14 vastausta artikkeliin “Mistähän hesen juomapillit jatkossa valmistetaan”

    1. Aterimet kyllä voidaan puusta, mutta mistä esim trip-mehujen juomapillit.

  1. Puukuitua eli paperia kyllästettynä sopivalla kosteutta kestävällä aineella.
    Malliesimerkkejä on jo tehty.

    1. kyllä, puusta voi tehdä melkein mitä vaan, sen kuitu on hyvin kestävää

  2. Kuten Marko sanoi, puussa on tulevaisuus ja Suomessa on siihen valttikortit. Ainakin niin kauan kun puuta saa kaataa. Eiköhän se suju vastakin, koska kolme suurinta puoluetta on sen puolella.

    Tokihan paljon muutakin. Meidän firman keittiötuotesarjassa on ollut jo pari kesää perinteisten puuoptioiden lisäksi myös pudonneista bambunlehdistä puristettuja lautasia. Varsin keveä valmistusmenetelmä ja sitä varten ei puita kaadeta. Maksaa toki moninkertaisesti perinteiseen pahvi-muovilautaseen verrattuna.

    Ehkäpä ei maksa parin vuoden päästä enää.

    1. Valitettavasti pelkään rahastuksen jatkuvan edelleen.
      Eikös noita lautasia voisi prässätä suomalaisten puiden lehdistä?
      Olis ainakin lähituotantoa.

    1. Kyllähän Timo, niitä puisia aterimia saa niin halutessaan. 90-luvun alusta lähtien olen puisia lusikoita, pikkulusikoita, veitsiä ja haarukoita käyttänyt (Kaukoidässä tehtyjä), rekikoirasafareillani. Muuten safarilla jokainen asiakas sai myöskin kuksan, kuului hintaan, siis sekin puuta.

      Puu on hyvä ja halpa materiaali mutta työstäminen tuotteeksi, kallsta.

  3. Juha, teoriassa voisi mutta lehtiä tarvittaisiin satakertainen määrä ja lisäksi tuossa prosessissa voidaan hyödyntää auringonvaloa aika paljon, jota ei Suomessa niin hyvin saa. Kolmannekseen Suomessa jo lehtiä hyödynnetään aika paljon muutoinkin. Suomen metsästä saa kaiken mitä tarvitaan, kun vain löytyy taloudellinen tapa.

    Timolle sen verran vinkki että niissä on myös muovia. Kyllä, itsekin olen pesässä polttanut näitä mutta ihan vain jos tahtoo tarkka olla.

    1. Onhan noissa puissa lehtiä ja 99,999% ainakin tippuu maahan joka syksy.
      Aurinkoahan meillä taas eräiden uskovaisten mielestä riittää sähköistämään koko maatuulimyllyjen kanssa.
      Totta kuitenkin on, että aurinkoa meillä riittää massiivisesti liikaa silloin, kun sitä ei sähköntuotantoon tarvita.
      Voisihan sen tuotannon keskittää kevät-kesä-syksy-välille, kun auringonvaloa on todella saatavilla.

  4. Tytär muutti Jyväskylässä yliopistossa opiskellessaan nyt uuteen täysin puusta rakennettuun kerrostaloon, aivan mahtava, ei tule home haitoja on on tyylikäs, alvar aalto olisi kateellinen, puu on tulevaisuuden elementti rakentamisessa uudestaan.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *