Suomea mitataan ekonomistien silmin

 

 

Päivästä toiseen eri pankkien ja järjestöjen ekonomistit käyvät medioissa kertomassa kuinka meillä menee. Onko talouskasvua, jatkuuko se seuraavina vuosina ja millä luvuilla. Ihmisiltä kysellään luottavatko he talouteen ja sitä kautta tulevaisuuteen. Raha on suomalaisen hyvinvoinnin mittari – eivät ihmiset, asukkaat.

 

Ekonomit kertovat meille, kuinka vanhukset ja eläkeläiset syövät meidän varallisuutta. Samoin työttömät, vaikeuksiin joutuneet, toimeentulo – ja muihin erilaisiin turviin hakeutuneet ovat syypäitä valtion velan kasvuun, vaikka eivät suoraan sanokaan. Nämä ekonomit ovat rahavallan juoksupoikia jotka otsat rypyssä ovat huolissaan pörssikursseista.

 

Totta kai nämä ekonomit pohtivat kameroiden edessä miten vanhuksista kyetään pitämään huolta tai miten työllisyysastetta saadaan nostettua. Keinoja he esittävät kansan kukkarolle menemällä, mutta niin hienovaraisesti ja monin eri sanankääntein, ettemme me ns, tavalliset ihmiset ymmärrä hölkäsen pöläystä mistä he puhuvat. Kalvamaan jää kuitenkin epäilys, että ylivarojen tässä on elelty ja siksi kansan karttuisaan käteen on tartuttava tai hukka meidät perii.

 

Tikkua ristiin nämä porvariston ja omistavan luokan edunvalvojaekonomistit eivät laita sen eteen, että alettaisiin ottaa eri keinoin heiltä jotka rypevät miljardeissa ja joilla on työ ja tuska piilotella varallisuuksiaan verottajan ulottumattomiin.

 

Päinvastoin, nämä ekonomistit jotka illasta toiseen lukevat meille madonlukuja talouden uhkakuvista, tekevät hartiavoimin töitä sen eteen, ettei heidän edustamiltaan tahoilta ulosmitata kuin murusia yhteiskunnan pyörittämiseen.

 

Jos suurpääomat ja heidän sylikoiransa ekonomit olisivat aidosti huolissaan eläkevarojemme riittävyydestä, vanhusten huonoista hoidoista jne., tekisivät he kaikkensa asioiden korjaamisen eteen, mutta mitä vielä? Asioihin pitää saada korjaus, kunhan ei heidän kukkaroihin kajota.

 

Lisää verohelpotuksia haluavat, kaikenlaisia uusia tukia, orjatöiden lisäämistä, tuomalla maahan työntekijöitä joita voi surutta riistää ja asettaa vastakkain suomalainen työläinen ja halvalla tekevä ulkomaalainen.

 

Kun valtio jättää vuodesta toiseen ulosmittaamatta suurpääomilta kymmeniä miljardeja euroja valtion kassaan, niin on aivan turha tulla Nordean ja muiden pankkien ekonomistien tulla lässyttään meille valtion talouden uhkakuvista ja siitä kuinka kansalaisten vyötä on taas kiristettävä.

 

Siinä vaiheessa kun näitä yhteiskunnan (meidän) siivellä eläviä hyysätään, eikä heidän tarvitse osallistua yhteiskuntavastuuseen, niin turha on oikeiston tulla ruikuttamaan työläisten ja heikoimmassa asemassa olevien elävän yli varojen.

 

 

8 vastausta artikkeliin “Suomea mitataan ekonomistien silmin”

  1. No se on totta että suurpääoman ja heidän sylikoiriensa keskeinen huolenaihe ei ole vanhuksista ja muista vähäosaisista huolehtiminen. Heidän huolensa on että teollisuuden ja kaupan pyörät pyörivät mahdollisimman kiivaasti ja siitä sitten ikäänkuin sivutuotteena syntyy vientituloja, työpaikkoja, veronmaksajia.
    Menee kai ainakin teoriassa niin että mitä paremmin teollisuudella menee sen enemmän syntyy mahdollisuuksia huolehtia vähäosaisista tyhjätä kun on niin huono nyhjäistä.
    Jos vievät rahojaan veroparatiiseihin ei siitä yksinomaan pidä katkeroitua silllä suurin osa tuloksista varmaan jää viemättä. Syyttävä sormi pitäisi entistäkin ankarammin sojottaa myös hallitukseen ja rahan liikkeitä valvoviin virkamiehiin.

  2. ”Kun valtio jättää vuodesta toiseen ulosmittaamatta suurpääomilta kymmeniä miljardeja euroja valtion kassaan, niin on aivan turha tulla Nordean ja muiden pankkien ekonomistien tulla lässyttään meille valtion talouden uhkakuvista ja siitä kuinka kansalaisten vyötä on taas kiristettävä.”

    Mistähän näitä kymmeniä miljardeja mahtaisi löytyä?

    Ihan vaan uteliaisuudesta kysyn.

      1. Näyttäisi että nuo Koneen ihmiset olisivat meillä rikkaammasta päästä. Rötestelylläköhän nämä ovat rikastuneet? Saanevatko yhtään armoa mahdollisesti aiheuttamillaan vienti- ja verotuloilla, vai pitääkö tällaiset rikkaat vain yksikertaisesti tuomita.

      2. Hannu, kyllä nyt mainitsemasi vuosittaiset kymmenet miljardit jäävät edelleen vaille selitystä, mutta siinähän ei nyt ole sinällään mitään uutta. Kunnon kommunistille veroprosentin pitäisi olla luokkaa 3000+ ALV, vaan jos joskus joku osaisi esittää edes yhden sosialistisen menestystarinan, niin saattaisi skeptisyyteni hieman vähentyä.

  3. ”Siinä vaiheessa kun näitä yhteiskunnan (meidän) siivellä eläviä hyysätään, eikä heidän tarvitse osallistua yhteiskuntavastuuseen, ”

    Sikailevat ay-pomot edustavat rappion huippua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *