Missä vaalit – siellä EU

 

SDP: n puheenjohtaja Antti Rinteen kikkailu ruuan arvonlisäverolla sen kertoi, ei käy, koska EU. Miksi kansalle ei sanota suoraan kuinka meidänkin eduskuntavaaleja käydään Euroopan unionin asettamien raamien sisällä?

 

Yksinkertaisesti meitä puijataan. Yksikään eduskuntapuolue ei kyseenalaista maamme kuulumista EU:n. Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liike tietääkseni sentään haluaa eroon eurosta, muut eduskuntapuolueet eivät edes sitä.

 

Euroopan unionin jäsenmaat eivät saa potkia niin sanotusti aisan yli. Jäsenmailla tulee olla kutakuinkin yhteinen, yhdessä sovittu linja, niin talous – kuin ulkopolitiikassa. Mistä siis äänestetään eri maiden parlamenttivaaleissa – pilkun paikasta!

 

Emme voi poistaa omin keinoin leipäjonoja, köyhyyttä, koska EU. Julkisten palveluiden tulee olla linjassa yhdessä sovitun EU: n linjan kanssa. Entä eläkkeet, voidaanko eläkeikää laskea ja näin saada nuorille töitä? Ei käy, koska EU. Tuossa vain muutama esimerkki kuinka sidottuja olemme Euroopan unioniin ja koko läntiseen kapitalismiin.

 

Mitä jos alamme pullikoimaan vastaan – alamme oman tiemme kulkijoiksi? Kun liityimme EU: n, meille kerrottiin, jos emme ole tyytyväisiä, voimme erota unionista ja sillä sipuli. Miten on laita eroamisen kanssa? Englannin Brexit sen kertoo, hirttosilmukasta on vaikea kiemurrella pois.

 

Onko siis ihme, etteivät kansalaiset meinaa millään saada todellisia eroja eduskuntapuolueiden välille, he kun joutuvat taiteilemaan politikoinneissaan EU: n luomien raamien puitteissa. Ei siinä kuulkaa voi vastustaa miljardien hävittäjähankintoja, Venäjän pakotteista luopumisia tai pääomaverotukseen puuttumista. Ei ei, Brysselistä lyödään äkkiä noottia pöytään.

 

Kun vielä Nato ja USA hääräävät maassamme mielin määrin, niin kuka vielä voi väittää, ettemme olisi korviamme myöten rähmällään läntiseen kapitalistiseen maailmaan. Siksi kai yhä useampi nostaa kädet pystyyn, toteavat, tyhjän saa pyytämättä ja kiertävät vaalikopit kaukaa.

 

Kyllä, aion kaikesta huolimatta äänestää. Äänestän ehdokasta joka vaatii eroa eurosta ja siten irrottautumista EU: n kuripolitiikasta, on aseidenriisunnan puolesta, asevarustelua vastaan. EI MILJARDEJA ASEISIIN – KYLLÄ IHMISTEN PERUSTURVAAN.

27 vastausta artikkeliin “Missä vaalit – siellä EU”

  1. Tiaiselle sanoisin että kyllä kansa tietää. EUn kohdalla se tarkoittaa että enemmistö pitää EUta kaikkine ongelmineenkin hyvänä eli mukana kannattaa olla.

    1. Sallinen olla eri mieltä kansassi Myllymatti. Eivät ihmiset oikeasti tiedä kuinka meitä ohjaillaan EU: n ja finanssimaailman tahoilta. Meille annetaan ymmärtää toisenlaisen talouspolitiikan mahdollisuus kunhan vain vaihdamme vetäjät. Mutta miten kävi esim. kun perussuomalaiset tulivat Sipilän hallitukseen? Kiltisti oli sulauduttava EU: n ja kansainvälisen politiikan juoksupojiksi.

  2. Kansa on tietämätön, mihin EU pyrkii. Valtamedia ei kerro EU:sta muuta, kuin jotain pientä toisarvoista, mutta ei kerro mitä esim. muualla Euroopassa ajatellaan EU:sta. Kansaa suoraan sanoen kusetetaan kaiken aikaa, antamalla EU:sta kuvaa, etä se olisi Suom,en etu olla mukana. Tosiasia on, että EU eli komissio hallitsee jo Suomea paljon enemmän, kuin moni suomalainen uskoo. Se on valtamedian syy.

    Ruotsi on meitä paljon enemmän edullisemmassa tilanteessa, kun sei ei lähtenyt viisaasti mukaan euroon. Euro oli ratkaiseva jättivirhe Suomen herroilta, kuten Paavo Lipposelta.

  3. Hannulta ja Tarmolta tekisi mieli kysyä että kuka on kykenevä määrittämään että mitkä ovat ne asiat joissa voidaan sano että kyllä kansa tietää ja missä kysymyksessä kansa taas ei tiedä vaan esimerkiksi Hannu tai Tarmo tietää paremmin.

    1. Kait harjoitettu talouspolitiikka jonka seurauksena luokkaerot ovat räjähtäneet leipäjonojen ym. myötä kerro jotain? Jos nykyään otetaan puolimiljardia valtion kassasta kun työläiset eivät elä palkoillaan, kun yritysten sallitaan kiertää maksamasta kunnollista palkkaa, niin eikö sekin jo kerro kuinka hakoteilla ollaan. Eikö sekin kerro jotain, että äänestysaktiivisuus laskee kuin lehmän häntä eduskuntavaaleissa, puhumatta EU – vaaleista. On demokratian alennustila kun kohta enää puolet käy äänestämässä.

      1. Vaikka Suomessa maailman onnelisin kansa asuukin niin eihän se tietysti sitä tarkoita että Suomemme olisi valmis. Ei silti kannata kovin kyseenalaistaa sitä mitä kaikkea kansa tietää.

        1. Jos kansan tietämisellä tarkoitat esim. puolueiden kannatusta ja sitä myötä suhtautumista EU: n, niin kuinka demokraattisina pidät näitäkin vaaleja? Isot puolueet jylläävät valtavilla rahamäärillä ja valtamedioiden myötävaikutuksella, kun vaikka Väyrystä boikotoidaan kaikin tavoin, koska häne ei purematta niele tätä nykyistä politiikan suuntausta. Kansaa sumutetaan joka tavoin, pelotellaan ja uhkaillaan ties minkälaisilla uhkakuvilla ja sitten pokkana puhutaan demokratiasta.

      2. Luokkaerot?? What the f*uck??
        Jos sää Hannu väität jotain, voisitko myös laittaa jotain joka todistaisi ettei kyseessä ole pelkkä huulten heilutus??

    2. Kansa ei tiedä totuutta EU:sta. Se näkyy kaikessa. Muun muassa täällä blogipalstoilla. EU on rahmaailman eliitin luomus, joka on tarkoitus muuttaa liittovaltioksi heti, kun kansa on tarpeeksi pehmitetty hyväksymään liirttovaltio. Se tarkoittaa samalla sitä, että Suomi ei enää sen jälkeen ole itsenäinen valtio.

      Myllymatti, huomaa sinusta, että et tiedä mitään EU:sta ja Suomen suhteesta EU:hun. Suomi on jo nyt siirtänyt n. 80 % päätösvallastaan Brysselin byrokraateille. Eli Suomen eduskunta on vain kumileimasin, jossa leimataan EU:n päätökset.

      1. Kun nyt näitä vaalipuheita kuuntelee niin saa sellaista kuvaa että aika paljosta päätettäisiin täällä ihan omin voiminkin.

  4. Mikähän olisi ollut Suomen tilanne ilman Euroa ja EU:ta ? Suomen taloustilanne oli täysin erilaine silloin kuin Ruotsilla. Lisäksi Suomi ei osaa neuvotella sisäisesti konsensusta niin kuin Ruotsi. Epäilen vahvasti, että kokonaisuudessa niin euro kuin EU on ollut parempi vaihtoehto Suomelle kuin ilman.

    1. Sanopas Juhani miksi meille tuli EU: n myötä leipäjonot ja kasvava köyhyys vaikka EU: n myötä piti sataa monin eri tavoin taivaalta mannaa, vaan kuinka on käynyt???

      1. ”kasvava köyhyys”

        Kipailukyky lienee laskenut. Se, joka ei kilpailussa pärjää, kuolee pois. Tällainen on luonnon laki, on aina ollut.

        Ennen suomalaisten kilpailukykyä autettiin devalvoimalla, kun kommarit yrittivät hinnoitella itsensä työttömiksi. Nyt ei euron takia voi devalvoida paitsi kikyllä sisäisesti.

  5. Suomen pitäisi erota EU:sta. Äänestän sellaista joka edistää tätä hanketta.

  6. ”Emme voi poistaa omin keinoin leipäjonoja, köyhyyttä, koska EU. Julkisten palveluiden tulee olla linjassa yhdessä sovitun EU: n linjan kanssa. Entä eläkkeet, voidaanko eläkeikää laskea ja näin saada nuorille töitä? Ei käy, koska EU. Tuossa vain muutama esimerkki kuinka sidottuja olemme Euroopan unioniin ja koko läntiseen kapitalismiin.”

    Siinä oli tosiaan muutamia esimerkkejä, yksikään niistä ei kyllä pidä paikkaansa, mutta muuten hyvä.

    ”SDP: n puheenjohtaja Antti Rinteen kikkailu ruuan arvonlisäverolla sen kertoi, ei käy, koska EU”

    Tämä taasen pitää pieneltä osin paikkaansa, mutta suurempi ongelma oli Rinteen löysät puheet.

    ”Ei siinä kuulkaa voi vastustaa miljardien hävittäjähankintoja, Venäjän pakotteista luopumisia tai pääomaverotukseen puuttumista. Ei ei, Brysselistä lyödään äkkiä noottia pöytään.”

    Venäjä pakotteet ovat tosiaan EU:n yhteiset, mutta kyllä hävittäjähankintoja saa vastustaa ihan vapaasti ja påääomaverotusta saa muuttaa ihan kansallisella päätöksellä.

    En myöskään ole tietoinen siitä, että Nato ja USA hääräisivät Suomessa mielin määrin, ei niitä ainakaan täällä saaressa ole näkynyt sen enempää kuin venäläisiä sukellusveneitäkään.

    Itse olen erittäin EU-kriittinen, mutta pyrin perustamaan kritiikkini faktoille.

    1. A: Suomi Natoon ja B: aloitetaan neuvottelut siirtymisestä pois EU:sta.

    2. Miten kävi Italian kun sen hallitus aikoi lyhentää eläkeikää, että nuorille saadaan töitä. Halusivat myös panostaa julkiseen sektoriin, mutta finanssiala ja EU vihelsivät pelin poikki.

  7. Myöhäistä rypistellä kun paska on housussa. Silloin 1995 oli H-hetki.
    Eikä silloin kuunneltu järjen ääntä

    Ilkka Hakalehto yritti kannattajineen puhua järkeä.

    Pitäkää tunkkinne !!!!

    1. Täälläkin on EU puolesta äänestäneitä mänttejä, olisi pitänyt pyrkiä Natoon mutta suomettunut yya aikainen ihminen ei edes uskaltanut ajatella moista…siksi juuri nämä äänestikin EU:n puolesta ryssää pelätessään.

  8. EU:n kannatus on Suomessa kummajainen. Kansa kuvittelee, että EU auttaa, jos ryssä hyökkää. Mutta millä lihaksilla. EU:lla ei ole yhtäkään ukkoa aseissa.
    Valtamedia pitää yllä harhaluuloa, että EU on Suomelle turvallisuskysymys. Se palvelee vain poliittista ja talouseliittiä, että Suomi on EU:ssa. Ei kansaa.

  9. Sen verran edellisiin kommentteihin lisäten puhuttaessa mahdollisesti liittovaltiosta että jos ”politbyroo” sitä haluaa määrätietoisesti kehittävän mutta eri valtioiden kansalaiset taas vastustavan :
    Niin mahdottomuus toteutua/toteuttaa !

    EU:🎭 hyvyys tai pahuus on jokaisen yksittäisten ihmisten mielipide miten on tai vaikuttanut omaan elämäänsä : Mihin sitä verrata kun sitä ”vanhaa todellista Itsenäisyyttä ei ole enään” !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *