Vierailulaskurissa 1 660 372

Niin, kyseessä on kotisivuni vierailulaskuri. Siitä puuttuu huomattava määrä vierailuja kotisivun alkuajoilta ja uudelleen hyvin huomattava määrä ajalta kun jouduin vaihtamaan kotisivuni uuteen osoitteeseen.

Tänä aamuna laskuri näytti lukemaa 1 660 042, eli tänään päiväsaikaan on ollut 330 vierailua.

On jännää, että jos syystä tai toisesta en kirjoita kotisivulleni uusia artikkeleita moneen päivään, niin päivittäisten (ei vuorokautisten) vierailujen määrä tippuu jopa alle kahdensadan. Vuorokaudessa on tietysti enemmän kuin päivässä. Jos taas julkaisen useana päivänä peräkkäin uusia artikkeleita niin vierailujen määrä kasvaa oleellisesti.

Kotisivullani on saatavissa laskurin lisäksi myös varsin monipuolinen statistiikka. Sieltä näkee, jos joskus viitsii vilkaista, myös mistä maista vieraillaan, mitkä ovat kiinnostavimmat artikkelini, jopa mitä käyttiksiä ja selaimia vierailijat ovat käyttäneet minkin verran. Näkyy miten monesta eri IP-osoitteesta on vierailtu, jne.

Tämä varsinainen kaikille näkyvä vierailulaskuri kuitenkin antaa hyvän näytön kiinnostuksesta.

Esimerkiksi Pirkan Blogeissa kirjoittamani artikkeli kiinnostaa parhaimmillaan noin 50 vierailijaa päivässä ja huonoimmillaan ei juuri ketään. Ero kotisivuuni on hyvin merkittävä.

Pirkan Blogeissa voi kuitenkin myös keskustella artikkelista – eli saada palautetta. Se on Pirkan Blogien hyvä puoli verrattuna kotisivuuni. Kotisivustani saan palautetta lähinnä sähköpostilla ja puhelimitse – toki joskus kirjeitsekin.

9 Replies to “Vierailulaskurissa 1 660 372”

  1. Kohta joku kiirehtii varmaan ainakin ajattelemaan, että kotisivuni vierailulaskuri ei ole luotettava, sillä se kasvaa painamalla F5-painiketta. Ei tietenkään se kerro absoluuttista totuutta.

    Minulla ei ole tapana painella kotisivullani F5-painiketta ”huvikseni”. Yleensä avaan aamulla sivun, että näen sen edelleen toimivan ja aamuisen lukeman. Illalla sitten painan F5 jotta näen iltalukeman – ellei muuten ollut asiaa kotisivulleni.

  2. Tilastointia voi toki tehdä monella tapaa eli ne eivät aina ole vertailukelpoisia.

    Esim. Pirkan blogien viralliset tilastot kirjaavat vain uniikit lukukerrat ei-rekisteröityneiltä käyttäjiltä. Moni simppeli laskuri laskee hittejä, joita saa yksin nettiä tutkivista seurantaroboteista jopa satoja päivässä. Seurantaboteissa on niin hyödyllisiä (google) kuin haittaohjelma-aukkoja etsiviäkin.

    Web-tilastointi on vaikea laji. Melko hyvä työkalu on Google Analytics, mutta en ole halunnut sitä aktivoida tänne sivuille koska haluan pitää meidät irti amerikan pilvestä kriittisiltä osin.

    1. Minulla oli suuria haasteita kotisivun osoitteen vaihtamisen jälkeen saada Google löytämään sivuni uudelleen. Google-haku vei vanhaan osoitteeseen, eikä uusi sivusto meinannut löytyä millään konstilla. Sitten jossakin vaiheessa Google alkoi kuitenkin taas löytämään sivuston uudesta osoitteesta, mutta siinä jouduin tekemään aivan pirunmoisen työn.

      Tämä yksinkertainen laskuri näyttää kuitenkin suuntaa kiinnostaako sivustoni ollenkaan ja tavallaan kannustaa tekemään uusia artikkeleita kun mielenkiinto sivustooni selvästi laskee.

      Pirkan Blogien tilasto on hyvä siinäkin, että se näyttää mistä on vierailtu ja montako kertaa. Kun vaikka laitan linkin Eija-Riitta Korholan blogista omaan Pirkan Blogien artikkeliini, niin Pirkan Blogien tilasto kertoo kuinka moni Eija-Riitan blogia seuraava on klikannut linkkiäni.

  3. Tämä laskuri näköjään pelaa niin, että kun kirjoittaa hakukoneeseen hakusanaksi vaikkapa tuulivoima, jatkosota, ilmastonmuutos, kommunisti, Venäjä jne, joita ko. henkilö on käyttänyt teksteissään..Laskurin omistajan kotisivut väittää että on käyty ko. henkilön kotisivuilla. Kokoomuslaista kusetusta tääkin…

    1. Aivan idioottimainen kommentti, kuten tältä kommentoijalta voi odottaakin.

      Minun kotisivuni laskuri ei voi mistään tietää mitä kukin on kirjoittanut hakukoneen hakusanaksi.

      Oikea hakukone taas ei lähde etsimään ympäri maailmaa eri IP-osoitteista mitään sillä perusteella, minkä hakusanan joku laittoi hakukoneeseen. No ryssäläinen hakukone ehkä voisi niin tehdä.

      Esimerkiksi Google käy silloin tällöin katsomassa tietämiltään sivuilta onko sinne tullut uusia artikkeleita. Näyttää siltä, että jos kirjoitan kerran viikossa uuden artikkelin, niin Google käy kotisivullani suunnilleen kerran viikossa. Jos kirjoitan kerran päivässä niin Googlekin näyttäisi kiihdyttävän käyntikertojaan noin kertaan päivässä.

      Google kerää artikkeleitani jonnekin suunnattoman suuriin palvelimiinsa ja löytää äärettömän nopeasti ne artikkelit sieltä omilta palvelimiltaan kun joku käyttää hakukonetta.

      Vasta sitten kun joku painaa hakukoneen löytämää linkkiä minun kotisivulleni tapahtuu vierailu kotisivullani.

  4. Erikoista.

    Vaikka en ole nyt kirjoittanut moneen päivään yhtään uutta artikkelia kotisivulleni, niin sinne tehdään edelleen runsaasti vierailuja.

    Syynä saattaa olla yksi ainoa uutiskommenttini virolaiseen Postimees-lehden artikkeliin koskien suomalaisia vapaaehtoisia Viron Vapaussodassa. Kun artikkelissa mainittiin virolainen vapaaehtoinen Suomen Vapaussodassa Hans Kalm, niin heitin linkin artikkeliini Suomen Vapaussodasta, jossa esiintyi Kalmin pataljoona.

    http://jput.fi/Kuhmoisissa_koukataan_120318.htm

Kommentoi