Eläkeläisten kurjuuden syyt: Paavo Lipponen ja tottelevaiset demarit

Eläkeläisten kurjuuden taustalla on vuonna 1995 Paavo Lipposen ”sateenkaarihallituksen” hyväksymä eläkeindeksi.
Vuosina 1995-1999 toimineen hallituksen muodostivat Sdp, Rkp, vasemmistoliitto ja vihreät.
Nämä puolueet hyväksyivät ns. taitetun indeksin. Se tarkoittaa, että eläkkeitä tarkistetaan vuosittain indeksillä, jossa kuluttajahintojen paino on 80 prosenttia ja palkkojen vain 20 prosenttia. Selkokielellä: valittu linja nakertaa kuin rotta eläkkeiden ostovoimaa ja heikentää eläkeläisten asemaa suhteessa palkansaajiin. Aiemmin eläkkeitä nostettiin ns. puoliväli-indeksillä, jossa hintojen paino oli 50 prosenttia ja palkkojen 50 prosenttia.
Demaripäätös on ollut suurin syy työeläkeläisten aseman romahdukseen ja suomalaisen yheiskunnan hyvinvoinnin alasajoon. Se ruoskii eniten pienituloisia työeläkeläisiä, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Täällä vuokrat ovat korkeat ja jos ihmisellä on lääkekuluja, on eläkeläisten mietittävä kumpaa tekee: ostaa lääkkeitä vai ruokaa.
Tilastojen mukaan työeläkeläisistämme elää nykyisin jo 20 prosenttia EU:n köyhyysrajoilla olevilla tuloilla. Lipposen kurituslinja on myöhemmin saanut jatkoa eikä taitettua indeksiä ole korjattu.
Tämä on kansallinen häpeä!
————————–
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt: Oikea Media 12.11.2018, dosentti Arto Luukkasen blogi, jonka otsikko sama kuin tässä.

34 vastausta artikkeliin “Eläkeläisten kurjuuden syyt: Paavo Lipponen ja tottelevaiset demarit”

  1. Antti Rinne lupasi viime kevään vappupuheessaan 100 euron nettokorotuksen alle 1400 euron eläkkeisiin, jos Sdp pääsee hallitukseen.
    Tuommoinen olisi mukava korotus, mutta eikö taitettu indeksi pitäisi ensin korjata kuosiin, jossa eläkkeen ostovoima pysyy kondiksessa? En ainakaan muista, että Rinne olisi puhunut mitään eläkeindeksin korjaamisesta.
    Oikaiskaa toki jos muistan väärin.

  2. Pienituloisilla eläkeläisillä on mahdollisuus saada asumistukea. Asumistuen määrä on merkittävä kalliilla asumisalueella. Eläkeläisten tulisi mahdollisuuksiensa mukaan harkita siirtymistä halvemmille alueille. Valtio voisi tukea heidän muuttoaikeitaan.

    1. Perussuomalainen tapa tehdä tulosta mutta miksi vanhuksen pitäisi muuttaa muka halvemmalle alueelle asumaan .
      Kyllä se erotus joka nyt on kun asuu lähellä niitä palveluita josta on riippuvainen mm terveys palvelut joita aina vaan useampi tarvitsee jopa päivittäin .terv tepivaari

    2. Niin, että muuta kauas korpeen pois kodistasi, missä olet asunut vuosikymmenet, ja kauas tuttavistasi, kun pääset eläkkeelle.
      On todella hienoa kurjistamispolitiikkaa.

      1. Ehkä monetkin haluaisivat muuttaa toisaalle, jos saisivat muuttoapua. Monet palvelutkin ovat maaseutukeskuksissa lähempänä ainakin toistaiseksi kuin suuremmissa keskuksissa.

  3. Nykyindeksi korjaa elinkustannusten nousun, jos indeksin laskemisperusteet ovat oikeat. Indeksissä pitäisi ottaa huomioon eläkeläisen kulutusprofiili.

    Se, että elintarvikkeiden arvonlisäveroa alennettiin, johti alempaan indeksiin. Seuraus voi olla tarkoituksenmukainen taikka sitten ei.

  4. Eläkeläisten on syytä toivoa maltillista palkkapolitiikkaa, jotta heidän mahdollisuutensa hyödyntää kotimaisia palveluita paranisivat.

  5. Eipä tuo Paavo ollut todellinen demari vaan ties kenen pulvaani ja mörisijä joka sai lähteä tehtyään sortoaan tarpeeksi pitkään . terv tepivaari

    1. Taitettu indeksi oli Paavon ainoa järkevä teko, mikäli sen soveltaminen johtaa alenevaan eläkkeeseen vuosien myötä. Välttämättä näin ei kuitenkaan käy.

      Jos eläkeläinen elää pitkään, niin hänelle korvamerkityt rahat loppuvat. Eli oikeus toteutuu eläkkeen alenemisen myötä. Jos mennään kitumisrajalle, niin voidaan myöntää lisätukea ja myönnetäänkin.

  6. Ketkä sitten ovat olleet oikeita demareita, kun Paavo ei kelpaa, Jutta ei kelpaa entä Kalliomäki, entä Sorsa, entä, entä ? Ai niin, ay-Rinnehän se siellä luuraa.

  7. Nuot kaksi oli jonkun ujuttamia Denari puolueeseen kuten kepulla nyt toiset ovat mutta kun Demarit alkoi meneen oikealta ohi kokoomuksen se oli liikaa .
    Kyllä Sorsa oli aito demari samoi Kalliomaki ja Demari linjalle Rinne on mennyt eikä ole kokoomuksen tuki puolue enää terv tepivaari

  8. Helsinkiläinen eläkeläinen asumistuen turvin sentään saa asua asunnossaan, toisin on monen maaseudun paapan ja mumman kohtalo, oman taloon kohdistuvien pakollisten nopeasti nousevien kulujen (kiinteistövero, jätehuolto, energia jne) vuoksi joutuu mieron tielle rakkaasta (synnyin)kodistaan.

  9. No moni lapsi on joutunut mierontielle omasta koti talosta ei siinä kysellä kun lapsi jää orvoksi n 14 vuotiaana .
    Ja ei ne kaikki eläke ukot/akat saa Helsikissäkään mitään asumis tukea kun se asunto on omistusasunto .
    Jotenka usein sanotaan myykää tuo asunto ja siitä saatte rahaa terv tepivaari

    1. Lohduttaneeko helsinkiläistä asuntoaan myyvää eläkeläistä se että siitä saa hyvän hinnan, maaseudun mumman asunto on usein ongelmallista jätettä.

      1. Jaa että vanhuksen pitäisi muuttaa alueelle jossa ei ole minkäänasteen palveluja ei edes ruoka kauppaa terv tepivaari

  10. Taitettu indeksi ”myytiin” eläkeläisille väliaikaisratkaisuna silloiseen valtion taloustilanteeseen. Mutta kuinkas kävi? Se jäikin pysyväksi ja myöhemmin sitä on perusteltu sillä, että eläkevarat eivät riitä koko indeksin maksamiseen, joka on tekosyy.

    Demareiden Kimmo Kiljunen yritti viimeksi saada asia kuntoon, mutta demarileirissä ei se ottanut tulta. Että se siitä demareiden halusta hoitaa eläkeläisten asioita. Toivottavast ei yksikään eläkeläinen äänestä demareita ensi vaaleissa.

      1. Juupa juu, demarithan eivät tee virheitä ja vielä vähemmän munauksia tai kansaa kurittavia päätöksiä.
        Jokainen virheen tai munauksen tehnyt demari ei olekaan demari, vaan kokkarien kätyri.
        On jollakin todella asenne………ööööö

        1. Varmaan demarit tekee siinä virheitä kun muutkin .
          Lipponen eikä Urpilainenei ei ollut demareita mistään kohtaa ne paineli kokoomuksen ohi oikealta jot mm Sauli ihmetteli suu auki terv tepivaari

      2. Tepi puhuu suomeksi paskaa. Demareita eivät olleet myöskään Tampereen kaupunginvaltuuston 4 demarinaista naista, jotka äänestivät tunnelin toteutukseen. Muiden puolueiden kätyreitäkö ?

        1. Tepi ei puhu lainkaan sivusta kuten Heikki ja nuot neljä oli oli mutta ei ole mun luottopolitiikkoja kukaan enää .
          Mutta samaa mieltä en ole tunnelista vieläkään se meni ja se tunneli on nyt tosin kallis Tamperelaisille eikä ruuhkat muuta kunsiirsivät vaanpaikkaa
          Mutta Jutta ja Paavo ei ollut demareita vaan mistä lienee olleet siksi saivatkin mennä mörisemään . terv tepivaari

    1. Kiljunen saattoi olla kiljuissaan. Iän mukana aleneva eläke olisi oikeudenmukainen eläkeläisen kuluttaessa hänelle korvamerkittyä osuuttaan. Miksi Väiski haluaa olla epäoikeudenmukainen tuon kiljukaulan tyyliin?

      Nykyinen elinaikaodotteinen eläkesysteemi, missä esimerkiksi vuonna 1956 syntynyt, menettää jokaisesta eläke-erästään nelisen prosenttia, koska hänen elinaikaodotteensa on korkeampi kuin aiemmilla vuosiluokilla. Silti joku 1956 syntynyt voi potkaista tyhjää jo huomenissa.

      Ovatko vanhat parrat tosiaankin menettämässä vuosien myötä käsitystään oikeudenmukaisuudesta ja perusmatematiikasta?

    1. Kepuun vielä vähemmän olisi parempi vaan nyt jo kepussa avata silmätkin ja käyttää omia aivoja insiröörin aivot ei toimi terv tepivaari

  11. Minä kyllä luotan demareihin, vallassa olessaan vapauttaisivat meitä pitkälti päätöksenteon vaivasta oman elämämme suhteen

  12. 775,27 pienin eläke
    – kaikki joilla on suurempi eläke ovat niitä viisaita neuvonantajia
    ja syyttävät Antti Rinnettä sdp,
    joka haluaa pikkusen avittaa.
    – Ehdotus siirtymisestä halvimpaan asuntoon pois silmistä johonkin takahikiälle josta on jo ennakkoon viety kaikki palvelutkin kuvastaa asenteita heikompiamme kohtaan.
    – Joskus ehdotettiin eläkeläisten siirtämistä Espanjan rannalle halvemmman ja lämmön perässä, mutta mitä tykkäisit itse jos sinulle tultaisiin sanomaan, että muutappa kotoasi!

  13. No tuskinpa ne takahikiällä paljonkaan loukkaantuvat vaikka ei sinne muuteta on senverran kehnot palvelut kuitenkin terv tepivaari

  14. ”Vuosina 1995-2014 palkat nousivat 88 %, mutta eläkkeet vain 46%, eli jälkeenjääneisyys oli 42 prosenttiyksikköä. Mitä vanhemmaksi elät, sitä köyhemmäksi elämäsi käy.
    Jos nyt olisi käytössä palkkaindeksi niin eläkkeet nousisivat 1,2%, mutta traitetulla indeksillä nousu on vain 0,6% vuonna 2017.
    On väärin laittaa vastakkain takuueläkettä saavat ja työeläkkeellä olevat. Työeläke muodostuu työssäoloaikana ansaisutusta palkasta ja eläkekertymästä. Olisi oikeudenmukaista, jos eläke seuraisi palkkakehitystä.
    Hallitus voi nostaa takuueläkettä niin paljon kuin sielu sietää omilla päätöksillään, jos on vain halua. Se näyttää nyt vain puuttuvan.
    Hallituksessa näyttää olevan sellainen henki, että pienituloisille eläkeläisille ei voi antaa mitään, koska keskieläkkeelläkin olevat saisivat jotakin. Uskomatonta!”
    Jarmo Nahkamaan kommentti Toimi Kankaanniemen blogiin Uudessa Suomessa

    Kankaanniemen blogin otsikko on ”Taitettu eläkeindeksi-aloite sai vahvaa kritiikkiä” 9.2.2017.
    Blogin aiheena on eduskunnan lähetekeskustelu, jossa käsiteltiin kansalaisaloitetta eläkeindeksin korjaamisesta.
    Vielä lainaus kyseisestä blogista:” Kansalaisaloitteen (80 000 allekirjoitusta) alullepanija oli val.tri Kimmo Kiljunen, joka on entinen Sdp:n kansanedustaja. Vaikein asia olikin sosiaalidemokraateille. Selkeää kannattajaa puolueen riveistä ei löytynyt, vastustajia sitäkin enemmän. Sdp:n puoluekokoushan teki vast`ikään ympäripyöreän kannanoton eläkepolitiikasta. Puheenjohtaja Antti Rinne on vastustanut aloitetta:”
    ———————————————–
    Repikäämme tästä. Minun käsittääkseni niin keskisuurta työeläkettä kuin sitä pienempää työeläkettä saavat ovat itse eläkkeensä omalla työllään ansainneet.
    Ehkä valtiontalous kestää mm. Kreikan tukipaketit, EU:n jäsenmaksut, Portugalin eläkepakolaiset sekä tietenkin GCM-sopimuksen allekirjoittamisen ensi kuussa ja siitä koituvat lisämenot, mutta valtiontalous ei kestä eläkeindeksin korjaamista oikeudenmukaiseen kuosiin. Mene ja tiedä.

    1. Eivät ole ansainneet, jos ovat pitkäikäisinä työeläkkeensä jo kuitanneet. Heitä voidaan tarvittaessa tukea muulla tavoin, jos vuosittain aleneva eläke ei riitä.

  15. Ne sanovat toveri toveri, ja kun käännät selän, ne vievät kintaat.

  16. Jos pitkäikäinen on kerennyt kuittaamaan korvamerkityt eläkerahansa, ovat sen jälkeen maksettavat eläkkeet armopaloja.
    Erikoisuus on siinä. että jotkut saavat niitä armopaloja kymmeniä tuhansia kuukaudessa, jotkut joutuvat tyytymään tonnin arvoiseen armopalaan.

    Kiljukaula-Kiljunen on elämän tosiasioista pihalla punatulkkujen tavoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *