Hyvältä näyttävä Galluppi

Viimeisimmän mielipidetutkimuksen mukaan AY-mafian etujärjestön SDPn kannatus on suorastaan romahtanut.

Oikeiston kannatus on noussut ja punavihreitten laskenut.

Ei ole sinänsä ihme, sillä ay-jyrä Rinne on esittänyt aivan hirmuisia tulevaisuuden näkymiä Suomelle ja suomalaisille.

Näyttää siltä, että suomalaiset ovat sittenkin homo sapienseja.

16 vastausta artikkeliin “Hyvältä näyttävä Galluppi”

  1. Jo eduskuntavaaleissa porvaripuolueet saivat selvän enemmistön Eduskuntaan – punavihreitten kannatus oli melkoisen surkea. Suunta on oikea.

    1. Ne olivat täysin epärealistisia tässä tilanteessa.

      Ensin pitää saada työllisyysastetta nousemaan, työttömyyttä ja syrjäytymistä vähenemään, sekä varsinkin velkaantumista vähenemään. Vasta sen jälkeen on ”jakovaraa”.

      1. Valitettavasti nyt jaetaan holtittomien lupausten mukaan ja otetaan velkaa sekä kiristetään verotusta niin, että työllisyys laskee jyrkästi.

        1. Ei se nyt vielä ole kiveen hakattua – ehkäpä ay-jyrä Rinne epäonnistuu lopulta yrityksessään.

          Esimerkiksi Virossa valtaan ei päässyt vaalivoittaja Reformierakond + demarit, vaan siellä ovat nyt vallassa ”kepu”, ”persut” ja ”kokoomus”.

    2. Rinne herää todellisuuteen tai oikeastaan on jo !

      Toisaalta velkaa voi valtio ottaa ”että ranteita pakottaa kuin myös veropohjaakin laajentaa nostattaen” – Valtiohan ei voi mennä konkkaan mutta tietyt valtiot lienevät kuitenkin purjeessa niiden + korkojen takia.

      Eurolla,siis rahayksilöllä on hyvä ottaa velkaa kun korot ovat lähes – merkkisiä mutta entäs sitten jos niin taloussuhdanteet muuttuvat kuin Lehman aikoinaan.

    1. Ei nuolaista, ennen kuin tipahtaa – Uuttaa halitusta tosiaan sorvattaan, mutta tuleeko siitä mitään?

  2. Kieltämättä kiinnostaa mitä hallitus tavoittelee. En usko että työllisyyden parantaminen ja ilmastonmuutoksen torjunta on yhteensovittavissa. Veronkorotukset ei kannusta tekemään töitä. Epäilen että tää ei tuu istuu neljää vuotta.

  3. Valtionvelan kasvattaminen on osa suunnitelmaa viedä Suomi Euroopan liittovaltioon. Suomea ei vain pyydetä mukaa, vaan se määrätään. Kuka määrää? Ne määrää, joille Suomi on velkaa. Kreikan tie on myös Suomen tie ja itse valittu tie. Suomen federalistit, joita on paljon mm. demareissa ovat syyllisiä Suomen itsenäisyyden menettämiseen

  4. Vähän huutokauppakeisaria mukaellen, ei ne ole syyllisiä jotka kansalta saadulla mandaatilla porskuttavat vaan ne jotka heidät valtaaan asettivat.

  5. ”Mikä merkitys oli vaaleilla kun kepulla jatketaan?”

    Se merkitys vaaleilla oli, että nyt kasataan sekametelihallitusta, jota oppositio sekametelillään tulee arvostelemaan. Hallitukselta menee hermanskit ennen joulua tai viimeistään keväällä.

Vastaa käyttäjälle Mage Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *