AL:n pääkirjoitus: Suomesta voi tulla Euroopan arvojohtaja – alku on mahtipontinen

Ote kirjoituksesta : ”Hallitus haluaa tehdä Suomen johdolla EU:sta kestävän kehityksen arvojohtajan koko maailmassa. Yhteisten arvojen noudattaminen myös tässä, on edellytys EU-jäsenyyteen, Rinne totesi.”

Onkohan media ja Suomen poliittinen johto jossakin hurmostilassa.

Jokin aika sitten Petteri Orpo paukutteli henskeleitään.

https://www.pirkanblogit.fi/2019/albanus/orpo-kok-on-uponnut-ilmastosuohon/

AL 20.6.2019 B22

Orpo :Helsingin periaatteet ohjaavat ilmastotyötä

*

https://www.aamulehti.fi/a/b32cfe0d-3572-4b19-ae23-89545fd3c079

27.6.2019

Suomesta voi tulla Euroopan arvojohtaja – hanavesi on nerokas etukeno

Suomen puheenjohtajuuskausi Euroopan unionissa alkaa 1. heinäkuuta. Tampere ei ole kokouspaikkana. Se ei ole järkevää.

Hanavettä, vain Helsinki kokouspaikkana Suomessa edellisen 21:n kaupungin sijaan, vain vähän paperia ja muovia, ei tavaralahjoja ja niistä säästyvät varat lentokompensaatioihin. Budjettia karsittiin miljoonilla.

Tämä on sapluuna, jolla Suomi aloittaa kolmannen EU-puheenjohtajakautensa ensi viikon maanantaina. Agenda on historiallinen. Turhat krumeluurit riisuttiin pois. Valtikan vaihdon kynnyksellä Suomi haluaa osoittaa, että puheenjohtajuuden voi järjestää kestävästi. Käytäntö halutaan osaksi unionia.

Muuten hyvä, mutta Tampere olisi myös ollut oiva paikka tämän läpilyömiselle.

Päätöksiä tehtiin jo ennen uutta hallitusta ja linja pysyy. Pääministeri Antti Rinne (sd.) on painottanut kestävän kehityksen merkitystä. Ensimmäistä kertaa Suomessa on nyt ympäristö- ja ilmastoministeri.

Rinne esitteli EU-linjan eduskunnassa keskiviikkona. Tavoite on nostaa kestävyyskriisi ja ratkaisut EU-politiikan keskiöön. Rinteen mukaan ilmastonmuutoksen torjunta on yhtenäisyyden ja tulevaisuuden keskiössä.

[ Vähäisessä eu:ssa höyrytään ilmastosta ja siihen liitetystä hiilidioksidipäästöstä, kun samaan aikaan päästöjä valtavasti tuotavat maat vähät välttävä asiasta.]

Suomen linja on, että kestävyyden on läpileikattava ekologinen, sosiaalinen kuin taloudellinen ulottuvuus [Onkohan tuo juttu hevon peetä?]. Hallitus haluaa tehdä Suomen johdolla EU:sta kestävän kehityksen arvojohtajan koko maailmassa. Yhteisten arvojen noudattaminen myös tässä, on edellytys EU-jäsenyyteen, Rinne totesi.

Suomen pääkohdat puolen vuoden aikana ovat arvojen ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistaminen, kilpailukykyisempi ja sosiaalisesti eheämpi unioni, EU:n vahvistaminen globaalina ilmastojohtajana ja turvallisuuden takaaminen. [ Miten turvallisuus taataan?]

Kun Euroopan komissio ensi viikolla saapuu, on näytönpaikka. Kommentteja uudesta tavasta toimia mahdollisena ilmastojohtajana odotetaan mielenkiinnolla. [Ilmastojohtaminen onkin varmaan eu:n johdon tärkein tehtävä, vai?]

Alku on mahtipontinen. Suomelta vaaditaan nyt määrätietoisuutta. On nerokasta ottaa etukeno päivänpolttavassa teemassa. EU-maat ovat hyvin eripuraisia, esimerkiksi päästöpolitiikassa.

Neuvottelut vaativat paljon. Yksi yhdistävä tekijä on muun muassa uusiutuva energia ja sen edistäminen.

Tampereen olisi kannattanut olla yksi kokouspaikoista. Kaupunki on eturivin esimerkki siitä, miten päästöjä vähennetään.

Toivottavaa on, että Tampereen suunta kuuluu neuvottelupöydissä.

****

Tässä miettimisen aihetta poliitikoille – esimerkiksi Petteri Orvolle ja Antti Rinteelle

Jalkapallokentällinen sekunnissa – maailmasta katosi metsää viime vuonna yhteensä Italian verran

Yhden Australialaisen kaivoksen tuottaman kivihiilen polttaminen tuottaa kolminkertaisesti koko Suomen tuottaman hiilidioksidimäärän. [ tarkoittaa per vuosi]

https://www.pirkanblogit.fi/2019/albanus/orpo-kok-on-uponnut-ilmastosuohon/

*

P.S.

Tampereen kasvihuonekaasupäästöt oli 914 kt CO2-ekv vuonna 2017

http://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20180301STO98928/kasvihuonekaasupaastot-eu-ssa-ja-maailmalla-infografiikka

07-03-2018

Kiinan päästöt : 12454711 hiilidioksidiekvivalenttikilotonnia [13626 kertaa Tampereen päästöt ]

Ehkei kannata kaivaa esille Australian, Pakistani, Yhdysvaltojen lukuja ..

 

Elintasoturistien oikeusturvaa ja etuja pitää kuulemma parantaa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006155404.html

”Turvapaikkaprosessi on kehitettävä kokonaisuutena ja turvapaikanhakijan näkökulma ja etu pitää huomioida yhä paremmin. ”

Eikö jo tuo perusteeton elättäminen ole ”turvapaikanhakijan” etu?

Kun 2/3 tulleesta ei ole lakien mukaan oikeutettu turvapaikkaan, on tämän joukon ylläpito jo sellaisenaan liikaa suomalaisille veronmaksajille.

Toki prosessia pitää tehostaa ja nopeuttaa, mutta sen pitää myös johtaa siihen, että kielteisen päätöksen saaneet todella lähtevät eivätkä perusteettomasti voi hakea uudelleen näennäisen uskonnonvaihdon tai seksuaalissuuntautumisen perusteella, mikä aivan yllättäen näyttää tapahtuvan kielteisen päätöksen seurauksena.

Ei ymmärrä

 

 

kulutamme liikaa

maapallo kärsii

tuhon enteet ovella

sanotaan

 

työllisyysasteen nostosta puhutaan

sitä vaaditaan

tarvitaan talouskasvua

kasvu edellyttää

kuluttamista

 

kaupat suoltavat grilliruokamainoksia

lihan pala lautasella

lähes ympäristörikos

 

vältä autoilua

älä pilaa luontoa

kävele

pyöräile

tee ympäristötekoja

 

formulasirkus seilaa

maanosasta toiseen

osta kanavapaketti

näet miten polttoaine

palaa

 

ja maapallo pyörii radallaan

jakomielitautisessa maailmassa

ymmällään

ihmetyksen sormi

kaikkivaltiaan markkinatalouden

saastuttamassa

maaperän suussa

 

ISIS- naiset tuomiolla Irakissa – miten Suomen hallitus etenee?

https://www.theguardian.com/world/2018/may/22/they-deserve-no-mercy-iraq-deals-briskly-with-accused-women-of-isis

22.5.2018

’They deserve no mercy’: Iraq deals briskly with accused ’women of Isis’

A Baghdad court has sentenced more than 40 foreign women to death after 10-minute hearings

”He eivät ansaitse mitään armoa”: Irak käsittelee ripeästi syytettyjä ”Isis- naisia”

Bagdadin tuomioistuin on tuominnut yli 40 ulkomaista naista kuolemaan 10 minuutin kuulemisen jälkeen

*

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006154956.html

26.6.2019

Näin Suomessa

HALLITUKSEN seuraava askel on Ohisalon mukaan käydä läpi mahdollisuuksia, miten Isisin valtaamilla alueella oleskelevia suomalaisia, etenkin lapsia ja nuoria, voitaisiin auttaa. Tämä tapahtuu ”haalimalla asiantuntijatietoa yhteen”.

*
Kommentti:

Siis ’etenkin’ – Ohisalo ilmeisesti ajattelee, että miehetkin voitaisiin noin vain toimittaa Suomeen, niinkö?

Lapset ovat tietenkin syyttömiä.

Aikuisten ISIS- valtiota rakentamaan lähteneitä pitäisi mielestäni tutkia ennen Suomeen lähettämistä.

Myös ISIS –vaimot ovat voineet osallistua joukkoteloituksiin.

Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla on meneillään humanitäärinen kriisi

Varsinainen humanitäärinen kriisi on Meksikossa ja sen etäpuolelle olevissa valtiossa, joissa väestön kasvu on ollut vuosien ajan nopeampaa kuin maiden taloudellinen kasvu.

Mitä olisi odotettavissa Yhdysvaloissa ja Kanadassa jos väki pääsisi estoitta siirtymään yli rajan Meksikosta?

Parikymmenen vuoden päästä Yhdysvaloissa ja Kanadassa tilanne olisi yhtä kriisinen kuin tilanne on pakolaisten lähtömaissa.

*

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006154872.html

26.6.2019

Isä ja pieni tytär hukkuivat Rio Grandeen – järkyttävä kuva nousi Yhdysvaltojen rajakriisin symboliksi

 

 

Trump – ja Trump

Marko kirjoittaa blogissaan:

Trump ei ole mies eikä mitään jos ei osaa maailman suurimmalla armeijalla saamaan kuriin paria beduiinia Iranissa. Vai tuleeko tälle käskyt Kremlistä ja näin hänen kädet sidotaan… TWITTER Presidentti tekee itsestään heikon maailman silmissä.

Saattaa olla, mutta toisaalta…
Trump pitää parhaillaan maratonipuhetta  Faith & Freedom Coalitionin konferenssissa. Ei voi muuta, kun ihailla miehen puhetaitoa ja sosiaalisia kykyjä. Ilman papereita, muistaa kohtaamiensa ’pienten ihmisten’ nimiä, nostattaa heitä katsomosta, kertoo liikuttavia tarinoita ja saa mahtavat aplodit yleisöstä. Suomalaisenakin on jo tottunut miehen itsekehuun, vaikka se alussa tuntui hyvin vastenmieliseltä.

Tein elämäni veitsihankinnan.

Ostin viikolla sitten japanilaisen kokki-/yleisveitsen, tänään sen sain. Damascustaottu; ydin CMV60 terästä ja päälle taottu 64 kertainen ruostumaton CRYODUR teräs, kovuus ydinteräksellä 60 HRC. Kahva micartaa ja teräastä; mielestäni hieno tasapaino. Damascustaotuista japanilaisista veitsistä asettuu n keskihintaan vaan minulle riittävä.

Meillä Suomessa suomalaisia veitsiä markkinoi Fiskars, Kiinassa stanssattuja ja muotoiltuja veitsiä ja laatu sen mukainen. Roselli, Harmoisten pajallaan mainostaa näitä UHC-teräksiään; japanilaiset ne keksivät jo liki 500 vuotta sitten. Rosellin veitset hinta/laatusuhteessa ovat melko huonoja.

Vicktor Inox on hyvänlaatuinen keskitason veitsi; helppo terottaa ja pitää teränsä kohtuu pitkään.

Hintaahan tuolle veitselle tuli mutta, ajattelin kerrankin ostaa kunnollisen veitsen, josta riittää loppuiäksi; hintaa sille tuli rapiat 200€ mutta sen väärti se sitten ihan tehdasteroituksenkin jälkeen osoittautui olevankin.

Lisää tapahtumia kesään kaikille!

Homot ovat omineet tämän viikon Pride-tapahtumilleen!
Olisiko enää mitenkään mahdollista meidän tavisten, siis heteroiden, saada omia ominaisuuksiamme esille? En todellakaan tarkoita, että pitäisi lähteä esittelemään elimiämme turuille ja toreille, mutta voisimme ehkä järjestää tapahtumia niille, jotka ovat julkitulon tarpeessa?

Esim. nuorille voisi olla Sprite-, cocis- ja nuuskakulkue.
Deekuille Spriikulkue.
Selville Rait,iskulkue.

Yhdessä voisimme ideoida lisää!

EU-puheenjohtajuus Suomi säästää

Kuluista leikattiin 20 miljoonaa, vieraille tarjotaan hanavettä!
Hs tänään.
Kuinka suuri onkaan kustannus jos voidaan säästää 20 miljoonaa?
– Nyt ei puhuta hiilijalanjäljestä vaikka kokousvieraat lentävät 3000 edestakaista matkaa?
70 miljoonaa kokouskuluihin puheenjohtajakaudella ja maakunnat napisee kun heidän kotikulmiaan ei esitellä kokousvieraille? Heidän tulisi nähdä ainakin Tampereen ratikkatyömaa ja Kalen kansiareenan perusmuuraus?
– Onneksi meillä on hallitus joka isännöi.

Videoiden katselu älylaitteilla saastuttaa?

Suomessa katsellaan älykännystä rannoilla löhöten videoita ja se saastuttaa kohta enemmän kuin lentomatka Suomesta Ruotsiin?
– Nyt taidettiin näillä puheilla antaa hallitukselle valttikortit pistää saastevero tuplana tähänkin pieneen iloon?