Suojeluskuntalaisen sotilasvala

Suojeluskuntia perustettiin ennen Vapaussotaa ja Vapaussodan aikana eri puolille Suomea alkuperäisenä tarkoituksenaan lähinnä pitää kurissa Venäjän miehitysjoukkoja ja punakaarteja, etteivät ne tee Suomessa mitä lystää. Suomen vapailla vaaleilla valittu Eduskunta ja laillinen hallitus nimittivät julistuksella 25.1.1918 Suojeluskunnat hallituksen asevoimiksi. Suomella oli nyt armeija, tosin varsin vaatimaton.

Helmikuun loppupuolella suojeluskuntalaisilta alettiin vaatimaan pakollista saman kaavan mukaista sotilasvalaa, joka pääsääntöisesti vannottiin oman joukon mukana joko jossakin kirkossa tai kentällä.

Valan kaava:

”Minä N.N. lupaan ja vannon taistelevani henkeen ja vereen saakka Suomen itsenäisyyden ja sen laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta, kunnes lailliset olot on maassa jälleen palautettu ja lujitettu. Minä vannon pysyväni uskollisena maan lailliselle hallitusmuodolle ja sen tämän mukaisesti valitulle hallitukselle sekä ehdottomasti tottelevani sotilaspäällystöäni. Kaiken tämän lupaan ja vannon Jumalan ja kaiken sen nimissä, mikä minulle on korkeata ja pyhää.”[i]

[i] Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota IV; 1924; sivu 177

6 vastausta artikkeliin “Suojeluskuntalaisen sotilasvala”

  1. Ilman Suojeluskuntia ei olisi ollut mitään millä maata ja laillista hallitusta olisi puolustettu venäläisten tukemaa ja alkuun saattamaa punikkien kapinaa vastaan.

    1. Näin on.

      Jääkärit olivat lähes kaikki vielä Saksassa ja sieltä olisi ollut paha tulla venäläisten ja punaisten hallitsemaan Suomeen.

      Suojeluskunnista muodostetun Suomen armeijan piti aloittaa Venäjän miehitysjoukkojen aseistariisunta ja kapinallisten aisoissapitäminen, että jääkäreillä oli turvallinen satama ja jo vapautettu alue tulla kouluttamaan sekä johtamaan Suomen sotajoukkoja taktisella tasolla.

      Suojeluskuntalaiset taas eivät saaneet olla yhtäaikaa vapaaehtoisia ja sotilaita, joten heille tarvittiin pakollinen sotilasvala.

  2. Kun suojeluskuntalaiset olivat alun alkaen vapaaehtoisia ilman valaa, niin useat heistä katsoivat oikeudekseen lähteä omin luvin vaikkapa käymään kotona saunassa ja hakemassa samalla kotoa parempaa vaatetusta. Hehän olivat tulleet vapaaehtoisesti puolustamaan Suomea ryssiltä ja punakapinallisilta.

    Sellainen ei kuitenkaan käy päinsä oikeassa joukko-osastossa. Sieltä lähdetään vain joukko-osaston komentajan luvalla ja tullaan takaisin silloin kun on käsketty.

    Valan vannottaminen myös nosti henkeä – tiedettiin minkä vuoksi taisteltiin.

  3. Juhani, lueskelin tässä jouten ollessa noita omia blogejasi. Kovasti olet vaivaa nähnyt ja tehnyt arvokasta työtä. Joistakin asioista olen eri mieltä ja jossain olet kirjoittanut mutkat suoriksi. Niinhän se kuitenkin aina on, että jokaisella on mielipiteensä, enkä usko sinun tietoisesti valehtelevan. Joku muu voi olla eri mieltä, mutta se taas on hänen asiansa.

    1. Pentti, olen parhaani mukaan pyrkinyt kirjoittamaan kylmiä tosiasioita. Pitkän ja syvän suomettumisen aikana suomalaisille on syötetty ihan ilmiselviä valheita historiastamme, joten joku saattaa luulla minun valehtelevan jostakin asiasta.

      Joka ainoa esittämäni asia perustuu tietoon, mikään ei ole keksittyä. Varsinkin tärkeimmät tietoni ovat peräisin useista eri lähteistä. Yksikään tietoni ei perustu anonyymeihin lähteisiin, vaan jokaisen tiedonmurusenkin takaa löytyy luotettava arvostettu lähde.

      Kiitos arviostasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *