Nollatutkimus, vai mikä?

Ajatellaanpa, että joku tutkija kysyisi minulta jotakin. Antaisinko vastauksen, joka olisi mahdollisimman totuuden mukainen vai vastauksen, joka antaisi minusta mahdollisimman hyvän kuvan?

Rauhan aikana on mukava vastata haluavansa puolustaa Suomea aseellisesti – todenpaikan ollessa päällä tilanne voisi olla toinen.

Mediassa esiintyy aikalailla tällaisia ’kyselytutkimuksia’, joiden tuloksiin pitää suhteutua varauksin.

https://www.aamulehti.fi/a/0a1f9b7a-2c7d-4de1-a9de-13c3a7dd3665

18.12.2019

Moni ulkomaalaistaustainen olisi myös sodan syttyessä valmis puolustamaan aseellisesti maatamme, ilmenee Suomessa asuvan viiden eri kieliryhmän arvoja ja asenteita selvittäneestä tutkimuksesta.

6 vastausta artikkeliin “Nollatutkimus, vai mikä?”

  1. ”Everybody lies”.

    Hyvä perustapa analysoida asioita. Eipä sillä, kyllä varmasti leijonaosa ulkomaalaistaustaisia olisi valmis puolustamaan. Ongelma on se pieni vähemmistö joka lähinnä sabotoisi puolustusta.

  2. Minä en kyllä vetäisi kyseisestä ’tutkimuksesta’ johtopäätöstä, että suurin osa esimerkiksi venäläistä noin vain olisivat valmiit aseellisesti torjumaan venäläisiä asevoimia. Tutkimuksen sijasta pitäisi puhua kyselyn tuloksesta.

    Voidaan myös pohtia minkälainen into olisi lähtömaansa sisällissotaa paenneella pakolaisella puolustaa maatamme – jos ei oman synnyinseutunsa puolustaminen kiinnostanut, niin miksi sitten Suomen?

  3. Kun minulta kysellään kadulla esim puolueen galluppissa sanon aina että äänestän aivan muuta kun sitten todellisuudessa teen
    Etupäässä snon äänestäväni perusuomalaista joko puolueena taikka heidän ehdokastaan
    Ikinä en paljasta kuka taikka mikä puolue ääneni saa terv tepivaari

  4. Tepin linjoilla. Sydämeni halusta sabotoisin itse tutkimusta puuta heinää vastaamalla olipa tutkimuksen jtilaaja, toimeenpanija ja aihe ihan mikä tahansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *