Kellonajan siirtelyllä Suomessa jo 1 300 km:n matkalla sisäisesti ei ole mitään merkitystä

Jo Helsingin ja Oulun väliset erot auringon nousussa ja laskussa heittelevät helposti tunnin.

Kesäkuussa – Heinäkuussa Rovaniemestä pohjoiseen aurinko ei nouse eikä laske ollenkaan. Joulu-Tammikuussa täysi kaamos.

Olisi aika juntata kiinni Suomessa ns. talviaika ( normaaliaika). Mitkään selitykset valon lisääntymiseroista eivät vakuuta, kunhan kaikki menisivät nukkumaa säällisesti normaaliin aikaansa eivätkä kukkuisi netin ja tv:n äärellä yökaudet.  Sitä muuten näkee täälläkin joidenkin kommenttien ajoituksista.

Alla olevasta linkistä pääset selaamaan koko vuoden kuukausien erot Suomessa etelästä pohjoiseen.

https://www.paivyri.fi/index.php?dt=1548540000&ref=6&id=

 

15 vastausta artikkeliin “Kellonajan siirtelyllä Suomessa jo 1 300 km:n matkalla sisäisesti ei ole mitään merkitystä”

  1. Minua ei haitannut kellonajan siirtely laisinkaan, klo 20 normaaliaikaan nukkumaan ja klo 04 aikaan heräilin, siis ei mitään ongelmia kuten ei ole ollut koskaan.

  2. Pidetään vuorokausi näissä lukemissa ja olkoon viimeinen kerta kun sitä siirrellään. Suomen mepit voisi vihdoinkin näyttää mistä puusta meidät on veistelty. Monet muut maat tekevät jääräpäisesti sitä mitä itse haluavat.

  3. Toivottavasti tämä kellon siirtely nyt loppuu ja pysyttäisiin talviajassa eli aurinkoajassa.
    Kellon siirtely sotkee sekä ihmisten että tuotantoeläinten (esimerkiksi lehmien lypsäminen) biorytmit, Siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa.

  4. Eihän se kellojen siirtely eläinten vuorokausirytmiä häiritse. Eläinten hoitajan pitää tähän kellojen siirtoon mukautua.
    Meidän pihakanamme elävät ilman kelloa, valon määrä säätelee, koska tulevat kanalasta ulos ja koska menevät sisään. Minun pitää sen mukaan hoitaa huoltotoimenpiteet olipa kello mitä tahansa.
    Sinällään olen ehdoton normaaliajan kannattaja.

  5. ” kunhan kaikki menisivät nukkumaa säällisesti normaaliin aikaansa eivätkä kukkuisi netin ja tv:n äärellä yökaudet. Sitä muuten näkee täälläkin joidenkin kommenttien ajoituksista.”

    Mikä sitten kenellekin on säällinen normaali nukkumaanmeno aika?

    ”klo 20 normaaliaikaan nukkumaan ja klo 04 aikaan heräilin,”

    Kadehdin 8 tuntia nukkumaan pystyviä, itseltä on onnistunut luokkaa kerran vuosikymmenessä, jos sitä ennen on valvonut tolkuttoman kauan.

    Jos viisi tuntia saa nukuttua yhteen jaksoon niin se on jo todella hyvin, mutta sekään ei kyllä kovin usein onnistu.

    Jos ajattelisin mennä nukkumaan kello 20 niin heräisin keskellä yötä viimeistään 01.

  6. No, oikeastaan Mika minäkin herään siinä puolen yön tiimoilla, wc:ssä käynti ja nukun sitten n neljään.
    Aivan oman asiansa luonnollisesti tuovat henkilökohtaiset sairaudet ja kiputilat, en kadehdi.
    Kyllä puhun vain omalta kohdaltani; tosin oli minullakin aivan hiljattain n vuosi sitten ongelmia liki parinkin vuoden ajalta tuon selkäni takia, joten ymmärrän.

  7. Kuudes kesä jolloin en ole siirrellut kelloja ne on käynyt talviakaa vain yksi kello on ollut kesä ajassa herätys kello sekin vai matkojen vuoksi joita teen
    En näe siirtelylle mitään järkipohjaa missään kohtaa terv tepivaari

  8. Minä taas en ole mikään hyvä esimerkki, koska vaaka ´asentoon meno tarkoittaa kohta unta.
    Normaali uni tulee noin klo 8 ja herään viimeistään noin klo 5. Yöllä saattaa olla 1-2 vessakäyntiä. Näin on ollut aina.
    Toisaalta minua ei vielä piinaa mitkään sairaudet eikä pillereitä tarvitse syödä.

    Edelleen, meillä on ollut iät ja ajat erilliset makuuhuoneet televisioineen ja koneineen vaimoni kanssa ja, näin olemme kunnioittaneet toisen erilaista unirytmiä, kääntelyä ja vääntelyä.

    Herään aikaisin aamulla tekemään aamupalat kaffeineen ja kolina ei kuulu eikä valot häiritse. Mutta se on meidän tapamme.

  9. Onpas Heikki yllättävän samat nukkumissysteemit teillä kun meilläkin.
    Vai moni tykkää katsella kaiken maailman televisiosarjoja, minun vastineeni on lukeminen; joten nukumme eri huoneissa.
    Minun unenlahjani lienevät samaa luokkaa, pitkäkseni kun käyn; taju kankaalla.
    Aikanaan pv:n palveluksessa ollessani, mm pitkillä pp-marsseilla sanoin tauon tullen lähetille, herätä silloin ja silloin. Ihan kypärä päässä vajosin siinä ojan penkalla heti uneen kunnes lähetti herätti.
    Päivätorkut aina ruuan päälle otan, nytkin niiltä heräsin.

  10. Kun nyt nukkuma- ajoista puhutaan, niin koskaan en kahdeksaa tuntia saa nukuttua. Poikkeuksia tietysti on ja se tietää mahdotonta pään särkyä ja sitä jyskytystä riittää ihan koko päiväksi.

    Minä menen nukkumaan normalisti noin 23.30 ja herään kello viiden molemmin puolin. Ensimmäiseksi juon kahvia pari kuppia ja siitä se sitten lähtee.

    Kelloajan vaikutus lehmiin on todella suuri, näin ne sanovat ammattilaiset karjan kasvattajat. Kellon muuttamisen jälkeen lypsävät lehmät totutetaan vähitellen kymmenen minuutin jaksoilla.

  11. Kellon siirtelykin on asia jota puidaan tunteella, vaikka se on puhdasta tiedettä. Kellojen siirtelystä on merkittäviä haittoja.

    On totta, kuten Juhani kirjoittaa, että eroja on jopa maan sisällä isosti. Se on kuitenkin mielestäni hieman eri asia, sillä niin Lapissa kuin Helsingissäkin muuttuu päivän luonne täysin kaksi kertaa vuodessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *