Älykkäät ja älyttömät kamerat

Tekniikka-artikkelien kestohitti jo vuosien ajan on asettaa järjestelmäkamera ja älypuhelin vastakkain. Saahan siitä jutun aikaan, mutta lopulta vertailussa on rinnakkain bussi ja pakettiauto. Molemmissa on moottori ja molemmilla kuljetaan, mutta käyttötarkoitus on kovin erilainen.

Älyä kuvaajassa, älyä kamerassa

Mielestäni merkittävin ero modernissa Huawein, Applen tai Samsungin älypuhelimessa verrattuna vaikkapa Nikonin tai Canonin järjestelmäkameraan on kameran älykkyys. Etenkin Huawei on pitkään ajanut kehityksen kärkeä kännykkäkameran keinoälyssä. Kamera tajuaa milloin kuvassa on ihminen, eläin, metsä tai omena ja tekee asetukset sen mukaan. Myös muilla tavoin keinoälyä käytetään apuna tunnistamaan mitä kuvataan ja sen myötä optimoimaan asetukset. Lopputulos toki perustuu kameralla napsittuun kuvaan, mutta kännykän ohjelmisto on säätänyt hurjasti asetuksia ja lisäksi muokannut kuvaa monin tavoin ennen sen näyttämistä käyttäjälle. Tuorein esimerkki on uuden iPhonen kamera, joka muokkaa kasvojen ihoa.

Järjestelmäkameralla toki voit ottaa kuvat enemmän tai vähemmän automaattisin perusasetuksin – suljinaika, aukko ja herkkyys – mutta kuva on lopulta näiden vuosisadan ikäisten asetusten ja kuvaajan taitojen summa. Kuvaaja ei ulkoista älyä kameralle, vaan kyse on kuvaajan taidoista, mahdollisesti yhdistettynä kameran pelkistettyyn automatiikkaan. Jos kuvasta haluaa jotain muuta kuin mitä tuli napsittua, työ on tehtävä jälkikäteen valokuvaohjelmistolla, joista tunnetuin lienee Adobe Lightroom. Valokuvaohjelmien uudet haastajat ovat tuomassa työhön myös älypuhelimista tuttua keinoälyajattelua, jolloin tavallaan kuljetaan täysi kierros. Harvat ovat kuitenkaan näistä sovelluksista vielä innostuneet.

Tylsien ”kännykkä vai kamera” -testien sijaan haluaisin tuoda esille tämän laitteiden merkittävän filosofisen eron. Toki toisena tulee myös selvä käytännöllinen ero: kännykkäkameroiden zoomit ovat huippumalleissakin hyvin rajallisia, kun järjestelmäkameraan saa melko edukkaastikin varsin pitkälle ulottuvan objektiivin. Jos kauas ei kuitenkaan tarvitse tiirailla, on siis merkittävin ero älyssä ja siinä, haluaako ”raakaa” vai ”pureskeltua” kuvaa. Se on oma mielenkiintoinen keskustelunsa. Moni pitää älypuhelimen rajusti muokkaamaa kuvaa miellyttävämpänä kuin teknisesti katsoen laadukasta ”aitoa” kuvaa. Makuasioistahan toki sopii kiistellä maailman tappiin asti, mutta niistä huolimatta ero on hyvä tiedostaa.

Mikä on valokuva?

Mikä on valokuvan määritelmä, mikä on aito kuva ja mikä muokkausta – mikä propagandaa? Onkohan kenties kielioppimme vähän jäljessä kun käytämme yhtä ja samaa sanaa kuvaamaan niin dokumentaarista kuvaa kuin taiteellista, valokuvaan pohjautuvaa johdannaistyötä? En osaa sanoa onko tällä maailmanrauhan kannalta juurikaan merkitystä. On hienoa, että olemme synnyttäneet uuden taiteen ja luovuuden muodon, mutta tuntuu pöhköltä analysoida sitä termein jotka on synnytetty aivan eri kontekstiin.

Taiteellisen luovuuden kehittymisen lisäksi hyvää on myös into kuvaamiseen. Kännyköillä kuvataan yhä enemmän, mutta myös järjestelmäkameroiden puolella menee hyvin. Valmistajat ovat tehneet huomattavia irtiottoja tuotekehityksessä ja pitkästä aikaa tuntuu että uudet mallit ravisuttavat pelikenttää. Juuri nyt on hyvä aika olla kameran äärellä.

5 vastausta artikkeliin “Älykkäät ja älyttömät kamerat”

  1. Kyllä valokuva tulee kunnon kameralla voi kuvata vaikka lapin pöllöjä vähän kaempaakin .
    Mikään känny kamera ei siihen kykene .
    Niiden oikeasti ainoa haitta on painavat putket joite ei oikeasti voi käyttää kun jalan kanssa mutta aina on myös parempi kuva taso terv tepivaari

  2. Vielä löytyy vanhanliiton kuvaajia jotka eivät hyväksy digikameroita. No, se on heidän tapansa tuhota filmirullia.

    Minä tunnetusti laiskana useimmiten käytän kompaktikameraa, ihan hyviä yleiskuvia silläkin saa, eikä tarvitse raahata kilotolkulla tarvikkeita.

    En myöskään käsittele kuvia kuvaohjelmilla muuten, kun ajan kuvat siitä läpi ja teen korkeintaan rajauksen. Moni tekee omaa taidettansa, jossa ei kuvan alkuperästä ole mitään jäljellä.

    Kännykkää käytän, jos on jotain uutisellista kuvattavaa. Hyvin vähään viimeaikoina kuvaaminen on muutenkin jäänyt. Aikansa kutakin.

    1. Kännyn kameraa käytän nykyään eniten koskapa se kulkee aina taskussa helpommin kun 200 milliset putket . terv tepivaari

  3. Minulla on reppu. Vihdoinkin reppu johon kaikki mahtuu.

    Nikon 5D runko, 24-70/2.8, 70-200/2.8 ja 50/1.4. Sitten kakkosrunkona Sonyn A7R2 ja siihen 35/2.8 prime. Sitten näihin laturit. Sitten kaksi läppäriä, Thinkpad jolla tekee työt ja Macbook Pro valokuvahommiin sekä yksi laturi joka käy kumpaankin. Yksi tabletti, joko Microsoft tai Apple tilanteen mukaan. Pino USB- ja RS232-kaapeleita. Keveä wlan-tukiasema ja siihen ethernet-adapterit. Käyntikortteja. Muistikortteja. Ulkoinen kiintolevy. Pari välipalapatukkaa, pari muovipussia ja termosmuki.

    Hyviä puolia:
    – sen kanssa ei varas juokse nopeasti pakoon
    – kunto kasvaa
    – kaikki tarvikkeet mukana

    Huonoja puolia: paino.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *