Kaliforniassa miljoonakorvaukset syopä-Roundup kasvimyrkyn uhrille

https://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2477027

Ulkomaat

Syöpään kuoleva saa Roundupin valmistajalta satojen miljoonien korvaukset

Monsanton tappio avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille. LEHTIKUVA/AFP

Kasvimyrkky Roundupia valmistava Monsanto joutuu oikeuden päätöksellä maksamaan kuolemansairaalle yhdysvaltalaismiehelle lähes 290 miljoonan dollarin eli yli 250 miljoonan euron korvaukset. Kalifornialainen valamiehistö tuli siihen tulokseen, että Roundup ja sen ammattikäyttöön tarkoitettu versio Ranger Pro vaikuttivat merkittävästi siihen, että mies sairastui syöpään.

Valamiehistön mukaan Monsanton olisi pitänyt varoittaa tuotteittensa voivan aiheuttaa syöpää.

Kyseessä oli ensimmäinen oikeusjuttu, jossa syöpää sairastava syytti sairaudestaan Roundupia. Monsanton tappio avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille.

Monsanto kiistää vaarallisuuden

Oikeusjuttu perustui Maailman terveysjärjestön WHO:n alaisuudessa toimivan kansainvälisen syöpätutkimusjärjestön IARC:n näkemykseen. Järjestö luokitteli vuonna 2015 Roundupin pääasiallisen vaikuttavan ainesosan glyfosaatin todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi.

Monsanto on johdonmukaisesti kiistänyt tuotteensa voivan aiheuttaa syöpää ja sanonut tutkimusten osoittaneen tuotteen turvalliseksi. Oikeudenkäynnin aikana paljastui kuitenkin, että viranomaiset ovat epäilleet Monsanton tehtailleen itselleen edullisia tutkimustuloksia.

Monsanto ilmoitti tiedotteessa aikovansa valittaa päätöksestä.

– Puolustamme jatkossakin kiivaasti tätä tuotetta, jolla on 40-vuotinen historia turvallisesta käytöstä ja joka on edelleen välttämätön, tehokas ja turvallinen työkalu maanviljelijöille ja muille ihmisille, yhtiö tiedotti.

Glyfosaatti on tiettävästi maailman yleisimmin käytetty rikkaruohomyrkky. ”

Vaan miten EU:ssa?

EU:n ”myrkyttömyystarkastusraportti” oli koottu valmistaja Monsaton mainoksista

7 vastausta artikkeliin “Kaliforniassa miljoonakorvaukset syopä-Roundup kasvimyrkyn uhrille”

  1. Tämmöisen nappasin YLEN uutisoinnista;Muutamalla EU-maalla, kuten Suomella on tiukempi suhtautuminen glyfosaatin käyttöön. Sitä ei saa käyttää maataloudessa ennen puintia suoraan ruokapöytään päätyvien elintarvikkeiden tuotannossa.

  2. Keksipä kerran joku lähteä käräjöimään asetehdasta vastaan. Oli havaittu, että sen valmistamalla aseella voi tappaa toisen ihmisen.

    USAssa on ihan erilainen kuluttajansuoja, kuin Euroopassa. Esimerkiksi siellä valmistetulla leikkurilla ei tee yhtään mitään, jos ei pura muutamaa turvakatkaisijaa. Valmistaja vetäytyy niillä vastuusta.

  3. Eivätköhän nuo aseet ja ympäristömyrkyt kuulu hieman eri kategorioihin? Ympäristömyrkyn kauniimpi nimi on torjunta-aine; aseet tuskin nimetään torjunta-aseiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *