Maakuntauudistus on Kepun ase kaupungistumista vastaa

Kepu haluaa säilyttää Suomen impivaaralaisena idyllinä, kun se haluaa rajoittaa kaupungistumista Suomessa. Kaikkialla maailmassa on kehitys kulkemassa kohti kaupungistumista.

Maakuntauudistus tulee rajoittamaan kaupungistumista maassamme ja se aiheuttaa mm. talouden taantumaa.

Kaikki nykyiset kaupunkilaiset ovat maaseudulla asuneiden jälkeläisiä. Tämän kirjoittaja on neljännen polven kaupunkilainen, kun isoisän isä aikanaan muutti kaupunkiin. Miksi sitten maaseudulta halutaan muttaa kaupunkeihin? Siksi, että kaupungeissa löytyy töitä ja toimeentuloa, niin oli ennen vanhaan ja niin on myös nykyjään.

Tätä kehitystä Kepun maakuntauudistus haluaa estää.  Mutta Kepun ainoa tarkoitus onkin maakuntauudistuksella vain pönkittää valta-asemaansa maasedulla samalla, kun se pääsee vaikuttamaan kaupunkien elämään  eli kysymyksessä on valtapolitiikka.

Kepu on kauan yrittänyt päästä kaupunkeihin, siksi mm. vanha nimi Maalaisliitto muutettiin Keskustaksi. Mutta huonolla menestyksellä. Nyt on Kepulla taas kova yritys, jossa panoksena on koko Suomen hyvinvointi, joka syöksee  maamme taantumaan, jos maakuntauudistus toteutetaan.

Sote on ihan eri juttu, joka voidaan toteuttaa korjattuna ilman maakuntauudistustakin.

 

11 vastausta artikkeliin “Maakuntauudistus on Kepun ase kaupungistumista vastaa”

  1. Leipä kasvaa leipäpuissa
    Maitoa tulee maitoautosta, jonka kauppias pakkaa tölkkiin
    Jauheliha on maustettua vegeä, nyhtökauraa
    Perunat tehdään, kun jauhetaan sipsejä palloiksi
    Lehmät ovat Korkeasaaressa
    Sika on minilemmikki joissakin kodeissa
    Makkara kasvaa valaistuissa makkaratehtaissa, joissa päivystäjä pitää savuavaan nuotiota.
    Kana lentelee metsissä ja munii puissa oleviin pesiinsä, joista joku kiipeää hakemaan niitä ja lähettää pahvirasiassa kauppoihin.

    Näitähän se kaupungistuminen kasvattaa, jotka eivät tiedä mistään mitään paitsi somesta.
    Ja kummisetinä ovat kapunkimestarit Vapaavuori ja Lyly !

    1. Maatalous on nykyään tehomaataloutta, jota harjoitetaan suurilla tiloilla.
      Heikki kirjoittaa ajasta, jolloin maatalous oli enemmän elämäntapa, joka perustui perheviljelmiin ja suht. pieniin tiloihin.
      Maatalous elinkeinona työllistää tänään melko vähän ihmisiä, kun koneet tekevät työt niin sisällä, kuin ulkona.
      Siksi on maaseudun nuoremman väen lähdettävä kaupunkeihin opiskelemaan ja tekemään työtä.

  2. Aika hyvin, joskin karrikoidusti luonnehdittu. Unohdit sentään listasta; kalat kerätään kassista ja viedään kauppaan.
    On se melko karmea tuo tulevaisuudenkuva.

  3. Koko Suomen pitää olla asuttu pelkästään maanturvallisuuteen perustuen .
    Mutta ei pelkästään kepun keinoin sitäkään voi tehdä se on koko kansan asia eikä pelkästään maakuntien . terv tepivaari

  4. No, ainakin maakuntavaalien osalta näyttäisi Kepun kannalta melko heikolta tuo ennalta-asetelma. Forssa, Hämeenlinna ja Riihimäki, enmmistö ja ei suinkaan kepulainen. Kepu-johtoiset kunnat näyttäisivät jäävän ”nuolemaan näppejään”, saas nähdä kun ja jos vaalit tulevat.

    1. Yksittäisien kaupunkien / kuntien kohdalla ei Kepun ennakkoasetelma ole vahva, mutta maakuntien kohdalla tilanne on toinen, kuten aiemmassa avauksessani esitin:
      https://www.pirkanblogit.fi/2018/mika/miksi-maakuntauudistus-on-kepulle-niin-rakas/

      Itseäni kyllä ihmetyttää se miten vähän maakuntavaalien aikataulusta keskustellaan.

      Suunnitelma on vastoin sekä EU-komission ohjeistusta demokraattisista vaaleista, että mahdollisesti myös vastoin perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta.

      1. Jos ne Kokoomuksen kansanedustajat, jotka ovat jossain varsinkin suurten kaupunkien valtuustoissa äänestävät eduskunnassa vastoin Kokoomuksen johdon ohjeita, niin maakuntavaaleja ei tule.

        Toivottavasti Vapaavuorella on ässä hihassa, jota tarvitaan loppupeleissä.

  5. Maakuntien kautta kepulle tulisi paljon suurempi valta myös kaupunkeihin vaikka kepulla ei tosiasisssa niissä ole minkään asteen valtaa
    Pyyhin tuulenhuuhtomaa moisilla maakunta vaaleilla jossa ei ole kun kepun etu . terv tepivaari

  6. Maakuntahimmeli on täysin tarpeeton suojatyöpaikkasekoilu, millä kepulit yrittävät paluuta vanhaan maaseudun puolueen kohtuuttomaan ylivaltaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *