58 vastausta artikkeliin “Kaksi persuehdokasta antaisi ryssille viisumivapauden”

    1. Ei USAnkaan häsläämisestä ole sanktioita asetettu. Se voi olla virhe, koska se häsläilee toistuvasti.

      1. Venäjä on Suomen vihollinen. USA on mahdollinen auttaja kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen.

  1. Persut ovat todellakin Suomen itsenäisyyden kannalta vaarallista porukkaa, Putinin kavereita. Kaikki se heitä kiinnostaa, millä Suomen hyväksi todettua demokratiaa voidaan vain vähänkin rapauttaa. Huhtasaari veti aiemmin viikolla pohjat ”ihmisoikeus”-kommentillaan.

    Pari päivää sitten persuvaltuutettu julkisesti vaati Venäjän vastaisista pakotteista luopumista ja Suomen lähtöä EU:sta.

    Samaan aikaan täälläkin Pirkan (Persun) Plogeissa perussuomalaiset linkittävät meille Russia Todayn valheuutisia Euroopasta ja Suomesta.

    Kaikkien onneksi suurta vahinkoa ei ehkä tapahdu, kuten CNN:kin huomasi mutta kyllä nyt eletään vaaran vuosia.

    1. Tapio: ”Persut ovat todellakin Suomen itsenäisyyden kannalta vaarallista porukkaa, Putinin kavereita.”

      Tässäkään asiassa ei kannata yleistää. Osa persuista on varmasti ihan isänmaallista porukkaa – mutta ei kaikki.

    2. ”Kaikki se heitä kiinnostaa, millä Suomen hyväksi todettua demokratiaa voidaan vain vähänkin rapauttaa.”

      Liittovaltio uhkaa suomalaisten valtaa päättää omista asioistaan, joka tapion mielestä on varmaan hyvä asia.
      Liittovaltion myötä ei Suomi voisi enää olla sellainen valtakuntien valio, miksi se on erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa arvioitu.

      1. ”Liittovaltio uhkaa suomalaisten valtaa päättää omista asioistaan, joka tapion mielestä on varmaan hyvä asia.”

        Tämä Mage on taas yksi niistä sadoista lukutaidottomista jotka käyvät sotaa vain oman päänsä sisällä.

        Mage, kirjoitinko sanaakaan tuosta ”liittovaltiosta”?

        1. ”Mage, kirjoitinko sanaakaan tuosta ”liittovaltiosta”?”

          Kai tapsa kuitenkin tietää, mikä on liittovaltio?

    1. Virkkunen on taatusti joissakin asioissa väärässä – kukaan ei voi olla aina kaikissa asioissa oikeassa.

      Tässä asiassa Virkkunen on kuitenkin oikeassa. Persujen kanssa samaa porukkaa olevista esimerkiksi Marine Le Penn on Kremlin kätyri – eikä suinkaan ainoa.

      Lue huolella koko linkittämäni artikkeli.

      1. ”EU ei suinkaan uhkaa kansallisvaltioita – imperialistinen roistovaltio Venäjä sen sijaan uhkaa siitäkin edestä.

        http://www.jput.fi/Imperialistinen_Venaja.htm

        http://www.jput.fi/Venajan_tavoitteista_lu.htm

        ————————-

        Tosiasiassa Venäjä pelasti Etelä-Ossetian gruusialaisten stalininpalvojien hyppysistä.

        Ja vuonna 1809 Venäjä pelasti Suomen Ruotsin sortovallan alta, jota vastaan jopa Suomen ruotsinkieliset olivat kapinoineet mm. Anjalan liitossa.

        1800 luvun rotusortajat ahdistelivat suomalaisia Ruotsissa ja levittivät kuppaisen rotusortonsa tänne Suomeenkin.

        Venäjä itsenäisti ainakin muodollisesti Etelä-Ossetian ja teki aiemmin Suomesta suuriruhtinaskuntana kansakunnan kansakuntien joukkoon. Voisimme määrätä virallisen liputuspäivän Venäjän kunniaksi, ellei Venäjä olisi ryhtynyt eu-tyyppiseen integraatiopolitiikkaan 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä.

        ———————-

        Huolimatta rotufreudentalistien sabotaasista, kehittyi Suomesta valtakuntien valio, jota ei vaivaa muu kuin liiallinen hyväuskoisuus.

        1. Venäjä hyökkäsi Georgian kimppuun vuonna 2008 yrittäen miehittää koko maan ja ”ripustaa Georgian laillisen presidentti Saakashvilin munistaan hirteen.

          http://www.jput.fi/Georgian_sota_2008.htm

          Venäjä kuitenkin ryssi Georgian sodan, joten Georgia jäi itsenäiseksi.

          http://www.jput.fi/Venaja_ryssi_Georgian_sodan.htm

          Venäjä rikkoo parhaillaankin Venäjän presidentin allekirjoittamaa aseleposopimusta ja miehittää laittomasti Georgian Abhasiaa, ns. E-Ossetiaa ja Akhalgoria.

  2. Kansallisvaltioiden nujertaminen on sen verran verensekainen toimenpide, ettei luulisi Virkkusen naamalla sellaista toivovan.

  3. Toisaalta, mitä muuta voisi odottaa äärioikeistolaiselta populistipuolueelta kuin avauksessa kuvattua toimintaa.

    Kremlin diktatuuri Venäjä tukee ilomielin kaikkia Euroopaan oikeistopopulisteja, se on heille kätevin tapa saada Euroopan maat erilleen ja hajaannuksen tilaan.

    Persut eivät tuossa porukassa mitenkään eroa edukseen, kaikki toiminta tähtää pohjoismaisen oikeusvaltion tuhoamiseen.

    Halla-aho nieleskelee eikä katso kameraan, mitä ideoita mahtaa slaaviveljellä olla meidän päämme meniksi mietittynä?

    1. Tapio, olen täysin varma siitä, että ainakaan kaikki persut eivät suinkaan halua olla hyödyllisiä imperialistiselle roistovaltiolle Venäjälle, eivätkä haitallisia Suomelle.

      Osa on kuitenkin Leninin tarkoittamia ”hyödyllisiä idiootteja”.

    2. ”Toisaalta, mitä muuta voisi odottaa äärioikeistolaiselta populistipuolueelta kuin avauksessa kuvattua toimintaa.

      Kremlin diktatuuri Venäjä tukee ilomielin kaikkia Euroopaan oikeistopopulisteja, se on heille kätevin tapa saada Euroopan maat erilleen ja hajaannuksen tilaan.

      Persut eivät tuossa porukassa mitenkään eroa edukseen, kaikki toiminta tähtää pohjoismaisen oikeusvaltion tuhoamiseen.”

      ———————————-

      Tapsa ei tiedä mitään. Kartalta hukassa kuin kettukusu.

      Useimmat puolueet ovat ehdotelleet venäläisille viisumivapautta, henkilöistä muistelen sellaisia kuin Tarja Halonen, A. Stubb ja Arvopohja-Ana. Perussuomalaiset ovat olleet varovaisempia, Kotro arveli, että Suomi voisi valita henkilöt, joille viisumivapaus voitaisiin myöntää.

      https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074284865/Stubb+kiirehtii+viisumivapautta+Venajan+kanssa

      1. Kun vaalikoneessa kysyttiin pitäisikö ryssille antaa viisumivapaus, niin Kotro vastasi kyllä.

        Siinä ei selitykset auta. Yksikään Kokoomuksen ehdokkaista ei antaisi ryssille viisumivapautta.

      2. https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/rinne-ei-tunne-russofobiaa-viisumivapaus-venajan-kanssa/659665/

        Näin Arvopohja-Ana vuonna 2014:

        ”Rinteen intresseissä ovat viisumivapaus, liikenneyhteyksien nopeuttaminen, venäjän kielen ja kulttuurin opetuksen merkittävä lisääminen ja aktiivinen markkinointitoiminta Venäjän yrityskentän suuntaan.

        Elinkeinopoliittiset linjaukset ovat vain yksi osa Rinteen 46-sivuisessa linjapaperissa, jota on väsännyt 30 ihmistä.

        Lehtinen on laaja katsaus lähes kaikki aloille kymmenine teeseineen. Rinteen sanoman ydin on talouskasvu ja työpaikkojen luominen. Vauhditustehtävän hän antaa valtiolle. Vahva julkinen sektori on hänelle investointi tulevaisuuden menestykseen.”

  4. ”Halla-aho nieleskelee eikä katso kameraan, mitä ideoita mahtaa slaaviveljellä olla meidän päämme meniksi mietittynä?”
    Tyhmä katsoo kameraan – fiksu katsoo kysymyksen esittäneeseen toimittajaan, kuten käytössäänntöjen mukaan kuuluu toimia.
    Persukammoiselle tuo saattaa olla liian vaikeaa ymmärtää.

    1. Samoja ”nieleskelee” juttuja kirjoitti eräs muukin, älkää menkö MIINAAN.

  5. Rauhanprojektina eu epäonnistumassa täydellisesti. Liittovaltiofanaatikot tuhoavat eeuun ja Euroopan.

    Kymmenen vuotta sitten Merkel julisti, että minikulttuurinen Saksa on epäonnistunut täydellisesti. Nyt Merkelin pitäisi tulla ulos kaapistaan ja julistaa, että liittovaltiofanaatikot ovat suurin vaara Euroopalle.

    1. https://yle.fi/uutiset/3-5651917

      ”Merkel: Monikulttuurinen Saksa on epäonnistunut

      Yritys luoda suvaitsevainen Saksa on epäonnistunut täydellisesti, Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi lauantaina. Merkelin mielestä Saksassa ei ole pystytty luomaan yhteiskuntaa, jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat ihmiset pystyisivät elämään rauhanomaisesti keskenään.”

      —————————–
      Eu on varsin monikulttuurinen yhteisö, eikä tarvitse olla suurikaan viisas ymmärtääkseen, että eri kulttuureista muodostuvan eeuun pakkonaittaminen on tuhoon tuomittu yritys.

      Vain mielipuoli jättää ottamatta huomioon varoittavat esimerkit vaikka vain Euroopankin alueelta. Pakkonaittamisesta olisi seurauksena terrorismi ja pakkovalta. Tähän astiset eu-edustajat ovat ollee pumpulipäisiä pölhöjä.

  6. ”Persut eivät tuossa porukassa mitenkään eroa edukseen, kaikki toiminta tähtää pohjoismaisen oikeusvaltion tuhoamiseen. ”

    Virkkeesi todistaa, että oikein ponnistat puhuaksesi paskaa.

  7. Rauhanprojektina EU on todellakin erinomainen esimerkki. Tämän ovat huomanneet myös eurooppalaiset ihmiset jotka suhtautuvat hyvin myötämielisesti Euroopan Unioniin.

    Näin ainakin viikko sitten.

  8. Pölhöt eivät osaa katsoa nenäänsä pidemmälle. Jos osaisivat, niin liitovaltiofanaatikot olisi jo pantu turvasäilöön.

  9. Mage, tarkoitako että pitäisi käyttää väkivaltaa, ottaa liittovaltiofanaatikkoja turvasäilöön heidän mielipiteidensä takia?

    1. ”Mage, tarkoitako että pitäisi käyttää väkivaltaa, ottaa liittovaltiofanaatikkoja turvasäilöön heidän mielipiteidensä takia?”

      Ei mielipiteet niin kauhean vaarallisia ole, mutta kansallisvaltioita vastaan tehdyt käytännön toimenpiteet ovat. Niitä ei vain ole tehty rangaistaviksi.

      Muta jos suuntaus on sellainen, että vaaralliset henkilöt pitää eristää, niin hyvä olisi sitten aloittaa liittovaltiofanaatikoista.

      1. Mage, tuo haiskahtaa pahasti fasismilta/natsismilta? Kuka määrittelee ”vaarallisen henkilön” sinun ihannevaltiossasi?

        Riippumaton oikeuslaitos, ehkä? Vai ”suvereenin demokratian” maksetut tuomarit?

        1. ”Mage, tuo haiskahtaa pahasti fasismilta/natsismilta? Kuka määrittelee ”vaarallisen henkilön” sinun ihannevaltiossasi?”

          Suojelupoliisi seuraa.

          Kansallisvaltiossa poliisi tarkkailee kansallisvaltiolle vaarallisia aineksia, liittovaltiossa liittovaltiolle vaarallisia aineksia. Liittovaltioyŕitys johtaa poliisivalktioon ja poliittisiin vankiloihin,

          Muutenkin rikoööisuus kasvaa monikulttuurisissa ympäristöissä, kuten vankiloiden saaristossa USA:ssa ja Venäjällä, jotka ovat monikulttuurisia liittovaltiota.

          Liittovaltiofanaatikot vievät meidät rikollisempaan ja turvattomampaan yhteisöön.

  10. Magen kommentissa paljastuu oikeistopopulismin kauheus, toisinajattelijat ovat lopulta ”turvasäilössä”.

    Herätys nyt, ihmiset.

    1. ”Magen kommentissa paljastuu oikeistopopulismin kauheus, toisinajattelijat ovat lopulta ”turvasäilössä”.

      Herätys nyt, ihmiset.”

      Tarkasti ottaen sanoin, että pölhöt olisivat panneet liittovaltiofaatikot turvasäilöön, jos osaisivat ajatella nenäänsä pidemmälle. Ehkä me fiksut olisimme keksineet toisenkin ratkaisun.

      ”Pölhöt eivät osaa katsoa nenäänsä pidemmälle. Jos osaisivat, niin liittovaltiofanaatikot olisi jo pantu turvasäilöön.”

      1. Selittelyn makua Mage. Natsisaappaiden töminä jääköön sinne 1940-luvulle, eiköhän yritetä jatkaa tätä kaikkea hyvää mitä meillä Suomessa on.

        Maailman paras maa ja onnellisin kansa, mitä tuota korjaamaan.

        1. ”Maailman paras maa ja onnellisin kansa, mitä tuota korjaamaan.”

          Onnellisuuden tärkein edellytys on keskinäinen luottamus. Minulla on henkilökohtaisesti erittäin järkyttävä kokemus luottamukseni pettämisestä.

          Ei pidä luottaa liikaa ja olla hyväuskoinen. Kavaluus saattaa piillä siellä, missä luotetaan liikaa.

          Liittovaltiofanaatikot uhkaavat. Kansallisvaltiot ovat valpastuneet diktatuurin uhatessa.

  11. En tiedä yhtäkään puoluetta missä kaikki olisi isänmaallisia. Persuissa saattaa epäisänmaallisia olla, mutta en ole vielä törmännyt niihin.

  12. Huokaus!

    En tarkoittanut tätä ketjua persuvastaisten ja persumyönteisten yleiseksi taistelukentäksi.

    On se vaan kummallista, että ei mitenkään voida pysyä aloituksen aiheessa.

    Persuissa ja varmaan muissakin on sekä isänmaallisia suomalaisia, jotka haluavat Suomelle ja suomalaisille hyvää – että myös ryssien perseennuolijoita.

    Venäjä on ollut ja on erityisen hyvä riidankylväjä. Kykenee lyömään kiiloja meidän riveihimme, jotta olisimme heikompia kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen ”takaisin” orjuuteensa kuten Vapaussodassa, Talvisodassa ja Jatkosodassa.

    1. Venäjä hyökkää vielä, olen siitä 100% varma, kaikki tämä on sitä.

      Se keskittää kokoajan joukkoja pohjoiseen ja me suomalaiset riidellään välimeren ylitulevista arabeista. Kaikki sataa ryssän laariin. Mutta tämä tässä.

    2. Kovasti yritin pysyä aiheessa mutta persumediassa kun ollaan, tulee heti tulta vastaan ja yritystä kääntää aihe muualle.

      Oma pointtini on, persuista ja muutamasta kepun edustajasta löytyy hyvin kreml-mielisiä poliitikkoja.
      Kreml myös rahoittaa äärioikeistoa Euroopassa ja yrittää rapauttaa maatamme ja maanosaamme sitä kautta.

      1. ”Kreml myös rahoittaa äärioikeistoa Euroopassa ja yrittää rapauttaa maatamme ja maanosaamme sitä kautta.”

        Eeuu on ryssinyt ”rauhanprojektinsa” jakamalla Eurooppaa kahtia.

    3. ”On se vaan kummallista, että ei mitenkään voida pysyä aloituksen aiheessa.”
      ————————————

      Sivuan nyt aloituksen aihetta:

      En muista koskaan kannattaneeni venäläisten viisumivapautta, koska Venäjä on monikulttuurinen maa ja siksi rikollisuutta on liikaa. Olen toivonut, että viisumipakon avulla voitaisiin rikollisuuden vaikutusta vähän hillitä.
      Vähän jokainen puolue perussuomalaisia lukuun ottamatta ehdotteli viisumivapautta kymmenen vuotta sitten. Seuraavassa A. Stubbin perustelut:

      https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074284865/Stubb+kiirehtii+viisumivapautta+Venajan+kanssa

      ”Stubbin mielestä vapaakauppa ja viisumivapaus EU:n ja Venäjän välillä edistäisi myös Venäjän demokratian kehitystä.

      – Meidän linja tässä viisumikysymyksessä on ollut liian varovainen ja konservatiivinen. Ainoastaan rajoja madaltamalla ja vapaata liikkumista edistämällä saadaan poistettua ennakkoluuloja, Stubb sanoo.

      Suomen varovaista linjaa on perusteltu turvallisuudella ja Venäjän passijärjestelmän puutteilla.

      – Totta kai, kun ollaan Schengenin alueella niin täytyy olla tietty kontrolli, mutta väite, että vain Venäjällä tehdään väärennettyjä passeja ja sen takia meillä on oltava viisumipakko – se on kerta kaikkiaan liian pitkälle viety.

      Stubb ei aseta aikataulua rajoitusten vähentämiselle ja purkamiselle, mutta uskoo, että vapaampi matkustaminen olisi eduksi myös suomalaisille, erityisesti itärajan lähellä asuville.

      – Minun mielestäni meidän kannattaa tehdä työtä sen eteen, että viisumipakko poistuu ja venäläinen voi matkustaa Euroopassa vapaammin kuin nyt. Ja päinvastoin. Meillä ei voi olla ennakkoluuloihin pohjautuvaa viisumipolitiikkaa.”

      ——————————-

      Kyllähän jokainen voi haaveilla viisumivapauden koittamisesta tulevaisuudessa. Kotro ehdotteli, että Suomi voisi vapauttaa joitakin henkilöitä viisumipakosta.

      1. Kokoomuksessa on ollut koulukuntaeroja mm. viisumivapauden suhteen. Idealistit ovat ajatelleet että kun ryssät pääsevät matkustamaan länteen, niin niistä tulee parempia.

        Minusta raja voisi olla kokonaan kiinni ryssille.

        Yksikään Kokoomuksen eurovaaliehdokkaista ei hyväksynyt viisumivapautta ryssille.

  13. Juhani kirjoittaa asiallisesti, silloinkin kun on kriittinen jopa”omasta puolueesta” mutta kaikista ei voida sanoa samaa.
    Asia perusteet asiallisesti ratkaisee ”vaikka roistovaltiosta,” 😉 tai paremminkin johto poliitikoista,joista kansa kärsii.

    Puolueissa kuin puolueissa on eri näkemyksiä eri poliittisista sektoreista mutta kokonaisuus ratkaisee.

    Esim.ainaiseen että asenteelliseen nälvintään – kyllästyy – menettää lopulta jopa merkityksensä.

    1. En juuri tähän blogiin nyt halunnut kirjoittaa, mutta en halua että ystävääni täällä suorastaan kusetetaan. Ei mieltä pitääkin olla mutta rajansa kaikella. Ei tässä muuta.

  14. Mamuilu on varmaan isoin syy miksi kallistun EU-eron kannalle. Direktiivit vituttaa myös armottomasti.

    1. Direktiiveissäkin on sekä hyviä, että huonoja.

      Hyvät direktiivit karsivat kartelleja ja muita kaupan sekä vapaan kilpailun esteitä. Suomi elää viennistä. EU on meille hyvä markkina-alue.

    1. ”Eilen tv:ssä Halla-aho sano ihan muuta esim kaksoiskansalaisuus.”

      Mihin nähden muuta ja millä tavoin muuta.

  15. ”Jussi Halla-aho on tyrmännyt vihjailut puolueensa Venäjä-myönteisyydestä.
    – Suomessa on yksi puolue, joka on suhtautunut johdonmukaisen kielteisesti viisumivapauteen Venäjän kanssa, venäläisten maakauppoihin Suomessa sekä Venäjän kansalaisten toimimiseen puolustusvoimien viroissa. Tätä puoluetta epäillään ”Venäjä-mielisyydestä”, kuinkas muuten”, Halla-aho tviittasi maanantaina.”
    – Loppuosa artikkelista ”Näin Venäjäkannat hajottavat Euroopan oikeistopopulisteja”, Verkkouutiset 21.5.2019.
    ——————————————–
    Enpä usko että Venäjäkannat hajoittaisivat järjen äänen lisääntymistä Euroopassa. Taitaa olla liittovaltiomielisten toiveajattelua,
    Euroopan ja ylipäätänsä läntisen maailman suurin uhka on liian pitkään jatkunut liiallinen liberalismi. Ainoa varteenoettava vastavoima on riittävästi lisääntyvä kansallismielisyys. Muuten Islam upottaa lännen.

    1. Kansallisvaltiot ovat hyvä keksintö.

      Ne ovat kehittyneet vuosituhansien saatossa. Ensin perhe piti yhtä, sitten kylä, jne. Pääsääntöisesti kansallisvaltion asukkailla pitäisi olla yhteinen äidinkieli.

      1. Kansallisvaltio on hyvä ympäristö demokratialle, lainkuuliaisuudelle ja kansalaisten keskinäiselle yhteisvastuulle.
        Kansallisvaltiossa esiintyy vähemmän arvoristiriitoja, arvoanarkiaa ja rikollisuutta.

        1. Kansallisvaltiot on vaikeampi nujertaa ulkoa päin. Tästä syystä vihamieliset tahot pyrkivät heikentämään kansallisvaltioita kansainvaellusten (liittovaltiofanaatikot) ja väestönsiirtojen (Neuvostoliitto) avulla.

  16. Kansallisvaltiot ovat osoittaneet toimivuutensa, mutta koskaan ei pidä tuudittautua ideaan ”jos se oli hyvä viime vuosisadalla, se on hyvä nyt”. Se voi olla hyvä nyt, mutta alati pitää olla valmis kyseenalaistamaan ja pohtimaan optioita.

    En näe tällä hetkellä parempaa optiota, mutta se ei tarkoita etteikö niistä pitäisi voida keskustella. Liittovaltiossa on omat hyvät ja huonot puolensa. Se ei toimisi EU:ssa, mutta kun ymmärrä miksi niin on, olemme viisaampia.

    1. Ei liittovaltio ole välttämättä paha asia – varsinkaan, jos kaikissa liittovaltion osavaltioissa puhutaan samaa kieltä (saksa, englanti). Eri kansoja ei saa väkisin pistää samaan liittovaltioon.

Vastaa käyttäjälle Seppo Muurinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *