2025 (100)
  • helmikuu 2025 (94)
  • tammikuu 2025 (79)
  • joulukuu 2024 (94)
  • marraskuu 2024 (104)
  • lokakuu 2024 (92)
  • syyskuu 2024 (99)
  • elokuu 2024 (101)
  • heinäkuu 2024 (93)
  • kesäkuu 2024 (94)
  • toukokuu 2024 (111)
  • huhtikuu 2024 (124)
  • maaliskuu 2024 (137)
  • helmikuu 2024 (138)
  • tammikuu 2024 (149)
  • joulukuu 2023 (156)
  • marraskuu 2023 (184)
  • lokakuu 2023 (167)
  • syyskuu 2023 (148)
  • elokuu 2023 (122)
  • heinäkuu 2023 (98)
  • kesäkuu 2023 (160)
  • toukokuu 2023 (168)
  • huhtikuu 2023 (215)
  • maaliskuu 2023 (267)
  • helmikuu 2023 (179)
  • tammikuu 2023 (216)
  • joulukuu 2022 (209)
  • marraskuu 2022 (191)
  • lokakuu 2022 (244)
  • syyskuu 2022 (227)
  • elokuu 2022 (192)
  • heinäkuu 2022 (148)
  • kesäkuu 2022 (135)
  • toukokuu 2022 (144)
  • huhtikuu 2022 (170)
  • maaliskuu 2022 (174)
  • helmikuu 2022 (199)
  • tammikuu 2022 (242)
  • joulukuu 2021 (237)
  • marraskuu 2021 (242)
  • lokakuu 2021 (236)
  • syyskuu 2021 (218)
  • elokuu 2021 (206)
  • heinäkuu 2021 (194)
  • kesäkuu 2021 (157)
  • toukokuu 2021 (241)
  • huhtikuu 2021 (246)
  • maaliskuu 2021 (253)
  • helmikuu 2021 (259)
  • tammikuu 2021 (234)
  • joulukuu 2020 (227)
  • marraskuu 2020 (223)
  • lokakuu 2020 (190)
  • syyskuu 2020 (154)
  • elokuu 2020 (246)
  • heinäkuu 2020 (167)
  • kesäkuu 2020 (193)
  • toukokuu 2020 (210)
  • huhtikuu 2020 (209)
  • maaliskuu 2020 (207)
  • helmikuu 2020 (150)
  • tammikuu 2020 (158)
  • joulukuu 2019 (155)
  • marraskuu 2019 (170)
  • lokakuu 2019 (201)
  • syyskuu 2019 (216)
  • elokuu 2019 (191)
  • heinäkuu 2019 (179)
  • kesäkuu 2019 (158)
  • toukokuu 2019 (235)
  • huhtikuu 2019 (265)
  • maaliskuu 2019 (310)
  • helmikuu 2019 (235)
  • tammikuu 2019 (261)
  • joulukuu 2018 (237)
  • marraskuu 2018 (218)
  • lokakuu 2018 (248)
  • syyskuu 2018 (175)
  • elokuu 2018 (169)
  • heinäkuu 2018 (176)
  • kesäkuu 2018 (195)
  • toukokuu 2018 (165)
  • huhtikuu 2018 (191)
  • maaliskuu 2018 (198)
  • helmikuu 2018 (187)
  • tammikuu 2018 (189)
  • joulukuu 2017 (158)
  • marraskuu 2017 (112)
  • lokakuu 2017 (177)
  • syyskuu 2017 (158)
  • elokuu 2017 (216)
  • heinäkuu 2017 (191)
  • kesäkuu 2017 (41)

Ylläpito

Palvelun tarjoaa
Säätöyhteisö B2 ry

Moderaattorien yhteystiedot

Tietoa tästä sivustosta

Pirkan blogit on kotimainen, vastuullinen ja epäkaupallinen blogialusta, painottuen mutta ei rajoittuen Pirkanmaan alueelle. Sääntömme pohjautuvat JSN:n ohjeisiin soveltuvin osin.

Haku

Palvelun tarjoaa Säätöyhteiso B2 ry | Sovelluksena WordPress