Jossitellaan…

Ruotsin vaalit lähestyvät kliimaksiaan. Kello 22 Suomen aikaan vaalihuoneistot sulkeutuvat ja alkaa äänten laskenta.

Jos Ruotsidemokraatit menestyvät niin hyvin, että saavat toiseksi eniten ääniä, on tilanne tosi  hankala hallituksen muodostajalle, kuka hän sitten lienekään? Jos Ruotsidemokraatit kaikesta ennakkohälystä huolimatta kelpuutetaan hallitukseen, täytyy heidän puumerkkinsä näkyä hallitusohjelmassa. Jos taas heitä ei oteta edes hallitusneuvotteluihin, heistä tulee hankala oppositio hallitukselle. Tällaisia tapauksissa Suomessa otetaan ”hankala oppositio” hallitukseen. Niinhän kävi ,kun Sipilä kokosi hallituksen viime vaalien jälkeen ja persut otettiin hallitukseen, ikään kuin sopeutettaviksi.

Elämme jänniä aikoja täällä Pohjan perilläkin. Mannerlaatat liikkuvat, kun vanhat puolueet saavat väistyä uusien tieltä. Pohjolan kansatkin vaativat nyt poliitikoilta realismia. Pohjola ei ole oikea asuinpaikka Lähi-Idässä ja Afrikassa syntyneille, joilla on täysin erilainen kulttuuritausta, kuin Pohjolassa syntyneillä. Selvimmin ero näkyy uskonnoissa ja naisten ja miesten välisessä tasa-arvossa.

On uskottu kotouttamiseen, mutta ei täysin eri kulttuuritaustan omaavia ihmisiä noin vaan kotouteta. Kotouttaminen vie 2-3 ikä-polvea vähintään ja kuka maksaisi sen.

Nyt tarvitaan siis realismia politiikkaan. Haihattelun aika maahanmuutossa on nyt ohi. On tunnustettava tosiasiat esim. se, että pienen Suomen talous ei kestä tätä menoa.

Jos poliitikkomme eivät tajua nyt muuttaa kurssia maahanmuuttopolitiikassa, niin edessä on kantaväestön elintason laskemine, sosiaaliturvamme rapautuminen ja pysyvä taloudellinen taantuma.

Ruotsin esimerkki on pelottava, jota emme halua tänne Suomeen.

 

11 vastausta artikkeliin “Jossitellaan…”

  1. Toivottavasti äänisaalis on korkea
    Toivottavasti perinteiset ryhdistäytyvät rasismia vastaan
    Toivottavasti hallituksen portit ovat tällaisille rosvopopulisteille ikuisesti kiinni
    Toivottavasti tuosta puolueesta ei tarvitsisi kuulla pitkään yhtään mitään
    … mutta toive on turha, valitettavasti

    1. Näyttää siltä, että ruotsindemokraattien äänisaalis on korkea aivan toiveittesi mukaisesti.
      Minä toivoisin, että ne saisivat enemmän ääniä kuin demarit, koska se pakottaisi Ruotsin perinteiset puolueet aivan vakavissaan miettimään, mitä kansalaiset haluavat, ja toimimaan sen mukaan.
      Nyt tuo pelkurien joukko vetäytyy pelkästään sen yhteisen mantran taakse, ettei ruotsindemokraatteja haluta hallitukseen.
      Jos n. viidennes kansasta äänestää heitä, on Ruotsissa monta puoluetta, joiden tarinoita kansasta viidennes ei halua kuunnella.
      Pelkästään se, että ruotsindemokraatit päätyvät toiseksi suurimmaksi puolueeksi, kertoo, että muut puolueet ovat epäonnistuneet kansan tahdon ja etujen toteuttamisessa.

  2. Jos ruotsidemokraateilla on aate ja ideologia, josta ovat sitoutuneet pitämään kiinni, niin silloin on kielitaidottomuutta nimittää heitä populisteiksi. Mutta jos he toimivat yleisen mielipiteen mukaan, niin silloin populismi -käsite voi olla oikea.

    Suomessa populisti Soini lähti vihreämmille laitumille, kun PS -puolueesta tuli vakaumuksellisten isänmaanhalaajien puolue, joka kunnioittaa asiantuntemusta enemmän kuin yleistä mielipidettä. Puolueohjelma pysyy kuitenkin ennallaan.

  3. Odotinkin, että joku hirttäytyy tähän epäoleelliseen tässä jutussa.

  4. Kekkonen ei ollut populisti, mutta hänen poliittinen linjansa saavutti kansan hyväksynnän. Siinä tilanteessa Veikko Vennamo löysi markkinaraon populismilleen.Hän puolusti kansan niitä toiveita, joilla ei ollut mahdollisuuksia kuitenkaan toteutua ainakaan aivan pian.

    1. Vennamo allekirjoitti positiiviset päätökset itse ja allekirjoitutti kielteiset muilla…

  5. Kekkonen oli suurmies jota tullaan kaipaamaan niin kauan kuin on elossa. Lohduttavaa on kuitenkin että neoliberalismi on tullut tiensä päähän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *