Japanilaiset sitten ovat pystyneet osoittamaan, että kissa tunnistaa nimensä.
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Jaa, saattaa sitten olla noinkin. Juuri äsken huomasin leasing-kissamme Mirrin poistuvan saunan terassilta. Menin ulos ja kutsuin Mirriä, juosten tuli. Laitoin sille vakiosapuskat, edelliset laitoin siinä puoli kahdeksan aikaan.
Mirri sitten mussuttelemaan tarjouksiani ja hyvin kelpasivat.
Joskus kun Mirriä ei näy aamusella, kutsun ja sieltähän se tulee.
Kenen kissa lie mutta meillä on kissanvirkaansa hoitanut pian pari vuotta. Hiiriä ja myyriä pyydystelee, pikkulinnut jättää rauhaan, ei edes meidän untuvikkojamme ole uhitellut. Kyllä tuntee nimensä ja tykkää kun sille jutustelen (se kissan kehon kieli).
Kyllä kissa nimensä tuntee ja mielensä mukaan sen myös kuulee. Ollaan emännän kanssa pohdittu, että josko otettaisiin kissa koirien kaveriksi ja komentajaksi.
Vielä ei olla lopullista päätöstä tehty, mutta kyllä se ottamisen puolelle taitaa kääntyä.
Eläinsuojeluyhdistyksen kautta ns.löytökissa olisi tarkoitus ottaa jos sille kannalle käännymme.
Hyvä saavutus kissalta jos nimensä tunnistaa mutta kaoiramme (eunukki border collie 7v) sen lisäksi että on kaksikiellinen (sumi ja ruotsi) tunnistaa ainakin nämä nimet omakseen: Toto (oikea nimi) Tottelström, Totteli, koira, elukka ja perro.
Millä hyvänsä näistä kun kutsuu eri huoneesta tulee oitis tsekkaamaan olisiko jotain herkkupalaa tarjollla. Jos metsässä sanoo orava tai ekorre alkaa heti tuijotella puitten latvoja.
No tuota Mirriä kun liki parisen vuotta olen seuraillut. Omapäinen kuin kissa yleensäkkin mutta siinä suhteessa viehättävä, että olen sen käyttäytymiseen ylipäätään yltänyt.
Koira ja sen käyttäytyminen; ylivoimaisesti liian helppoa.
Kissa on haaste.
Olen vuosikymmeniä touhuillut sekä villieläinten; poikavuosieni kesyt harakat, varikset ja korpit.
Sittemmin koirat ovat osoittautuneet helpoiten koulutettaviksi; myöhemmin luonnehdin opetettaviksi.
Kanat, kyyhkyt; haasteellisia mutta eivät mahdottomia. Kyyhkyilläni tein jonkun mielestä uskomattomiakin temppuja.
Kun vihelsin, kyyhkyni tuli kädelleni ja sai maissinsiemenen. Opetin kyyhkyn myöskin tulemaan päälaelleni ja siitä kädelleni; nokki peukaloani ja sai maissinsa.
Kanat oppivat nopeasti, miten maissinsiemen saadaan; varsinkin kukot. Ojensin käteni ja kukko hyppäsi käsivarrelleni ja naputeltuaan peukaloani, sai maissinsa.
Mutta ne kissat; siinä ihminen väkisinkin joutuu tunnustamaan alisuoriutumisensa.
Se kissan katse kun se tulee ihmisen luo; no, tässä olen, mitä nyt. En osaa kuvitella sitä ihmisestä tavallaan riippumattomuutta ja toisaalta ihmisestä riippumisen.
Kissa lienee ikuinen arvoitus; ainakin minulle.
Tiede laahaa usein käytännön kokemusten jäljessä. Apinoillakaan tuskin on paljonkaan tieteen kriteerein varmistettuja havaintoja, mutta hyvin pärjäilevät
Olisikohan se kumminkin niin, että kissa tunnistaa äänen ja sen sävyn mukaan ja silloin tietää ketä kannattaa kuunnella. Meillä on aina ollut kissoja ja muorilla oli tuossa naapurirakennuksesse kissa kuolemaansa asti. Se oli yli 20 vuotta vanha, toiset sanoivatkin sitä Suomen vanhimmaksi. Muorin kuoltua kissa teki selvästi surutyötä ihan siinä kuin ihminenkin. Kulki pitkin nurkkia ja aina kurkisteli jonkun kaapin takaa. Minä kun huutelin sitä, niin ei oikein ollut tietääksensä, mutta vaimon huuteluun tuli heti, tiesi saavansa syötävää. Eihän siitä mitään tullut, kissa suri ihan selvästi, joten lopulta vietiin eläinlääkärille. Mielestäni se oli paras ratkaisu.
Tuota olen minäkin mietiskellyt; kuitenkin tässä pihalla kun kaikenlaisten eläinten kanssa keskustelen (olisiko tuota hiipivää hölmöyttä?), silti Mirri reagoi mielestäni omaan nimeensä. Ei aluksi mutta puolen vuoden kuluttua selvästikkin. Tiedä häntä.
Meillä toinen kissoista tulee kun vislaan kuten vislaan koirille, koirat tulee ja kissa ja kaikki on rivissä kuin armeijassa, en tiedä mistä kissa on tuon myös älynnyt mutta näin on. On siinä aina tuttavilla ihmettely.
No kun harrastat tuota maanpuolustusta niin olet varmaan vahingossa opettanut kissoille ja koirillekin riviin järjestymisen 🙂
No, meidän Moka, Mirri ja kanat kun eivät mitään reserviläiskoulutusta ole saaneet; tulevat jos katsovat kannattavan, muutoin jatkavat touhujaan.
Kyllä ne kissatkin nimensä tietää, nuorimmalta lähti eilen pallit, katsotaan hiljeneekö puhtaan pyykin paneminen 🤣, siinä se on muuten näky.
Lapsuudesta muistan naapurin kissan, joka tuli alas puusta kun käskettiin nimletä. Oli menossa lintuja pyydystämään ilmeisesti. Kun käski nimeltä ja alas, niin alkoi kavuta takaisin. Aina välillä pysähtyi, katsoi alas ja maukui, mutta kun pysyi tiukkana niin tuli alas asti.
Siskollani oli kaksi norjalaista metsäkissaa: Eetu ja Ninni. Huomasin sen että älykkäitä olivat, kun kerran hoidin niitä siskoni ja siskonmiehen ollessa matkoilla.
Oletteko muuten sattumalta nähneet yhtään puuhun jäänyttä kissaa. Minä en ole.
Olen nähnyt ja olen käynyt sellaisen alaskin pari kertaa
Tosiasiassa yhtään kissaa ei ole jäänyt puuhun, koska yhtään luurankoa ei puista ole löytynyt koskaan.
aaagghhhh ;), menin miinaan,,,,hahahahha
Justiinsa niin…
Leopardi on kissaeläimistä taitavin puussakiipeilijä. Se raahaa saaliinsakin puun latvustoon hyeenilta ja leijonilta turvaan.
Meillä tämä vanhempi Saku niminen kissa nappasi muutama vuosi sitten rusakon ja raahasi sen meille himaan etupihalle, sekin on nähty, oli katkaisut kaulan tältä ja oli monta kertaa kissaa isompi pituudeltaan kun siinä maassa makasi, kissa on peto.
Minun veljeni kissa Viiru kävi melkoisen taistelun ison vesirotan kanssa ja lopulta voitti. Melkoisen ärhäkkä peto on vesirottakin. Viiru siinä taistelussa tarkoin varoi vesirotan teräviä hampaita.
Alueellamme liikkuu kettuja, joku kerta oli kissa pitkään kateissa ja tuli korva melkein irti himaan, liekkö ketun tapasi…ei voi tietää mutta oli se aika matsin ottaneen näköinen, toipui taas kuten kissoilla on tapana
Maaseudulla asuvalla tutulla myös oli kettu liikuskellut nurkissa. Olivat huolissaan kissasta ja sitten näkivät, kun kettu juoksi kovaa -ja kissa perässä 🙂
Whippettini erotti puhutut kielet toisistaan, vaikka Aamulehden kirjoituksen mukaan ei tiede ollut moista kykyä havainnut.
Lueskelin ääneen itsekseni puolta tusinaa kieltä Tiedon portaat -kirjasarjan sivuilta.
Uuden kielen kuullessaan koirani aina hyppäsi sohvalle viereeni koskettaen kuonollaan ensin korvaani ja sitten suutani. Jos vaihdoin ennestään tuttuun kieleen, niin koirani ei siihen reagoinut, vaan ainoastaan uuteen kieleen.
Kyllä tuo varmaan sanojakin tunnisti, vaikka en tullut sitä testanneeksi.
Seuraavassa erään bordercollien sanavarastosta:
Pidän varsin mahdollisena, että koira voi ymmärtää paremmin ihmisen viestintää kuin ihminen koiran viestintää.
Koirarotujen luonteet ovat painottuneet eri tavoilla. Esimerkiksi whippet on havaittu ihmis- ja koirasosiaaliseksi. Oma whippettini oli sosiaalinen myös muita eläimiä kohtaan, varsinkin kissoja kohtaan.
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/6932a49b-45ea-45ae-b2c5-4b217e33da70
https://www.hankikoira.fi/koirarodut/glen-of-imaalinterrieri
Meillä toinen on glenni, tuossa määritelmä, on viisas koirarotu ja kovapäinen 😉
Pitbullit ja muut taistelukoirat voivat mukavia seurakoiria. Niiden vaarallisuus piilee kuulemma siinä, että ne suuttuessaan ovat raivoisia ja valmiit tappamaan ja itse taistelemaan kuolemaan saakka.
Jos tapaukset yleistyvät, niin taistelukoirien pito pyritään kieltämään.
Kissalla on kiduttajan luenne, kun se saa hiiren tuo isäntäväen nähtäville. Päästää monta kertaa karkuun, mutta näppääkin sen pitkiin kynsiinsä aina uudestaan. Sitä se saattaa tehdä kymmeniä kertoja ennen kuin tappaa.
Minä nyt en ihan luonnehtisi tuota noinkaan; kiduttaja on ihmisen mielikuva; kissan toiminta saattaa palvella montaakin saalistuksen suhteen tärkeätä toimintamallia.
Otetaan nyt vaan esimerkiksi suomalainen jousimetsästys ja purettakoon siitä alkuperäisestä saaliseläimen nopeasta tappamisesta hyväksytyt toimenpiteet.
Jousimetsästyksessä ilmiselvästi haetaan ”tappamisen vaikeuden” tuomaa mielihyvää.
Kissa toimii saalisviettinsä mukaisesti; mahdollista on, että tuo saaliin päästäminen, jopa toistona, johtuu kissaeläimen toimenpiteistä, opettaessaan pentujaan tappamaan saaliin. Yksi komponentti saattaisi olla kissankin jalostuksellinen kieroutuma, joka(rotu-) koiramaailmassa on jo ilmiselvä.
Esim taistelukoirarotuiset eivät pääsääntöisesti enää pysty kontrolloimaan hampaidensa käytön tehoa.
Meidän Moka ei koskaan purisi ihmistä, korkeintaan varoittaisi, kuten minuakin mutta hellästi.
Pikkupoikana kuljin jänismetsällä enoni kanssa, Ukko niminen suomenajokoira uros vastasi äjniksen ajosta. Parikin kertaa sattui tapaus että Ukko kesken kiivaimman ajon havaitsi metsässä kissan, ehkä epäili että on kilpaillemassa samasta saaliista. No niin tai näin hyökkäsi katin kimppuun, otti suuhunsa keskeltä selkää, ravisti pari kertaa terävästi, heitti raadon sivuun ja jatkoi jäniksen ajoa. Siinä ei kauan kirsu tuhissut, toisin kuin kissa oli Ukko aivan leikitön tappotyössään.