Tuuli tuottaa talvella tehokkaimmin

Otsikon mukaisia väitteitä ja sen kaltaisia, kuten: ”talvella tuulivoima on tuottoisampaa, sillä kylmällä ilmalla tuuli tuottaa enemmän energiaa kuin lämpimällä ilmalla” olemme saaneet kuulla väsymiseen saakka.

Mitenkähän se asia oikein onkaan? Väitteillä on yritetty kumota faktaa, että Suomessa kulutetaan sähköä eniten talvipakkasilla – eikä tuulivoimalat yleensä tuota silloin sähköä ainakaan mainita saakka.

No, tänään 5.1.2019 on pakkasta koko Suomessa ja tuulivoiman pitäisi niiden väitteiden mukaan tuottaa hyvin sähköä valtakunnanverkkoon. Kuinka ollakaan kello 14.19 Suomen tuulivoimalat tuottivat yhteensä sähköä teholla 27 MW. Niillä hujakoilla se tuotanto on pyörinyt tunteja, ollen tätä kirjoitettaessa klo 16.36 24 MW.

Kun Suomessa on rakennettua tuulivoimaa yli 2000 MW, niin näin talvisena päivänä tuulivoiman ”hyötysuhde” näyttää olevan suuruusluokkaa 1%. Niin vaikka Suomeen on rakennettu yhä suurempia ja korkeampia tuulivoimaloita. Tuulivoimahuijareiden yleinen sanonta on, että niin korkealla ”tuulee aina”. Eipä näytä tuulevan, ainakaan niin että tuulivoimalat tuottaisivat sähköä mainita saakka.

Kaiken muun hyvän lisäksi tuulivoimaa tuetaan meidän veronmaksajien rahapussista aivan hirmuisin summin.

Tuulivoima on haitallista sattumavoimaa, sen kaikenlainen tukeminen pitää lopettaa.

Tätä kirjoitusta lopettaessani sähkön kulutus Suomessa on 12446 MW ja sähkön tuonti Suomeen nettona 3971 MW.

16 vastausta artikkeliin “Tuuli tuottaa talvella tehokkaimmin”

  1. ”..tuulivoimaa tuetaan meidän veronmaksajien rahapussista aivan hirmuisin summin.”

    Niinpä – ne tuottavat rahaa sijoittajilleen ympäri vuoden. Tämä jatkuu niin kauan kuin eduskuntamme sen sallii.

  2. Katsokaa vaan niin nyt kun tämä ekoilu on huipussaan niin lisääntyy tämä järjetön tuulivoima buumi, perseen näköisiä kun pilaavat maisemat ja eihän niiden lavat juuri paljon heilu…

    1. Hulluimmat puhuvat, että Suomessa pitäisi olla 5000 MW tuulivoimaa.

      Jos Suomen päättäjät olisivat niin hulluja, että Suomeen rakennettaisiin yhteensä 5000 MW tuulivoimaan niin sillä tuulivoimalla tuotettaisiin sattumanvaraisesti välillä noin 50 MW teholla ja välillä noin 5000 MW teholla. Sähköverkkojen ja muun tuotannon pitäisi sopeutua siihen vaihteluun.

    1. Tuulivoimayhdistys on tuulivoimahuijareiden etujärjestö, joten sen sivuilta löytyviin numeroihin ja muuhun tietoon pitää suhtautua varauksella.

    1. Niilo, minä ymmärrän mainiosti, että verorahoista tuetaan jotakin hyödyllistä, jota ei ehkä muuten toteutettaisi. Esimerkiksi tutkimusta ja tuotekehitystä, jos on odotettavissa suurta tuloksellista liiketoimintaa – aina se ei onnistu ja rahat menivät hukkaan. Joskus onnistuu ja julkinen sektori saa ne tuet moninkertaisesti takaisin mm. verotuloina.

      Nyt kuitenkin tuetaan haitallista toimintaa jatkuvasti valtavin rahamäärin – samalla Suomen huoltovarmuus heikkenee ja häiritään vakavasti sähkömarkkinoiden toimintaa.

  3. Ei ole fiksua väittää huijareiksi, eikä syyttää petoksista, niinkauan kun ei pysty sitä oikeaksi todistamaan.

    Niinkin arvovaltaisen lehden kuin Suomen Kuvalehden viimeisessä numerossa on pitkä artikkeli tuulivoimasta. Siinä on otsikko:
    Tuulisähkö on Suomessa muuttunut verovaroilla ylläpidetystä erikoisuudesta houkuttelevaksi liiketoiminnaksi. Kannattaa lukea.

    1. Sitä haitallista sattumavoimaa tuetaan edelleen valtavin summin meidän veronmaksajien pussista ja ne huijarit haluavat jatkossakin tukea veronmaksajien pussista – ihan väitteistä huolimatta.

      Vesivoima on hyödyllistä uusiutuvaa energiaa. Halpaa ja ympäristöystävällistä, mutta sitä ei anneta rakentaa – sen sijaan tuetaan haitallista tuulivoimaa.

    2. Fiksuudesta en tiedä, mutta sen tiedän, että viralliset luvut kertovat totuuden.
      Niistä poikkeavien myllysähkön suureksi eduksi poikkeavien lukujen esittäminen on tietoista valehtelua.
      Edelleen on aivan sama, mitä jonkin lehden toimittaja kirjoittelee, jos väitteet poikkeavat virallisten tietojen esittämistä tosiasioista.
      Myllytbisnes ei ole muuttunut houkuttelevaksi liiketoiminnaksi.
      Se on ollut sitä koko ajan holtittomien tukiaisten vuoksia ja on sitä edelleen samasta syystä.

      1. Myllybisnes on saanut useammanlaisia tukiaisia. On tuettu ”uudenlaisia ratkaisuja”, on tuettu rakentamista ja on tuettu jokaista tuotettua megawattia hyvin suurin syöttötariffein.

        Nyt nämä huijarit eivät enää vaadi tukea myllyjen rakentamiseksi, mutta sitä syöttötariffia ne haluavat edelleen.

        Siksi kirjoitetaan artikkeleita tuulivoiman puolesta, vaikka se on Suomessa haitallista sattumavoimaa. Suuri raha pistää valehtelemaan.

        Jo Ilmatieteenlaitoksen Tuuliatlas oli valhetta, suuri valhe. Siinä kerrottiin vain simuloiduista keskituulista – esimerkiksi kuukaudessa muka tuulee niin hyvin, että tuulivoima on keskimäärin hyvä asia. Mutta jätettiin kertomatta, että on myös tuulettomia aikoja, jolloin tuulivoima ei Suomessa tuota sähköä mainita saakka – kuten tänään. Silloin sähkö pitää tuottaa jollakin muulla tavalla, vaikka kuinka kalliilla ja saastuttavasti.

        http://jput.fi/Verovaroin_tuetaan_tuulivoimahui.htm

  4. ”Otsikon mukaisia väitteitä ja sen kaltaisia, kuten: ”talvella tuulivoima on tuottoisampaa, sillä kylmällä ilmalla tuuli tuottaa enemmän energiaa kuin lämpimällä ilmalla” olemme saaneet kuulla väsymiseen saakka.”

    Niin asia kyllä olisi, että koska talvituuli jäähdyttää voimakkaasti asumuksia niin tuulen myötä lisääntyvä tuulivoimalateho lisäisi rakennuksien lämmityslaitteiden energiansaantia. Mutta jos huippupakkasilla on tyynehköä, niin propelleista ei saa tehoa lämmitykseen vaikka itkisi.

    Kovilla pakkasilla pysytään sisällä, lataillaan sähköautojen akkuja ja saunotaan mielen virkistykseksi. Sitten kun sähköverkko lakoo ylikuormituksen takia, mennään rakovalkeille pihaan tai puulämmitteiseen naapuriin hiihtämällä, jos sähköauton akku ei ole vielä kerennyt latautua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *