Harvoin kuulee, saa lukea, positiivisesta kokemuksesta terveydenhoidon alalta. Vähän olen sairastellut, joten kokemuksiakin vähän. Viimeiset kokemukseni lähtevät sieltä ambulanssista päätyen sinne sairaalaosastolla (pari vuotta sitten raju kihtikohtaus). Hoitotapahtuma siellä ambulanssissa, päätyen ensiavusta osastolle; ei mitään moitittavaa.
Kun siihen alaselkääni sitten jäi viime kesän jäljiltä ajoittain tuntuvaakin kipua; eilen sitten terveyskeskukseen.
Siellä oli lääkärinä nuori mutta pätevän oloinen venäläinen lääkäri; tutki tilanteeni, haki kipupisteet ja hermoradat toimintoineen (termit voivat olla vääriäkin), teki sitten diagnoosin; kyseessä hänen mielestään ei ollut iskias. Päätteli alaselkärangan tulehdukseksi, sanoi varmistuksen tulevan tekstiviestinä ja toimintaohjeet.
Klo 15.40 tuli tekstiviesti, jossa todettiin tämän määrittelyn olleen oikea ja ohjeet jatkotoimille.
Koko vastaanottotilanne oli todella positiivinen ja mahtuipa siihen pikkuisen huumoriakin.
Kun lääkärille selvitin kuulo-ongelmiani, hän kysyi tapaturman syytä; kerroin. Sotaveteraani? Ei, en ole vaan entinen ammattisotilas ja selostin vamman syytkin. En raskinut nuorelle naislääkärille kertoilla, että meillä ei juurikaan minun ikäisiäni sotaveteraaneja löydy.
Se siitä. Lääkärikäynti ja siitä huolimatta (tai siitä johtuen), miellyttävä päivä.
Iskiashan on hyvin todettavissa röntgenkuvista. Sen aiheuttaa yleensä jokin ”välilevyn” pullistuma tai joku muu kuvista todettava syy.
Hermorataosaamista Suomessa ei kouluteta, hermojen sijaintia sen sijaan kyllä kirurgiaa varten.
Hermoradat kun saattavat kulkea vyöhykkeineen ja vaikuttaa peukalon päästä, korvasta tai isovarpaasta aivoihin jne.. Venäjällä, Kiinassa ja jo Euroopassakin tähän osaamiseen on keskitytty. Suomessa tätä pidetään humpuukina.
Valtaosa lääkäri ja muista terveyspalveluista tuottaa positiivisen kokemuksen, mutta milloinkas positiiviset kokemukset olisivat ylittäneet uutiskynnyksen?
Olen minäkin muutamat hyvät lääkärikäynnit saanut, ei siinä mitään.
Toisaalta, kerran kävin yksityisellä neljä kertaa kunnes älysivät mikä tauti oli, eikä ollut millään muotoa harvinainen sairaus edes. Olivat vaan vähän laiskoja. 80 euroo per kerta kyllä kelpasi raha.
Juuri tulin lääkäristä ja KYS kardiologi totesi mahdottoman mahdolliseksi, vaikea sydänleikkaus, toipuminen siitä sekä muut toimenpiteet päälle oli kova koulu minulle 8 kuukauden aikana ja olen 1 promillen sisällä tälläisen harvinaisen sydäntaudin kantajana maailmassa.
Tästä ei voi kuin pahentua tai pysyä ennallaan, mutta kuinkas kävikään, meikän sydän on lähtenyt toimimaan taas paremmin, ihme on tapahtunut, tämän ei pitäisi olla mahdollista. Kiitän huippuluokan lääkäreitä ja omaa kardiologia joka pelasti minut. Nyt alkoi treenit kun lupa on lääkäriltä saatu.
Syksyllä olin enemmän kuin lähemmän tekemässä jo kuolemaa, se liippas tosi läheltä, tuntui jo viikatteen terä kurkulla,,, tai siis sydämessä.
Kevät ja uudet tuulet. Kyllä nyt on voittaja fiilis. Tsemiä muillekin.
Tosikertomus ”viikatemiehestä”, minä muutama vuosi sitten pätkäisin viikatteella toisen käsivarren luuta myöten poikki, siinä meni verisuonet ja viisi jännettä. Kirurgi kursi niitä sitten kokoon, kun huomasi kaulassakin pitkän naarmun, sanoi että onpas viikatemies mennyt läheltä, milli sivuun niin olisi mennyt kaulavaltimo poikki, eikä häntä tarvittaisi tässä.
Silloin sain todella hyvää hoitoa, kun kaikista ennusteista huolimatta kaikki jänteetkin toimivat, eikä ole mitään ”kylmänkipuja” edes.Silloin tehtiin homma kokeilumielessä sähköisellä paikallispuudutuksella, eli minä sain toimia koko ajan kirurgin ”apulaisena”, siis ainakin juttukaverina.
”1 promillen sisällä tälläisen harvinaisen sydäntaudin kantajana maailmassa. ”
Jotkut kuulemma kolmessakin promillessa vielä päästelee autollakin! 😉
Onnea vaan ja paranemista!
Hyvä veto. Olen tutuillekin sanonut että tavikset kuuluu prossentti kerhoon (moottoripyöräkerhot), meikä kuuluu promille kerhoon 🤣🤣🤣
Oikeasti harvinainen sydänsairaus jonka taidan selättää, annettiin 3 vuotta sitten elinaikaa 0-5 vuotta. Nyt on kuolemanviikatemies voitettu painissa. Prrrkle !
Ei muuta kun sitten iloitsemaan elämän voimaa. Olen itsekin joskus marssinut lääkäriltä semmoisella ”nyt haluan elää!” fiiliksellä. Ei se ole pöhkömpi fiilis.