Sirpa Paateron pikapaluu ministeriksi näyttää rumalta

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) toimi kaksinaamaisesti Posti-sotkun aikana. Kun media tivasi oliko hän hyväksynyt Postin hallituksen toimet, joilla Postin pienipalkkaisimpien työntekijöiden palkoja oli tarkoitus laskea kolmanneksella, hän väisteli kysymystä. Tosiasiassa hän oli jopa Eduskunnan edessä puolustellut toimenpidettä. Ei edes PAU:n puheenjohtajan Heidi Niemisen viesti muuttanut Paateron kantaa. Sirpa Paatero vähät välitti seitsemästä sadasta työläisestä – pikku juttu, ei kiinnosta. Ministerinpaikan menettäminen kyllä koski Sirpa Paatero niin, että hänen piti jäädä sairaslomalle.

*

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006337209.html

9.12.2019

Sirpa Paateron pikapaluu ministeriksi näyttää rumalta

Paateron pikapaluun kohdalla kuuluisa sokea Reettakin näkee, että demareiden toiminta näyttää rumalta ja sotii yleistä oikeustajua vastaan.

Pääministeriksi nouseva Sanna Marin (sd) perusteli erikoista ratkaisua sillä, ettei Paatero ole missään vaiheessa menettänyt eduskuntaryhmän eikä puoluejohdon luottamusta.

[ SDP:ssä valehtelu ei näköjään johda luottamuksen menettämiseen.]

*

Sirpa Paatero erosi [ sai kenkää Antti Rinteeltä?] Posti-sotkun takia kunta- ja omistajaohjausministerin paikalta 29. marraskuuta ja jäi sairauslomalle 13. joulukuuta saakka.

5 vastausta artikkeliin “Sirpa Paateron pikapaluu ministeriksi näyttää rumalta”

  1. En minä osaa kommentoida tätä.

    En minä jukolauta osaa kommentoida demarien menoa enää!

    Olen nähnyt teatterissa farsseja joissa on vähemmän farssin piirteitä.

  2. Marin voisi ihan omaksi edukseen ottaa huomioon sitäkin mitä kansa Paatero tapaukksesta ajattelee. Tällaisella jäykkyydellä ja välinpitämättömyydellä kansan tunnoista ei hyvää seuraa.

  3. Onkohan se Paateron kieroilu yhtään sen kummempi juttu, kuin Rinteen kieroilu itsensä apulaispuhemieheksi eduskuntaan. Pelkkää poliittista teatteria ja oman edun tavoittelua kaikilta, hyi helvattu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *