Delete nappi on merkki ettei hyväksy muiden mielipiteitä

On selvä asia kun delete nappia  käyttää poistaa sanan vapautta ja ennen kaikkea ei suvaitse muiden mielipiteitä .

Valitettavan usein asia on juuri noin ja samalla nimittelyllä joksikin vaikkapa ryssän akentiksi on oikeasti solvausta ihmisyydelle .

Onko sellanen huonoa käytöstä vai onko se korkeampaa tasoa,  tunnen ihmisiä vähän joka puolueesta .

Ja vaikka en oikeistolainen olekkaan tulen noiden kanssa hyvin toimeen ei me väännetä henkilö tason asioilla vaan politiikasta .

En ole myöskään vasemmistolainen vaikka ääneni sinne menee nytkin tulevissa vaaleissa .

Mutta noille ääri oikeistolaisille sanoisin hyvät tavat ja oikea asenne elämään on ainoa oikea tie teillekkin .

Nyt on ollut liian kanssa sellasta poukko politiikkaa joka ei ole kansan mieleen jossa kansaa sorretaan ja n 20 % kansasta on saaja puolella 80 % maksajana

Mutta nuot nappi ottaan porukat on kansan suurin vaara no onneksi heitä on pieni vähemmistö kansasta .

Samoin ne jotka sanoo että Suomen kansaa ei ole jaoteltu kahteen ryhmään ja vanha totuus on kun savolainen puhuu vastuu siirtyy kuulijalle .

Sellasta se oikea elämä on kaikessa karuudessaan ja käyttämällä delete nappia paljastaa oman pienen maailmansa koko kuvan .

Joka onkin suvaisematon toisen mieli piteelle . sommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

15 vastausta artikkeliin “Delete nappi on merkki ettei hyväksy muiden mielipiteitä”

  1. Eikös ainakin tämä blokkaus ole tarkoitettu erilaisille mielipiteille sillä tuskin kukaan voi olla niin ahdasmielinen ettei suvaitse eri näkemystä.
    Jos ja kun olen yksin voin olla vain minä itse, mutta seurassa on tylsää jos kaikki ovat samaa mieltä.

  2. Niin asian pitäisi olla ei vaan ole aina mahtuu porukkaan sellasia joille muiden mielipide on yhtä tyhjän kanssa terv tepivaari

  3. Pääsääntöisesti en kannata tuota ”delete”-napin käyttöä enkä vielä ole sitä käyttänyt.
    Joskus kuitenkin olen huomannut, että keskustelu muuttuu keskustelusta epäasialliseksi inttämiseksi ilman minkäänlaisia perusteluja malliin ”juupas-eipäs-juupas” tavalla, mikä estää käytännössä muiden osallistumisen keskusteluun asialllisesti.
    Tällaisessa tilanteessa, kun inttäjät eivät itse ymmärrä, voisi mielestäni inttämisen katkaista jopa delete-napillakin.
    Kyseessä ei tällöin mielestäni ole mielipiteen estäminen, vaan epäasiallisen käytöksen lopettaminen.

    1. Useimmiten tuo inttäminn johtuu toisesta joka väittää asioista joista ei tietoa hänellä ole .
      Mutta onko se epäasiallista käytöstä siitä olen eri mieltä Juhak kanssa juahak pitää myös huomata että itse vastaan aina joka komenttiin olipa se millanen hyvänsä .
      Henkilö tason kommenttia ei minulta tule kuten eräiltä on ollut tapana tehdä terv tepivaari

      1. Jotenkin tuo inttämien on ihan tuttua tavaraa avaajan osalta, joka inttää, vaikka ei ota asioista selvää ja puhuu puuta heinää. Viimeksi hän intti sanomalehtien olevan 80 %;sti koko Suomen osalta epäluotettavia, kun tutkimus osoitti täysin päinvastoin. Ja siitähän taas intettiin metrikaupalla.

        1. No Heikki etkö itse intä kun vastaat ja tiedät että en jätä vastaamatta .
          En ole sanonut lehdistöstä että olisivat epäluotettavia vaan ne ei ole puolueettomia ja riippumattomia .
          Pysyisit totuudessa terv tepivaari

            1. Onko niinkään mutta intä ittes kanssa .
              Mitä minä muiden kommentteja luen ja media ei ole Suomessa riippumatonta eikä puolueetonta mistään kohtaa terv tepivaari

              1. Ei ne ole puuta heinää vaan tosi asiaa Suomessa ei ole riippumatonta mediaa eikä riippumatonta lehdistöä terv tepivaari

  4. Karkeesti voi sanoa että kun meitä on Suomessa n 5,5 miljoonaa ihmistä sieltä on saatavilla 5,5 miljoona eri mielipidettä asioista .
    Mutta vaikka karvasteliskin en suosittele delete napin käyttöä ihan ekana ja nimittely toisesta blogistista ei ole hyvää käytöstä .
    Se on yksinkertaisesti tyhmää terv tepivaari

  5. Tämä blogi on tosin aivan eri jutusta tämä on delete napista jonka käyttöä en suosittele koska se määrittää sananvapautta samoin mielipiteen vapautta terv tepivaari

  6. Käytän useinkin delete nappia kun huomaan jankuttavani tai puhuvani pehmeitä, mietin tovin ja yritän uudelleen.

  7. On aivan eri juttu kun itse sitä käyttää omaan kirjoitukseen ja se jota toiset sanoo inttämiseksi on toisen ihmisen mielipide .
    Ja hänellä on sanan vapaus joskin myös sanan vastuunsa terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *