Neuvosto-Venäjän kansallisuusasiain kansankomissaari Stalinin puhe SAJ:n edustajakokouksessa 14.11.1917

Tästä puheeesta on nyt jauhettu niin paljon paskaa niin valtameediassa kuin tällä palstallakin,että leväytetään originaali näkyville.Varmaan tämä jostakin löytyy suomenkielisenäkin netistä. Tämä on myös varmaan ensimmäinen kenenkään Venäjän kansankomissaarin ulkomailla pitämä puhe.

Ainakin minun tulkintani mukaan tämä tarkoittaa Suomelle kehotusta julistautua välittömästi itsenäiseksi.  Samoin tulkitsee myös mm. venä- läinen ”imperialistinen” professori Nikolai Starikov. Bolshevikit pitivät Suomea jo itsenäisenä valtiona: Lenin oli mm. vallankumousyönä lakkauttanut Kerenskin Suomen-kenraalikuvernööri Nikolai Nekrasovin viran ja siten myös käskysuhteet Venäjältä Suomeen. Sanalla Venäjä (Rossija), joka ei ollut täsmäällinen, tarkoitettin asiayhteydestä riippuen joko entistä Venäjän keisarikuntaa (Tsarstvo Rossija) tai Venäjän/Tsaa- rin imperiumia (Tsarskaja t. Rossijskaja Imperija), johon olivat kuuluneet myös Puola ja Suomi ja eräitä mm. Keski-Aasian alueita. Kun Suomi oli osallistunut venäjän vaaleihin (mistä bolshevikit olivat varoittaneet) piti puhua ”pyöreitä”. Stalin ei esitä mitään ehtoja eikä neuvotteluja, vaan sanoo, että kun itsenäisyysjulitus annetaan neuvostohallitukselle, se allekirjoittaa sen siltä istumalta. Sen jälkeen neuvotellaan ”potin” jaosta, valtioiden kesken.(Sosialidemokraatit olisivat saattaneet periaatteessa esittää omia tunnuksiaan iltalypsymielessä ”ehdoiksi”, vaikka kukaan mitään siivestä ei ollut siellä esittänyt Neuvosto-Venäjään liittymistä.)

Nikolai Starikov: ”Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansanko- missaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä. Stalin esiintyi 14. marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä. ”

 

[Kun tarkkoja ollaan SE EI OLLUT SDP:N PUOLUEKOKOUS, jollainen pidettiin 25.-27.11.1917, vaan se olu Tuure Lehenin kirjan Punaisten ja Valkoisten sota mukaan ”170000 työläistä edustaneen Suomen Ammattijärjestön (SAJ) Edustajakokous!]

 

Ja totta Mooses! SDP:n sivuilla ei sellaista mainita:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_Sosiaalidemokraattisen_Puolueen_puoluekokouksista

” 9. 15.–18.6.1917 Helsinki Kullervo Manner Edvard Gylling
10. 25.–27.11.1917 ylimääräinen puoluekokous Väinö Tanner ”

”Stalinin sivuilla” on virhe:

https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm

” Speech delivered at the Congress of the Finnish Scoial-Democratic Labour Party, Helsingfors November 14, 1917 ” ]

 

https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm

Speech delivered at the Congress of the Finnish Scoial-Democratic Labour Party, Helsingfors

November 14, 1917

Source : Works, Vol. 4, November, 1917 – 1920
Publisher : Foreign Languages Publishing House, Moscow, 1953
Transcription/Markup : Salil Sen for MIA, 2009
Public Domain : Marxists Internet Archive (2009). You may freely copy, distribute, display and perform this work; as well as make derivative and commercial works. Please credit ”Marxists Internet Archive” as your source.


Comrades,I have been delegated to greet you on behalf of the workers’ revolution in Russia,which is shaking the capitalist system to its foun- dations. I have come to you to greet your Congress on behalf of the Workers’ and Peasants’ Government of Russia, the Council of People’s Commissars, which was born in the fire of this revolution.

But I have not only come to bring you greetings. I should like first of all to bring you the joyful news of the victories of the Russian revolution, of the disorganization of its enemies, and to tell you that in the atmo- sphere of the expiring imperialist war the chances of the revolution are improving day by day.

The bondage of landlordism has been broken, for power in the country- side has passed into the hands of the peasants. The power of the gene- rals has been broken, for power in the army is now concentrated in the hands of the soldiers. A curb has been put on the capitalists, for wor- kers’ control is rapidly being established over the factories, mills and banks. The whole country, town and countryside, rear and front, is studded with revolutionary committees of workers, soldiers and pea- sants, which are taking the reins of government into their own hands.

They tried to scare us with the bogey of Kerensky and the counter-re-volutionary generals. But Kerensky has been driven out, and the gene- rals are besieged by the soldiers and Cossacks, who also support the demands of the workers and peasants.

They tried to scare us with the bogey of famine, and prophesied that the Soviet regime would perish in the grip of a disrupted food supply. But we had only to curb the profiteers, we had only to appeal to the peasants, and grain began to flow to the towns in hundreds of thousands of poods.

They tried to scare us with the bogey of a breakdown of the machinery of state, sabotage by officials, and so on. And we knew ourselves that the new, socialist government would not be able simply to take over the old, bourgeois state machine and make it its own. But we had only to set about renovating the old machine, purging it of anti-social elements, and the sabotage began to melt away.

They tried to scare us with the bogey of war ”surprises,” the possibility of the imperialist cliques creating complications in connection with our proposal for a democratic peace. And, indeed, there was a danger, a mortal danger. But that danger arose after the capture of Osel, 1 when the Kerensky Government was preparing to flee to Moscow and sur- render Petrograd, and when the British and German imperialists were making a deal for peace at the expense of Russia. On the basis of such a peace the imperialists could indeed have wrecked the cause of the Russian and, perhaps, of the international revolution. But the October Revolution came in time. It took the cause of peace into its own hands, it struck the most dangerous weapon from the hands of international imperialism and thus saved the revolution from mortal peril. The old wolves of imperialism were left with one of two alternatives: either to bow to the revolutionary movement that is flaring up in all countries, by accepting peace, or to carry on the struggle by continuing the war. But to continue the war in its fourth year, when the whole world is suffoca- ting in its grip,when the ”imminent” winter campaign is arousing a storm of indignation among the soldiers of all countries, and when the filthy secret treaties have already been published — to continue the war under such circumstances means to doom oneself to obvious failure. This time the old wolves of imperialism have miscalculated. And that is why the bogey of imperialist ”surprises” does not scare us.

Lastly, they tried to scare us with the bogey of the disintegration of Russia, of its splitting up into numerous independent states and hinted thereby that the right of nations to self-determination proclaimed by the Council of People’s Commissars was a ”fatal mistake.”

But I must declare most categorically that we would not be democrats (I say nothing of socialism!) if we did not recognize the right of the peoples of Russia to free self-determination. I declare that we would be betraying socialism if we did not do everything to restore fraternal confidence between the workers of Finland and Russia.

But everyone knows that the restoration of this confidence is inconcei- vable unless the right of the Finnish people to free self-determination is firmly recognized.

And it is not merely the verbal, even if official, recognition of this right that is important here.

What is important is that this verbal recognition will be confirmed by the act of the Council of People’s Commissars, that it will be put into effect without hesitation.

For the time for words has passed. The time has come when the old slogan ”Workers of all countries, unite!” must be put into effect.

Complete freedom for the Finnish people, and for the other peoples of Russia, to arrange their own life! A voluntary and honest alliance of the Finnish people with the Russian people! No tutelage, no supervision from above, over the Finnish people! These are the guiding principles of the policy of the Council of People’s Commissars.

Only as the result of such a policy can mutual confidence among the peoples of Russia be created. Only on the basis of such confidence can the peoples of Russia be united in one army. Only by thus uniting the peoples can the gains of the October Revolution be consolidated and the cause of the international socialist revolution advanced.

That is why we smile when we are told that Russia will inevitably fall to pieces if the idea of the right of nations to self-determination is put into practice.

These are the difficulties with which our enemies have tried and are still trying to scare us, but which we are overcoming as the revolution grows.

Comrades! Information has reached us that your country is experien- cing approximately the same crisis of power as Russia experienced on the eve of the October Revolution. Information has reached us that attempts are being made to frighten you too with the bogey of famine, sabotage, and so on. Permit me to tell you on the basis of the practical experience of the revolutionary movement in Russia that these dan- gers, even if real, are by no means insuperable! These dangers can be overcome if you act resolutely and without faltering. In the midst of war and economic disruption, in the midst of the revolutionary movement which is flaring up in the West and of the increasing victories of the wor- kers’ revolution in Russia, there are no dangers or difficulties that could withstand your onslaught. In such a situation only one power, socialist power, can maintain itself and conquer. In such a situation only one kind of tactics can be effective, the tactics of Danton — audacity, audacity and again audacity!

And if you should need our help, you will have it — we shall extend you a fraternal hand.

Of this you may rest assured.


Notes

1. On September 29, 1917, the Germans began landing forces on Osel, Dago and other Baltic islands at the entrance to the Gulf of Riga.

Starikovin kirjassa Stalin Suomi tuo kohta on Suomennettuna seuraavasti:

”  «Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella, sen pirstoutumisella moni- lukuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaa- rien Neuvoston julistamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen, pitäen sitä «tuhoisana virheenä». Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin, että me emme olisi demokraatteja (sosialismista puhumattakaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta.

Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaikkiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä.

Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemää-räämisoikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.

Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa viralli- nenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neuvosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnusta- misen, että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on mennyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!» on pantava täytäntöön. Täysi vapaus elämänsä järjestämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaa- rien Neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.

Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kanso- jen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteen- liittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lu- jittaa, vielä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asi- aa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämisoikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»

Tätä osoittaa, että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja. ”

Stalin noudatti puoluensa linjaa ja maansa lakia: seuraavana päivänä Kansankomirssarrien neuvosto julkaisi Venäjän Kansojen oikeuksien julistuksen, jossa nuo periaatteet oli vahvistettu laiksi.

Declaration of the Rights of the People of Russia

” The united will of this Congresses, The Councils of the People’s Commissars, resolved to base of their activity upon the question of the nationalties of Russia, as expressed in the following principles:

1. The equality and sovereignty of the peoples of Russia.
2. The right of the peoples of Russia to free self-determination, even to the point of separation and the formation of an independent state.
3. The abolition of any and all national and national-religious privileges and disabilities.
4. The free development of national minorities and ethnographic groups inhabiting the territory of Russia.

The concrete decrees that follow from these principles will be immedieatly elaborated after the setting up of a Commission of Nationality Affairs.

In the name of the Russian Republic,

Chairman of the Council of People’s Commissars,
V. Ulianov (Lenin).

People’s Commissar on Nationality Affairs,
Josef Dzhugashvili (Stalin).

Stalin sanoo myös suoraan, että kukaan ei usko kansalliseen itsemää- räämisoikeuteen myöskään bolshevikkien taholta, jos sitä ei Suomen kohdalla näytetä toteen (ja sitten kävisi kuin Kerenskille). Myös itse Venäjän sisällä oli kansallisia alueita, joiden väestön enemmistö pyrki itsenäisyyteen, vaikka niissä toisin kuin Suomessa myös Neuvosto-Venäjään kuulumista kannattavat tahot olivat järjestäytyneet ja pitivät hallussaan alueita.

PS: Juhani Putkinenkin on tervetullut kommentoimaan, varsinkin mitä Ohto Manninen, Mauno Jokipii, Osmo Jussila, Timo Vihavainen jne. ovat kertoneet Stalin tuossa puheessaan sanoneen…

Putkisen ”Lenin ja Stalin-lainaukset” eivät vahingossakaan yhdistä netissä minnekään originaalilähteisiin, vaikka noiden herrojen teokset ja puheet ovat netissä käännettyinä monille kielille. Aina vaan tulee Googlella pelkkää putkista.

Putkinen itse sanoo edellisessä kirjoituksessaan mm. seuraavaa:

Huomattakoon myös jo alkuperäinen venäläistämisaikomus.

”Leninin kansallisuuspolitiikan ytimen Stalin katsoi sisältyvän nerok- kaaseen paradoksiin »eroamisesta yhdistymistä varten». »Kansallis- ten kulttuurien on annettava kehittyä ja päästä täyteen laajuuteensa, tuoda esiin kaikki mahdollisuutensa, jotta sosialismin voitettua koko maailmassa voitaisiin luoda edellytykset niiden sulautumiselle yhdeksi yhteiseksi kulttuuriksi, jolla on yksi yhteinen kieli.»” [iv]

RK: Tällaista ei löydy originallilähteissä mitään, vain Mannisten ja Polvisen sepityksistä.

” Leninin mielestä Suomen piti antaa erota, koska hänen mielestään Suo- messa kansan enemmistö oli sosialismin kannalla. Lenin halusi tukea Suomesta. [v]

Stalinille eroaminen oli vain työkalu. Sitä piti kannattaa tai vastustaa sen mukaan kuin proletariaatin vallankumouksen edut vaativat. [vi]

RK: Hänen mukaansa tuossa puheessa vallankumouksen edut vaativat sen noudattamista.

” Stalin yllytti Helsingissä 27.11.1917 punikkeja kapinaan, luvaten Venä- jän avun. Kaikkien Venäjän kansojen (myös suomalaisten) piti liittyä yhteen yhdeksi armeijaksi. [vii] ”»Toverit! — Jos te tarvitsette meidän apuamme, me annamme sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden. Tästä voitte olla varmat.»” [viii] Lisää yllyttämisestä täällä. ”

RK: Tuon voi nyt kuin arvioda orginaalista!

” ”Irtautumisoikeus” koski vain tapauksia, joissa irtautuminen tapahtui kommarien johdolla yhdistymiseksi Venäjään. [ix] Siten kun porvarillinen Ukraina julistautui itsenäiseksi, niin Venäjä alkoi heti taistelemaan sitä vastaan – kuin myös Suomessa. ”

RK: Ei tarkota, kuten Suomikin osoittaa, samoin baltian maat.

Venäjä yllytti suomalaisia punikkeja nousemaan kapinaan

Täydennetty 1.11.2006, 25.11.2007, 8.6.2010 Juhani Putkinen

Lainaus: ”Asuessaan syyskuuhun 1917 saakka Helsingissä Lenin yllytti Suomen sosialisteja kiihkeästi vallankumoukseen ja vakuutti kuten aina suostuvansa Suomen itsenäisyyteen.” [i]

Se puhe Suomen itsenäisyydestä oli tietenkin valhetta. Lainaus: ”Karl Marxin tavoin Lenin katsoi, että sosialismin säilyminen riippui maailman-vallankumouksesta. Kun proletariaatti saisi vallan Venäjän kaltaisessa suuressa maassa, muiden maiden sosialistien velvollisuus olisi tukea sitä. Nationalististen ennakkoluulojen vuoksi oli kuitenkin julistettava, että Venäjään kuuluneilla mailla oli täysi oikeus irtautua siitä. Tästä ei olisi vaaraa sosialismille, jos näissäkin maissa toteutuisi köyhälistön diktatuuri, koska ne palaisivat silloin neuvostojen hallitseman Venäjän yhteyteen. Tätä kansallisuusoppiaan Lenin sovelsi myös Suomesta pu- huessaan, ja sen muistaminen on aivan välttämätöntä, jotta maamme tapahtumat 1917-18 voitaisiin ymmärtää oikein.” [ii]

RK: Tämä EI ole Lenin-sitaatti, vaan Putkisen hörönlöröpöllärikaverisitaatti.

JP: ”Bolsevikkien selvänä tarkoituksena taas oli liittää Suomi neuvosto- tasavaltojen federaatioon,myöhempään Neuvostoliittoon. Juuri sitä varten Lenin tuki Suomen kapinallisia alusta alkaen minkä kykeni. Sa- maa hän yritti sittemmin myös Baltian maissa ja hyvällä menestyksellä Ukrainassa ja Kaukasiassa.” [iii]

RK: Tämä asia ei ollut ainakaan kovin tärjeä bolshevikeille, eikä sillä ollut vähäisintäkään kiirettä…

JP: Ja yllytys jatkuu: ”Lenin puolestaan lähetti Suomen sosiaalidemo- kraateille innokkaan viestin heti otettuaan vallan Pietarissa: ”Nouskaa, nouskaa viipymättä ja ottakaa valta järjestyneen työväestön käsiin!” Helsingissä pidettiinkin marraskuun 8. päivänä kokous, jossa olivat läsnä muun muassa Kullervo Manner, O.W. Kuusinen ja Edvard Gyl- ling. Bolsevikkeja edustivat muutamat sotilaat ja Leninin Suomeen lä- hettämä pietarilainen bolsevikki, metallityömies Jukka Rahja. He vaa- tivat suomalaisia tekemään vallankumouksen, ja Kuusinen vakuutti sen tapahtuvan jo samalla viikolla.” [iv]

Täydennetään lainausta: Kyseisen 8.11. kokouksen isäntinä olivat venäläiset Smilga, Dybenko ja 8 muuta bolshevikkia. Demareista paikalla olivat mm. Kuusinen ja Manner – venäläiset saivat suomalaiset lupaamaan vallankumouksen. [xiii]

RK: Nämä ovat muistelmatietoja – ja tuskin sitäkään. No toverit eivät muodostaneet mitään päättävää elintä.

JP: Ja jatkuu sosialidemokraattien puoluekokouksessa 25.11.1917: ”Le- nin oli muistanut kokousta kirjeellä, jossa hän jatkoi yllytystään vallan- kumoukseen, ja Helsinkiin saapui hänen lähettinään kansallisuusasioiden kansankomissaari Josif Vissarionovitsh Stalin, alkuaan Dzugashvili (1879 – 1953), karski georgialainen bolsevikki. Hän lupasi neuvostohal- lituksen tukevan Suomen vallankumousta ja maan itsenäisyyttä. Stalin puhui tosin myös ”Venäjän kansojen yhteenliittämisestä yhdeksi armeijaksi”, mikä hätkähdytti kuulijoita, kun puhuja tuntui lukevan suomalaisetkin näihin kansoihin.” [v]

JP: Stalin yllytti Helsingissä 27.11.1917 punikkeja kapinaan, luvaten Venäjän avun. Kaikkien Venäjän kansojen (ml. Suomi) piti liittyä yhteen yhdeksi armeijaksi. [ix]

Venäjän hallituksen edustaja Suomessa Smilga yllytti 20.12.1917 Hel- singin Izvestijassa Suomen punikkeja ”kukistamaan porvaristo”. Piti tehdä vallankumous niin kauan kun venäläinen sotaväki oli tukemassa. Punikit protestoivat sotaväen poissiirtämistä vastaan. [x]

Lenin ja Venäjän ulkoministeri Trotski yllyttivät 27.12.1917 punikkeja nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan. [xi]

SDP:n puoluesihteeri Turkialle luvattiin Pietarista aseita 2-3 vaunullista siinä tapauksessa, että SDP todella ryhtyisi vallankumoukseen. [xiv]

RK: ”Kahdella-kolmalla junavaunullisessa” aseita ei saa Suomen kokoisessa maassa aikaiseksi kuin rupia perseeseensä.

JP: ”Trotski — lähetti Suomen sosiaalidemokraattiselle puolueelle katego- risen sähkeen 15 000 miehen keskittämisestä viipymättä Helsingin ympäristöön ja vallan ottamisesta työväestön käsiin.” [xii]

Yllytys jatkui myös Suomen itsenäistymisen jälkeen: ”Sosiaalidemo- kraattien lähetystö: Kullervo Manner, Eetu Salin ja Evert Huttunen, poh- justi asiaa käymällä Leninin puheilla, ja työläis- ja sotilasneuvostojen toi- meenpaneva keskuskomitea tunnusti Suomen itsenäisyyden tammi- kuun 4. päivänä 1918. Tämä oli Leninin kansallisuuspolitiikan mukaista ja välttämätöntä siitäkin syystä, että Suomen työväki oli hyvin kansallis- henkistä. Toisaalta Lenin neuvoi SDP:n lähetystöä taas kerran, että Suo- messa tulisi tehdä viipymättä vallankumous, ja ihmetteli harmistuneena, miksei sitä ollut tehty jo marraskuussa.” [vi]

Olavi Laine: ”Neuvostoliittolaisen historioitsijan V. M. Holodkovskin mu- kaan Lenin oli monessa vaiheessa henkilökohtaisesti yllyttänyt suoma- laisia aateveljiään vallankaappauksen suorittamiseen.Hänen 11.11. 1917 antamansa kehoitus oli 16.11.1917 esillä keskusneuvoston kokoukses- sa. — Sdp:een puoluekokous pidettiin 25 – 27. 11. 1917. Bolshevikkeja oli nyt edustamassa Stalin, joka jälleen kerran kehoitti puoluetta ryhty- mään vallankumouksen tielle vaikeuksia pelkäämättä. ”Jos te katsotte tarpeelliseksi meidän apumme”,hän sanoi,”me annamme sitä teille ojen- taen veljellisesti kätemme. Tästä voitte olla varmat.” — Hallitus antoi eduskunnalle 4.12.1917 itsenäisyysjulistuksen, jota eduskunnan enem- mistö kuunteli seisaalleen nousten. Vasemmiston edustajat istuivat. 5.12.1917 jätettiin valtalaki äänimäärin 103-91 vahvistamatta, mutta samana päivänä sanoi Lenin Petrogradissa: ”Olemme juuri valloittamassa Suomea”. ”

RK: EI JUMALAUTA MITÄ SAATANAN VALEHTELUNLÖRÖTYSTÄ!!!

JP: Itsenäisyyttä koskeva päätöslauselma hyväksyttiin eduskunnassa 6.12.1917 äänimäärin 100-88.

RK: TÄSSÄ ÄÄNESTYKSESSÄ EIVÄT SUINKAAN OLLEET VAS- TAKKAIN ”ITSENÄISYYSJULISTUS YLIPÄÄTÄÄN” JA ”VENÄ- JÄÄN KUULUMINEN”, VAAN ALKION JULISTUS ja Mannerin esitys, että yksityiskohdista keskustellaan ennakkoon Kansankomissaarien neuvoston kanssa!

Turo Manninen kirjoittaa tutkimuksessaan ”Vuoden 1917 Valtalaki – taustoja vaikutuksia”:

” Eduskunta sai 24. marraskuuta käsiteltäväksi kaksi senaattorilistaa, joista toisen kärjessä oli sosialisti Oskari Tokoi ja toisen porvari P. E. Svinhufvud.

Eduskunta käytti ensimmäistä kertaa valtalain suomaa k o r k e i n t a
valtaa ja nimitti äänin 100 – 80 maalle Svinhufvudin senaatin.
 .
Joulukuun 4. päivänä senaatti ilmoitti eduskunnalle, että koska edus- kunta oli 15.11. julistautunut korkeimman vallan haltijaksi ja asettanut maalle hallituksen, Suomi oli ottanut ”kohtalonsa omiin käsiinsä”.
 .
Myös oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ilmoittivat kannattavan- sa itsenäisyyttä. He kuitenkin vaativat, että käytännön asioista neuvo- teltaisiin ensin venäläisten kanssa ja että eduskunta asettaisi neuvotte- luja valmistelemaan erityisen valiokunnan. Valtalain kirjaimesta yhä kiinni pitävätn sosiaalidemokaraatit eivät siis halunneet antaa senaatin yksin hoitaa tärkeää itsenäistymisasiaa.
 .

Joulukuun 6. päivänä eduskunta sai käsiteltäväksi kaksi aloitetta, joista toisen oli allekirjoittanut maalaisliiton Santeri Alkio ja toisen sosiaalide- mokraattien Kullervo Manner. Alkion ehdotuksen mukaan eduskunta ”korkeimman valtiovallan haltijana” päättää, että ”Suomi on riippuma- ton tasavalta”. Eduskunta hyväksyi Alkion ehdotuksen äänin 100–88. ”

Tässä kuitenkin kenen tahansa todettavissa, että ALKION ESITYS OLI STALININ PUHEESSAAN EDELLYTTÄMÄN KONSTAILEMAT- TOMAN ITSENÄISYYSJULISTUKSEN MUKAINEN, JOLLAISEN HÄN JO VARMISTI KANSANKOMISSAARIEN NEUVOSTON OLEVAN VALMIS HETI ALLEKIRJOITTAMAAN.

(Muista taas ei voi tietää satasenvarmasti.)

Siinä mielessä julistu EI EDELLYTTÄNYT SEN KUMMEMPAA ERILLISTÄ SOPIMISTA (toisin kuin jotkin iltalypsyt esimerkiksi siitä, KENELLE tar- kasti otteen tunnustetaan, että Neuvosto-Venäjä katsoo Eduskunnan korkeimman vallan haltijaksi jne., että Sosialisteilla on toimintaoikeudet, RAUHANSOPIMUKSISTA tuttuja asioita, mutta KYSEESSÄ EI OLLUT RAUHANSOPIMUS) olisivat aiheuttaneet mutkia matkaan – eikä Stalin olisi sellaisia hyväksynytkään, kun kerran oli aivan muut ohjeet antanut!
Ja Senaatin julistus oli ylimmän vallan haltijan Eduskunnan (jälleen kerran) vahvistama!
 .

JP: Tässä yhteydessä on syytä mainita, että kansojen itsemääräämisoi- keutta koskevassa keskustelussa aiheuttaa sekaannusta se tosiasia, että Leninillä oli siitä oma tulkintansa.Hän tarkoitti sillä kansojen oikeut- ta irroittautua tsaari-Venäjästä, mitä tilapäistä vaihetta seuraa prole- taarien koko maailman käsittävä liitto. ”Suomen ja Puolan erilläänolo sosialismin voiton jälkeen voi kestää vain hyvin lyhyen ajan”, hän sanoi. — 42. venäläisen armeijakunnan komitea antoi uudet ohjeet, joissa mm. sanottiin: ”Kuluvan tammikuun 29. päivästä alkaen katsotaan 42. armeijakunnan joukkojen olevan sotatilassa Suomen porvarillisen valkokaartin kanssa.”.” [vii]

Jatkuva yllytys Venäjän taholta, punikkien aseistaminen Venäjän tahol- ta ja Venäjän avunlupaukset punikeille johtivatkin sitten siihen, että pu- nikit nousivat kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan. Lainaus: ”Venäjän bolsevikkien esimerkki sekä Leninin jatkuva yllytys ja avun lupaukset rohkaisivat punakaartia ratkai- sevasti. Työväen saamista liikkeelle helpotti suuresti, että kapina pääs- tiin tekemään sosiaalidemokraattisen puolueen nimissä. Sitä työläiset olivat tottuneet kunnioittamaan ja rakastamaan, se oli oma joukko, jo- hon oli vaikea olla liittymättä. – – Moni työmies hyväksyi kapinakäskyn uskoen että tavoitteena oli kansanvalta: ”otettaisiin herroilta vähän valtaa pois”, kuten muuan suoraluonteinen renkimies myönsi ajatelleensa kesällä 1918″ [viii]

SDP:n johto halusi Venäjän sotaväen pysyvän maassa. Se muodosti voiman, jonka Lenin ja Smilga olivat luvanneet suomalaisten toverien käyttöön. [xv]

PS2: Ohto Manninen on repäissyt perseestään tuon joka paikassa ”lainatun” ”eroamisen yhdistymistä varten” antamatta minkäänlaista viitettä Stalinin tai Leninin kirjoituksiin, jotka kaikki ovat netissä.

Mistään ei edellenkään löydy ”yhdistymistä yhdeksi kansa(kunna)ksi, jolla on yksi kieli”. Se on muistaakseni joskus tupattu myös Molotovin suuhun, muka jossakin diplomaatikeskutelussa sanottuna…

Jaa käyttäen:


16 vastausta artikkeliin “Neuvosto-Venäjän kansallisuusasiain kansankomissaari Stalinin puhe SAJ:n edustajakokouksessa 14.11.1917”

  1. ” Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvont-aa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.

    Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kansojen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteenliittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lujittaa, vielä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asiaa.”

    Niinpä niin…

    1. Se tarkoittaa, että MINKÄÄN kansojen proletaarit eivät yhdisty sellaiseksi ”armeijaksi”, joka puolustaa uutta yhteiskuntaa, jo menetellään kuten Kerenski. Mainittakoon, että myös Mannerheim sanoo muistelmissaan, että Kerenski oli tyyppi, joka aina lopulta sörssi kaiken, mihin koski.

      Tällä ”proletaarien armeijalla” ei tarkoiteta jonkin yhden valtion sotilasarmeijaa, vaan se tarkoittaa ennen kaikkea yhtenäistä, yhdensuuntaista poliittista toimintaa.

  2. ”Nikolai Starikov: ”Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansankomissaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä. Stalin esiintyi 14.marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä. ”
    ———————–
    Stalinin puhe eroaa nykyisen suvakistomme puheista sikäli, että suvakisto puhuu Suomen itsenäisyydestään luopumisen välttämättömyydestä.

  3. No kuten tuossakin tulee ilmi, Lenin halusi palauttaa luottamuksen. Koska Suomen työväkikin kannatti itsenäistymistä, se oli välttämätöntä suomalaisille antaa. Vain siten suomalaisten luottamus joka sortokausina oli petetty, voitaisiin palauttaa. Mutta kuka uskoo, että Lenin ja Stalin halusivat Neuvosto-Venäjän ympärille itsenäisten porvarillisten valtioiden joukon? Sosialistiset valtiot taas liittyivät Neuvostoliittoon. Jos Suomi ei olisi liittynyt, se olisi viimeistään Stalinin aikana siihen pakotettu. Sosialistinen Suomi ei olisi ryhtynyt mihinkään talvisotaan vaan olisi painoistettu ja uhkailtu ja ”puhdistuksilla” terrorisoitu osaksi Neuvostoliittoa. Tosin pidän todennäköisenä, että Suomen Sosialistinen tasavalta olisi siihen liittynyt jo 1920-luvulla niin kuin muutkin maat, joissa kommunistit voittivat sodan.

    Karjalassa toimi 1930-luvulla Karjalan Autonominen Neuvostotasavalta, suomalaisen Edward Gyllingin johdolla. Stalin lakkautti sen ja tapatti tuhansia suomalaisia. Sama olisi odottanut koko Suomea jos punaiset olisivat voittaneet kansalaissodan.

  4. Lenin ei halunnut toistaa Kerenskin kardinaalimunausta.

    Tavallaan nuoi arkkitaantumukselliset vanhasuomalset ja ruotsinkieliset ”Pietarin tien kulkijat” edesauttoivat Suomen itsenäistymistä, koska he munasivat kerenskin ratkaisevalla hetkellä.

    Nykyään menshevikeistä ja eserristä tunnetaan enää lähinnä separatistijohtajat, mutta kaikki eivät olleet noissakaan puolueissa vähemmistökansojankaan joukossa separatisteja. Näitä olivat esimerkiksi Juutalainen tyäväenliitto Bund (joka vastusti jopa alueellsita kansallista itsehallintoa ja ajoi omaa keksintöään ”kansallista kulttuuriautonomiaa”, vasemmistoeserrät, sekä Mezhrain(ts)it eli ”Alueiedenväliset”, johon Trotski kuului ja varmaan johtikin sitä ennen liittymistään bolshevikkeihin osapuilleen heinäkuun tapahtumien aikoihin.

    Eivät ne NL ympärille välttämättä porvarivaltioden rinkiä halunneet, mielummin sosialististen. Mutta hyvissä väleissä olevat porvarillisetkin käyvät.

    Suomalaisten luottamus ei ollut niinkään pääasia, vaan tärkeämpien alueiden kuten Ukrainan, Kaukoidän, kaukasian, keksi-Aasian ja Baltian.,

    Eivät ne terrosrisoineet Ulko-Mogoliaakaan osaksi Neuvostoliittoan, vaikka NL teki raskaan sen puolutamisessa (itsensä ohella) Japania vastaan.

    Stalin teki Karjalan Automisesta tasavallasta Karjalais-Suomalsisen Neuvostotasalannankin. Hrushtshev palautti taas autonomiseksi tasavallaksi (itse asiassa laittomasti, sillä vähemmistökansallisuuksien oikeuksia voivat heikentää vain he itse).

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalais-suomalainen_sosialistinen_neuvostotasavalta

  5. En ole enkä ole koskaan ollut niin hyvä tuttu Leninin, Stalinin, enkä edes Edward Gyllingin kanssa, että osaisin lukea ja julkituoda, mitä he tosiasiassa tarkoittivat.
    Historiaa olen lukenut ja yrittänyt historiallisista teoksista asioista; mitä ja miksi oikein tapahtui. Siinäkin asiat jäsentyvät ainoastaan tehtyjen päätösten ja tekojen pohjalta.

  6. Samaan aikaan toisaalla:

    Vanhan vihtahousun riivaamat ruotsalaiset harjoittivat rotuoppeja suomalaisalueilla pyrkien tukahduttamaan suomen kielen, eikä puhettakaan alueellisesta autonomiasta.
    Suomessa taas ”ruotsalaisen rodun puolesta taistelevat” svekomaanit yrittivät sabotoida suomalaisten kouluttautumista.

    Puolivillaisen sivistyksen omaavat poliitikot, kuten Lipponen, ovat koettaneet vaalia tuota historiallista perintöä ja svekomanian profeetan muistomitaleja on jaeltu.

  7. Valtiollisen itsenäisyyden tunnustuksia ei kirjoitella lämpimikseen ja ”huijausmielessä” kuten Putkinen väittää, esimerkiksi ”oman maan maakunnille”, koska mm. MUUTKIN MAAT RIENTÄVÄT HETI NIITÄ TUNNUSTAMAAN ja järjestämään diplomaattiset suhteet, ja jos sitten ”SELLAINEN tunnustus” vaikka peruutetaan, se on vihamielinen teko myös niitä tunnustaneita maita vastaan diplomaattisesti. Itsenäinen valtio saattaa suit sait tehdä kauppoja, valtiosopimuksia, ottaa vastaan siirtolaisia ja myöntää kansalaisuuksia, myöntää takaamiaan etuja kansalaisille, tuomita väkeä kieltämistään rikoksista, laskea liikkeelle kaatteellista tai katteetonta rahaa, liittyä euroon… jne.

  8. Tähän voi vielä todeta, että MYÖSKÄÄN JÄSENYYSANOMUKSIA sellaisiin valtioidenvälisiiin itsenäisyyttä rajoittaviin organisaatioihin kuin vaikka EU (piikki Paavo Väyryselle) ja NATO ei lähtellä LÄMPIMIKSEEN EIKÄ ”KESKUSTELUN POHJAKSI”, vaan silloin kun vallassa olevat tahot molemmissa organisaatiossa ovat sitoutuneet kaikin puolin edistämään anomuksen hyväksymistä ”lopullisessa” muodollisessa (enennän tai vähemmän) demokraattisessa käsittelyssä.

  9. Unohdettu puoluekokous – askel kohti kansalaisotaa.

    ”–Maassa oli lähinnä elintarvikepulan hoitamiseksi julistettu suurlakko. Sen aikana oli 14.11.1917 jo päätetty ottaa valta käsiin, mutta päätös peruttiin välittömästi. – –

    Tuo puoluekokous on kuitenkin jäänyt lähes unholaan, vaikka se tarjoaa selityksen pään avaamiselle vallankumoukselle. Kokous pidettiin lähes täydellisessä uutispimennyksessä. Siitä ei kerrottu sosialistisissa lehdissä juuri mitään, mistä oli mitä ilmeisemmin sovittu.
    Hämmästyttävää on, että porvarilliset lehdet ei edes yrittänyt onkia mitään uutista, vaikka sellainen oli luvassa: Lähteäkö kumoukseen vai ei!

    Kansalaisodan jälkeen hävinneiden puolella alkanut sisäinen taistelu työväen sieluista toi kuinkin kiistan kohteeksi myös sen, vallitsiko marraskuussa 1917 ”vallankumouksellinen tilanne”, ja mitä tuo ylimääräinen puoluekokous kansalaisotaan lähtemisestä oikein päätti.
    Kesti kuitenkin hämmästyttävän kauan ennen kuin kokouksen pääsihteeri Antero Huotari toimitti vuoden 1925 puolueen toimesta lyhennetyn version kokouksen pöytäkirjasta. Tuo vain 25-sivun kokoinen lyhennelmä sisältää paitsi muistivirheitä myös ennenkaikkea tarkoituksenmukaisuusvirheitä. ”
    Lainaus lähteestä: Wanhat toverit, artikkelin kirjoittanut toimittaja FM Seppo Väisänen.
    Artikkelin lopussa lukee: ( Artikkeli perustuu alkuperäiseen pöytäkirja-aineistoon, joka joutui aikoinaan valtion rikosoikeuden syyttäjälle. Aineiston on sieltä löytänyt englantilainen David Kirby. Seppo Väisänen on ainoana suomalaisena tutkinut pöytäkirja-aineistoa.)
    Jk. Avauksen otsikkohan kuuluu ”Neuvosto-Venäjän kansallisuusasiain kansankomissaari Stalinin puhe SDP:n puoluekokouksessa 14.11.1917.

  10. Koivulan avauksessa esittämä Stalinin puhe SDP:n puoluekokouksessa 14.11.1917 löytyy suomen kielellä lähteestä: Internet, Kuusisen hallituksen rintamalehti ”Kansan valta”, 21.12.1939.

  11. Stalinin puhe sosiaalidemokraattien ylimääräisessä puoluekokouksessa 25-27.11. 1917.

    Väinö Tanner kuvailee kirjassaan ”Kuinka se oikein tapahtui” Stalinin pitämää puhetta puolueväelle yllä mainitussa puoluekokouksessa (sivut 151-152). Tanner ei esitä Stalinin puhetta kokonaisuudessaan, mutta Tannerin kuvailusta ja puheen osittaisesta lainaamisesta selviää, että kysessä on sama puhe kuin Kuusisen hallituksen rintamalehti ”Kansan valta” 21.12.1939.
    Mahdollista on, että Stalin piti saman puheen myös sosialidemokraattien ylimääräisessä puoluekokouksessa 14.11.1917. Siitä ei vain taida olla Tannerin kirjan lisäksi muita suomalaisia lähteitä, – viittaan aikaisempaan kommenttiini otsikolla ”Unohdettu puoluekokous – askel kohti kansalaissotaa”.

  12. Lisäys edelliseen kommenttiini.
    Väinö Tanner ei puhu kyseisessä kirjassaan mitään SDP:n kokouksesta 14.11.1917. SDP:n kokousta kuvaillessaan 27-28.11.1917 Tanner kertoo selvästi tapaavansa ensi kertaa Dsukasvilin eli Stalinin.
    Mystinen kokous tuo 14.11.1917,- viittaan aikaisempaaan kommenttiini otsikolla ”Unohdettu puoluekokous – askel kohti kansalaissotaa”.

  13. Minusta se kokous sellaisenaan ei ollut mikään askel kohti sisällissotaa. Sen sijaan se oli edellen askel kohti itsenäisyyttä (joka tosin oli jo selvä).

Kommentoi