Hämmentävä uni

 

 

näin sinut poismennyt ystäväni unessa

olin tulossa sinua tapaamaan

pitkästä aikaa

niin tuttuun paikkaan

jossa olin kanssasi vuodet ahertanut

 

astelit tienvartta

pysäytin auton

en ollut tunnistaa sinua

olit pienentynyt

kuin varjo entisajoista

olit poissaoleva

olin sinulle vieras

 

pihassa tapasin puolisosi

poikasi

antoivat ymmärtää sinun elävän muissa maailmoissa

kiertelin hallissa

katselin vanhoja autoja

sinä, ennen niin vankka

voimakasvartaloinen

kuljit hauraana, kuihtuneena vierelläni

aivan kuin miettien

kuka on tuo mies joka tutkii paikkoja

kuin kotonaan

 

heräsin ahdistuneen hämmentyneeseen

surulliseen oloon

uni vaivasi

olinhan ollut laskemassa uurnasi

maan poveen jo aikoja sitten

kunnes ymmärsin

kaipaavani entisiä aikoja

työntäyteisiä päiviä

kaveruutta

kaikkea mitä yhdessä koimme

mennyttä elämääni

rautakourana

7 vastausta artikkeliin “Hämmentävä uni”

    1. ”Seuraavassa erään henkilön uni ja siihen tulkinta:”

      Tulkitsisin niin, että valkoisiin verhottu vainaja, jonka unen näkijä kippaa arkusta hautaan, on unen näkijä itse ja hänen aiempi elämänsä, jossa hän on kokenut vieraantumista itsestään. (Vainaja on kasvoton.) Valkoinen hanki, jolla unen näkijä hiihtää, kuvaa uutta elämää, johon unen näkijällä on välitön ja aito suhde.

      1. Ai niin, ne kaksi ämpärillistä vettä, jonka unen näkijä heittää ensin haudan pohjalle?

        Vesi edustaa elämän kautta, jonka unen näkijä tahtoo haudata. Luku kaksi edustaa kahta ajanjaksoa: kahta tuntia, kahta päivää, kahta viikkoa, kahta kuukautta, kahta vuotta, kahta vuosikymmentä…

  1. Unia nähty niin edesmenneistä kuin elävistäkin. 😴 💤 Unimaailmalla on oma merkityksensä.
    Ymmärrys itseensä kuin ulkomaailmaan on hyvinkin tärkeää, jotta löytää itsensä kuin hiusneulan heinäkasasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *