Rakkain paikka minulle Suomessa.

Kesämökki ja Iso-Järven kansallispuisto.

Siellä mieli lepää ja parasta on metsässä samoilu, kalastaminen , mökkiruuat ja etenkin saunominen.

Isäni osti tuon mökkitontin 1972, kun silloin sai halvalla. Kansallispuisto perustettiin muistaakseni vuonna -82 ja siitä lähtien siihen on liitetty lisää osia. Kalastusreissuilla tulee käytyä veneellä renusaaren laavulla paistamassa nuotiomakkarat ja keittämässä nuotiokahvit.

Mökkiämme vastapäätä on 1,5 km pitkä peltosaari, joka myös kuuluu kokonaan kansallispuistoon, sekä sen vieressä oleva pukkisaari myöskin. Ne ovat täysin rakenntamattomia ja korkeintaan  niihin tulee joskus laavut, mutta tontteja niihin ei myydä, kun ne ovat täysin rauhoitettuja. Aikoinaan Isojärvellä harrastettiin kaupallista muikunpyyntiä ja siitä on muistona luutsaaren museoitu kohde.

8 Replies to “Rakkain paikka minulle Suomessa.”

  1. Aina on paikka missä ihmienen elää luonnon kanssa samaa latua kulkien mulle ne paikat on Kuusamossa suininkin rannoilla elikkä määttälän vaaralla .
    Toinen on lähempänä tuolla Teisossa kapeen kylässä nässyn rannoilla terv tepivaari

  2. Ei ole kansallispuistoa meidän mökin vierellä, ei kyllä paljon muutakaan. Maatilan pellot näkyvät tien viereltä. En ole sitä järveä vielä paljoa kiertänyt soutaen, hiihtäen kylläkin. Aika tuore ostos on tuo paikka.

  3. Rakkain paikka Suomessa, on ehkä se missä juuri asun. ”Syntymäkoti” on vajaan 100 metrin päässä. Hassua kyllä tietoista maailmankuvaa kyseisestä ei oikeastaan ole, mutta tiedän olevani juuri siellä missä minun pitääkin olla ja tunnen olevani kotona, vaikka matka on ollut pitkä.

  4. Olen muutamana huhtikuuna käynyt Isojärvellä hiihtelemässä paksuilla hangilla, kun Tampereella ovat jo pellot olleet paljaat. Niille ylänkömaille satanee enemmän lunta ja lumi lienee valkoisempaa eli sulaa hitaammin.

    Lähinnä Kurkijärven seutuja olen kierrellyt. Lintuja kuulee talvella harvakseltaan, ehkä siksi, että puusto on nuoren puoleista, josta syystä puissa ei ole ötököitä ruoaksi. Suden jälkiä olen nähnyt. Ketun jälkiä on vähän, enkä ilveksen jälkiä ole havainnut kertaakaan. Pari kertaa olen tullut käsitykseen, että karhu olisi herättyään etsinyt muurahaisia keoistaan. Muurahaispesiä lienee runsaasti ja tästä johtuen myös palokärkiä tapaa.
    Jänisten jälkiä on ollut harvassa eikä oravista havaintoja. Hirvien jälkiä on niukasti. Ehkei ole enää nuorta männikköä syötäväksi. En muista, onko hirvikärpäsistäkään ollut riesaa loppukesästä.

  5. Markku. On siellä hirviä paljonkin. Yksi kesä laskin peltosaaressa 11 yksilön lauman, joka oli kahlannut sinne. Ja syksyisin , vähän kun poistuu tontilta metsän puolelle, niin hirvikärpäsiä on riesaksi.

    Ilveksistä sen verran, että viime kesän yönä yksi oli napannut saaliikseen supikoiran aivan meidän tontin kupeessa. Supin pään se jätti parkkipaikalle. Herättiin vaan yöllä kauheaan huutoon, joka oli supin kuolinhuuto.

Kommentoi