9 vastausta artikkeliin “Wille Rydman – hyvä kokoomuslainen”

  1. Kokoomus on isänmaallinen puolue. Kokoomuksessa on Willen lisäksi runsaasti hyviä isänmaallisia kokoomuslaisia. Toki on myös paskiaisia, kuten muissakin puolueissa.

    Vasemmistopuolueista taas ei tahdo löytyä isänmaallisia suurennuslasillakaan etsittäessä. Toki menneisyydessä sellaisiakin poikkeusyksilöitä on ollut.

  2. Kokoomus ehkä on isänmaallinen puolue, mutta mikä on se kokoomuksen isänmaa?? Jotenkin olen mieltänyt , että se on suuri eurooppa eli EU.

  3. Otin tässä taannoin verbaalisesti yhteen yhden vihreiden kannattajan kanssa. Näkemyksiemme välissä oli sata metriä korkea muuri.

    1. Vihreiltä tulee äärimmäisen harvoin mitään järkevää. Lähinnä vain Osmo Soininvaaralta on joskus tullut joku kanta, josta on voinut olla samaa mieltä.

  4. Aihe oli käsittääkseni tämä – ei Wille Rydman, ei myöskään mitä hän on joskus aikaisemmin sanonut
    *
    Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin mukaan oikea seuraus ISIS:n palvelemisesta olisi Suomen kansalaisuuden menetys ja elinikäinen maahantulokielto.

    Kansanedustaja toteaa Facebookissa julkaistussa päivityksessään, että menettely olisi oikeampi seuraus siitä, että ”täysi-ikäinen Suomen kansalainen on kääntänyt selkänsä tälle maalle ja lähtenyt palvelemaan aikamme raakalaismaisinta terrorihallintoa”

    – Ei julkisin varoin kustannettu paluukyyti, Wille Rydman sanoo.
    Kansanedustajan mukaan seuraus pitäisi olla sama, vaikka henkilö olisi tai esittäisi olevansa alaikäinen.

    Myös pienempien lasten palauttamisen kohdalla tulisi hänen mukaansa käyttää vakavaa harkintaa.

    – On syytä kysyä, mikä tällaisen lapsen side Suomeen tosiasiassa on. Jos ei ole koskaan Suomessa käynytkään ja saanut kasvatuksensa Isisin hallinnon alaisuudessa, ei lapsen noutamisessa Suomeen ole paljoa mieltä, Rydman sanoo.

    – Semminkään, jos sitä ei oikeudellisesti voi tehdä noutamatta samalla koko muutakin perhettä.
    *
    https://www.verkkouutiset.fi/wille-rydman-isis-naisilta-pitaisi-poistaa-kansalaisuus/

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *