Tulipa sitten eilen illalla taas vaihteeksi tuutin täydeltä ja monen ihmisen voimin todisteltua kuinka valtavan paha Venäjä on ja kuinka se yksin hallitsee kaikki mahdolliset konnankoukut mitä maailma päällään kantaa.
Olivat saaneet studioon Venäjää vihaavan Jessikka Aron, joka ei meinannut pysyä tuolissaan kun pääsi kaikelle kansalle kertomaan ilkeästä, pahasta ja vaarallisesta Venäjästä.
Hämmästelen kuinka koko elinikäni on ylistetty länsimaista demokratiaa, sen kaikkinaista ylivertaisuutta. Länsimaat ovat olleet kaikessa valovuosia edellä neroudessa, älykkyydessä, sivistyneisyydessä, edistyksellisyydessä ja kehityksessä. Kuitenkin eilisen ohjelman katsottuani, tuli tunne, että Venäjään verrattuna länsi kulkee lapsenkengissä kaikissa missä vain olla ja voi.
Länsi on ollut autuaan puhdas pulmunen vakoilun, valeuutisten ja muihin maihin vaikuttamisen saralla. Neuvostoliitto ja myöhemmin Venäjä ovat vieneet/vievät koko maailmaa mielinmäärin, vedättäneet minkä kehdanneet/kehtaavat.
Jessikka Aro kertoi silmät pyöreinä kuinka Neuvostoliitto keksi jo vuonna 1958 kuinka länsimaisiin ihmisiin voidaan vaikuttaa valeuutisten kautta. Sen hänelle oli kertonut Neuvostoliitosta loikannut agentti. Ja USA ja Cia olivat muka täysin viattomia? Ei maininnut heistä sanallakaan.
Hienosti Jessikka jätti kertomatta kuinka USA: tiedustelu teki valtavaa myyräntyötä kun se soluttautui sosialististen maiden sisälle. Lähetti eri radiokanavien kautta sosialististen maiden kansalaisille valeuutisia viikoittain.
Valeuutisilla annettiin Chilen presidentistä Allendesta maailmalle kauhukuvia ja tekosyillä pommitettiin presidentin palatsi tuusannuuskaksi ja nostettiin valtaan diktaattori. Ja monia monia muita tekosia.
USA väittää vievänsä demokratiaa ja vapautta asein ja sodin eri puolille maailmaa, valehtelee maailman silmien alla, mutta ei, se ei ole valeuutisia. Eihän Jessikka Aron ja muiden Venäjän vihaajien mielestä lännessä voida valehdella ja tehdä pahaa.
Kovin näyttää tämä ylväs länsi olevan hataralla pohjalla, kun yksi ainoa maa valitsee maailman mahtavimmalle maalle presidentin. Jessikka Aron näkemyksen mukaan länsimaat antautuvat kuin eläimet, heittäytyen selälleen antautumisen merkiksi, kun heillä ressukoilla ei ole mahdollisuuksia trollaamiseen, valeuutisten levittämiseen kuten pahalla Venäjällä.
Ajatelkaa, USA:lla on kaikkialla valtaisat määrät ydinkärkiä, sotilastukikohtia, tiedusteluelimiä, piirittäneet Venäjää joka puolelta ja silti ovat Venäjän edessä aivan onnettoman avuttomia.
Maassamme on Naton joukkoja jotka pitävät tuon tuosta Venäjän rajalla suuria sotaharjoituksia. Ei hyvät ihmiset, mitään länsimaisia joukkoja täällä ole. Uskokaa pois, venäläisen trollitehtaan valeuutisia kaikki tyynni. Kaikkea paskaa se Venäjä kehtaakin uutisoida ja muka ihan totena, että maaperällämme olisi muka vieraan valtion sotilaita tai sotakalustoa. Aivan kuin valehtelivat toisen maailmansodan aikana, että Suomi muka sotii natsi-Saksan rinnalla ja fasistien joukkoja oli pilvin pimein maassamme.
Onneksi on sentään länsimainen tiedustelu ja rehellinen media joka on paljastanut hirmuisen Neuvostoliiton ja pahan Venäjän aikeet. Onneksi on myös Venäjän vihaajia yllin kyllin, jotka myös kertovat rehellisesti USA: n ylivertaisesta demokratiasta jossa presidentiksi voi päästä satojen miljoonien dollareiden avulla ja jossa äänestysprosentti on hilkun verran yli 50 prosenttia. Paisti tietysti jos Venäjä päättää valita heille uuden presidentin.
Lähti kuin kommunismi Kremlistä.
Hannu, päivitä almanakkasi.
Sanonta että rahalla saa ja hevosella pääsee, jotta voisko ajatella samoin niin Venäjän kuin USA johtohenkilöistä samaa ?
Mutta mites kansa ”😉 otsa hiessä elettävä että kaikki valtakunnassa hyvin”?
Voisitko Tiainen kertoa, missä Suomessa on Naton joukkoja pitämässä sotaharjoituksia?
En uskalla enää kävellä Espoon Keskuspuiston maisemissa. Siellä voi lymytä Trump ja sotakoira.
Ilmeisesti ei……….
Ei juuri nyt, mutta on ollut lentosota ja maihinnousuharjoituksia jne. useita ja jokavuotisia ja kaiken lisäksi on olemaas ns. isäntämaasopimus johon kannattaa perehtyä.
Ja mitähän vattua se neukkulalle kuuluu?
Itsehän jatkuvasti ovat järjestäneet suuria sotaharjoituksia aivan Suomen rajoilla ja Itämerellä eivätkä ole edes aina muistaneet ilmoittaa niistä sopimusten mukaan muille.
En tiedä onko käynnissä juuri nyt mitään. Bold Quest 2019 taisi olla viimeisin naton sota harjoitus mikä järjestettiin Suomen maaperällä.
Älkää uskoko leffaa!
Terveisin, Yle/CNN ja valtamedia
Mulla on sekavat tuntemukset Jessikka Aron suhteen.
1. En voi kieltää, etteikö hän alunperin ollut oikeilla jäljillä dokumentissaan Venäjän trolleista.
2. Mutta sittemmin aivonsa ovat jumittuneet vain yhdelle uralle. Tai sitten hän on äärettömän taitava businesswoman.
https://areena.yle.fi/1-50150887
Docventures: OUR NEW PRESIDENT
1 h 14 min, ma 28.10.2019
UUSITALÄHETYKSET
ti 29.10.2019 21.15 Yle TV2
ke 30.10.2019 23.20 Yle TV2
******
https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/57-6A3zpzWVa?play=1-50092066
Docventures Talk Show: Velikullat Trump ja Putin valeuutisten valtiaat
Docventures Talk Show: Velikullat Trump ja Putin valeuutisten valtiaat Riku ja Tunna saavat tulitukea propagandan uuden ajan tulkintaan asiantuntijavierailta: keskustelmassa tutkija Antto Vihma, kirjailija Jessikka Aro ja historioitsija Teemu Keskisarja. Osallistu: yle.fi/docventures
57 MIN TI 29 10 KLO 23 30
”Mulla on sekavat tuntemukset Jessikka Aron suhteen.”
Persut ovat pikku hiljaa itse paljastamassa missä se oikea isäntä heillä luuraa…
nyt kun olisi ollut paras hetki tukea demokratiaa roistovaltion hybridihommien sijaan, ei näytä tukea löytyvän.
Ei taida kenellekään olla enää yllätys että persut Packalén, Eerola ja Huhtasaari ovat Kreml-mielisiä…
Tapio, saatat olla oikeassa noiden kolmen poliitikon suhteen, mutta miten se liittyy minun kommenttiini?
Kuuntelin joskus aikonaan Neuvostoliiton radioasemia, suomeksikin tuli ohjelmaa. Moskovan radio oli kuivakkaampi, mutta Petroskoin radio ratkiriemukas. Kertoivat elämän ankeudesta Ruotsissa ja siitä, miten englantilaisilla ei ole varaa talvella ostaa lämmittäviä vaatteita. Mahtoivat toverit olla onnellisia shapkat päässään sen kuullessaan ja tyytyväisiä, ettei tarvitse asua Ruotsin kaltaisessa työläisiä sortavassa maassa. Lännen lähetykset eivät oikein tahtoneet kuulua, kun jostain kumman syystä niiden päällä oli aina häirintälähetin, jonkinlainen moottorin pauhu koko ajan. Mutta Suomesta propaganda levisi Viroon salakavalasti eivätkä Viron kommunistit voineet sitä estää, koska olisivat pimentäneet myös Suomen tv:n. Presidentti Koiviston mukaan pahin valeuutinen Suomesta oli Väisikin lihatiski -mainos.
Juhak: Kysyt missä suomessa pidetään Naton sotaharjoituksia?
Vastaus: Jumaluta Juhak, missä ihmeen pullossa elät?
Eihän sitä voi edes pitää piilossa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
****************************************************
Tuota – missä niitä nyt pidetään ja kuinka monet ”naton” harjoitukset on Suomessa pidetty?
Se, että johonkin harjoitukseen osallistuu natoon kuuluvien maiden joukkoja, ei tee siitä suoraan naton harjoitusta – paitsi punaideologiaan uskovien korvien välissä.
Hannu kirjoitti hyvän kirjoituksen.
Herättää ajatuksia.
Venäjän ympärillä on sotilastukikohtia. Montako?
USAN ympärillä ei ole Venäjän yhtään mitään sotailastukikohtia.
Venäjä ei uhkaa ketään.
USA uhkaa.
Sosialismia ei ole. Miksi silti uhataan ja ketä?
Venäjä ei laajennu eikä hyökkää. Mutta USA laajentuu ja hyökkää.
Kenen puolella Suomi on?
Venäjä ei laajennu eikä hyökkää – paitsi rosvoamalla viimeksi täysin laittomasti Krimin itselleen.
Myöskin Ukrainan sodassa Venäjä on valheidensa vastaisesti osapuoli – mm. eliittisotilaidensa ”vapaaehtoisella” osallistumisella ja aseiden toimituksella…
Näyttää punaideologiaan uskoville olevan vaikeaa myöntää tosiasioita.