Ylen ajojahti Laura Huhtasaarta vastaan on iljettävä ja tuomittava

Finska Yle kostaa persuille näin persujen kriittisen suhtautumisen pakkoruotsiin.

Milloin Yle aloittaa selvittää kaikkien kansanedustajien, ministereiden ja korkeiden virkamiesten gradut ja väitöskirjat viimeiseltä 20 vuodelta. Huhtasaaren tapaushan on jo 15 vuoden takaa, jolloin oli aivan erilaiset ohjeet annettu opinnäytteiden tekoon, kuin nykyjään.

 

12 vastausta artikkeliin “Ylen ajojahti Laura Huhtasaarta vastaan on iljettävä ja tuomittava”

  1. ”Huhtasaaren tapaushan on jo 15 vuoden takaa, jolloin oli aivan erilaiset ohjeet annettu opinnäytteiden tekoon, kuin nykyjään.”
    Ei pidä paikkaansa.
    Plagiointi oli kiellettyä jo ajat sitten, kun omaa lopputyötäni tein.
    Tässä toki kyse on siitä, että joku syystä tai toisesta perehtyi juuri tähän asiaan, mutta Huhtasaaren tekele on joka tapauksessa selkeästi jo vuosikymmenet voimassa olleiden plagiointisäännösten vastainen.

    1. Plagiointi oli toki kiellettyä, mutta ohjeet olivat kyllä aivan radikaalisti erilaiset kuin tässä ja nyt.

  2. Perussuomalaisten pakkoruotsivastaisuudesta Huhtasaari nyt makselee.
    En silti puolustele Huhtasaaren väitettyä plagiointia, jos siis gradunsa ei täytä kriteereitä.
    Toisaalta, kuten Väinö Okaruusu avauksessaan toteaa, milloin Yle alkaa penkoa graduja ja väitöskirjoja noin yleisellä tasolla. Retorinen kysymys.

  3. Kieltämättä ihmetyttää että ensin oli kilpailevan puolueen heitto, sitten Jyväskylän Yliopiston tutkimus ja kun siellä todettiin peli, sitten lähtee Ylen parempiosainen jaosto hommiin.

    Mutta toki pitää rehellisyyden nimissä todeta että on se Laura voinutkin plagioida pahasti. On mahdollista että Jyväskylän Yliopisto ryssi oikein urakalla asian tutkimisen.

    Tilanne on likainen kaikin puolin mutta ei siitä enää eteenpäin päästä muuta kuin tutkimalla. Joten tutkitaan sitten – puoluettomasti, jos mahdollista. Tuskin on mahdollista.

  4. Kysymyshän on oikeasti vain siitä, että kun kopioi toisen tuotoksesta, niin pitää laittaa lähdeviite. Kopiointi ei suinkaan ole kiellettyä.

  5. Lainaus sanasta sanaan on sallittua kohtuullisesti silloin, kun se on tarpeen asian selventämiseksi ja on kerrottava, mistä lainaus on sekä mainittava teos lähdeviiteluettelossa.
    Jos kopioinnit ovat 30% koko tekstistä, kuten Huhtasaarn tapauksessa väitetään, menee se käsittääkseni jo kohtuullisen yli selkeästi.
    Myös se, että muutetaan muutama sana lainatusta tekstistä sen muuttamiseksi ikäänkuin kirjoittajan omaksi tekstiksi, on mielestäni epärehellistä.
    Toki en voi väittää, että Huhtasaari on tuon kaiken väitetyn tehnyt, koska en ole lukenut kumpaakaan tekelettä, mutta kaipa se sitten tuon uuden tutkimuksen myötä selviää.
    Valitettavasti meillä sellaisia plagiaattitöitä on hyväksytty ilman sen kummempaa tutkimusta, koska lähtökohtaisesti oletetaan työn tekijän olevan rehellinen.
    Se, että ryhdyttäisiin tutkimaan asiaa laajemmalti, edellyttäisi melkoista operaatiota, koska kunkin tekeleen osalta pitäisi verrata tekstiä likimain kaikkeen alalla kirjoitettuun.
    Lähdeviitteisiin vertaaminen on pienempi työ, mutta niitä lähdeviitteissä mainitsemattomia on aika paljon.

  6. Svekomaanit potkii Lauraa koska heitä on vastustettu Perussuomalaisten taholta julkisesti.

  7. Mitä tällä(kin) hetkellä oikeasti tapahtuu?

    ”Ylestä voidaan olla montaa mieltä, mutta yhden asian se osaa, nimittäin suuren yleisön manipuloinnin. – –

    Sellaisia asioita ei nyt nähtävästi tapahdu lainkaan? (Sotea pukkaa, kuulemma jostain ceta-sopimuksesta äänestetään, mikä se sitten lieneekin), Euroopassa ei kai tapahdu mitään sen kummenmpaa…) Tämän voi päätellä siitä, että Yle nostaa megaluokan uutiseksi Laura Huhtasaaren gradun, Susanna Kosken ylimielisyyden, ja aina, jos mahdollista, metoo-aiheen tai kulttuurisen omimisen teeman.

    Kaiken lisäksi nuo yllä mainitut eivät ole pelkästään raportointia siitä, mistä kansa puhuu, vaan Yle itse on aktiivisesti aikaansaanut nämä uutiset. Yle itse kaivoi graduasian esiiin, Yle itse järjesti Kosken kekustelemaan huonompiosaisen kanssa. Yle itse lakkautti lastenohjelman kulttuuriseen omimiseen vedoten sekä teki loputtomasti ohjelmaa Metoo-teemasta ja pystytti lynkkajaisia. Kaiken tämän se teki varmasti tietoisena, että kansa tarttuu näihin syötteihin ja syntyy ”kohu”. Tärkeät uutiset soljuvat sitten jossain taustalla ja pienemmillä otsikoilla, jos edes niillä.

    En tarkoita, ettei graduvilppeihin saa puuttua, tai etteikö Susanna Koski tosiaan ole kokoomuslaisista sieltä ylimielisemmästä päästä, tai ettei naisten häirinnästä saa puhu. ”
    Lainaus: Tuula Komsin blogi 16.5.2018 Uusi Suomi Puheenvuoro. Blogin otskkko sama kuin tässä.
    ————————————-
    Mistä tietää josko varorahoilla toimivasta Ylestä on tullut semmoinen suojatyöpaikka, että sen laiskuuttamat toimittajat uskovat oikeasti, että kansaa kiinnostaa enemmän Huhtasaaren mahdollinen graduvilppi, Susanna Kosken ylimielisyys, oikeat ja kuvitellut länsimaiset naisia ahdistelevat örkkimiehet, kuin kaiken maailman sotet tai EU:n kaavailema jäsenmaksujen korotus, tai vaikkapa se, että Italia aikoo kuulemma lähteä Euroopan talous ja rahaliitosta…

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *