Asiaa realiteeteista ja verojen kiristämisestä ”suurituloisille”

https://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2019/08/11/suomen-diletantit-populistit/

”Jotenkin tuntuu koomiselta kutsua vain joitain puolueita populistisiksi. Tuntuu, koska kaikkien puolueiden tavoitteena on populistisin keinoin harhauttaa mahdollisimman moni äänestäjä antamaan äänensä juuri meidän puolueellemme.”

”Siksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, minkälaisin termein poliitikot puhuvat, kun he puhuvat tuloveroista. Yleisin termi on pieni- ja keskituloiset, joka on aika laaja joukko. Siitä puuttuvat vain ns. hyvätuloiset, joita tilastokeskuksen määritelmän mukaan on runsas viisi prosenttia tulonsaajista. Eli kun lupaa populistisesti kaikkea hyvää keski- ja pienituloisille, se tarkoittaa sitä että aikoo ottaa rahaa kuudelta prosentilta ja jakaa niitä yhdeksällekymmenelle neljälle prosentille. Aikamoista populismia sanoisin. Sen lisäksi sen luulisi olevan selvää, ettei kuudelta prosentilta voi niin paljon kupata, että siitä kummemmin riittäisi jokaiselle niistä yli yhdeksästäkymmenestä prosentista. ”

”Onnistunutta politiikkaa tehdään niin, että luvataan mahdollisimman suurelle joukolle kaikkea hyvää ja valehdellaan, että Suomessa on muka riittävästi maksumiehiä annettuja lupauksia lunastamaan. Siksi Suomen suurin puolue viime vaaleissa olikin SDP, Suomen Diletantit Populistit.

Populistipuolue demarit onnitui parhaiten kusettamaan hyväuskoisia.

 

2 vastausta artikkeliin “Asiaa realiteeteista ja verojen kiristämisestä ”suurituloisille””

  1. Rikkaus ei ole synti.

    Noin puolet maamme rikkaista maksaa todella hurjasti veroja ja ovat siten kaikkien vähäosaisten sankareita.

    Se toinen puoli sitten ei maksa tippaakaan veroja.

    Mutta yhdellä leimakirveellä ei voi lyödä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *