Kuvan ”perusryssä”, jonka länsimaisessa hatussa (jollaista Stalin ei eläis- sään pistänyt päähänsä), lukee ”Russia” eikä ”Soviet union”, ei vaan ole Stalin (vaikka sitä ei oudompi heti huomaakaan)!

Hän on myös hyvin rotevan kokoinen – tai sitten Suomi-neito on noin 11-vuotias… Tämä voi toki viitata myös maiden kokoon.

Kuvan herrassa ei ole tarkasti ottaen mitään mikä istuisi Staliniin: edes saappaat eivät ole sukkamaista kaukasialaista mallia – vaan enempikin suomalaista!

Kyseinen herra/toveri ei olekaan Stalin (kts. seuraava), vaan hän on (vara)puolustusministeri, ratsuväen marsalkka Semjon Mihailovitš Budjonnyi!

Semjon Budjonnyi on kautta aikain maineikkaimpia ratsuväen sotilaita.

https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Budennyi%2c+Semen+Mikhailovich

Nimenomaan häneen viittavat edelleen kenraalin kaksirivinen mantteli ja ratsupiiska (joka tosin ei ole kasakkaupseerin vaan enempi hevospaimenen maillia, mutta sitäkin hommaa Semjon Mihailovitsh oli nuorempana tehnyt!).

Hattu muistuttaa lähinnä tätä…

Kuva kertoo tavalliselle talliaiselle yhtä, mutta sotilasasiantuntijalle toista – kuten Semjon Mihailovitshin entiselle alaiselle tsaarin henkivartiokaartista Mannerheimille.

Oli Budjennyin ja Zhukovin taktiikka jo sisällissodassa luoda pitkät ja monimutkaiset rintamat ja alueilla, jotka ovat vihollisen kalustolle ja vä- elle huonoja. Yleensä puolustaja pyrkii lyhyihin rintamiin, mutta ei Sem- jon Budjonnyj, sillä hän jyräsi massalla ja osasi tämän taktiikan/strate- gian hyvin. Sisällissodassa puhuttiin erityisestä strategisesta ratsuvä- estä. Neuvostoliiton armeijaan liittyi vuosittain 1.5 miljoonaa palvelu- kelpoista alokasta, kolme kertaa niin paljon kuin Hitlerin joukkoihin. Sama oli sotatarviketuotannon suhde vuodesta 1943 alkaen. Sodan juuttuessa pitkille rintamille Saksa häviää armotta tätä kautta, ellei ole sitä ennen jo muuten hävinnyt.

Budjonnyi oli kieron pelin maailmanmestareita kuten Stalinkin. Hän ei myöskään epäröinyt esittää sopivan tilaisuuden tullen ”hörhökenraalia”: kerran eräs toimittaja kysyi häneltä jonkin tiedotusvälineen seuraamas- sa joukkotilaisuudessa, että ”millaisen toveri ratsuväen marsalkka kat- soo ratsuväen roolin olevan seuraavassa suursodassa?”.Marsalkka vas- tasi silmääkään räpäyttämättä vakaumuksen rintaäänellä: ”Ratkaise- va!” NL:n viimeisetkin strategiset sotaratsut oli vähin äänin pantu sop- papataan jo vuosia aikaisemmin. Mutta se mitä hän sanoi, oli kuitenkin totta: se seuraava suurtaistelu oli Halhin Golin taistelu. Ja se osaltaan ratkaiseva ratsuarmeija oli ULKOMONGOLIAN 58000 AMMATTIRAT- SUMIEHEN KONE- JA MUUTEN VAIN RASKAASTI TULIASESTETTU RATSUVÄKIARMEIJA, jota komensi entinen sirkusratsastaja presidentti Tshoibalsan.

The Guardian -lehden yleisönosastolla käydään keskustelua Suomen valinnoista toisessa maailmansodassa. National University of Irelandin historian emeritusprofessori Geoffrey Roberts on vastannut kirjoit- tajalle, jonka mukaan Stalinin tekemä valloitus olisi ollut suomalaisille paljon pahempi vaihtoehto kuin Adolf Hitlerin liittolaisuus.

– Tosiasiassa Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa toisessa maailman- sodassa ei estääkseen Neuvostoliiton valloitusta vaan voittaakseen takaisin Neuvostoliitolle talvisodan 1939-40 seurauksena menettä- miään alueita. Rauhansopimus joka lopetti sodan maaliskuussa 1940 jätti Suomen itsenäisyyden koskemattomaksi, professori Geoffrey Roberts kirjoittaa.

– Vastuuton yhtyminen natsien hyökkäykseen Neuvostoliittoon oli se teko, joka vaaransi Suomen kansallisen olemassaolon ja maksoi kym- meniä tuhansia henkiä. Vuosina 1944-45 puna-armeija olisi voinut mie- hittää Suomen rankaisematta, mutta Stalin valitsi toisin, lähinnä koska Suomen johtajat myönsivät virheensä ja lupasivat puolueettomuutta ja ystävyyttä Neuvostoliitolle, professori tulkitsee.

– ”Suomettuminen”, kuten sitä kutsuttiin, salli Suomen pysyä vapaana Neuvostoliiton dominoinnista ja kommunistien haltuunotolta, hän jatkaa.