Hukka perii vanhusten lisäksi nuorisomme !

Mitäs tähän sanotte:

  1. Kaikki mittarit osoittavat vuodesta toiseen, että nuortemme fyysinen kunto on pudonnut romahdusmaisesti. Asiaa on mitattu vuosikymmenet intissä , mutta myös tyttöjen osalta pitkään valtakunnallisesti
  2. Nuoremme eivät osaa laskea päässään eikä enää kirjoittaa käsin
  3. Painoindeksi on räjähtänyt ja läskejä näkyy kaikkialla erityisesti kaupungeissa
  4. Huumeongelma on todellinen valtakunnallisesti

Entä nämä vanhuksemme silloin nuorena eli suuren ikäpolven vanhemmat ja he jo osittain  itsekin

  1. Sotaan lähtevien miesten fyysinen kunto oli käsittämättömän kova 1939 -> ja naiset tarttuivat vaikka härkää sarvista. Hiihdettiin kouluun, juostiin, voimisteltiin ja välitunneilla tapeltiin.
  2. Päässä laskun hallitsivat kaikki ja kaunokirjoitus oli kaikkien käsissä
  3. Läskit olivat harvinaisuus ja todettiin yleensä vain sairauden aiheuttamaksi
  4. Viinaa läträttiin, mutta vähän ja viikonloppuisin. Huumeita käytettiin vain sodassa

Taitaa käydä niin, että nuo nuoret ongelmineen ovat hoitokodeissa ennen aikaakaan ennen hyväkuntoisia suuresta ikäpolvesta.

Kuinkas tässä näin kävi, että todellinen ongelma on vasta räjähtämässä käsiin. Tämä vanhusten nykyongelma saadaan sentään hallintaan- onneksi ”räjähti” käsiin nyt, kun vielä voidaan vaikuttaa.

… mutta nuoret !

 

6 vastausta artikkeliin “Hukka perii vanhusten lisäksi nuorisomme !”

  1. Nuoristamme olen itsekin huolissani sillä nuorten pudokkaiden määrä on kasvamaan päin.
    Yrittäisin sijoittaa heitä vaikkapa oppisopimuksilla kiinni työpaikoille ja jo ns ammattikoulun alkuvaiheessa.

  2. Tätä se tekee,kun liikunnan määrää on vuositolkulla vähennetty ja lisätty kaikenlaisen kivan ”luovan” puuhastelun määrää ja alettu leikkimään teknisillä leluilla todellisen opetuksen sijaan.

  3. ” Ei sitä ennen vanhaan ja siltä osin oli paremmin ” – liikunta intohimona – istumalihaksia toimimattomina vältellen !

    Vai voiko yleistää mutta jotenkin tuntuu ettei kaikilla ole fyysinen kuntopuoli hanskassa tai paremminkin jaloilla.
    Sitten on taas toisia jotka ovat hyvinkin aktiivisia muun harrasteen ohella.

  4. Kansakunta harmaantuu, nuoriso rapistuu. Ei se hyvältä näytä. Uusi maahanmuuttokriisi ja jopa sotilaallinenkriisi on kasvanut Suomea kohtaan huomattavasti, näin ovat tutkineet. Vielä nähdään kun vituix menee.

    Niin se on jenkeissäkin, palomiehet on sohvan kokoisia ja poliisit lyllertää roistojen perässä, kun eivät muuta mahda niin ampuvat ennakkoon. Yhdysvaltojen armeijaan on vaikea rekrytä porukkaa kun ei ole niin isoja maastopukuja.

    Venäjällä kansa pakoilee armeijaan menoa kun palveluksessa voi kuolla milloin vaan, viina vie sitten 40-v äijiä muutenkin, maa on rappiolla ja niin on kansakin.

    Ennen oli ongelmana 30-40 luvulla että aliravittuja ei voinut ottaa Suomessa palvelukseen armeijaan, nyt on liian lihavia sekä oikean kokoisilla on allergioita, hengityselin sairauksia sekä henkistä sairautta enemmän, niin se maailma muuttuu.

  5. https://www.liiku.fi/varhaiskasvattajille/varhaiskasvatuksen-uutiset/liikunta-parantaa-oppimistuloksia/

    ”Tutkimuksissa on huomattu esimerkiksi luetun ymmärtämisen tehostuvan liikunnan harrastamisen jälkeen. Oppilaiden lukutaito ei sinänsä parannu yksittäisen kävelylenkin seurauksena, vaan parantuneet tulokset selittyvät aivojen toiminnanohjausjärjestelmän aktivoitumisella. Liikkuminen siis lisää aivojen kykyä saada koko potentiaalinsa käyttöön ja keskittyä vaikeiden taitojen oppimiseen. Tutkimukset osoittavat myös, että juuri ne lapset ja nuoret, joilla on eniten vaikeuksia koulussa, hyötyvät liikunnan harrastamisesta voimakkaimmin. Jopa viiden minuutin liikuntatuokion on todettu parantavan oppimistuloksia. Säännöllinen liikunta siis muovaa aivojen toiminnanohjausjärjestelmää ja parantaa oppimistuloksia pitkävaikutteisesti.”

    ——————–
    Jos esimerkiksi pakkoruotsi voitaisiin vapaaehtoisuuteen perustuen vaihtaa liikuntaan, niin oppimistulokset paranisivat muissa aineissa.
    ——————-

    Itse olen kokenut liikunnan lisäämisen myönteisenä monin eri tavoin. Liikaakin on tullut joskus harjoitettua.

  6. Taloyhtiöiden pihatalkoot ovat mielestäni liikuntaa parhaimmillaan. Esimerkiksi lumityöt kohtuullisella rasituksella tehtynä ovat ihan huippua, koska ne voidaan tehdä kullekin sopivalla vauhdilla ja ovat mielekkäitä, kun työn tulostakin syntyy.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *