Kepun dilemma

Moneen kertaan on jo todettu Keskustan rökäletappio eduskuntavaaleissa, vuosisadan alhaisin tulos.

Tarkkoja arvioita äänestäjien päätöksistä ja liikkeistä ei voida tietenkään tehdä. Mutta on täysin oletettavaa, että v. 2015 jälkeen Kepua äänestäneihin jäivät ne, jotka, edes jollain lailla, hyväksyivät Sipilän hallituksen toimet ja linjaukset.

Nyt Sipilän Kepun suunta vaihtuu markkinaliberaalisesta suunnasta vasemmistolaiseen, Valtiontalouden hoidosta vapaaseen rahanjakoon. Mitä luulette jäljellejääneiden Kepun äänestäjien tästä pitävän? Viimeiset gallupit kyllä kertovat jotain. Jatka lukemista ”Kepun dilemma”

Sana tai pari vaalien puheenjohtajista

Antti Rinne, puolueen henkilökohtaisissa äänimäärissä kolmantena. Petteri Orpo, viides sija puolueen sisällä. Sen sijaan Juha Sipilä, Pekka Haavisto, äänikuningatar Li Andersson ja äänikuningas Jussi Halla-aho johtivat puoluetta myös vaalituloksissa. Mitä tästä kannattaa lukea?

Kaatuuko Rinne saappaat jalassa?

Kukaan ei vaalien ykköspuolueen puheenjohtajaa heivaa pihalle kovin pian – paitsi hän itse. Huono vointi ja väsymys olivat selvästi näkyvillä kampanjoinnin ajan. Pahaa pelkään että hän tekee kuten suomalainen mies usein ja kaatuu saappaat jalassa. Toivottavasti hän ymmärtää rajansa sekä heikon kannatuksensa kansan parissa. Hän voi silti olla pääministeri, mutta melko nöyrä sellainen. Kuntokuuri ja stressinhallinta tekisivät nyt hyvää, sekä pieni esiintymistaitojen tsemppaus. Hänellä on kaikki kortit kädessä, mutta kädet vapisevat.

Orpo, anna tilaa

Kokoomuksen lähes koko kampanja koostui yhdestä asiasta, Petteri Orpon kuvasta. Vasta viimeisellä viikolla kampanjoitiin muilla tavoin ja se todennäköisesti pelasti pienen loppukirin. Orpo ei ole kovin suosittu ja hänellä on painolastia ikävistä päätöksistä. Vihreät, vasemmisto ja persut ovat osanneet uudistua, nyt on Kokoomuksen vuoro. Orpon ei tarvitse menettää kunniaa tai kasvojaan siirtymällä sivuun. Perinteistä linjaa tarjoaisi Jan Vapaavuori tai Antti Häkkänen, mutta todellinen voima löytyisi Elina Lepomäeltä. Jos tie vie hallitukseen, perinteiset nimet jaksanevat paremmin. Opposition johtoon tarvitaan kuitenkin aivan uusia kasvoja ja uutta pelisilmää. Elinan osaaminen, valovoimaisuus sekä tuoreet, realistiset ajatukset voisivat nostaa Kokoomuksen uudenaikaisten markkinaliberaalien puolueiden joukkoon. Ethän siis seiso muutoksen tiellä, Petteri hyvä.

Haavisto menee, kuka tulee?

Vihreissäkin on kaksi linjaa – luonnon ja sivistyksen ryhmä, sekä radikaalimpi kapinaryhmä. Kapinaryhmä vei selvästikin äänet, kun esimerkiksi Olli-Poika Parviainen ja Jyrki Kasvi saivat mennä, tehden tilaa hieman enemmän ilmatilaa valtaaville kuten Maria Ohisalo tai Iiris Suomela. Tässä ollaan nyt vedenjakajalla. Vihreillä on potentiaalia tehdä itsestään nuorison parissa todellinen hittipuolue siirtymällä vahvan populistiseen suuntaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tässä ei tarvitse olla mitään vikaa, nuoremmat voivat voivat näyttää mihin pystyvät ja kansa päättäköön ensi vaaleissa miten meni. Hallituksessa irtiotoille on tosin vähemmän tilaa ja jos arki osoittautuu paljon unelmaa haastavammaksi, on romahduksellekin riski. Toisaalta pöhköä olisi olla pitämättä kiinni näin vahvan globaalin trendin mielipidejohdosta.

Kepussa ei ole ketään

On aika sama jatkaako Sipilä vai ei. Kepussa ei ole yhden ensimmäistä valovoimaista nimeä. Ainoa todella villi kortti on Mikko Kärnä jonka voidaan sanoa ryöstäneen Lapin kuninkaan kruunun Paavo Väyryseltä. Hänen Hyvässä tai pahassa, hän on ainoa mediakynnyksen jatkuvasti ylittävä nimi, mutta hänen aikansa on tuskin vielä koittanut. Todennäköisesti kepu kuitenkin jatkaa Sipilän tai jonkun muun yhtä tylsän nimen vetämänä. En pysty näkemään heille suuntaa ylöspäin. Henkilökohtaisesti lupaan sietää kyynel silmässä ajatuksen heidän täydellisestä romahtamisesta, kuten monessa muussa Euroopan maassa on käynyt.

Andersson jaksaa, Andersson jatkaa

Li Anderssonilla ei ole hätää. Hallitukseen ei kovin helpolla tuolla linjalla mennä, mutta se ei liene protestipuolueen tarkoituskaan. Puheenjohtajan tuoli pysyy tukevasti paikallaan hyvän aikaa lähitulevaisuuteen. Uusia haastajia ei ole, puolueessa ei ole muita nuoria kärkinimiä, vaan muutoin kannatus tulee lähinnä seniorisektorilta. Puolue kyllä näyttää ja tuoksuu nuorelta, mutta numeroiden valossa ei sitä näytä olevan. Aika näyttää onko tämä ongelma vai ominaisuus.

Halla-aho voi tehdä mitä vaan

Viimeisimpänä eikä numeroiden valossa vähäisimpänä on persujen Jussi Halla-aho. Jos hän haluaisi jatkaa puheenjohtajana, siitä tuskin tulisi nokankoputtamista. En kuitenkaan ole varma haluaako hän sitä tehdä. Hänellä on taito väistää tarvittaessa ja siinä on myös tiettyä strategiaa. Strategikkona hän saattaa nähdä riskin siinä, että koko puolue on käytännössä yhden miehen varassa. Laura Huhtasaari voisi olla Suomen Marine Le Pen, tarjolla kun on sekä valovoimaa että ristiriitaa. Räyhäsektorilta löytyy myös nousussa oleva Sebastian Tynkkynen, jonka äärimmäinen ilmaisutyyli voi tosin olla liikaa Halla-ahon viilipyttylinjaan tottuneille. Persuilla on kuitenkin aikaa aivan rauhassa pohdiskella asiaa ja todennäköisesti myös poliittista pelisilmää suunnitella pitkän linjan oppositio-ohjelma.

Näistä asioista emme äänestä huomenna

Sote, sotu, ilmasto, maahanmuutto, työ ja sata muuta iloista avainsanaa. Puolueet pyrkivät erottautumaan linjallaan näissä ja muissa aiheissa, mutta muutamassa aiheessa se on hädin tuskin painomusteensa arvoista julistusta. Kaivoin muutaman asian, missä jokainen vähänkin kannatusta gallupeissa nauttiva puolue on käytännössä samaa mieltä.

EU

Jokaisen puolueen EU-linja on käytännössä sama. Kaikki haluavat EU:n yhteisen maahanmuuttolinjan. Kaikki haluavat ettei Suomen nettomaksu nouse. Kaikki haluavat EU:n toimivan paremmin. Kukaan ei aja Suomea ulos EU:sta.

Ilmastonmuutos

Kun aloin opiskelemaan tähän blogaukseen, en uskonut kirjoittavani tätä otsikkoa, mutta toisin kävi. Yksikään puolue ei kiistä ilmastonmuutosta tai sen uhkaa. Yhä useampi asiantuntijakirjoitus valtamedioissa spekuloi että mikään puolueista ei ole ajamassa erityisen kovia keinoja, eikä mikään nostamassa hanskoja täysin tiskiin. Otsikoissa on hurjia eroja ja huudahduksissa irtiottoja, mutta juttuja pidemmälle lukiessa huomaa lässähdyksen. Ruohonjuuritason linjauksista kaikki realistisina pidettävät ovat yllättävän lähellä toisiaan. Jos lisätään vielä katsantaa taaksepäin parin hallituskauden ajan, on pelikenttä kovin tasainen. Tarjolla on honka, mänty ja petäjä. Se on sääli.

Koulutus

Joka ikinen puolue lupaa panostusta koulutukseen. Nyanssieroja on mutta jälleen kerran kaikki sekoittuu harmaaseen massaan.

Huumeet

Yksikään gallupeissa näkyvä puolue ei ole muuttamassa huumepolitiikkaa, vaikka tutkijapiireistä on tarjottu mielestäni riittävää selustaa myös vaihtoehtoisille näkemyksille. Ilmeisesti kaikki puolueet pelkäävät irtiottoja. Jälleen kerran, sääli.

NATO

Natossa ja muussa ulkopolitiikassa käytännössä jokainen toteaa samat kaksi sanaa: ”ei nyt”. Sen enempää ei irti saakaan. Päätoimittajat spekuloivat osasyyn olevan presidentissämme, joka hoitaa ulkopolitiikkaa sen verran hyvin etteivät puolueet halua hyppiä varpaille.

Eroavaisuuksia

Ei hätää, on puolueissa erojakin. Esimerkiksi työnteon kannustavuus vs sosiaaliturvan kasvatus, AY-liike ja yleissitovuus vai paikallinen ja riippumaton malli, nuoret vai vanhukset, translain muutos vai ei, turkistarhauksen tukeminen vai kieltäminen sekä toki merkittäviä eroja maahanmuuton eri tyyppien osalta. Jopa pakkoruotsista on hieman puhuttu, vaikka moni luuli aiheen kuolleen jo poliittisesta keskustelusta.

Arjen linjanvedot ovat siis monissa asioissa kovin samanlaisia, mutta se ei tee puolueista näissä aiheissa samanlaisia. Asenteella on myös merkitystä. Sillä on merkitystä puhutaanko jostain aiheesta kärkiteemana vai hyväksytäänkö se hiljaisesti sivulauseessa. Painotuseroilla voi ajan myötä olla suurtakin merkitystä. Se voi aktivoida kansaa tiettyyn suuntaan ja tämä voi muuttaa maailmaa jopa eduskuntaa enemmän. Äänesi siis ei ole turha edes ym. listan asioiden kantilta.

Minuutin äänestysopas kiireiselle

Toivoisin että kaikki äänioikeutetut äänestäisivät ja haluan tarjota vaihtoehdon niille jotka eivät ehdi paneutua pitkään tai käyttää vaalikonetta. Mielestäni jokaisessa puolueessa on hyvät puolensa ja syyt äänestää juuri heitä. Pohjautuen Täydellinen maailma -podcastiin sekä puolueiden omaan viestintään, tarjoan lyhyen äänestysoppaan, jonka avulla voit valita minuutissa ketä äänestät.

Miksi äänestäisin?

Koska se saa sinut lenkille ja lenkillä käynnin jälkeen niin ruoka, juoma kuin viihdetarjontakin maistuu paremmalta.

Valitse puolue

Tässä maassa isot päätökset tulevat puolueilta joilla on yhtenäiset suuret linjat. Siksi puolueen valinta on tärkeintä. Ohessa on jokaiselle puolueelle avainsanoina asioita jotka ovat heille tärkeitä. Valitse puolue jonka asiat ovat myös sinulle tärkeitä.

  • Keskusta: Maa-, metsä- ja biotalous, koko Suomi asuttuna
  • Kokoomus: Työperäisen maahanmuuton lisäys, vähemmän holhousta ja pykäliä, työverotuksen kevennys
  • Kristillisdemokraatit: Kristilliset arvot, konservatiivinen perhenäkemys, lapsiperheiden tukeminen
  • Perussuomalaiset: Työpaikkoja sosiaaliturvan sijaan, maahanmuuton rajoittaminen, laaja sananvapaus
  • Piraatit: Digitalisaatio, tiedekeskeisyys, kannabiksen laillistaminen
  • RKP: Ruotsin- ja saamenkielisten aseman parannus, turkistarhauksen tukeminen
  • SDP: AY-liike, lisää julkisia palveluita, maksuton 2. asteen opiskelu
  • Siniset: Yksilönvapaus, sisäinen turvallisuus, opiskelijoiden tulorajat pois
  • Tähtiliike: Pohjoismainen yhteistyö, henkiset arvot ohi materiaalisten arvojen, markka euron tilalle
  • Vasemmisto: Työajan lyhennys, kapitalismin vastustus, maahanmuuton lisääminen
  • Vihreät: Ilmastonmuutoksen torjunta, turkistarhauksen kielto, erilaisuuden kunnioitus

Valitse sitten ehdokas

Äänesi menee ensisijaisesti puolueelle, joten älä ota tästä stressiä. Jos ei ole tuttua nimeä, katso äänestyskopissa läpi valitsemasi puolueen ehdokkaiden ammatit. Valitse ehdokas joka edustaa sinulle läheistä tai muutoin tärkeää ammattia tai osaamisen alaa. Jos ei löydy, äänestä ehdokas joka on lähimpänä omaa ikääsi, hän todennäköisesti näkee vähän samaa maailmaa kuin sinäkin.

Eli: Mene äänestyspaikalle, pistä numero lappuun, palaa kotiin ja huomaa olosi paremmaksi. Ota kuppi kahvia tai teetä, tai korkkaa.

Nämä vaalit ovat yllättävän helpot

Jytkyä, lötköä, kapinaa, puolueiden väripalettien sovittelua ja ties mitä. Tuttuun tapaan myös hirmuinen paniikkimieliala pyörii ja lupaukset Ruotsiin muuttamisesta lentelevät gallupeja kauhistellessa. Minä sen sijaan otan aika rauhassa. Mielestäni nämä vaalit näyttävät heijastelevan kansan tuntoja poikkeuksellisen suoraviivaisesti.

Demarit olivat hiljaa

Demarit pelasivat peliään pitkään kuten suuren puolueen oppositiossa pitääkin: olemalla melko vaisuja, keskittyen lähinnä hallituksen haukkumiseen. Kannatuksen lasku alkoi vasta kun oli pakko puhua ja sammakoitahan sieltä irtoili. Yhtä kaikki demokratia toimi tässä ennakoidusti: hallitus tunaroi, oppositio katseli vierestä ja hymyili. Jos Rinne ymmärtää olla hiljaa viimeiset päivät, pitäisi pääministerin pestin olla odottamassa.

Kokoomus henkilöityi ongelman ytimeen

Kokoomuksen alta pettivät jäät hoivapalvelujen ongelmien vuoksi. Hoitajamitoitus oli jäävuoren huippu, mutta pelissä oli hurja määrä yksittäisiä virheitä ja harkinnan pettämisiä. On helppo nähdä miten kansa pettyi soten mahalaskuun. Vaalikampanja oli absoluuttinen floppi, kun ainoa mitä mainostettiin oli sen miehen kuvaa jota iso osa kansaa pitää syyllisenä pahimpiin ongelmiin. Kokoomus mainosti menneisyyttä – sitä kivuliasta muistoa – kun olisi pitänyt mainostaa tulevaisuutta. Orpo on hyvä puhuja ja tsempannut siinä kovasti, mutta hänen imagossaan on vain liikaa ikävää painolastia.

Älä anna pellolle valtaa

Kepu osoitti vanhat taitonsa lupaamalla kuun taivaalta ja toimittamalla vain pilvenhattaroita. Hallituksen valuviat, jatkuvat pahoista valheista kärähtämiset, ainainen känkkäränkkä yhdistettynä Sipilän henkilökohtaisiin tunarointeihin olivat mitä varmin tapa muistuttaa mihin kepu pystyy. Kansa ei yksinkertaisesti usko että Sipilällä oli juurikaan osaa tai arpaan työpaikkojen lisääntymisessä ja vaikka oli, inhimillistä hintaa pidettiin liian kovana. Maahanmuutto-ongelmien syyllisenäkin Sipilä näkyy kovin keskeisesti. Perinteet kunniaan, kepu pettää aina eikä pettänyt pettämisessä nytkään.

Vihreä herätys

Kansan tietoisuus ilmastonmuutoksesta on paisunut kuin pullataikina. Puolueilla on kaksi optiota: haukkua nuoria ilmastoaktiiveja tai tukea heitä. Vihreät valitsivat jälkimmäisen. Kansaa kiinnostaa tämä asia ja vihreät ovat profiloituneet terävästi, jättäen vähän ristiriitaisemmat aiheet pois vaalimainoksista, osoittaen todella fiksua markkinointitaitoa. On selvää että näillä eväin vaalivoitto tulee. Kompurointia on vähäsen tullut Caruna-selittelyssä sekä toisaalta puolueen johdon ja ehdokkaiden suurissa näkemyseroissa.

Maahanmuuton ongelmat nähdään

Persujen kannatuksessa näkyy selvästi ilmiö jota kait pitää halla-aholaisuudeksi kutsua. Maahanmuuttokeskustelu ei ole Suomessa juuri edennyt tämänkään hallituksen aikana. Ongelmista puhutaan hieman enemmän mediassa, mutta ratkaisuehdotuksia ei uskalleta nostaa pöydälle. Tämä petaa persuille erinomaisen tilaisuuden kasvaa. Puolueet kuten Kokoomus, KD, Kepu ja SDP ajavat tässä kaksilla rattailla, mutta se ei tästä aiheesta huolestuneille uppoa. Kuten Ruotsissa, myös Suomessa jonkun perinteisen puolueen on jokin kaunis päivä avattava tämä tulppa, tai suunta on vain ikävämpään päin. Toki se edellyttää persuiltakin diplomatian jatkokursseja.

Petturin kohtalo on ikävä

Sinisillä on muutama ihan fiksu kaveri ja yllättävän raikkaita ajatuksia, mutta Suomen kansa ei ole valmis selkäänpuukottajia tukemaan. Ei siitä sen enempää.

Mitä voi vielä tapahtua?

Peli on ohi vasta kun peli on ohi. Jokin suuri, ikävä yhteiskunnallinen tai globaali uutinen voi muuttaa tilannetta. Äänestyspäivän sää myös vaikuttaa. Sen sijaan puolueiden osalta paljoa ei voi enää tehdä. Todennäköisin vaikuttava tekijä voisi olla jonkun puolueen näkyvän ehdokkaan emämunaus, tunarointi, esimerkiksi liiallisen ylpeyden muodossa. Puolueet voivat siis vielä torpedoida tuloksensa, mutta eivät juuri parantaa. Paras mitä puolueet voivat tehdä on varmistaa että äänestäjät lähtevät sunnuntaina lenkille.

Ilmastonlämpenemisvouhotusvaalit

On aivan käsittämätöntä miten Suomen eduskuntavaalit ovat liukuneet ilmastonlämpenemisvouhotusvaaleiksi.

Olisi Suomen ja suomalasten kannalta erittäin paljon tärkeitä asioita, joista pitäisi olla kiinnostuneita valittaessa eduskuntavaaleissa puoluetta ja ehdokasta – mutta jotka tärkeät asiat ovat hautautuneet tyhjänpäiväisen ilmastovouhotuksen alle.

Listaan omasta mielestäni tärkeitä unohdettuja teemoja:

  1. Puolustusmäärärahojen taso – eli valtion kaikkein tärkeimmän tehtävän, maanpuolustuksen tila. Vaikka naapurina on aggressiivinen imperialistinen roistovaltio Venäjä, jonka tavoitteena on valloittaa Suomi ”takaisin”.
  2. Mihin Suomen suuret kehitysapumäärärahat käytetään ja pitäisikö rahoituksen tasoa muuttaa. Vaikka esimerkiksi Afrikassa syntyvyys on aivan sietämättömän korkealla tasolla ja sitä on pakko saada alennettua nopeasti ja pysyvästi.
  3. Suomen julkinen sektori on aivan sietämättömän suureksi pöhöttynyt ja sitä on pakko leikata ”moottorisahalla”, eikä ”juustohöylällä”. Ei keskustella lainkaan siitä mistä julkisista palveluista luovutaan.
  4. Suomen ay-mafia pitää murskata, että työllisyysastetta saadaan nostettua ja sitä myöten työttömien ja syrjäytyneiden määrää alennettua.
  5. Koulutusta pitää suunnata työmarkkinoiden tarpeen suuntaan ja vähentää ihanneammatteihin kouluttamista, joka tarkoittaa kouluttamista työttömyyskortistoa varten.
  6. Jne. suuri joukko tärkeitä asioita, jotka nyt ovat jääneet kokonaan typerän ilmastonlämpenemisvouhotuksen alle.

Vaalirauhaa: kiviä ja pelastusrenkaita

Haluan jatkaa positiivisten vaaliblogausten kirjoittamista vaalirauhan nimissä, koittaen etsiä neutraalimpaa kantaa eri puolueisiin. Siten haluan tarjota vinkin aivan jokaiselle puolueelle jotka ovat kiinnostuneita kannatuspohjan laajentamisesta. Se on vanha tarina, mutta viime viikkojen uutiset vinkkaavat tarvetta kertaukselle.

Hädässä huudetaan

Kansalaisilla(kin) on tunteet. Tunteet nykyistä hallitusta kohtaan eivät ole keskimäärin kovin lämpimiä, mutta on sitä muutakin murhetta tarjolla. Yhden mielestä ongelmana on ilmastohysteria, toisen mielestä maahanmuuttopolitiikka suuntaan tai toiseen, kolmannen mielestä hoivapalveluiden yksityistäminen, ym. Yhtä kaikki, ihmisillä on hätä ja huoli, ajoin jopa paniikki. Tämä saa monet heistä äänestämään ns. väärin, eli siis kuullen populistisia sanomia. Mainittakoon, että tässä kohtaa en tarkoita populismilla vain yhtä puoluetta.

Kun ihmisellä on hätä ja hän kuulee lupauksen paremmasta, hän saattaa näyttää suoraan sanoen idiootilta toista mieltä olevan silmin. Tällöin tulee herkästi haukuttua nämä populistien äänestäjät aika ikävin sanoin. Vaan mietipä hetki tilannetta jossa sinä olisit hädässä, veden virran viemänä, jolloin populisti ojentaa kättä ja haluaisi auttaa sinut rantaan. Sitten tulee joku toiselle puolen rantaa ja raivoaa ”älä pelastaudu, pelastajasi on idiootti ja niin olet sinäkin jos otat hänen kädestä”. Toisin sanoen, tämä moraalisesti oikeaa mieltä oleva taho käskee sinua hukkumaan kuin kiltin kansalaisen kuuluu. Kumman otat – populistisen pelastuksen vai moraalisesti korrektin, kivuliaan hukkumisen? Tiedostan mielikuvan olevan vahvasti karrikoitu, mutta älyllinen keskustelu edellyttää eri näkökantojen pohtimista.

Mielestäni siis ei ole viisas idea haukkua hädässä olevia ihmisiä vääristä valinnoista, toisin sanoen heitellä heitä kivillä. Jos haluat heidät sinun puolelle rantaa, heitä kivien sijaan pelastusrengas. Kuule heitä. Älä pidä hätää kärsivää pilkkanasi ja jos satut hallituspuoluetta edustamaan, ole valmis ottamaan kritiikkiäkin vastaan. Tuo ymmärryksesi puolitiehen, tiedosta murheen syyt. Ei tarvitse nöyristellä vaikka olisi vähän nöyräkin, eikä pelkkään inhimilliseen keskusteluun tarvitse myydä puolueensa aatteita. Se on todellinen tie populismia vastaan. Ei alentuminen populismin tielle, vaan reitin näyttäminen parempaan. Osoita, että sinun puolellesi rantaa on vähän pidempi matka, mutta rannasta löytyy myös lämmin tupa jossa voi kuivatella.

Ylpeys asuu lähellä

Vanha perisynti nimeltä ylpeys on lähellä samaa ilmiötä. Jos puolueesi menestyy tuoreessa gallupissa, pahin virhe on lähteä julistamaan omaa hyvyyttään. Ole nöyrä ja jatka työtä, älä hukuttaudu omaan ylemmyyden tunteeseen. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun ylpeilevä asenne poliittiseen menestykseen on ollut mitä varmin tie pikaiseen alamäkeen. Muista, että politiikkaa ei tehdä gallupien takia, ei edes vaalitulosten takia, vaan asioiden parantamiseksi.

Voin luvata sinulle, ystäväni vaaliehdokas, äänestäjä tai tarkkailija, että maailmassa on vastakin idiootteja. Elät heidän kanssa samalla pallolla. Idiotismi ei parane käskemällä, vaan kuten mikä tahansa tauti, se tarvitsee aikaa parantumiseen. Ihmisissä on kyky toimia viisaasti ja tyhmästi. On meistä jokaisesta kiinni kumpaan suuntaan ystävää autamme.

Hyviä ehdokkaita

Olen muutamien vaalien alla kirjoittanut blogauksen muutamista hyvistä ehdokkaista, erilaisista puolueista. Minulle on hyvin tärkeää nähdä että hyvää työtä tekeviä ihmisiä löytyy puoluekentän eri laidoilta, joten jatkan tapani mukaan. Ohessa neljä Pirkanmaan ehdokasta neljästä puolueesta, jotka ansaitsevat hatunnoston. Järjestys on arvottu.

Olli-Poika Parviainen, vihr

O-P Parviainen on esimerkillinen vihreiden edustaja sanan parhailla merkityksillä. Hän on kova argumentoimaan, mutta ei huutamaan. Hän näkee modernit arvot perinteisiä arvoja täydentävinä, ei vastakohtana. Hän kykenee sivistyneeseen keskusteluun vastapuolten kanssa ja pyrkii etsimään ratkaisuja pelkkien ongelmien sijaan.

Anna-Kaisa Ikonen, kok

Anna-Kaisa ei pelkää työn tekemistä. Hänet on Tampereen alueella keitetty monessa sopassa ja hän on tehnyt selväksi että tulevaisuuteen pitää uskaltaa katsoa. Hän on aina valmis etsimään uusia haasteita ja mahdollisuuksia yhdistäen ammattiylpeyden ja nöyryyden ihailtavasti. Hän ei julista vaan keskustelee ja osaa vastata kysymykseen asiallisesti, ei vain poliittisia julistuksia ladellen.

Heikki Luoto, ps

Hessu on nähnyt elämää ruohonjuuritasolta ja toisaalta myös hallinnon himmeleitä ja kaikkia sen likaisia puolia. Hän on aina oppimassa uutta ja selvittämässä ongelmien taustoja – ja kun kaikkea hän ei osaa, hän ei pelkää kysyä apua eli yhteistyötaidotkin löytyvät. Hän osaa puolustaa konservatiivisia arvoja hyökkäämättä liberaalimpaa mieltä olevien päälle tai kiusaamatta ketään.

Anna Kontula, vas

Anna on yksi niitä harvoja nimiä jonka voi sanoa kääntäneen äärettömän määrän kiviä sen puolesta että ihmiset saavat olla mitä ovat. Hän hyväksyy ihmisen ihmisenä ja koittaa löytää jokaisesta erilaisesta, erikoisesta ihmisestä jotain kaunista. Hänen maailmassa ei tarvitse elää paperipussi päässä.

Tie jatkuu eteenpäin

Yksikään ehdokas, myöskään ylläolevat, eivät ole vailla virheitä tai haasteita. Niistä kuitenkin kirjoitetaan jo liialti joten jätän ne tässä väliin. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys että eteenpäin mennessä pitää kehittyä. Jokaisessa meissä on virheitä ja viisaimmissa meistä on halua oppia niistä jotta huomenna toimisimme vieläkin fiksummin.

Ja lopuksi sitten haaste keskusteluun: kertokaapa itse kukin jostain hyvästä ehdokkaasta. Jos vaikka tällä kertaa jätetään se ikävän puoleinen osuus vähemmälle, kyllä sitä blogeissa piisaa.

Viroon yritetään synnyttää uutta hallitusta

Homma näyttää kuitenkin menevän pihtisynnytykseen tai keisarinleikkaukseen. Lisää kätilöitä ei ainakaan tarvita.

Kaja Kallaksen Reformipuolue voitti eduskuntavaalit, joten hänellä oli etuoikeus yrittää saada hallitus synnytettyä. Kaja kävi reippaasti toimeen aloittaen hallitustunnustelut välittömästi vaalituloksen selvittyä.

Toki Viron Tasavallan Presidentti Kersti Kaljulaid antoi myöhemmin virallisesti Kajalle hallitustunnustelijan tehtävän.

Kaja kuvitteli voivansa helposti synnyttää hallituksen Viron kepuleiden kanssa (Venäjämielinen puolue, jota venäläiset yleisesti äänestävät). Virolaisella kepulla on virallinen kirjallinen yhteistyösopimus Venäjän (Putinin) Yhtenäinen Venäjä ”puolueen” kanssa. Puolue on lainausmerkeissä, sillä ei se aikuisten oikeasti vastaa läntisiä puolueita, vaan ennemminkin mafiaa.

Kaja oli täysin oikeassa siinä, että kepulit halusivat välttämättä pysyä vallassa – mutta ei suinkaan siten, että Kaja Kallas olisi pääministeri.

Reformipuolue ei edes halunnut keskustella Viron jossakin määrin persuja vastaavan puolueen EKRE kanssa, vaikka EKRE sai veret seisauttavan vaalivoiton (kannatuksen valtava kasvu – ei kuitenkaan suurin puolue).

Se, sitten siitä ainakin toistaiseksi. Kaja Kallas odottaa, että joku olisi kiinnostunut neuvottelemaan hänen kanssaan ja sillä aikaa kepulit, EKRE ja Isänmaa-puolue käyvät keskenään vakavia hallitusneuvotteluja jo ainakin neljättä kierrosta ja ovat päässeet ratkaisuihin useissa asioissa.

Reformipuolue on hakenut apua ongelmaan Brysselistä ja sieltä onkin kantautunut varoituksia kepuleille, että EKREä ei saisi ottaa hallitukseen. Ehkä Suomen eduskuntavaalien jälkeen nähdään samankaltainen näytelmä, jossa Brysselistä varoitetaan ottamasta persuja hallitukseen – kukapa tietää.

Minun mielestäni olisi hyvä, että Kokoomuksen veljespuolue Isänmaa olisi hallituksessa – olkoonpa muu kokoonpano millainen hyvänsä. Isänmaa on nimensä mukaisesti Viron etua ajava puolue – kuten veljespuolueensa Kokoomus on Suomessa.

Isänmaa ei hyväksynyt Viron liittymistä YKn pakolaishölmöilyyn. Isänmaa haluaa tehostaa Viron maanpuolustusta. Isänmaa haluaa pitää Viron verotuksen kohtuullisena, eikä suostu progressiiviseen verotukseen. Isänmaa haluaa että Virossa koulutus on vironkielinen – eikä sallita erillistä venäjänkielistä koulutusta.

Myönnän, että olen Virossa äänestänytkin Isänmaa-puoluetta vaaleissa. Se on lähinnä minun arvojani, aivan kuten Kokoomus on Suomessa.

Rauhoittukaa, ne ovat vain vaalit

Noiden kanssa en ainakaan leiki, sanoo joka ikinen vaaliehdokas yhteen ääneen. Viimeksi sanallista painia harjoittivat Rinne ja Häkkänen. Onko tulevaisuus tosiaan sellainen että mistään ei saada sopua, hallitusta ei synny ja maa lamaantuu? Ei hätää ystävät hyvät, vaalikuume paranee kuten flunssakin, eli levolla.

Vaan miksi se myy?

Poliitikko ei vaalien alla juuri suutaan avaa ilman hyvää syytä. Jokin saa puoluejohtajan toisensa jälkeen asettamaan tiukkoja ehtoja ja rajoja vaalien jälkeiseen maailmaan. Lukijan on hyvä hengittää syvään ja muistaa vaalien jälkeisen ajan olevan terra incognita, tuntematon maa. Tiedämme sinne matkaavamme, tiedämme koska olemme perillä, mutta emme tiedä mitä siellä odottaa. Emme tiedä ketä sitä maata johtavat, emme tiedä mitkä ovat sen päivän haasteet, emme tiedä millä keskustelutuulella he ovat emmekä tiedä miten ihmisillä synkkaa. Näin ollen kovin varman kuuloiset puheet tulevan ajan päätöksistä ovat veteen piirrettyjä viivoja. Se on ihan okei. Demokratian lahja on juuri tuo tuntemattomuus. On ilo marssia kohti vaalien jälkeistä aikaa mysteerin verho yllä, muu olisi diktatuuria.

Se tarinaan kuuluva hyvä kysymys sen sijaan on vaalikuumeen oireiden pohdiskelussa. Miksi on niin tärkeää heittää ilmoille pöhköjä väitteitä, joiden lausuja itsekin hyvin tietää niiden olevan vailla pohjaa? Vika on tietenkin kovin hajautettu jos syyllistä etsittäisiin. Vaaleissa halutaan kovia, selkeitä, tiiviitä lausuntoja ja näihin tavoitteisiin päästään ehdottomuudella. Toisaalta, kun yhteisesti sovituista tavoista tulee jumiutuneita ja tylsiä, jää aina tilaa yllättäjälle. Tapojen haastaminen vaatii taitoa, mutta aina voi löytyä paikka puolueelle tai ehdokkaalle joka näkee ympärillään mahdollisuuksia haasteiden sijaan. Jussi Halla-aho selkeästi tätä yritti taannoin, hän ei sulkenut ovia ennalta, mutta ei hän kyllä kovin ahkerasti niitä availlutkaan. Ehkä sekin on vaalistrategiaa, tai halua pelata hieman sekä vanhoilla että uusilla säännöillä samaan aikaan. Nostan hattua valmiudesta kyseenalaistaa harmautta, mutta tyylipisteitä ei tipu.

Olen nostanut esille vaaleja edeltävän ajan ilmiöitä useasti. Haluaisin haastaa meidät näkemään vaalien ympärillä mahdollisuutta muutokseen, terveempään ajatteluun. Jatkuvasti koventuva kamppailu ja ilkeämmät lausahdukset poliittisille vastapuolille eivät katoa muistoista vaalipäivänä. Ikävät sanat ja teot jäävät leijumaan, vaanimaan, mieltä musertamaan pitkäksikin aikaa. Se on kuin huonosti loppunut ihmissuhde, joka ei mielessä koskaan löydä päätöstä vaan jää satuttamaan. Politiikassa on toki kestettävä kovaa debattia, mutta onko sen tarpeen olla ilkeää? Miksi ongelmat on aina käsiteltävä syyllisyyden kautta? Miksi asia ei voi olla asia, vaan siihen on aina saatava ihminen tähtäimeen? Moni mediassa esiintyvä poliitikko voisi kysyä itseltään: haluaisinko itseäni kohdeltavan tällä tavoin? Moni toimittaja voisi myös pohtia ilkeyden tarpeellisuutta.

Hyviä pelaajia putoaa pelistä

Suomessa ja maailmalla on lukuisia pelin jättäneitä ansioituneita poliitikkoja. Heistä moni puhuu henkisestä väsymyksestä, stressistä ja/tai huonosta keskusteluilmapiiristä. Liian moni hyvää tekevä jättää pelin kesken. Voisi jopa sanoa että juuri parhaat heistä väsyvät herkimmin, he kun haluaisivat tehdä politiikkaa eikä mielenterveyshoitoa. Syy saattaa löytyä tästä ilmiöstä. On toki viisasta jättää kipua aiheuttava työ- tai ihmissuhde taakse, mutta vielä parempi on jos sitä kipua ei alunperinkään pääsisi syntymään.

Viime USA:n presidentinvaaleissa pelattiin kovilla ja ilkeästi, mutta hetkeksi se pysähtyi. Yhdessä vaalitentissä ehdokkaiden piti kehua toisiaan. Se kuulosti hyvältä ja siitä tuli ratkaisuidea tähän: mitä jos edes yksi vaalitentti pelattaisiin eri säännöillä, sellaisilla jossa rakennetaan maata yhdessä?