Onko Kihniön sairaalan kohtalo sinetöity?

 

 

Korviini on kantautunut eri taholta tietoa, että lopullinen niitti meidän oman sairaalamme kohdalta olisi lyöty lukkoon. Saamani tiedon mukaan sairaala suljettaisiin 30.8 2019 lähtien. Sairaalan lopettamisen toteuttaisi Kolmostien terveys. Jos näin on, niin mitä tästä pitäisi ajatella? Kihniöllä on palvelusopimus Parkanon kanssa. Ovatko Parkano ja Kolmostien terveys yhdessä kävelleet kihniöläisten yli?

 

Muistamme kuinka kihniöläiset keräsivät adressin oman sairaalamme puolesta. Kaksi eri tilaisuutta järjestettiin Puumilassa jossa kävi selväksi kuntalaisten mielipide, että haluamme pitää kiinni omasta sairaalasta. Kihniön kunnanhallitus lähetti 10.6 2019 pitämässään kokouksessa reklamaation Parkanon kaupungille jossa viitattiin sopimuskohtaan kuinka kihniöläisiä hoidetaan Kihniön osoittamissa tiloissa Kihniön kunnan alueella, mainiten muun muassa Kihniön sairaala. Vaadittiin sopimuksen avaamista, neuvottelua. Parkanosta ei ole kuulunut halaistua sanaa. Kolmostien terveys taas pyyhkii tylysti pöytää kihniöläisten mielipiteillä, eikä näemmä anna arvoa pätkän vertaa kuntademokratialle, koska kuntapäättäjät nähdään mitä ilmeisimmin vain riesana.

 

Kuinka kauan kihniöläiset antavat kiltisti kävellä itsensä yli? Aikanaan tehtäessä palveluidemme yksityistämispäätös, epäilin vahvasti meidän joutuvan ns. heittopussin asemaan. Näin on myös käynyt. Olemme joutuneet sivusta katselemaan kun sieltä ja täältä, pikkuhiljaa hivuttamalla palveluitamme on ajettu alas, siirretty muualle tai rukattu uuteen kuosiin, esim, kotihoidon osalta. Siitäkin olen saanut negatiivista palautetta.

 

Jos tiedot sairaalan lakkauttamisesta päivämäärineen on jo lyöty lukkoon, on Kihniön päättäjien reagoitava asiaan välittömästi. Asiassa ei saa kunnanhallituksen taholta vitkutella päivääkään. Sairaalan kohtalo, kuten myös koko palvelusopimus, toimet sen suhteen on tuotava valtuuston käsittelyyn. Ellei muuten, niin neljäsosan valtuutetuista sitä vaatiessa. Nyt on viimeinen hetki toimia, ennen kuin hukka meidät lopullisesti perii. Peli on kerta kaikkiaan vihellettävä poikki.

 

Hannu Tiainen

Kyykystä ylös yhteislistan valtuutettu

Kihniö

 

 

 

 

 

 

7 vastausta artikkeliin “Onko Kihniön sairaalan kohtalo sinetöity?”

  1. Olen vilpittömän yllättynyt siitä, että Kihniössä on edelleen jonkinlainen sairaala, millaista toimintaa siellä on?

    1. Kyllä on ollut, vajaakäytöllä tosin kun kihniöläisiä ahdetaan täyteen Parkanon sairaalaan. On samassa talossa myös TK, mutta kuinka kauan jos vuodeosasto lopullisesti suljetaan.

      1. Ahaa, kyseessä siis käytännössä pääosin vanhusten pitkäaikaisosasto. Saman problematiikan kanssa painitaan useissa kunnissa.

        1. Meillä on kyllä tehostetun palveluasumisen yksikkö ja sairaala olisi tarkoitettu lyhytaikaisiin hoitoihin, kuten Taysista kotoutuksiin, ym, akuutteihin hoitojaksoihin. Taysista olen kuullut tulleen valituksia kun joutuvat siellä olemaan, kun paikkoja ei Parkanossa ole. Viime kesänä kuumuuden takia Parkanossa maatttiin käytävillä ja kärsittiin kuumuudesta, mutta Kihniöön ei haluttu potilaita siirtää vaikka on hyvät tilat. Makasmme myös sopimuksessa isoista sairaalapaikoista ja siitä kunnanhallitus haluaa avata neuvottelut Parkanon kanssa,

  2. Kihniö voisi olla esimerkki palkata kunnanläkäri ihan itse muutaman hoitajan kanssa.

  3. Niimpä kunnan päättäjät voisi kuten myös Kangasalla AttendHoivakotiin eettisiä ammattiylpeitä hoitajia riittävästi ts pörssäri ulos ja kunnan hallintaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *