Väärin kritisoitu – antisemitismiä ja uutta historiaa

Alkuun selvennys. En ole Israelin enkä Palestiinan ystävä tai vihollinen. Olen vain jatkuvasti enemmän ihmeissäni mitä ihmettä siellä tapahtuu. Tällä kertaa keskustelunaiheena on jotain mitä kotimaassa toimittajat ja poliitikot joutuvat tiuhaan puimaan, nimittäin herkkähipiäisyys.

Yksi mies ei ole yksi kansa

Israelin euroviisuedustaja mitä ilmeisimmin voitti kilpailun ihan ehdalla taidolla – oikea teos oikeaan aikaan, päivän trendeihin iskien ja ilmeisesti hyvin esitettynä. Eipä hänen musiikkia kait ole haukuttukaan. Vähän enemmän kritiikkiä on kohdannut hänen agendansa joka tuntuu olevan lähellä poliittista sionismia. Sehän sopii mainiosti sotaloordi Netanyahulle, joka on päättänyt kuluttaa loputkin urat levystä puhki pistämällä kaiken viisukritiikin antisemitismin piikkiin. Hollannissa tehtiin väärä pilailubiisi ja Saksassa väärä pilapiirros. Saksan tapaus toki johti pitkän uran tehneen pilapiirtäjän täydelliseen julkiseen häpäisyyn sekä välittömiin potkuihin.

Kukaan vähänkään järkeä omaava ei kiistä Euroopan mustaa historiaa viime vuosisadan alkupuolilta. Ne murhaajat ovat kuitenkin syöneet porkkanaa jo hyvän aikaa, jälkeläisistäkin leijonaosa. Ihan oikeasti, me opimme siitä jotain. Me emme enää elä sitä aikaa. Tämä sukupolvi ei ole syyllinen. On Israelin johdolta ja lobbareilta anteeksiantamattoman ala-arvoista pelata nykyväestöstä syyllistä historian hirmutekoihin. Tänä päivänä Netanyahu on johtava poliitikko siinä missä Sipilä, Trump tai Putin. Hänen on siedettävä rankkaakin kritiikkiä, pilapiirroksia ja huumorilauluja. Ne eivät ole hyökkäys Israelin kansaa tai juutalaisten uskontoa, vaan ainoastaan vastuutonta poliitikkoa ja hänen linjauksiaan vastaan. Netanyahu ei ole yhtä kuin juutalaisuus.

Selkärangan voisi ostaa myös Merkelille ja Saksan lehdistölle. Merkel johtaa liberaalia, kehittyvää ja suvaitsevaa valtiota. Hänellä ei ole tippaakaan tarvetta syyllisyyteen isoisiensä teoista. Hänen ei tule antaa maansa sananvapauden toimia historiaa halventavan vieraan vallan alisteisena. Jatkuvan antautumisen sijaan hänen tulisi julistaa tässäkin kohtaa läntisiä arvoja, niitä jotka sodan raunioille rakennettiin. Hänen pitäisi ylpeästi liputtaa sanan- ja mielipiteenvapautta. Näin toimien hän ottaisi niskalenkin historian pimeydestä. Hänen pitäisi katsoa eteenpäin parempaan huomiseen eikä menneisyyteen. Tällaisenaan Merkel, muutoin fiksuna johtajana, on osa samaa ongelmaa.

Globaali ilmiö

Jos nyt edes tasapainon vuoksi on toki tarpeen muistuttaa ettei monia palestiinalaisiakaan voi moittia huumorintajun käytöstä. Erinäiset Muhammed-pilakuvatapaukset on sielläki nostettu tikun nokkaan ja reilusti on lentänyt ilmaan kaikkea kipinöistä luoteihin. Kyvyttömyys käsittää kritiikkiä organisaatioita ja poliittisia päätöksiä kohtaan sietäisi olevan katoava asennevika, vaan se tuntuu olevan enemmänkin kasvamaan päin, maassa jos toisessakin.

Itsesensuuri on väärä vastaus uhkailevalle valtionpäämiehelle. Se on myös historialle väärin. Nürnbergin oikeudenkäynneissä luettiin 142 syyttävää tuomiota. Toistan luvun, 142. Ei koko Saksan kansa. Miksi siis nyt koko maailman kansa pitäisi lukea syylliseksi? Se ei ole uhrien kunnioitusta vaan törkeää historian väärentämistä. Siihen ei saa sivistysvaltio suostua.

7 vastausta artikkeliin “Väärin kritisoitu – antisemitismiä ja uutta historiaa”

  1. Poliittinen potaska ja vallanhimo riittävät perusteluksi kaikenlaisen paskan levittämiseen.
    Tosiasioille ei tarvitse antaa mitään merkitystä, jos joku poliittinen klikki katsoo saavansa paskansyytämisellä etua.

  2. Kyuu: ”Nürnbergin oikeudenkäynneissä luettiin 142 syyttävää tuomiota.”

    Joka ei suinkaan tarkoita, että ne 142 henkilöä olisivat syyllistyneet minkäänlaiseen rikokseen teon aikana voimassaolevan lainsäädännön mukaan.

    Myös Suomen poliittista johtoa tuomittiin länsimaisen oikeuskäsityksen vastaisen takautuvan lain perusteella – eli laittomasti.

  3. Juhani, olet oikeassa, osa syytteistähän todettiin postuumisti vääräksi. Yhtä kaikki oleellista oli että koko Saksan kansa ei ollut syyllinen kansanmurhaan ja tänä päivänä ei heistä kukaan.

  4. Israelilla ei ole varaa hävitä yhtäkään sotaa tai muuten toinen holokausti on tosiasia. Toisaalta kyllä ymmärrän heitä.

  5. On sinänsä aivan totta että aika lailla jokainen Israelin naapurimaa haluaisi tuhota heidät.

    Voisi toki myös kysyä että onko Israelin pakko luoda ympärilleen sellaista ilmapiiriä joka saa moisen, sinänsä tuomittavan asenteen aikaiseksi.

  6. Mielenkiintoista on mikäli sionistista Israelin valtiota voitaisiin luonnehtia antiseemiläiseksi, mikäli palestiinalaiset osoittautuisivat seemiläisemmiksi kuin sionistivaltion enemmistö. Ortodoksijuutalaiset pitävät sionistivaltiota uskonnollisen perinteen vastaisena ja ennenaikaisena.

    Sionistivaltiota tukevat monet kristilliset ryhmät, vaikka sionistivaltio on antikristillinen, koska sionistit eivät hyväksy Uutta Testamenttia.

    Sen sijaan monet kristilliset ryhmät eivät hyväksy Jehovan todistajia, vaikka todistajien peruskirja on Uusi Testamentti, eivätkä myöhemmät opilliset dogmit.

  7. Nyt pisti Markku kyllä pohdinnan. Jehovien osalta tosin tilanne on vähän eri, heidän materiaali on ns. taiteilijan näkemys käännöksestä. He väittävät teostensa olevan lähellä alkuperäisiä mutta se on puhdas markkinointitemppu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *