Virheet ajavat liittovaltiota – onko yllättävää?

https://www.aamulehti.fi/a/201462759?c=1522737894164

”–Hallituksen pitää tukea ihmisoikeuksia ja olla Eurooppa-myönteinen. Emme hyväksy minkäänlaista rasismia tai muukalaisvihaa. Hallituksen pitää suhtautua myönteisesti Euroopan unioniin ja yhteisen valuutan käyttöön.”

Siis virheet kannattavat liittovaltiota, missä päätösvalta annetaan suurille maille ja Suomenkin rahoista päättävät muut.

7 vastausta artikkeliin “Virheet ajavat liittovaltiota – onko yllättävää?”

  1. Pakolaisvitaan ovat Vihreet aina suhtautuneet myönteisesti – etenkin humanitääriseen sellaiseen.

    Meistä etelään meno on alkanut olla sellaista, että n.s. populistit ovat saanet (pienen) otteen vallan kahvasta.

    Italia pisti satamansa kiinni pakolaisia tuovailta NGO –laivoilta, jolloin ongelma siirtyi Espanjaan.

    *
    https://yle.fi/uutiset/3-10328446
    1.8.2018

    Espanja on nyt siirtolaisten ykkösreitti Afrikasta Eurooppaan – Tulijamäärät kasvaneet ohi Italian

    Suurin osa tulijoista on Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, kertoo Espanjan Punaisen ristin koordinaattori.

    Ote.
    MADRID Afrikkalaisia katukaupustelijoita Madridin keskustassa hermostuttaa, koska kaksi poliisia liikuskelee näköpiirissä.
    – Anteeksi, en voi nyt puhua, kun on poliiseja, sanoo yksi heistä kiihtyneenä englanniksi.
    Hän suostuu kertomaan, että on Senegalista ja nimeltään Papi.
    – Puoli vuotta olen ollut Madridissa. Voin ihan hyvin, Papi vastaa hätäisesti.
    Hän hypistelee kaupusteluliinan nyörejä valmiina juoksemaan poliiseja pakoon, kuten ympärillä kaikki hänen toverinsakin.
    Kadulle levitettävissä liinoissa on nyöri, josta vetämällä liinasta tulee säkki. Myyntitavarat saa kätevästi kertavetäisyllä mukaansa, jos pitää juosta.

  2. Espanjan hallitus erosi. Enneaikaiset vaalit ovat huhtikuussa. Sossu-hallitus vaihtunee Populisti-hallitukseen – siis hallitukseen, joka on kansalle mieluinen.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006001984.html

    Espanjan hallituksen kaatuminen sataa suoraan oikeisto¬populistien laariin
    Kannatustaan kasvattava Vox ajaa perinteisinä pitämiään arvoja, joita puolueen mukaan uhkaavat niin maahanmuutto, Katalonian itsenäistymispyrkimykset kuin liberaalit uudistukset.

    https://www.theguardian.com/world/2018/dec/03/spain-far-right-vox-party-wins-seats-in-andalucia-for-first-time-since-franco
    Far right wins seats in Spanish region for first time since Franco
    3.12.2019

  3. Päättäjämme kärkkyvät eu-virkoja siksikin pitää olla suopea – kyllä ne muutama virka maksaa maltaita. Sieltähän se kok Katainenkin meitä ohjailee suopeaksi.

  4. Ei ollut yllätys. Vihreät ovat epäisänmaallisia suorastaan maan pettureita. Kun puolueille nyt keksitään mollaavia nimityksiä, kuten persuja sanotaan ”äärioikeistolaisiksi” ja ”populisteiksi” niin sanottakoon vihreitä tästä eteenpäin ”suomivihamieliseksi” puolueeksi. Muuten kaikki puolueet ovat nyt ”populistisia”. Populismi nimittäin tarkoittaa kansansuosiota, jota nyt kaikki puolueet halajaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *