Kenpä tietäisi sen, kuka arvaisi huomisen?

Otsikoituun laulun sanoihin sisältyy paljon suomalaisten tulevaisuuden kannalta suuria asioita. Sosiaali -ja terveyshuollon sekä maakuntauudistuksen päätösten hetki lähestyy. Päätös täytyy tehdä hallituksen mukaan kesäkuussa, jos  mielitään saada se voimaan tällä vaalikaudella.

Epävarmuustekijöitä Sipilän hallituksen kaikkein tärkeimmän kärkihankkeen toteutumisesta on vielä monia.

Ensinnäkin löytyykö eduskunnasta enemmistö, joka rohkenee hypätä tuntemattomaan ja ottaa suuri riski kaaoksesta, jota ovat mm. asiantuntijat ennakoineet?

Toiseksi mikä merkitys on sillä, että pääkaupunkiseudun suuret kaupngit vastustavat ankarasti Sipilän hallituksen uudistusesitystä?

Kolmanneksi tuleeko uudistuksen etenemiselle eduskunnassa aikapula? Nyt jo on mm. talousvaliokunta ilmoittanut, että he tarvitsevat ainakin pari viikkoa lisäaikaa asian käsittelyyn  valiokunnassa. Se tarkoittaisi, että eduskunta joutuisi istumaan vielä heinäkuussa. Siitä eivät kansanesdustajat pidä, sillä he ovat tottuneet pitkiin kesälomiin.

Neljänneksi mitä sanoo perustuslakivaliokunta koko uudistuspaketista? Viimeksi se vaati paljon muutoksia. Toistuuko se ja jos niin  tarkoittaako se, että koko asia siirtyy seuraavalle vaalikaudelle?

Kuten edellä olevasta voidaan nähdä, on Sipilän hallituksella helteiset ajat edessä, muutoinkin, kuin sään puolesta.

Kansalaisten mielipidettä ei ole kysytty. Ja kuitenkin uudistus koskettaa jokaista suomalaista tavalla tai toisella. Häpeäksi demokratialle on, että kansa on näin sivuutettu täysin.

Juha Sipilä tuli politiikkaan varttuneella iällä ja sai heti suuren kansansuosion ryvettymättömänä poliitikkona. Nyt yli kolmen vuoden pääministeriyden aikana hän on ryvettynyt enemmän, kuin moni kauan politiikasa mukana ollut. Sipilä on onnistunut rikkomaan välinsä mediaan, ammattiyhdistysliikkeeseen ja heikompiosaiseen kansanosaan, joita on enemmistö suomalaisista.

Politiikka on taitolaji, ja sitä taitoa puuttuu paljon Sipilältä.

 

2 vastausta artikkeliin “Kenpä tietäisi sen, kuka arvaisi huomisen?”

  1. Sipilä on kuitenkin miesten parhaita. Ei ottanut psykopaattisesti oirehtivia svekomaaneja hallitukseensa.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykopatia

    ”Robert Hare on laatinut Hervey Cleckleyn kuvauksen pohjalta oman 20-kohtaisen piirreluettelonsa.

    Haren 20-kohtainen piirreluettelo[20]

    Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
    Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
    Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
    Patologinen valehtelu
    Petkuttaminen ja manipulointi
    Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
    Tunteiden pinnallisuus
    Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
    Loismainen elämäntyyli
    Heikko käyttäytymisen kontrolli
    Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
    Varhaiset käyttäytymisongelmat
    Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
    Impulsiivisuus
    Vastuuttomuus
    Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
    Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
    Nuorisorikollisuus
    Ehdonalaisen vapauden peruutus
    Monipuolinen rikollisuus”
    ————————–
    Tuon rikollisuuden monipuolisuudesta en mene takuuseen. Etnisiä sotarikoksia svekomaanipuolue ainakin teki erityisesti vuonna 1918.
    Pitäisi antaa tuomio nykyisestä etnisestä syrjinnästä EU-tuomioistuimen kautta. EU-oikeushan menee Suomen lain ylitse, näin julisti Sauli Niinistö jo ennen EU-liityntää.

  2. Perustuslaki ei toteudu, jos sote ja maakunta.
    -Valinnanvapaus ei toteudu esim maakunnissa sillä pörssiyhtiö ei tee kannattamatonta työtö.
    -Maakuntapyroo on ylimääräinen rasite joka työnjakoakaan ei ole riittävästi selvitetty?

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *