Ilmastonlämpenemisvouhotusvaalit

On aivan käsittämätöntä miten Suomen eduskuntavaalit ovat liukuneet ilmastonlämpenemisvouhotusvaaleiksi.

Olisi Suomen ja suomalasten kannalta erittäin paljon tärkeitä asioita, joista pitäisi olla kiinnostuneita valittaessa eduskuntavaaleissa puoluetta ja ehdokasta – mutta jotka tärkeät asiat ovat hautautuneet tyhjänpäiväisen ilmastovouhotuksen alle.

Listaan omasta mielestäni tärkeitä unohdettuja teemoja:

  1. Puolustusmäärärahojen taso – eli valtion kaikkein tärkeimmän tehtävän, maanpuolustuksen tila. Vaikka naapurina on aggressiivinen imperialistinen roistovaltio Venäjä, jonka tavoitteena on valloittaa Suomi ”takaisin”.
  2. Mihin Suomen suuret kehitysapumäärärahat käytetään ja pitäisikö rahoituksen tasoa muuttaa. Vaikka esimerkiksi Afrikassa syntyvyys on aivan sietämättömän korkealla tasolla ja sitä on pakko saada alennettua nopeasti ja pysyvästi.
  3. Suomen julkinen sektori on aivan sietämättömän suureksi pöhöttynyt ja sitä on pakko leikata ”moottorisahalla”, eikä ”juustohöylällä”. Ei keskustella lainkaan siitä mistä julkisista palveluista luovutaan.
  4. Suomen ay-mafia pitää murskata, että työllisyysastetta saadaan nostettua ja sitä myöten työttömien ja syrjäytyneiden määrää alennettua.
  5. Koulutusta pitää suunnata työmarkkinoiden tarpeen suuntaan ja vähentää ihanneammatteihin kouluttamista, joka tarkoittaa kouluttamista työttömyyskortistoa varten.
  6. Jne. suuri joukko tärkeitä asioita, jotka nyt ovat jääneet kokonaan typerän ilmastonlämpenemisvouhotuksen alle.

16 vastausta artikkeliin “Ilmastonlämpenemisvouhotusvaalit”

  1. Jopa se pitäisikö alkoholijuomaveroa korottaa vai alentaa on oleellisempaa kuin keskustella esimerkiksi lihan/kasvisten syömisestä.

    Puhumattakaan esimerkiksi ydinvoiman lisärakentamisesta.

  2. Media sanoo että ilmastonmuutos on tärkein aihe, eli minun pitää äänestää ilmastopuoluetta.

  3. Illuminaatti määrää, mikä on tärkeää!
    Täysin turhalla hysterialla saadaan jopa lapset aivopestyä ja syyttämään vanhempiaan!

    1. Se ilmastonlämpenemishysteria vähentää myös halua hankkia Suomeen suomalaisia lapsia ja sitten vedetään Suomeen kaikenkarvaisia mamuja.

  4. Myrkyn vihreä Emma Kari on saanut paljon pahaa aikaan ja häntä myötäilevä Yle ja Hesari, jotka molemmat ovat Illuminatin ohjauksessa. Onneksi Halla-aho on jaksanut toistaa järkevää sanomaa, joka nyt tuottaakin tulosta. Pahan ilman lintu Emma Kari voi katsoa peilistään, kuka aiheutti vihreille heikon vaalituloksen gallupeista huolimata..

  5. Demarit, Kepu, Kokoomus ja vihreät yritti tehdä vaaleista ilmastovaalit, mutta asia kääntyikin päälaelleen ja siitä tulikin menestystekijä persuille.

    1. Kokoomus on koko ajan johdonmukaisesti pitänyt talousteemoja esillä – esimerkiksi että tuloverotusta ja eläkkeiden verotusta pitää alentaa ja työllisyysastetta nostaa.

      Kokoomuslainen Eija-Riitta Korhola on erittäin lukuisissa kirjoituksissaan perustellut ilmastopolitiikkaa, joka on suunnilleen päinvastainen nykymenolle. Eikä tarvitse luopua lihansyönnistä, polttomoottoriautoista, tms. Eija-Riitta on kirjoittanut vihervasemmiston hellimiä tuulivoimaa ja aurinkovoimaa vastaan ja ydinvoiman puolesta.

  6. Juu naurettavaa vouhottaa suomessa. Todelliset paikat ovat Kiina ja ne maat joissa ei rajoiteta syntyvyyden kasvua. Kehitysavulla autamme lisäämään syntyvyyttä.Tänne tulijat täällä saastuttavat ilmaa kymmenkertaisestisiihen että nähden että panisivat lähtömaassaan asiansa kuntoon.

    1. Niilo, Suomessakaan ei rajoiteta syntyvyyden kasvua – eikä saakaan rajoittaa kantasuomalaisten keskuudessa.

      Oikeaa saastuttamista kannattaa vähentää Suomessakin. Esimerkiksi pitäisi antaa kovat sakot siitä, että luontoa roskitetaan.

      Afrikka on nähdäkseni pahin maanosa liiallisen väestönkasvun suhteen. Siellä pitäisi saada aikaan sterilointi yhden lapsen jälkeen. Toki on muitakin alueita, joissa väestö kasvaa hallitsemattomasti, mutta niiden vuoro on sitten kun Afrikan väestönkasvu on pistetty kuriin.

      1. Kyllä tuo Aasia on yhtä paha ja siinä suhteessa pahempikin kuin Afrikka, että siellä kaikkien maiden väkiluku ylittää jo nyt roimasti maa-alan kantokyvyn.
        Tosiasiassa Pohjois-Afrikan maat, Etelä-Afrikka, Arabian maat, kaikki Aasian maat, Keski- ja Etelä-Euroopan maat, USA ja Meksiko kuluttavat selvästi enemmän kuin maa.ala kestää.
        Näistä pääosa kuluttaa tuplasti sen mitä saisi, kun taas Suomi kuluttaa puolet siitä.

        1. Suomen ja Euroopan kannalta Afrikka on pahin – sieltä sitä haittamaahanmuuttoa tulee eniten. Siksi minä haluan, että siihen puututaan ensin.

  7. Se ilmastonlämpenemisvouhotus on esimerkiksi johtanut laajamittaiseen verovarojen huijaukseen esimerkiksi tuulivoiman tukemiseen. Kyseessä ei ole pikkusummat vaan miljardeja euroja haitallisen sattumavoiman tukemiseen.

    http://jput.fi/Verovaroin_tuetaan_tuulivoimahui.htm

    Tuulivoimayhdistys pitäisi lakkauttaa terroristiorganisaationa.

    Aurinkovoimakin on Suomessa haitallista sattumavoimaa, jota ei saisi tukea verovaroista – mutta valitettavasti tuetaan. Poliitikkojen idioottimaista sulle-mulle-kauppaa. Tuskin ovat niin idiootteja, etteivät ymmärtäisi kylmiä tosiasioita.

  8. Uusiutuvasta energiasta vouhottaminen liittyy ilmastonlämpenemisvouhotukseen.

    Uusiutuvat energiat (kuten hakkeen polttaminen) muka estävät katastrofin ja siksi niitä pitää tukea verovaroin. Paskat – Suomessa hyviä, hyödyllisiä, uusiutuvia on tasan yksi – vesivoima. Siksi, että vesivoima on hyödyllistä Suomelle ja suomalaisille, sitä vastustetaan viimeiseen saakka vihervasemmiston toimesta. Kepulit taas tekevät lehmänkauppoja – sulle-mulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *