Iltalehden toimittaja: Puhe auton välttämättömyydestä Suomen kokoisessa maassa on potaskaa

Vai onko Iltalehden toimittajan Elli Harju kirjoitus varsinaista potaskaa?

Pienen Suomen hiilidioksidipäästöjen kymmenesosa rassaa Iltalehden toimittajaa. Mitä saavutettaisiin henkilöautojen päästöjen esim. puolittamisella Suomessa. Jotkut poliitikot ovat esittäneet, että suomalaisten esimerkki vetäisi muita mukaan – ei ainakaan Kiinaa, Intiaa, Thaimaata, Australiaa ..

.

Liikenteen päästöjen osuus Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä on noin viidennes. eli 20%

Tieliikenteen osuus liikenteen kasvihuonekaasupäästöistä on noin 90 prosenttia eli 18%

Tieliikenteessä puolestaan noin 58 prosenttia päästöistä aiheutuu henkilöautoliikenteestä eli 10%

Todella: Henkilöautoliikenteen osuus Suomen kokonaispäästöistä on 10%

*

 

http://www.aut.fi/ymparisto/autoala_ja_ilmastonmuutos/liikenteen_vaikutus_ilmaston_muutokseen

Tieliikenteen osuus kasvihuonekaasupäästöistä

Kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2015 noin 11,1 milj. hiilidioksiditonniekvivalenttia. Liikenteen päästöjen osuus Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä on noin viidennes. Liikenteen osuus päästökaupan ulkopuolelle jäävän taakanjakosektorin päästöistä on noin 40 prosenttia.

Tieliikenteen osuus liikenteen kasvihuonekaasupäästöistä on noin 90 prosenttia. Tieliikenteessä puolestaan noin 58 prosenttia päästöistä aiheutuu henkilöautoliikenteestä ja noin 37 prosenttia tavaraliikenteestä.

*

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/de80a882-0302-4636-8265-908db30946aa

Näkökulma: Puhe auton välttämättömyydestä Suomen kokoisessa maassa on potaskaa –  kirjoittaa Iltalehden toimittaja Elli Harju.

[Vai onko Iltalehden toimittajan Elli Harju kirjoitus varsinaista potaskaa?]

Suomalaiset ajavat liikaa autolla ja henkilöautoilua on vähennettävä, jos Suomen liikenteen hiilidioksidipäästöjä halutaan pienentää.

Suomen kokonaispäästöistä viidennes syntyy liikenteestä, ja siitä noin puolet henkilöautoista. Kymmenesosa koko Suomen päästöistä on valtava siivu.

[ Kymmenes osa on valtava siivu – 9/10 ei siis ole juuri mitään]

https://www.liikennefakta.fi/ymparisto/paastot_ja_energiankulutus

*

Autoilun välttämättömyyttä perustellaan sillä, että Suomessa on pitkät välimatkat ja vain suurissa kaupungeissa toimiva joukkoliikenne. Näin on, mutta tilastotpa paljastavat, että autolla ajetaan enimmäkseen juuri lyhyitä matkoja.

Liikenneviraston viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan Suomessa tehtävistä automatkoista noin 28 prosenttia on alle kolmen kilometrin mittaisia. Yli 40 prosenttia matkoista on alle viiden kilometrin mittaisia. Lyhyitä välimatkoja kuljetaan autolla kaikkialla Suomessa.

https://julkaisut.vayla.fi/pdf3/lr_2012_henkiloliikennetutkimus_web.pdf

2010-2011, kuljetut matkat;

Henkilöauto kuljettaja 50 km

Henkilöauto matkustaja 22km

. Autoa tarvitaan, mutta kysymys kuuluu, kuinka paljon? Ongelma ei ole viikonloppujen mökkireissuissa [On varmaan kirjoittajan mielestä turhaa mökkeillä.] tai ihmisissä, joiden työmatka on 80 kilometriä. Ongelma ovat jokapäiväiset pienet matkat, jotka taitetaan autolla. [Suomessa liikutaan henkilöautolla keskimäärin 50 km päivässä.]

Olen tänä syksynä kirjoittanut kahdesta [siis kahdesta ..] autottomasta perheestä. Espoolaisperheestä, jolla ei ole ikinä ollut autoa sekä jyväskyläläisestä perheestä, joka luopui omastaan viime keväänä.

Molemmissa perheissä auto on korvattu pääosin tavallisilla tai sähköavusteisilla pyörillä. Pyörä antaa samanlaista vapautta kuin auto: menoja ei tarvitse suunnitella joukkoliikenteen aikataulujen mukaan.

[”,menoja ei tarvitse suunnitella joukkoliikenteen aikataulujen mukaan” – tärkeä pointti – ja niin, mieluummin henkilöautolla, jos mukana paljon kuljetettavaa.]

*

Kommentointia:

Kaupat ovat keskittymässä ostoskeskuksiin – ei ole kovinkaan kätevää liikkua bussissa kymmenen ostoskassin kanssa.

On varsin haasteellista viedä 2-3 lasta päivähoitopakkaan bussissa.

[ .. tai sähköavusteisella pyörällä]

 

12 vastausta artikkeliin “Iltalehden toimittaja: Puhe auton välttämättömyydestä Suomen kokoisessa maassa on potaskaa”

  1. Suomessa on yli 900.000 perävaunua. Huviajojako niitä vetäessa tehdään?
    Ja sähköauto ei pysty niitä hinaamaan. Pientä pohdittavaa Elli Harjulle.

  2. Cityvihreä asuu ratikka/bussireitin varrela ja pääsee sillä suoraan kotoa töihin.

    1. Asun yli 10km päässä kaupasta. Auto on täällä vällttämätön. Tyttö puhuu potaskaa. Tulin vihaseksi. Maalla on pakko pitää autoa.

  3. ” Kaikkien kotitalouksien ei tarvitsisi luopua autosta kokonaan, mutta parin kilometrin mittaiset kauppareissut, harrastusmatkat ja kyläilyt voisi tehdä kävellen, pyöräillen tai julkisilla.”
    Helppohan cityvihreän on selittää, mutta se kauppamatka on keskustojen ulkopuolella helposti useita kilometrejä.
    Samoin parinkin painavamman kassin rahtaaminen polkupyörällä on liikenteellinen riski eikä se pyörä soratiellä mitenkään mukavasti kulje.
    Julkiset ovat kaupubkikeskustojen ulkopuolella puhdasta utopiaa.
    kaikilla ei myöskään ole tarpeeksi sitä maleksinta-aikaa, mitä cityvihreän mielestä kaikillas on loputtomasti.

  4. Jos kaupungeissa olisi vähemmän autoja, siitä olisi kansanterveydellisiä hyötyjä täällä, aivan sama miten paljon muu maailma saastuttaa. Ilmanlaatu kaupungeissa on etenkin talvisin huono, johtuen lähes yksinomaan autojen pakokaasuista.

    Vaan kun taajama päättyy, vaikutus katoaa.

  5. Olis se vaikkapa Teiskossa aika mahdoton yhtälö pärjätä ilman omaa autoa minä kyllä pääsen vaikkapa kauppaan nyssellä Teiskossa se kauppa on aina reilun kymmenen kilometrin päässä
    Kesällä sinne vielä joskus voi mennä fillarilla mutta meillä on pitkä rospuutto aika ja talvi ei varmaan aina ole edes mahdollista muulla kun omalla autolla
    Pusseja kun ei kulje terv tepivaari

  6. Melko tyypillinen cityvihreä kannanotto toimittajalta, mutta on siinä kyllä myös ihan asian tynkää.

    Tunnustan kyllä itse aika usein huvituvani siitä miten täällä pienessä saaressa ihmiset käyvät paikalllisessa Salessa autolla, kun suurimmalla osalla matka on alle 2 km ja isolla osalla max. 1 km luokkaa.

    On siis melkein nopeampaa kävellä kuin avata portit ja lähteä autolla, ei oikeastaan edes pyörää jaksa vaivautua tallista ottamaan.

    No lähikalaan lähtiessä olen käyttänyt pyörää kun silloin pitää olla tarvikkeita mukana.

    Toisaalta se kuvaa hyvin joukkoliikennettä, että jos tästä vaikkapa bussilla lähtisin kaverin luo noin 14 km päähän niin matka olisikin luokkaa 60-70 km ja sekö olisi ympäristöystävällisempää kuin se, että menen omalla melko vähäpäästöisellä autolla?

  7. Jos yhdään lohduttaa, tekevät tätä turhaa reissaamista bussittelijatkin. Eräs tuttava menee yhden pysäkinvälinkin aina bussilla, 500 metriä on vain liian pitkä matka käveltäväksi.

    Okei, ei siitä tule hirmusti lisäpäästöjä, mutta asenne on periytynyt. Ihmisten pitäisi kävellä enemmän.

  8. Eihän siinä mitään.
    Kielkketään oman auton käyttö kaupunkien keskustoissa ja laitetaan virheetkin kävelemään laittamalla keskustoissa pysäkkiväliksi mimimissään kilometri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *